Nahkahame sukulakutyyliin

Kokeilin uutta versiota nahkahameasusta, tällä kertaa söpöilevää. Löysin ruskean rusettikauluksisen sifonkipuseron Uffilta ja tuli mieleen, että ruskea ja musta on toimiva, vaikka vähän käytetty yhdistelmä. Sitä paitsi olen aina pitänyt Sukulakusta. Kevennykseksi piti saada vähän jotain vaaleampaa.

neule kauan sitten H&M

sukkahousut Lindex

muut kirppislöytöjä 

Rusetteja tulikin monta lajia, neuletakissakin on yksi ja kengissä tietysti. Halusin kuvan myös ilman neuletakkia, mutta kova tuuli ja vaakasuoraan satava lumi oli shokki käsivarsien talviherkälle hipiälle.

^vuorin helma joskus vielä korjataan...

Joskus on niin mukava ylisoinnutella asuaan. Kun kerran omistaa ruskeat rusettiavokkaat ja ruskean rusettipaidan, pakkohan niitä on käyttää yhdessä! Kevätkatuja odotellessa tosin vain kotona.

Vihreää, kovin vihreää

Ruohonvihreä on yksi suosikkiväreistäni, kuten Hopeapeilin lukijat ovat ehkä voineet päätelläkin. Tänään tajusin, että se on eräs harvoista väreistä - ehkä kirsikanpunaisen lisäksi - joka sopii minusta kaikkiin vuodenaikoihin. Nythän maisemakin on monin paikoin ruohonvihreä, mutta se käy myös valkoiseen talveen. Löysin syksyllä Raumalta mainion vihreän villakangastakin, jolla tarkeni silloin, tarkenee nyt ja tarkenee vielä kun pakkaset tulevat (sillä kyllä ne joskus tulevat, aivan varmasti, ensi talvena viimeistään).

Halusin kokeilla, sopisiko joululahjalaukkuni vihreän pariksi. Sopi se.

 ruohonvihreä takki, harmaa villainen kellohame Rauman SPR:n kirppis

laukku Art + design

pitkät nahkakäsineet H&M/viime vuoden talviale

sukkahousut Wolford/viime vuoden talviale

kengät olette nähneet monta kertaa mutta sanotaan nyt vielä että Pelastusarmeija

turkoosi poolo (kaulus pilkistää) Emmaus

baskeri kirppislöytö

Tarvitsin käytännön syistä myös tämän. Metsovaara-sateenvarjo 60-luvulta, kierrätyskeskus Hepokatti Tampereella (se on jo lopettanut toimintansa).

Uhmasin sadetta ja tuulta päästäkseni vihoviimeisille joululahjaostoksille. Sain Eijalta ostetut ihanat mustat mokkakengät, jotka olivat hiukan pienet, ja kävin vaihtamassa ne johonkin sopivampaan. Kas kummaa, vihreää sekin. Ja vähän valkoista. Ja tyyppiesimerkki siitä, miten vintagevaate ei litteäksi aseteltuna näytä yleensä paljon miltään, kaikkine tyhjiksi jäävine muotolaskoksineen.

 
Rusetti! Helminauhassa kulmikas muoto ja kirkkaat helmet valkoisten välissä olivat jotenkin kovin ihanat. Oikeiden lumikiteiden puutetta ehkä tämäkin.

Näissä saattaa olla juurta huomiseen uudenvuodenjuhlan asuun. Mutta siitä sitten ensi vuoden puolella!

Päivän rusetit

Kokeilin kahta rusettijuttua tänään. Ensimmäinen on hyvä esimerkki siitä, ettei pieniäkään nauhanretaleita kannata heittää roskiin; rusetti on nimittäin solmittu villatakkini ripustusnauhasta, sellaisesta jokseenkin turhasta härpäkkeestä joka lähinnä palvelee vain pilkottamalla kaula-aukosta kun pitäisi pysyä piilossa.

Helminauhoja on siis kaksi pitkää, joista toinen kaksinkerroin.

Päivän toinen rusetti on päällysvaateaiheinen ja saanut inspiraatiota siitä maailman kauneimmasta takista, jota muutama viikko sitten täällä ihailin. Kamera ei ollut yhteistyötuulella, joten tässä työpäivänjälkeisessä itselaukaisutunnelmapalassa ei paljon asua näy, rusetti sentään. Se on tehty pitkästä kapeasta huivista; huivi olisi käytännössä saanut olla vielä vähän kapeampi, vähän sivusi Minni Hiiri -tyyliä tämän huivin kanssa. Kuitenkin näppärä konsti saada vaihtelua hyvään perusmustaan takkiin.

(Takki on tämä, vaikkei se juuri kuvassa näykään.)

Ja sitten kuulkaas! Haluaisiko joku itselleen ihania vintagejuttuja ihan ilmaiseksi? Kannattaa osallistua Evil Dressmakerin synttäriarvontaan, jossa voi voittaa vaikkas mitä! Mukaan pääsee 3.11. saakka.

Rusettitakki ja tyllihamepohdintaa

Olen löytänyt aivan hurmaavan takin. Valitettavasti se ei ole omani, vaikka monta hyvää omistankin. Se on kaupan Etsyssä, ja mallina vieläpä viime postauksessani kovasti ihailemani Solanah. Tällainen:

Eikö ole unelma? Joku pikkuisen pienikokoisempi - ja varakkaampi - voi halutessaan hankkia tämän FabGabsin Etsy-kaupasta, naps tästä. Huivirusettitemppuahan tietysti voi kokeilla olemassaoleviin takkeihinsa olemassaolevilla huiveilla, jos vain kaulus on sopivan mallinen.

Saatan istuutua lähiaikoina pitkästä aikaa ompelukoneen ääreen. Pikkutylli, tuttu mm. tästä postauksesta, on kadonnut. Se hämmästyttää minua. Olen tottunut siihen, että kaikenlaisia esineitä katoilee, mutta tyllihametta ei saa rutistetuksi kovin pieneen tilaan... Joka tapauksessa tilanne vaatii uuden Pikkutyllin hankkimista, eikä medium fullness -tyllihametta tunnu olevan yhtä helppo löytää kuin Isotyllin tyyppistä kuohupilveä.

Muun muassa Casey, joka on vetänyt blogissaan kellohame-sew-alongia, pohdiskeli juuri tyllihameasioita ja linkkasi myös muutaman tutoriaalin, esimerkiksi tämän hyvin perusteellisen ja kuvitetun sekä tämän, jossa on myös video-osuus. Burdasta voi näemmä myös tilata pdf-kaavan ilmaiseksi, jos oikein tulkitsin. Periaatteessa alushameen ompelussa ei kuitenkaan tarvita kaavaa, sillä kaikki palaset ovat suoria pötköjä. Sitten vain poimuttelemaan! Tyllikasan kokoaminen kestää muutaman tunnin ja hermot voivat välillä mennä, mutta sinänsä työ ei ole vaikeaa. Kokeile vaikka jo tänään, hameen saa valmiiksi saman illan rientoihin tai viimeistään huomiseksi!

Vaimona

On hääpäivämme. Yhdeksäs. Siitä on aikaa (onnellista aikaa!), mutta ihme kyllä olen aivan varma, että nimenomaan tällaisen hääpuvun valitsisin tänä päivänäkin.

Puku ei ole vintagea, vaan morsiuspukuliikkeestä ostettu. Nykypäivänä se ei vaikuta niin erikoiselta kuin vuonna 2002, jolloin tämä oli ainoa löytämäni olkaimeton merenneitohelmainen puku. Pitkät hanskat, kimpussa valkoisia ruusuja ja orkideoja, tukassa niin ikään nutturan sisällä valkoinen ruusu. Ja otsatukka! Sen verran kivan näköinen, että aloin harkita sellaisen leikkaamista uudelleen. Kannattaisiko?

Teemaan sopivasti posti toi minulle eilen Amazonista tilaamani kirjan, Anne Fogartyn klassikon Wife Dressing. (Kun guuglaa, tuolla sanaparilla löytyy paljon muutakin kuin kirjallisuutta - saa nähdä tuleeko uusia kävijöitä tännekin...)

Anne Fogarty, pitkän linjan muotisuunnittelija, julkaisi kirjansa alun perin vuonna 1959. Vaikka Fogarty itse oli työssäkäyvä nainen, hän määritteli itsensä ensisijaisesti vaimon roolin kautta. Hänen mukaansa vaimon pukeutumisellakin oli merkitystä esimerkiksi miehen uran edistämisessä, ja vaimon tuli tehdä töitä tällaisten asioiden vuoksi. Nykyisin sanottaisiin, että kaunis vaimo on osa menestyvän miehen brändiä.

Miten vaimon pukeutuminen eroaa neitiväen pukeutumisesta? Ainakin siinä, että vaimon pukeutumisen tarkoitus on miellyttää miestä. Miehen kasvoille pitäisi levitä ilahtunut ilme, kun hän tulee kotiin ja vaimo on vastassa. Vaimon pitäisi muistaa, että hän pukeutuu ennen kaikkea miestä varten, ja myötäillä hänen makuaan. Ja niin edelleen.

Mutta vaimopukeutuminen on muutakin: vaimo ei ole niin muotivirtausten vietävissä kuin nuoret tytöt, mutta toisaalta hän tietää täsmälleen, mikä on muotia - ja valitsee siitä itselleen sopivimmat osat. Me vintageharrastajat, joilla usein on historiatietoisuutta ja kiinnostusta kestävään elämäntapaan, emme aina ehkä oikein hahmota 50-luvun lumoutumista uutuudesta ja vanhan ja kuluneen väheksyntää. Fogarty neuvoo heittämään surutta pois viime (tai ainakin toissa) vuoden mekot, vaikka ne silloin olisivat näyttäneet ihanilta. Muoti muuttuu, tyyli sen mukana. Heippa vaan, eilisen unelmakengät.

Paras Fogartyn vinkki on hyväksyä itsensä ja tehdä kaikkensa sillä, mitä luonto on kullekin antanut. Itseään ei voi muuttaa naapurin rouvaksi tai muotikuvan malliksi. Tämä ajatus on todennäköisesti 50-luvulla tuntunut tuoreelta ja raikkaalta - aikana, jolloin hameenhelman mitan määräsi millilleen vielä joku mystinen "Pariisi", kuten saamme ajan lehdistä lukea.

Tehtäköön selväksi, että olen feministi vaikka voissa paistaisi. Minulla on päiviä, joina näytän kamalalta, ja minusta kaikilla on siihen oikeus - aina ei voi eikä tarvitse jaksaa. Mutta ei siitä hirveästi haittaakaan ole, että mies edes joskus ilahtuu, kun näkee vaimonsa. (Ja toisin päin.)

Päivän asussa on pinkkiä ja mintunvihreää. Epäilen, että imaisin värivaikutteita Solanahin pinkki-vaaleansini-teemaisesta jutusta muutama päivä sitten! Tukkaan päätin mielijohteesta kokeilla kevään trendijuttua, puolisotkuista Bardot-beehiveä. Sivusta näin...

...ja takaa näin. Sopii tuulen tuiverrukseen: tämän kampauksen ei kuulukaan olla kohdallaan! Iloinen asia meille, joilla ei ole kampausten suhteen näppärät sormet.

Niin alkoi toukokuu

Kylmästi alkoi. Mies oli pyydetty vappupuhujaksi, joten liikkeelle oli lähdettävä, vaikka mittari näytti aamulla kuutta astetta. Mietimme, miten Vartiovuorenmäen kylmyys torjuttaisiin: keväällä haluaa näyttää keväiseltä, mutta olla silti mukavasti hytisemättä. Ratkaisu: kahdet ohuet sukkahousut, ruusumekon alle kaksi alushametta (myös pörheän vaikutelman vuoksi - haikailen kunnon tutu-tyyppistä tylliä, tähän tapaan, mutten vielä ole saanut hankituksi), lähtökohtainen suunnitelma, jonka mukaan paikalta voi poistua heti, kun käy epämukavaksi.

Sisäiseksi lämmikkeeksi banaanikarkkeja.

Puistoon ei parhaita kenkiä. Mieluiten kivannäköiset, mutta jo vähän kärsineet. Harmaat peep toe -avokkaat löytyivät pari vuotta sitten Porin torilta kolmella eurolla.

Käsineissä, joita piti pitää jo olosuhteiden pakosta, taas saattoi vähän hienostella. Tykkään näistä pimujen tilpehöörikaupasta ostetuista rannekoruista kovasti.

Reilun tunnin jaksoimme. Ihan kivaa kuitenkin oli - kunnes tuo ilmapallo kotimatkalla karkasi. Hauskaa vappua ja toukokuuta kaikille!

Negatiivipilkkuja

Pitkästä aikaa askartelin vähän. Minulla oli 80-luvun jo vähän kuluneet ja pikkuisen liian isot, joskin muuten hauskan minnaparikkamaiset kiiltonahka-avokkaat, joiden paras pala olivat pilkulliset somisterusetit. Pyöriteltyäni kenkiä aikani päätin napata rusetit irti ja lähettää loput kengät kiertoon (tai ehkä ne menivät jo kenkien hautausmaalle - edellinen omistaja oli paikkaillut kolhiintuneita korkoja ilmeisesti mustalla teipillä). Ruseteista syntyi kenkäklipsit.

Klipsit ovat ehkä helpoin mahdollinen askartelutyö: tarvitaan klipsipohjat (muistuttavat korvispohjia, ostin omani Etsystä), kontaktiliimaa ja jotain klipseihin kiinnitettävää. Sitten liimataan ja odotetaan, että kuivuu. Ehtii vielä vapuksi!

Posti toi pari päivää sitten tällaiset ihanuudet, jotka menevät jotenkin kummasti samaan sarjaan.

(On muuten yllättävän vaikea kuvata käsiä luontevasti. Tässä mausteeksi yksi viritelmä, joka kuulemma näyttää ihan varjokuvan tekemiseltä.)

Syksyn lempiasu

Kaikki tietävät lempivaatteen käsitteen. Lempivaate on se tuttu ja turvallinen, johon on helppo pukeutua ja jossa näyttää aina hyvältä; sen alalaji ovat tietysti koti- ja mökkivaatteet, joihin on, krhm, vain helppo pukeutua. Lempivaate on pitkäaikainen ystävä, jonka hajoaminen herättää epätoivoa, koska sitä on lähes mahdoton korvata.

Lempiasu on lempivaatteen jalostettu muoto. Se on moneen kertaan testattu kokonaisuus, jonka tietää toimivan. Tämä on minun tämän syksyn lempiasuni:

1950-luvun helmiäisnappinen villajakku, Rauman Konttitori kesällä
mustavalkoinen erikokoisia pepitaruutuja sekoittava villahame, UFF pari vuotta sitten
käsilaukku, nauhakengät, huivi, korvikset, rintaneula kirppislöytöjä
punaiset mokkahanskat, taloyhtiön roskis

Olen hyödyntänyt tätä asua usein, kun on pitänyt näyttää vähän fiksummalta kuin onkaan muttei liian totiselta. Kuten vaikka Helsingissä käydessä (viimeksi tuntematon täti raitiovaunussa kommentoi: "Nyt on kyllä sukat oikeissa säärissä!") tai kirjamessuilla. Tai huvin vuoksi räntäsateisena sunnuntaina perheen kanssa Stockan Herkussa poiketessa.

Lempiasun tärkein ominaisuus on se, että se tuntuu itselle tehdyltä. Hame ja jakku ovat täsmälleen oikean kokoiset - tai jakku ehkä sen verran iso, että sen alle mahtuu tuskitta villatakki; syyskuussa se päällä näytti hoikemmalta, kun paitapusero riitti. Punaiset asusteet ovat ihanat, mutta asusta saa tarvittaessa virallisemman vaihtamalla ne hillitynsävyisiin - tai edes helmikorvakoruihin.

Jakussa on monta hauskaa asiaa. Se on merkkiä Stadion; lapussa lukee myös "Kungl. hovl. -AB Jap & Co., grundat 1863". En tiedä, onko tämä ollut jonkin Ruotsin valtion virkanaisen univormun osa - jotain univormumaista tässä on: kun kaveriksi pukee pilkullisen huivin ja punaisen hameen, tuntee itsensä lentoemännäksi. Koska se istuu vyötäröltä ja kellottuu hieman lanteille, sen kanssa sopii sekä kapea että leveä hame.

Ja takana piilee tällainen salaisuus:

Miten voikaan rusetti tuoda sylillisen flirttiä muuten aika arkiseen takkiin?

Pilkku-raita-pilkku-raita

Vielä silloin, kun löysin tämän puseron Länsikeskuksen kirpputorilta, olin jokseenkin varma, ettei samaan vaatteeseen voi yhdistää menestyksekkäästi pilkkuja ja raitoja. Mutta koska rakastan pilkkuja ja asuun kuuluu myös puseron pääkankaasta valmistettu pilkullinen hame (ja koska hinta oli yhden euron), panin ostaen.

Tungin puseron kaapin perälle ja mietin, että todennäköisesti luovun siitä, koska kuosi on niin mahdoton. Päätin kuitenkin antaa sille mahdollisuuden. Vaihdoin yhdistelmään mustan vyölenkillisen hameen, pujotin pukuun kuuluvan raidallisen vyön vyölenkkeihin ja otin tämän päättömän kuvan:

”Miten nuo näyttää niin kuin ne kuuluisivat yhteen”, mietti mies. Eikä kai muutenkaan pahastunut.