perjantai 29. syyskuuta 2017

Syysasu, josta puuttuvat vain käsineet

Syyskuu on pukeutumiselle parasta aikaa: jakut, hatut, hansikkaat, ihanat ruskean sävyt sopivat juuri nyt. Hansikkaita ei tässä asussa ole, mutta muut elementit löytyvät.


Asun lähtökohta on hattu. Se on Hiiskun neitien hattu, joka löytyi asuntomme kellarista, ja puettiin tällä kertaa, koska kävimme Hiiskun neitien elämäkerran julkkareissa Pienessä kirjapuodissa. Kirjallisuudentutkija Kati Launis on saattanut näiden kirjallisten naisten elämän vaiheet tekstimuotoon; Kynän kantama elämä -nimisen teoksen kustansi turkulainen Sigillum.

Julkkareissa kutsuttiin yleisön eteen pitämään pieni ex tempore -puhe, ja mistäpä muusta olisin aloittanut kuin hatusta! Ne lukijoistani, jotka ovat Kotilieden tilaajia, voivat muuten lukea oman, omakohtaisenkin historiajuttuni Hiiskun neideistä Kotilieden digilehdestä tästä.

Mutta asuun palatakseni - valitsin hatun kaveriksi tarkoituksella varsin konservatiivisen tyylin. Konjakinruskea vetää puoleensa aina syksyisin, ja toivottavasti teidän muiden silmään ei särähdä, että itse asiassa asun kaikki ruskeat ovat hiukan eri sävyisiä. Kengät ovat modernit, mutta sen huomaa oikeastaan vain leveistä ruusukemaisista nauhoista; laukku on aitoa käärmettä 1970-luvulta.

tiistai 26. syyskuuta 2017

Siloa syksyyn


Kotilieden syyskuun toisen numeron takakannessa oli vuonna 1955 tällainen kaunis mainos. Silon jerseypuku kelpaisi minullekin, samoin nuo vihreät kengät!

lauantai 23. syyskuuta 2017

Seitsenvuotias Hopeapeili

Huomenna Hopeapeili täyttää seitsemän vuotta. Se on jo korkea ikä blogille. Niin pitkänä aikana on tapahtunut selviä muutoksia sekä blogimaailmassa että bloggaajassa itsessään: kun aloitin, olin kolmikymppinen eskarilaisen äiti, nyt nelikymppinen, jonka elämää sulostuttaa yksi murrosikäinen ja yksi uhmaikäinen. Olen saanut lisää kiloja ja ensimmäiset rypyt, toisaalta olen oppinut olemaan kuvissa paremmin ja ehkä kuvaamaankin paremmin (tosin asukuvat ottaa edelleen pääasiassa mieheni, vaikka joskus ajattelin, että jalustan avulla otetut selfietkin voisivat toimia). Puhumattakaan siitä, miten surkea kamera minulla aluksi oli.

On selvää, että asuni ovat nykyisin parempia kuin blogin alkuaikoina. Bloginpidosta henkilökohtaisena projektina olen ilmeisesti oppinut jotain vaatteiden mittasuhteista ja muotokielestä.


Päivän asu on viikon suosikki. Puolileveä glencheck-kuosinen villakangashame löytyi 50 sentin kilohintaan poistotekstiilipenkojaisista; avarapäänteinen neulepusero taitaa olla samasta paikasta, samoin asun kanssa käyttämäni tummansininen 70-luvun trenssi. En osaa päättää, toimiiko asu paremmin huivin kanssa vai ilman, joten kuva kummallakin tavalla.

Kuvat meinasivat jäädä ottamatta niin sanotuista yleisistä syistä: taapero rellesti, huulipuna oli syöty pois lounaan mukana, alkoi väsyttää pitkän pyörälenkin jälkeen ja se näkyy naamasta. Mutta tätä on elämä nyt, ei täydellistä, mutta täyttä.


Seitsemässä vuodessa on mullistunut myös bloginpito. Vuonna 2010 kukaan ei vielä puhunut Instagramista. Postasin blogiin melkein päivittäin, ja osa postauksista oli hyvinkin lyhyitä, kuvan ja kuvatekstin mittaisia paketteja kuten vanhoja mainoksia tai kengänkärkiä puistokäytävällä. Nyt tällainen ilmaisu on siirtynyt Instan puolelle. Älypuhelin on melkein jokaisella, ja omatkin kuvat ovat yhä useammin puhelinkuvia. Se helpottaa spontaania kuvaamista, mutta toisaalta pidän ns. isolla kameralla kuvaamisesta.

Minun kaltaisiani hitaita bloggaajia taitaa olla enää vähemmistö; ammattilaiset tai sellaiseksi haluavat postaavat kovaa tahtia ja nuoriso käyttää ihan muita kanavia. Insta on minusta hauska lisäkanava, ja hyödynnän sitä postaamalla juttuja, jotka eivät ihan täsmälleen osu blogini aihepiiriin; esimerkiksi tämän päivän instakuvassani ovat lastenkirppikseltä löytämäni joulu- ja Halloween-mekot pikkutytöllemme.

Välillä tunnen itseni digimaailman dinosaurukseksi (teen töitä vielä pöytätietokoneella!), mutta kaikki on suhteellista: haastattelin töissä juuri ihmistä, joka ei käytä tietokoneita ollenkaan. Niin että eiköhän tämä blogikin voi vielä hetken sinnitellä. Let's party like it's 2010!

tiistai 5. syyskuuta 2017

Kympillä värikosmetiikkaa


Vuosia sitten tuttava kehui ottaneensa kulmien kestopigmentoinnin ja meinasi, että siinä on rahalle vastinetta, kun lopputulos kestää kaksi vuotta. Kommentoin, että kulmakynäni maksoi kuusi euroa ja on palvellut minua jo varsin monta vuotta. En siis ole erityisen innokas meikkien shoppailija, kuten tästä voi päätellä.

Tänä syksynä se tarinan kulmakynä viimein loppui. Lisäksi kadotin kirkkaanpunaisen huulipunani ja halusin uuden. Oli mentävä ostoksille. Nyt kokeilin jotain uutta, koska olin kuullut niin paljon hyvää halpissarja Essencestä: suuntasin halpiskauppaan Essence-hyllylle.

Tuotteiden hintataso olikin ei halpa, vaan ällistyttävä. Moni tuotteista oli vieläpä puoleen hintaan - kai poistuvia värejä - joten päätin sitten räväyttää ja ostaa huulipunaan sopivan värisen kynsilakan ja rajauskynänkin ja kirkkaanpunaisen setin lisäksi myös vadelmanpunaiset. Ja sen kulmakynän. Meni kokonainen kymppi ja vähän ylikin: 10,48 euroa. Tällaista hintaa on tottunut maksamaan yhdestä meikkituotteesta kerrallaan.

Toistaiseksi olen testannut huulipunaa, rajauskynää ja kulmakynää, ja kyllä ainakin niihin kannatti euronsa sijoittaa. Kulmakynän korkissa (jonka kadotin saman tien) voisi toki olla harja, mutta ehkä vanhan hyvän kulmakynäni harjakorkki sopii tähänkin. Huulipunissa on paljon pigmenttiä ja puna pysyy siinä, missä kuuluu. Sävyt ovat mukavan raikkaita ja puhtaita; ei-ihan-kirkkaanpunainen on yllättävän yleinen ja rasittava kosmetiikan värisävy! Vintageharrastajille iloiseksi tiedoksi, että Essencen sarjoista löytyy kunnon mattasävyjä - niitä ei ole helppo löytää ainakaan kovin halvalla.

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Syksyinen pallopuku Tukholmasta

Pallopuvut ovat usein kesävaatteita ja tanssiaispukuja: punavalkoisia tai ehkä punamustia ja liehuvia. Tukholman reissulta ostin kuitenkin toisenlaisen, selvästi syksyisen pallopuvun, oliivi-mustan. Ostopaikka oli Zinkenin Beyond Retro, vaatteen ajoitus hiukan epävarma - veikkaan, että puku on 80-luvulta, mutta malliltaan se on hyvin 1950-lukulainen.


Käytin tätä jo eilen työkeikalla, jossa piti olla esillä, silloin mustien asusteiden kanssa. Varsinkin mustan jakun kanssa tuntui vähän hautajaisvaatteelta, joten valitsin nyt auringonkukankeltaisen asustevärin. (Sen väristä jakkua en sentään omista, joten mustalla mentiin. Ja vastavalolla myös.)


Puku on viskoosia, mutta villaisen jakun kanssa tuli vielä lämmin auringossa. Olen monta kertaa sanonut, että syyskuu on paras kuukausi pukeutumisen kannalta. Nyt olisi vielä ollut liioittelua pukea hattua tai hansikkaita, parin viikon päästä enää ei.