Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit
perjantai 7. heinäkuuta 2017
Kakolassa
Synttäripäivällisen asuna valkoruskea, itse vanhoista lakanoista muutama vuosi sitten tehty pallopuku. Kangas ei ole mennyt miksikään - kiitos Finlaysonille laadukkaista 70-luvun lakanakankaista!
Kuvien jylhä tausta on Kakola. Kakolan Ruusun yksinkertaista ruokalistaa voi suositella. Talon aperitiivissa on ruusua ja sitruksia, ja se tarjoillaan näin kauniissa juoma-astiassa.
maanantai 12. kesäkuuta 2017
Pari palaa Turkua
Tämä virkanainen ei ole vielä lähtenyt lomalle, joten blogi on ollut taka-alalla. Onneksi pieniä lomamaisia hetkiä voi ottaa työpäivienkin oheen. Esimerkiksi tällaisissa tunnelmissa poikkesimme viime viikolla, kun ravintola Roster juhli avajaisiaan ja kutsui myös Åblogit-yhteisön mukaan.
Roster sijaitsee tuomiokirkon kupeessa Maaherran makasiinissa, 1700-luvun rakennuksessa, joka on alun perin rakennettu vaunutalliksi ja jossa on ollut ainakin postitoimisto ja yliopiston tiloja - jos joku muistaa Levottomat-leffan lopusta luentokohtauksen, se on kuvattu Maaherran makasiinissa. Supertuottelias kulttuurihistoriantutkija Rauno Lahtinen on kirjoittanut talon historiasta kirjankin.
Ja mitä näissä puitteissa syötiin? Kuhaa ja kookosta yhdistävä annos katosi lautaselta niin nopeasti, ettei kuvaa ehditty ottaa, mutta tartarliha ja parsa-manchegovaahto säilyivät juuri ja juuri tarpeeksi kauan. Ei ollenkaan harmita, että laatikossa odottaa lahjakortti näiden makujen äärelle!
Samainen Rauno Lahtinen on yhtenä tekijänä myös upouudessa matkaoppaassa Turkuun. Oppaan julkkareita vietettiin niin ikään viime viikolla. Oli ilahduttavaa huomata, miten paljon oppaaseen on panostettu: sekä tekstit että kuvitus ovat runsaat, vaivaa ei ole säästetty. Kuulemma muutoksia tekstiin piti tehdä viime hetkiin saakka, koska täällä syntyy esimerkiksi uusia ravintoloita jatkuvasti. Mainio matkailukaupunki - melkein käy kateeksi niitä, jotka pääsevät Turkuun turisteina.
Ja keneltä kysyisitte vinkkejä Turun kirpputorielämään? Voi kunpa pääsisimme useamminkin harrastamaan vanhan tavaran metsästystä yhdessä!
torstai 19. tammikuuta 2017
Riipuskoruja ja illanistujaisruokia (1961)
Me Naiset -lehti esitteli tammikuussa 1961 aivan uudenlaista korumuotia: pukukoruissa valtasivat alaa nyt riipukset. Ne olivat syrjäyttämässä pitkään muodissa olleet helminauhat. "Pariisissa kuuluu nyt ketjuriipus, ketjukaulanauha taikka ketjukello ajankohtaisiin asusteisiin", lehti kirjoittaa ja mainitsee, että "sodan aikana syntynyt ja myöhemmin sammunut" Kalevala-korujen buumi oli tulossa takaisin. Tekstisivun ylemmän kuvan Kalevala-koru on Karkun riipus. Alemmassa kuvassa on nuoren tytön egyptiläisaiheinen fantasiariipus - juttu mainitsee, että fantasiakorut, mikä tarkoittaa kai eksoottisia aiheita, sopivat vain nuorille tytöille. "Arvokasta eleganssia tavoitteleva" nainen valitsee mieluummin vaikkapa moninkertaiset, riipuksettomat ketjut.
Lehden varsinainen helmi löytyi kuitenkin takasivujen ruokaosiosta. Me Naiset tarjosi puolentoista sivun värikuvalla varustetun illanistujaisruokaohjeen, joka oli nimetty nakkirivistöksi ranskanleivässä. Kaunista, eikö?
Leipä leikattiin viipaleiksi, mutta jätettiin pohjasta kiinni. Viipaleiden väliin pantiin majoneesista, kermasta, savukinkusta ja persiljasta sekoitettu täyte. Prinssinnakit pisteltiin viipaleiden lomaan kauniiksi rivistöksi ja päälle ripoteltiin runsas juustokuorrutus. Leipä gratinoitiin uunissa ja tarjottiin kuumana chili- tai tomaattiketsupin sekä hyvän salaatin kanssa - ohjeessa oli kaali-banaanisalaatti. Me Naiset ohjeisti myös ranskanperunoiden valmistamiseen, eli ne olivat mitä ilmeisimmin uutta Suomessa vuoden 1961 tienoilla.
Liikuttavaksi historialliseksi kuriositeetiksi muuttunut ohje saa muistelemaan lapsuuteni lämpimiä voileipiä: niissä oli ranskanleipäviipaleella kinkkuviipale ja juustoraastetta. Pitäisikö kokeilla, olisivatko ne vielä yhtä hyviä?
sunnuntai 30. lokakuuta 2016
Dinerissä
Uudet ravintolat melkein genrestä riippumatta ovat oikein tervetulleita kaupunkiin. Perjantai-iltana sain ilon olla tutustumassa Hello! American Dinerin uuteen ravintolaan, joka avattiin Forumiin entisen Hesen kohdalle. Hampurilaistarjonta oli maukasta ja mitä ilmeisimmin monipuolista - valitettavasti en kuitenkaan jaksanut maistaa kaikkia avajaisissa tarjottuja ruokalistan herkkuja, joita kannettiin pöytiin hurjaa tahtia. Erityiskiitos bataattiranskalaisista!
Dinerissä soi vanha rock'n'roll ja kalustus oli sävytetty asuuni sopivaksi.
Jäin muuten miettimään aihetta sivuten, eikö diner olisi suomeksi ruokabaari. Niitä, aikansa pikaruokapaikkoja, oli joskus paljon, nyt Turussa sinnittelee kai enää vain Tähti-Baari Puutarhakadulla.
Tunnisteet:
asut,
Hello American Diner,
pilkut,
punainen,
ruoka,
Turku,
villatakit,
Åblogit
sunnuntai 24. toukokuuta 2015
Nimiäismekot
Vihdoin päästiin nimiäisiä juhlimaan. Oli yllättävän vaikeaa saada kaikkia maailmalla viihtyviä lähisukulaisia yhtä aikaa koolle, joten vauva ehti melkein neljän kuukauden vanhaksi ennen kuin hänen juhlapäivänsä koitti. Nimihän hänellä on ollut jo pitkään; lain mukaan se pitää antaa kahden kuukauden ikään mennessä.
Sain jo kauan sitten idean sydänteemaiseen nimiäisjuhlaan, ja halusin toteuttaa sen mekkoja myöten. Sydänkankaat, kaksi vanhaa pöytäliinaa, sain ihan ilmaiseksi tuttavan äidin varastoista. Niissä oli pari tahraa, mutta suurimmat pystyin kiertämään kankaita leikatessa. (Yksi piilotettiin muotolaskokseen.) Ja tällainen tuli äidin mekosta.
Malli on yksinkertainen; yläosana holkkihihaisen kesämekon kaava, alaosa runsaasti laskostettu suora kappale. Vauvan mekko noudatteli samaa tyyliä. Moi vaan, sanoo hän, tässä poikkeuksellisesti ihan omalla naamallaan.
Sydämiä vilahteli muutenkin siellä sun täällä. Vinkkinä muuten, että Maku-lehden sivuilta löytynyt lohimoussekakku räjäytti makuhermot ja tajunnan. Hyvällä tavalla.
Sekalainen seurue Arabian ja Geflen astioita...
..ja ihan ensimmäinen yritykseni sokerimassakoristeluun. Pikku L:n kakku paitsi maistui hyvältä, myös herätti ihastusta, vaikkei se ammattilaistasoinen tosiaankaan ole tai sinne päinkään. Nykyisin tehdään niin upeita kakkuluomuksia, että vähän ujostutti ensin näyttää tätä vähän kotikutoista kuvaa!
Kakusta tulikin sitten niin iso, että syömme sitä vielä monilla kahveilla...
torstai 9. huhtikuuta 2015
Eksoottista herkkua
Sanotaan, että kaikkea pitää kokeilla ainakin kerran, ja ruoan kohdalla se onkin hyvä ohje. Valitettavasti rajani tuli vastaan, kun mieheni osti tölkin ruotsalaista perinneherkkua. Kalakauppiaan ohjeiden mukaan tölkki tuli avata veden alla tai parvekkeella, ja kyytipojaksi kylmä snapsi oli aivan välttämätöntä.
Mausta en siis tiedä, mutta hapansilakan kuuluisa haju oli kieltämättä aikamoinen. Onneksi tölkki on tyylikäs; liekö ollut samanlainen jo 60-luvulla.
tiistai 16. syyskuuta 2014
Kolme kivaa asiaa
Arkeen mahtuu monenlaista. Esimerkiksi eilen illalla sain yllättäen ystävältä selattavaksi jättikassillisen kestovaippoja, joista saan ostaa haluamani. Ilmeisesti tuollainen keltainen ainakin on hyvä, jos kissalta kysytään.
Sunnuntaina tuotiin maalta iso kassillinen kaikenlaisia maan antimia, joista äsken kokosin piirakan. Nuo tummat eivät ole herukoita tai mustikoita, vaan viinirypäleitä - niitäkin siellä kasvaa, oi ihmettä!
Aiemmin päivällä kävin roskiksella ja poimin talteen puna-pinkit retrot puuvillaverhot. Ja kun mies tuli kotiin, hänkin oli poikennut roskiksen kautta ja dyykannut minulle kauniin vanhan joulukalenterin. Eikö nyt jo vähän voi ajatella joulua, ainakin tällaisen sattumuksen kohdalla?
Kalenteri on luultavasti saksalaista tekoa, varma en ole. Bongasin kissan.
perjantai 29. elokuuta 2014
Mekko sai syysasusteet
Mekkoja kun ei ole nyt kovin monta käytössä, on asukuvissakin tavallista enemmän toistoa. Tässä DIY-äitiysmekkoni syksynnettynä mustilla asusteilla. Samalla voi havainnoida vatsan kasvua, jota todellakin on parissa viikossa tapahtunut.
huomatkaa myös tuulessa lentävä tukka
Mustat lisäykset ovat luottoasusteitani: 50-luvun Desiree-kengät ja kapea nahkavyö ovat olleet kaapissa jo vuosia, ja 50-luvun villakangasjakku on hyvä perusmalli, joka varmasti pysyy käytössä pitkään. Jakku ei tietenkään nyt mene kiinni, mutta vielä on riittävän lämmintä käyttää sitä auki.
Töiden ja odotuksen lisäksi loppukesän askareisiin kuuluu myös tällaista.
Herkkutattisaalista tuli parissa tunnissa pieneltä alueelta muutama kilo, ja tämä piiras valmistui pojan sukulaissynttäreille sunnuntaiksi. Meillä on syöty myös tattipastaa ja -risottoa sekä pakastettu monta rasiallista tattia talven varalle. Vaikka et olisi koskaan sienestänyt, juuri tänä viikonloppuna on oikea aika kokeilla!
Ja jottei liian vakavaksi menisi, naaman rentoutukseksi otettu ylijäämäruutu:
Hauskaa viikonloppua!
sunnuntai 1. joulukuuta 2013
Joulukuu, herkkukuu
Koska tähän vuodenaikaan liittyy useita syitä herkutella - joulu, pimeä aika, se, että kaupat ovat väärällään erilaisia herkkutuotteita - on enemmän kuin sopivaa avata joulukuun Hopeapeili keksi- ja makeistehdas Ipnoksen tuoteluettelolla vuodelta 1937. Pitäisiköhän ihan vintaasisyistä ostaa tänä vuonna joulukarkeiksi Budapestejä?
maanantai 28. lokakuuta 2013
Vanhalla reseptillä: Pienet riisi-rusinavanukkaat
Sunnuntain kunniaksi halusin tehdä jälkiruokaa. Keittokirjahyllystä valitsin suosikkisarjani Kodin neuvokin kakkososan vuodelta 1956, sillä en tietääkseni ollut koskaan kokeillut siitä yhtään reseptiä.
Kannesta huolimatta en leiponut pullaukkoja, vaan valitsin reseptin osiosta Vanukkaat. "Vanukkaat kypsennetään uunissa. Niissä on pohjana puuro, sakea vaalea kastike tai leipä. Jälkiruokavanukkaat suurustetaan usein jauhojen ja suurimoiden lisäksi munalla", valistetaan luvun alkajaisiksi. Valitsin ohjeen nimeltä Pienet riisi-rusinavanukkaat siksi, että sopivat ainekset olivat käsillä ja arvelin, että koska yleensä pidän riisijälkiruoista, pitäisin tästäkin.
Kirjassa on jopa kuva tästä vanukkaasta.
Noudatin ohjetta muuten, mutta puolitin määrän ja korvasin maidon mantelimaidolla, jonka olin hankkinut juuri tällaisia tarkoituksia varten. Sitten mietin, että jääkaappiin talletettu puolikas kananmuna unohtuu sinne varmasti, ja hulautin taikinaan kokonaisen. Pysyisivät ainakin koossa.
Ohje on yksinkertainen. Riisit keitetään pehmeiksi voi-maitoseoksessa, muut aineet lisätään ja seos kypsennetään miedossa uuninlämmössä (minulla oli 100 asteessa) korppujauhotetuissa vuoissa. Piti tarjota sitruunakastikkeen kanssa, mutta käytin sileää persikkasosetta, jota oli valmiiksi jääkaapissa.
Lopputulos ei ole paljon esteettisempi kuin kirjan kuvassa, vaalea möykky on vaalea möykky. Makukin oli vaatimaton, ei juuri eronnut riisipuurosta. Sitruunaa (ja sokeria!) olisi pitänyt lisätä paljon enemmän - jos tekisin näitä uudelleen, raastaisin vanukastaikinaan sitruunankuorta ja koristelisin vaalean möykyn vielä kuorisuikaleilla ja vaikka sitruunamelissan lehdillä. Persikkakin kyllä toi sitä kaivattua täydentävää makua vanukkaaseen.
maanantai 21. lokakuuta 2013
Uusi juttusarja: Vanhalla reseptillä
Vanhat ruokaohjeet ovat kiehtoneet minua yhtä pitkään kuin vintagemuoti ja -sisustuskin. Ne kulkevat käsi kädessä myös sen kanssa, että vanhat aikakauslehdet miellyttävät - reseptejä kun oli jo menneinä vuosikymmeninä lehdissä, sekä mainoksissa että journalistisissa jutuissa.
Siispä tuumasta toimeen, nyt alkaa Hopeapeilin ruokasarja! Ilmestymistahti tulee olemaan epäsäännöllinen, mutta kausiruoan periaatteita seuraileva jo siksi, että alkuperäiset reseptit ovat ajalta ennen sähköisten jäähdytysjärjestelmien yleistymistä. Jatkossa saatan myös testata ja kuvata joitain ohjeita, jollei kirjasta tai lehdestä löydy valmista kuvitusta. Tai vaikka löytyisikin, sillä on hauskaa testata reseptejä.
Ensimmäisenä esiin pääsee eräs keittokirja-aarteistani, Marttaliiton sodan aikaan julkaisema kirjanen Pula-ajan ruokaohjeita (minulla on 5. painos vuodelta 1943).
Kirjassa on 155 reseptiä, joten tästä kuullaan varmasti myöhemminkin. Maanantai-illan valittu resepti olkoon lihattoman lokakuun (jossa olen mukana) kunniaksi kasvispääruoka kahdesta mieluisasta raaka-aineesta.
Punajuuri-ohrasuurimolaatikko
Tähteeksi jääneeseen ohrasuurimopuuroon sekoitetaan keitettyä, hienonnettua punajuurta. Maustetaan suolalla. Vuoka kostutetaan vedellä. Seos pannaan vuokaan ja paistetaan tavallisessa uuninlämmössä noin 1 tunti.
Tarjotaan joko sinänsä tai suolalihan tai -kalan kanssa.
---
Siinäpä resepti, joka ei liikoja kikkaile määrien ja mittojen kanssa! Aitoa tähderuokaa myös, tähderuokakirjailija kiittää. Tarjoiluehdotukseen lisään, että tämä ruoka hyvin todennäköisesti keskustelisi miellyttävästi myös kikherneiden kanssa, muulloinkin kuin lihattomassa lokakuussa.
Haluatko lukea lisää vanhoista resepteistä? Käy vilkaisemassa mainiota Isoäidin reseptillä -blogia, jossa testataan Kotiruoka-kirjan ensipainosta vuodelta 1909.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)















