Norjalaisvillatakki

Kunnon talvi on ihana asia, mutta nyt pitää kyllä pukeutua lämpö edellä. Siksipä olen käyttänyt viikon yhtäjaksoisesti uutta norjalaisneuletakkiani.

Kirjoneuleen kaipuu yllätti - olen pitänyt enemmän yksivärisistä neuleista (kuten tämä jonka teetin viisi vuotta sitten ja jota yhä käytän aktiivisesti) tai helmi- tai applikaatiokoristeisista, mutta nyt aloin jo syksyllä oikein etsiä kirjoneuletta. Perinteinen vanha norjalaisneule, ehkä 1940-50-luvun vaihteesta, löytyi VintagEija´sin valikoimista. Ajan hengen mukainen sinapinkelta-harmaa väritys miellytti, eikä pituuttakaan ollut liikaa, kuten useammin nähdyissä 1970-luvun versioissa. Tässä kuvassa neuleen alahelma on vielä käännettynä sisään. Tällaisen neuleen kaveriksi kuuluisi varmaan pukea klassiset hiihtohousut, mutta itse olen vuorotellut tämän kanssa kapeaa ja leveää villahametta.

Huom. Älä kokeile tätä kotona! Villatakki ei oikeasti ole niin lämmin, että ilman takkia pärjäisi.

Oliivinvihreää villaa

Viikonloppu oli vielä talvinen ja siksi hyvä tilaisuus käyttää talvivaatteita, jotka vielä olivat tältä talvelta pitämättä. Nappasin siis oliivinvihreän villamekon ja ruskeat saapikkaat. Kuva on otettu Televisio Lifestyle Storen 10-vuotisjuhlien yhteydessä pihalla, koska sattuneesta syystä liikkeessä oli aika paljon ihmisiä. Televisio julkaisi tilaisuudessa oman printtinsä ja siitä tehdyn mekkomalliston. Mitat olivat melko lyhyitä kevyesti 60-luvun hengessä, ja vaihteeksi oli omakin helma aika lyhyt.

Ostin puvun muutama vuosi sitten Kemijärveltä hyväntekeväisyyskirpputorilta. Siihen kuuluu hapsupäinen vyö, joka kuitenkin tuntui ylimääräiseltä, kun kylmyyden vuoksi oli pakko kerrostaa villatakilla. Puku on lyhythihainen ja sen ainoa somiste on pieni käännetty kaulus. Täydellinen puku käyttää rintakoruja, itse asiassa!

Tätä asua kootessani tein myös mukavan havainnon, ettei varpaaseen enää sattunut mantelikärkisten kenkien käyttö. Luulin jo, että viime raskauden jäljiltä jalkani muuttuivat liikaa ja lopullisesti. Ehkä minun ei tarvitsekaan vaihtaa koko kengästöä? Mokkaiset 1970-luvun talvisaapikkaat ovatkin liian hyvät hylättäviksi.

Mekkoperjantai: Blogia vanhempi puku

Mekkoperjantai jatkuu, vaikka aamulla oli flunssainen olo. Yleensä tukan kampaaminen ei huononnakaan oloa, ja liikkeellelähtöä motivoi myös tieto siitä, että Turun taidemuseon Helene Schjerfbeck -näyttely oli tänään auki kolmanneksi viimeistä päivää. Ja liikkeelle kannatti lähteä, sillä näyttely oli upea ja keskelle tammikuuta oli yllättäen asetettu kaunis kevätpäivä. Aurinko häikäisi ja lämmittikin, kun kuvaa otettiin taidemuseon portailla.

Asussa on historian havinaa. Pohjana oleva puku on ollut minulla kauemmin kuin Hopeapeili. Olen ostanut sen muistaakseni vuonna 2009 tai 2010 Rauman SPR:n kirppikseltä. Se oli suoralinjainen, varsin muodoton täti-ihmisen parempi puku brokadimaisesti kuosiinkudottua kangasta. Dekolteeta peitti valkoisesta tekokuidusta muotoiltu nepparikiinnitteinen röyhelö.

Ensi töikseni hankkiuduin eroon röyhelöstä ja sitten ompelin pukuun muotolaskokset. Silloin vuosia sitten olin nykyistä kapeampi, joten nyt oli aika purkaa toinen muotolaskospari. Onneksi kangas on helposti käsiteltävää! Puku ei tällaisenaan ole oikein minkään ajan mukainen - pääntie on liian iso ja mallikin vähän hybridi 50- ja 60-lukuja. En kuitenkaan edelleenkään ole aikakausipuristi, joten miksikäs ei: tämän tyyppistä kaulusta ei taida olla garderobissani toista, ja grafiitinharmaa, vaikka tylsä väri onkin, pukee ihmistä, jonka omatkin värit ovat aika tylsät.

Dinerissä

Uudet ravintolat melkein genrestä riippumatta ovat oikein tervetulleita kaupunkiin. Perjantai-iltana sain ilon olla tutustumassa Hello! American Dinerin uuteen ravintolaan, joka avattiin Forumiin entisen Hesen kohdalle. Hampurilaistarjonta oli maukasta ja mitä ilmeisimmin monipuolista - valitettavasti en kuitenkaan jaksanut maistaa kaikkia avajaisissa tarjottuja ruokalistan herkkuja, joita kannettiin pöytiin hurjaa tahtia. Erityiskiitos bataattiranskalaisista! 

Dinerissä soi vanha rock'n'roll ja kalustus oli sävytetty asuuni sopivaksi.

Jäin muuten miettimään aihetta sivuten, eikö diner olisi suomeksi ruokabaari. Niitä, aikansa pikaruokapaikkoja, oli joskus paljon, nyt Turussa sinnittelee kai enää vain Tähti-Baari Puutarhakadulla.

Pikkutytön neuletakit

Nyt kun neuletakeista tuli puhetta: puen niitä tietysti myös tyttärelleni. Yksivuotiaan tavallinen kotiasu on trikoomekko tai -tunika ja sukkahousut, viileällä sitä täydennetään neuletakilla. Pikkuinen on alkanut kiinnostua vaatteista siten, että katsoo niissä olevia kuvia ja ilahtuu nähdessään jotain tunnistettavaa kuten eläinhahmoja. Vaikka en erityisesti kannatakaan mini-me-tyyliä (kuulin tässä päivänä muutamana sanan "samistelulegsut" ja kärsin edelleen), pukeutuisin tällaisiin söpöläisneuleisiin myös itse, jos niitä saisi aikuisten kokoisina.

Lintu- ja kissaneuleet ovat hyvin vähän käytettyjä ketjukauppavaatteita, jotka ostin kirppis Lasten Seesamista. Pääsin eilen vihdoin käymään tuolla monien äitien kehumassa myymälässä, ja tarjonta olikin runsas - näiden lisäksi ostin pikku L:lle myös housut, t-paidan, mekon ja tunikan. Törmäsin Seesamissa myös Tildaan, joka niin ikään osti nipun kivaa vaatetta vähän L:aa vanhemmalle pojalleen. Naistenvaatetarjonta sen sijaan oli vaatimaton, paitsi ehkä äitiys- ja imetysvaatepuolella.

Jos olisin raskinut käyttää paljon rahaa, olisi ostettavaa ollut enemmänkin. Monien myyjien hinnoittelu kirpaisi liikaa laihanlaista kukkaroani. Vai olenko tottunut liian halpoihin kirppishintoihin, kun mielestäni 80-senttisestä, hyväkuntoisestakaan käytetystä arkimekosta ei pitäisi pyytää edes kymppiä, saati enempää?

Kumpi on söpömpi, kissa vai lintu? Minä en osaa päättää!

Lumikukkainen neuletakki

Ostin itselleni Eijalta joululahjaksi uuden neuletakin, ja vasta tänään se pääsi kuvaan asti. Neule on amerikkalaista tuotantoa 1950-luvulta ja taidokkaasti helmi- ja paljettikirjailtu kukka- ja lehtikuvioilla - ei yliampuvasti, vaan arkeenkin sopivasti. Valkoiset ja hopeanharmaat helmet sopivat pinkkiin pohjaan mainiosti, ja napitkin ovat herkät ja kauniit.

Asukuvan kuvauspaikkana tänään Kaskenkatu ja Minnen edusta, kuvaajana Emilia. Olen vähän hienona arkipäiväksi, koska piti ottaa promokuvaa Hurmaavia häitä käsittelevään lehtijuttuun, mutta se nyt jäi - tai itse juttu on kyllä tulossa Keskisuomalainen-konsernin kaupunkilehtiin loppukuusta.

Voi kunpa tällaisia neuleita löytäisi useammin! Uudistuotantona ne eivät koskaan ole näin hyviä. Uudet neuletakit tuppaavat olemaan liian pitkiä, kaipaan aina tällaista vanhanaikaista vyötäröpituutta. Onko kukaan kokeillut tällaisen ompelemista valmiista neulekankaasta?

Järkevä käyttövaate eli mittatilausneule

Vihdoinkin se on täällä! Mittatilausneule ei tosiaan ole pikamuotia: sen tekemisestä sovittiin jo lokakuun alussa, ja nyt se on valmis. Kunnioitan entistä enemmän kaikkia neulojia huomattuani, millainen prosessi on periaatteessa yksinkertaisen, mutta ohuesta langasta pienillä puikoilla toteutetun vintageneuleen valmistus.

Taitava tekijä on Hopeapeilin lukija Maria, joka ilmoittautui vapaaehtoiseksi, kun syksyllä huutelin täällä neulojaa. Minulla olisi ollut mahdollisuus saada tekijä myös Astubutiikkiin-sivuston kautta (vinkki, jos joku muukin kaipaa neuleelleen neulojaa!), mutta koska Maria asuu samassa kaupungissa kanssani, arvelin, että lankojen ostaminen ja muu yhteistyö sujuu joustavasti. Kuten kävikin.

Kävimme valitsemassa langat yhdessä. Alun perin suunnittelemani musta väri vaihtui tummaan, hiukan meleerattuun harmaaseen; testasimme jo kaupassa, ettei väri riitele ruskeankaan kanssa niin kuin vaaleampi harmaa saattaisi. Sain myös ennen ostopäätöstä kokeilla, ettei tämä vauvanvaatelanka todellakaan kutita herkkää ihoparkaani. Kerran piti hakea lankaa lisää, ja siinä yhteydessä myös sovitin neuleen vartalo-osaa. Muuten vaihdettiin tarpeen mukaan sähköposteja eiliseen saakka, jolloin neule ja työpalkkio vaihtoivat omistajaa pääkirjaston kahvilassa.

Neuleen mallin olen esitellytkin täällä syksyisessä suuressa neulepohdinnassani. Se on Stickat-lehdestä vuodelta 1954: v-päänteinen, lyhyt villatakki.

Neuleen teettäminen ja laatulankojen ostaminen ei ole halpaa, joten valitsin värin ja mallin, joka ei hetkessä vanhene. Aidon villan lämmittävä vaikutus on jo tänään kokeiltu, samoin se, että takki on riittävän lyhyt käytettäväksi kellottuvan hameen kanssa. Juuri tätä olen kaivannut pakkassäihin! Kiitos vielä, Maria!

Neuletakki ja helmisomisteet

Päivän asusta vain osa; valo-olosuhteet ja mallin naama eivät tänään keskustelleet hyvin keskenään. Asun päätähti kuitenkin tässä: neuletakki 1950-luvulta solkimaisin helmisomistein.

VintagEijalta löysin. Eikö olekin söpö? Vaalensin kuvaa reilusti, jotta helmet erottuisivat - oikeasti takki on musta eikä myöskään ollenkaan noin nyppyisen näköinen. Tämä on ensimmäinen tämäntyyppinen vanha neuletakkini, joten en tiedä, onko tulevaisuudessa odotettavissa, että pehmeänpörröhtävä pinta muuttuukin nyppyiseksi...

Nimikkoneule

Turun kirjamessut ovat täällä taas, ja pikaisen haastattelukeikan jälkeen ehdin poiketa antikvariaattiosastolla. Vanhoja lehtiä noin yleensä oli tarjolla vähän, mutta yhdellä myyjällä sentään nippu käsityölehtiä. Eikä sellaista lehteä toki voi jättää ostamatta, jossa on nimikkovillatakin ohje!

Harmi vain, ettei Elina-neule ole ihan sellainen, jota kaipailen. Nyt on nimittäin niin onnekkaasti, että neuleenteettämisasia etenee peräti kahdella eri rintamalla! Voi kun olisin oikein rikas, niin teettäisin saman tien kaikki ihanat mallit näistä vanhoista Virkkaus- ja neuletöistä. Elina on muuten sen kevätnumerosta vuodelta 1957.

Neuleita ja neuleajatuksia

Atlas-neuleen mainos on Viuhka-lehden muotinumerosta syksyltä 1952. Siinä on ajalle muodikas lyhyt mitta, istuva muotoilu ja kimonohihat. Olen nyt kovin ihastunut kimono- ja holkkihihoihin, mutta ei sellaisia tunnu olevan missään nykyisissä vaatekappaleissa. Se on sääli. (Toinen vaatemallistoista kadonnut asia on venepääntie, mutta se taas olisi aivan oman postauksensa aihe.)

Taas kerran olenkin haikeana selaillut pientä neulelehtikokoelmaani ja toivonut, että osaisin neuloa. Ohjeet ovat hyvin somia, eivätkä edes näytä kovin monimutkaisilta. Tässä esimerkiksi kaksi pikkuneuleen ohjetta, ylempi Virkkaus- ja neuletyöt -lehdestä, alempi ruotsalaisesta Stickat-lehdestä.

Neuletakit olivat niin ikään linjakkaita ja istuvia. Niitä käytettiin pikkupuseron kanssa tai neulottiin jopa yhteensopiva setti, jossa oli lyhythihainen neulepusero ja neuletakki. Pääntie oli usein niukahko v-muotoinen, toinen suosittu malli oli pyöreä. Neuleissa oli harvoin kauluksia, mutta huivit ja puseron kaulukset pilkistivät usein kaula-aukosta.

Tässä muutamia neuletakkimalleja Stickat-lehdestä vuosilta 1950-54. Huomatkaa myös väriyhdistelmät: harmaa-vaaleankeltainen, vadelma-harmaa, turkoosi-tummanharmaa ja harmaa-skottiruutu. Hyvin aistikasta!

Tämä on erikoisen mallinen, minun silmääni kovasti miellyttävä neule. Rohkeampi saattoi epäilemättä raottaa pääntietä syvemmäksikin...

Ja sitten vaaleanpunainen setti, yhdistettynä harmaaseen ja valkoiseen. Setin kummassakin osassa on edessä pitsineuleraita.

Pitkä vyötäröresori hoikentaa, tiedettiin Stickat-lehdessä. Viimeinen kuva on erinomainen esimerkki siitä, millaista neuletta kaipaisin arkikäyttöön - paitsi tämä on pusero siitä päätellen, että nappilista päättyy resorin yläreunaan. Mutta juuri tällaista mallia neuletakkina olen etsinyt pitkään kirppiksiltä ja kaupoistakin, löytämättä: istuvat linjat, lyhyt mitta, kapein kohta vyötäröllä, alareunassa resori.

Kysynpä täälläkin, osaisiko joku neuloa minulle villatakin vanhojen ohjeiden mukaan, ruotsiksi tai suomeksi? En huutele hyväntekeväisyystyön perään, vaan olisin valmis maksamaan siitä, että saan omille mitoilleni sovelletun, mieleisen mallisen neuletakin hyvälaatuisista langoista. Jos joku tietää neulebloggaajan tai jonkun muun puikkotaiturin, jota voisi kysyä tällaiseen työhön, vinkatkaa kommenttiboksiin!

Ruosteenvärinen pitsi, musta pitsi

Työasuni ovat usein aika konservatiivisia, niin kuin tässäkin. Puin neuletakin päälle vielä sen tavallisen mustan jakkuni, mutta se on nähty täällä jo riittävän monta kertaa. Halusin mieluummin näyttää tämän kaksipitsisen yhdistelmäasun, sillä pidän niin kovasti tuosta ruosteenvärisestä pitsitopista. Vai onko tämä ruosteenvärinen vai mikä?

Uffin alesta löytynyt toppi on selvästi hyvin vanha, sen näkee työtekniikoista (kaula-aukossa neppareilla kiinnitettävä, vinonauhalla huoliteltu halkio, muotolaskokset). Mutta onkohan se tehty alun perin vanhasta pöytäliinasta? Pitsin laadussa ja kuviossa on jotain pöytäliinamaista. Mikä ettei sellaista toimintaa olisi harrastettu jo menneinäkin vuosikymmeninä.

Musta pitsineuletakki on nykyaikaa ja kirppislöytö. Voisin itse asiassa korvata vaikka kaikki kaappini neuletakit tämän mallisilla, eri värisillä ja paksuisilla, ehkä vähän vähemmän antavalla kaula-aukolla varustetuilla ainakin kylmimpään talveen suunnitellut. On kummallisen vaikea löytää neuletakkia, jonka yläosa päättyisi istuvasti juuri vyötärön kapeimpaan kohtaan, ja siitä lähtisi lyhyt, hiukan levenevä resori. Tästä neuletakkiasiasta itse asiassa lisää lähiaikoina!

Käärmettä ja alligaattoria, tietääkseni ihan oikeita! Laukun vaihdoin suurempaan ennen junalle juoksemista, kun päätinkin ottaa tietokoneen mukaan. Kävin Helsingissä Nooran vetämässä blogikoulutuksessa, joka oli erittäin miellyttävä parituntinen, ja antoi ideoita myös Hopeapeilin kehittämiseen. Kiitos!

Käykäähän osallistumassa vielä arvontaan, aikaa on huomiseen iltakymmeneen!

Pitsiraitainnostus

Inspiraatiokuvissani on jo jonkin aikaa pyörinyt vaatteita, joissa on pystysuorat pitsiraidat. Tämä mekkoyksilö on tai oli todennäköisesti myynnissä Etsyssä.

Niinpä päätin muokata uuteen uskoon harmaan neuletakin, jota olen käyttänyt noin joka toinen päivä syksyn ja talven ajan ja joka alkoi tuntua vähän liian tylsältä.

Pitsi on oikeasti vanhaa. Sitä löytyi koko pakallinen mieheni mummun varastoista, kun hän pari vuotta sitten kuoli. Mummu oli sitä lajia, joka säästi kaiken, ja vaikka paljon säästetystä olikin turhaa, joukossa oli myös ihania juttuja - joista on joskus vielä tulossa omakin postauksensa.

Villatakin muokkaaminen pitsiraidoilla on ehkä maailman helpoin vaatetuunaus. Tarvitset mieluista pitsiä pikkuisen yli kaksi kertaa villatakin pituuden verran (sekä kuviokohdistusvaran, jos pitsissä on isot kuviot), neulan ja lankaa. Ompelin itse pitsin kiinni vain päistään ja nappilistan vierestä. Jos se ei pysy muodossaan näin, ompelen myös toisen reunan. Työ vei aikaa puolisen tuntia, ja neljän euron kirppisvillatakki on taas ihan uusi ihanuus.

Pitsiraitatyyliin kuuluu myös viime viikon löytöni, oletettavasti 40-luvun lyhythihainen pusero tummansinistä pilkullista viskoosisatiinia (korjatkaa, fiksummat, jollei tällaista kangaslaatua ole olemassa! mutta joltain sentyyppiselta tämä vaikuttaa).

Tarkoitukseni on esitellä tätä pientä suloista puseroa tarkemmin asukuvassa lähiaikoina. Nämä kuvat on napattu kännykällä, mutta kamera-asia on edennyt ja toivottavasti etenee lisää jo lähipäivinä...

22. luukku: Koristeellista villaa

Minulla on ollut ylläni villatakki todennäköisesti joka päivä marraskuun puolivälistä asti. Omistan mustan, harmaan, purkkapinkin ja ruskean villavillaisen sekä vähän ohuemmat helmikirjaillun vaaleanpinkin, helmi- ja paljettikirjaillun kermanvärisen, kanervanvärisen, smaragdinvihreän ja leopardikuosisen. Näillä pärjää jo melko mukavasti.

Vähempikin riittäisi, sillä tavallinen perusvillatakki on kiitollinen asustettava. Siihen voi kiinnittää rintakoruja. Sen päälle voi pukea vyön. Kaula-aukkoa voi somistaa huivilla, irtokauluksella, kaulakorulla tai pukemalla alle rusettikauluspaidan. Hihat voi kääriä ja antaa paitapuseron hihojen näkyä. Voi käyttää auki ja kiinni. Ja kun siihen kyllästyy, somisteeksi voi ommella pitsiraidat. Ja niin edelleen.

Mutta villatakeista namuimmat ovat niitä, joissa on asustus mukana jo itsessään. Näin:

Tämä kaunotar on 50-luvulta, mutta oma angora-helmi-paljettisysteemini taitaa olla 80- tai jopa 90-luvulta ja köyhdytti minua vain muutaman euron. Kannattaa pitää silmät auki, kun kirpputorilla näkyy tätivaatteita!

Joulunpunainen, suklaanruskea

Tip tap. Eikös joulu ole sellaista punaisen värin kulta-aikaa? Ainakin se tällä kertaa on mitä ilmeisimmin villatakkien kulta-aikaa. Kadehtien luin tätä Vixen Vintagen postausta ihanasta punaisesta neulemekosta superkauniine asusteineen: aivan liikaa paljasta ihoa, itse pukeutuisin noin ehkä syyskuussa. On hankala tehdä asupostauksia, kun päivä toisensa jälkeen pukeutuminen on enimmäkseen eloonjäämistaistelua.

Omassa punaisessa asussani onkin mukana kuvausfeikkiä.

Villatakin alla on vain hihaton angoratoppi - kun lähden ulos, korvaan sen poololla tai lisään toisen villatakin (tämän ensimmäisen napitan tiukasti kiinni). Tukka on valenutturalla, jonka (ja korvikset) poistan päällysvaatteisiin pukeutuessani, koska se ei mahtuisi karvalakin alle. Sukkahousuja on vain yksi kerros ja kengät säälittävät avokkaat.

Hame on oikeasti talvihyvä. Se on pehmeää villaa, ja leveys ilmankin tylliä vastaa hyvin 50-lukua. Ja onhan tyllialushamekin yksi lämmittävä kerros lisää.

80-luvun villainen maitokahvinruskea kellohame ja punainen neuletakki UFF
suklaanruskea helmikirjailtu toppi Verhoomo Wäkkärä
puuvillasukkahousut Bleuforêt (ainakin Sokos myy hyvää värivalikoimaa)
metallinväriset nappikorvikset ja ruskeat 50-luvun rusettiavokkaat kauan sitten kirpputorilta

For my international reader(s?): here you can see what it looks like in our backyard at the moment. I'll need my fur hat and some very wintery boots when I leave the house.

No onkos tullut kesä

Vintaasialalla on vähän sellainen meininki, että kun näkee jotain kivaa, se kannattaa ostaa vuodenajasta riippumatta. Niin kuin nyt vaikka vaaleanpunainen kesämekko lokakuussa.

40-luvun pellavamekko jobella, Etsy
kukkarusettikengät, mokkavyö, (kiusallisesti pilkistävä) alushame kirppislöytöjä

Mutta voihan sen nähdä näinkin talvisesti, hieman chanelilaisittain:

mekko, alushame ne samat
kengät Zara
villatakki kirpputorilta Tuuloksesta muutama viikko sitten
kaksi pitkää helminauhaa kirppislöytöjä