Kuvia alkukesästä

Kesän ensimmäinen lomajakso on takana. Sen piti alkaa suurella pyöräretkellä, jonka päätepisteenä oli kesäkoti, mutta kuinka kävikään? Todella ikävä kesäflunssa kaatoi petiin perheen aikuisväestön, ja kun pyöriä piti olla lastaamassa junaan, makasinkin sängyn pohjalla pää täynnä räkää. Sitä kismityksen määrää, kun huolella suunniteltu reissu valmiiksi ostettuine lippuineen kaatuikin - tai no, siirtyi myöhempään kesään, mutta sillä hetkellä se ajatus ei auttanut.

Päätimme kuitenkin lähteä kesäkodille potemaan tautimme loppuun, ja siellä vietettiin reilu viikko. Tyylikuvia siellä ei ole tapana ottaa. Tässä kuitenkin Kiilan äänipäivillä ihanassa Westersissä napattu poikkeus, joka samalla todistaa, miksei tyylikuvia kesäkodilla oteta: hattu on vanhempieni Kyproksen tuliaisina tuoma turistihalpis, vyönä palvelee plyysisen aamutakin vyö ja kangaskengät ovat nähneet viime aikoina monenlaista maaperää. Taaperon rattaatkin ovat lainatut.

Mutta eikö ole aika ihana puvun kuosi? Kukkamekko löytyi viime poistotekstiilipäivästä, ja vaikka se malliltaan ei ole mieluisin, halusin ehdottomasti antaa tälle kukkamerelle mahdollisuuden. Juuri tällaisessa tyylissä 1970-luvun kuosimaailma on parhaimmillaan.

Lämpimän viikonlopun jälkeen viileni ja alkoi sadella. Keittiössä ollessamme kissa istui mielellään puoliksi avatun ikkunan karmilla ja katseli pihan lintuja; kuistin pylvään päällä on pääskysen pesä. Emme vieläkään raski päästää kisua kulkemaan vapaana edes maalla, mutta valjaissa se teki pitkiä lenkkejä, seikkaili metsässä, pellonreunalla ja kasvihuoneella. Lupiinit kukkivat hullun lailla, mutta ikävä velvollisuus oli niittää tämän tulokaslajin kukinnot ennen kuin siemenet kypsyivät. Isona ja näyttävänä kasvina lupiini sopii mainiosti suureen lattiamaljakkoon, jollaisissa joskus oli tapana pitää osmankäämejä.

Aika ei ehkä pysähtynyt, mutta se jarrutti. Kesän ilot ovat pieniä: kävely hakemaan Hesaria tienvarren postilaatikolta, aamukahvi pihalla kun jonain aamuna ei satanutkaan, naapurin kissanpentujen ihastelu innokkaan taaperon kanssa. Uimarannalle päästiin vain kerran, säätilassa, jossa vain 12-vuotiaat pystyivät uimaan. Juhannuksena nautittiin ystävien ihanasta puusaunasta kylällä, vihtakin oli tehty.

Yksi löytökin mahtui kesälomaviikkoon. Keittiömme liinavaatekaappiin oli päätynyt abstrakti 1950-luvun kangas; naapuri kertoi pelastaneensa sen joutumasta roskalavalle. Värit eivät toistu kuvassa oikein, mutta kuvioissa on mustan ja valkoisen lisäksi sinapihtavaa keltaista, hiukan murrettua punaista ja kylmää tummanvihreää. Pala on juuri sen kokoinen, että siitä syntyy hame. Olen ollut viime aikoina kovin ihastunut novelty-kuosisiin puuvillahameisiin ja yksinkertaisiin toppeihin niiden yläosina - tämä sopii sarjan jatkoksi mainiosti.

Hopeapeilin kesäseikkailuja voi seurata Instagramissa @hopeapeili - ihan joka kirppislöydöstä en enää raportoi blogin puolelle, mutta juuri sellaisissa pikkujutuissa insta toimii mainiosti. Tervetuloa mukaan!

Kesäkotiasu

Mökillähän käytetään perinteisesti vähän kulahtaneita menneiden vuosien vaatteita. Ne voivat näyttää tältäkin: viime tai toissa kesän siniset ballerinat ovat kärjistä kuluneet, ja tämä ruusumekko, jonka muutama vuosi sitten ompelin vanhoista verhoista, kutistui pesussa oudosti pituussuunnasta eikä enää näytä ihan kaupunkikelpoiselta. Ruskeat kuviot ovat hauskasti haalistuneet juuri hiekkapihan sävyiseksi.

Värikäs kesäkeittiömme

Elämä tuli vaihteeksi vähäksi aikaa minun ja bloggaamisen väliin, enimmäkseen ihan hyvällä tavalla. Oli upea ilma, ja helatorstaiviikonloppu sujui maalla. Ohjelmassa oli muun muassa keittiön ja vessan remontointia, mutta suurimman osan ajasta vietin itse pihalla juosten kiipeilevän ja seikkailevan taaperon perässä. Tämän väriloiston tekoon olen siis osallistunut vain loppusiivouksen verran.

Keittiö on yhteinen naapuriperheen kanssa, ja makujen kosketuspinta löytyi kirkkaasta värimaailmasta. Metalliristikon peittämä seinä on entinen oviaukko, joka muurattiin umpeen. Meidän puolella seinää tiilipinnan päätettiin antaa näkyä; vähän sitä ehostettiin maalilla ja laastilla.

Hurjan oranssit kaapit ostettiin Torin kautta jostain Keski-Pohjanmaalta. Pinta on kärsinyt, mutta saa ainakin toistaiseksi kelvata tällaisenaan. Ei ollut ihan helppo löytää oranssiin sopivaa seinän väriä, kun valkoista haluttiin vähentää, mutta tuo keltainen toimii yllättävän hyvin. Ja nyt keittiössä paistaa aina aurinko.

Työtaso on 50-luvun hengessä harmaata kuvioitua ikilevyä. Kaappien maali lienee 70-luvulta, alemmista kerroksista pilkottaa ainakin tummaa sinistä ja jotain muutakin.

Turkoosit tuolit löytyivät meidän talon roskiksesta jo aikaa sitten ja kuljetettiin maalle tänä viikonloppuna. Vanha englantilainen peltitarjotin ja Sarviksen kannu ovat vanhoja rakkaitani.

Tässä vielä toinen näkökulma. Numeron 21 takana on olohuoneemme. Ovien numerointi on peräisin edellisen omistajan ajoilta, kun talot olivat hoitolaitoksena. Keittiön lattia tulee saamaan vielä uuden, vähän tummemman pinnan, mutta se ei vaikuttane värimaailmaan kovin ratkaisevasti. Oranssia ja keltaista on vaikea voittaa!

Retropinnasänky

Kaupunkikodissamme ei ole paljon 70-luvun henkeä, vaikka se oli suosikkivuosikymmeneni vielä esikoisen pikkulapsiaikoina. Meillä on kuitenkin jäljellä paljon tuolloin vauvalle hankittuja tekstiilejä ja leluja, ja kyllähän niitä edelleen ilokseen katselee. Keltainen pinnasänky hankittiin tosin nimenomaan tälle vauvalle ja kesäkotiin; kotiin eivät tällaiset värit istu.

Vauvan nukkumapaikka on meidän patjasänkymme vieressä. Vanhat silkkitäkit ovat hyvin muodikkaita nyt, mutta nämä on hankittu lähinnä käytännön syistä - kesäkodin lämmitys on välillä oikkuillut, ja joskus nukkumaan mennessä on tarvittu parikin paksua peittoa päällekkäin. Sängyn päädyssä roikkuva froteinen yöpuku on kuvassa ihan tarkoituksella, se on hankittu aikoinaan minulle itselleni ja nyt sitä käyttää tyttäreni.

Joka muuten joskus, päiväsaikaan, nukkuukin keltaisessa pinnasängyssään.

Kuvia kesäkodilta

Minulta on toivottu kuvia kesäkodin sisustuksesta, ja vihdoin viimein se alkaa löytää sellaisia muotoja, joita kehtaa kuvatakin. Vietimme kesäkodilla syyslomaa eikä tarkoitus ollut esimerkiksi remontoida, ei juuri sisustaakaan, mutta molempia pääsi kuitenkin tapahtumaan jossain kuuraisten metsälenkkien ja iltapäivän lämpimässä auringossa pelatun krokettipelin välimaastossa. Ja sitten tajusin, että vihdoin voin kuvata - tosin kuvausvälineenä oli vain säälittävähkö puhelimeni, mutta näistä saa kuitenkin jo jonkinlaisen käsityksen, millainen kesäparatiisi meille on muodostumassa.

Aloitetaan yläkerrasta, koska sattumalta puhelimesta löytyi myös keväinen, täsmälleen samasta kohdasta otettu kuva kuin yksi nyt kuvatuista. Huhtikuussa purettiin ankarasti.

Ja lokakuussa samassa paikassa nukutaan autuaasti:

Yläkerta on kahdesta pienestä huoneesta yhdistetty, molemmilta puolilta viistokattoinen kamari, jonka ikkunat avautuvat itään, tästä kuvakulmasta oikealla. En osannut säätää kuvien värejä kohdalleen; perussävy on tällä hetkellä neutraali valkoinen, ja omenanvihreä keinutuoli - viimetalvinen löytö kaupunginteatterin roskalavalta - on nähty aiemmin täällä. Virkattu peite on löytö Uffin alesta ja seinällä on pieni ristipistotyö, joka esittää saksanhirveä. Seinän väri ja taideteos luultavasti vielä vaihtuvat, siitä lisää myöhemmin.

Sängystä vasemmalle on pienet seinään upotetut komerot ja niiden vieressä sisäänkäynti, joka meille on pääasiassa vessaan ja suihkuun käynti - käytämme enimmäkseen toista kulkureittiä portaikon kautta. Kaaria on käytetty paitsi talon ulkoasussa, myös sisällä. Entinen pikku eteinen on oiva kirjahyllyn paikka, ja seinällä kehyksissä on kaksi vanhaa kirjamainosta. Pahoittelen epätarkkaa kuvaa!

Kaariovesta vasemmalle on kirjahylly/lipasto, joka on Askon tuotantoa 50-60-luvulta. Se ja vieressä nököttävä nojatuoli ovat löytöjä Ekotorilta. Tästä vasemmalle jää pieni lastenhuoneen puoli, joka koostuu pyöreästä vihreästä matosta (hiukan näkyvissä) sekä pienestä verholla rajatusta alkovista, entisestä vaatehuoneesta, jossa poikamme nukkuu.

Sähköjohtoja roikkuu vielä siellä täällä seinien purkamisen jäljiltä, tuossakin rouheana ja omaperäisenä yksityiskohtana katosta irti ruuvattu palovaroitin.

Käännytään vielä vasemmalle, ja näkyviin tulee työpiste. Kirjoituskone oli tänä viikonloppuna ihan oikeassa käytössä. Kaunis vanha kampauspöydän runko on ollut minulla jo viime vuosituhannen puolelta ja nyt viime vuodet vintillä - onneksi emme ole antaneet sitä pois, sillä tuossa se on juuri hyvä.

Ovesta pääsee kiertyviä portaita pitkin alakerran huoneeseen. Sinne, yhdistettyyn olo- ja ruokailuhuoneeseen, tuli tänä viikonloppuna sohvaryhmä.

Täytyy sanoa, että olen varsin tyytyväinen tähän löytöön Tori.fi -palstalta. Kahdenistuttava sohva on juuri oikean kokoinen pieneen monikäyttöhuoneeseen; toinen nojatuoli on melkein liikaa, ja voikin olla, että se joskus kannetaan yläkertaan. Yhdestä osasta näitä ei tietenkään voi luopua, kun ovat näin kauan eläneet yhdessä! Kolmiopöytä löytyi lähes kaksi vuotta sitten Ekotorilta, ei löytänyt paikkaansa kotoa, mutta nyt ja tässä se on juuri oikea. Lattiamaljakko ja valtava 1950-luvun villamatto ovat hankintoja viime kesän kirppismatkoilta kesäkodin lähiseuduilta.

Sitten on tällaisia ei yhtä harkittuja ja harmonisia paikkoja, kuten tämä yhdistetty ruoka- ja viihdenurkkaus tässä.

Iso ristipistotaulu olikin jo kerran seinällä nykyisen sohvan yläpuolella, mutta putosi (!) emmekä ole uskaltaneet ripustaa sitä uudelleen. Senkki ostettiin tuttavilta tätä paikkaa varten, pieni kaappi sen päällä on ilmaislöytö kirpputorin poistoista ja seinän hylly ollut vintillä jo monta vuotta etsimässä paikkaansa maailmassa. Telkkarissa muuten ei ole antennijohtoa, vaan tähän asti olemme katsoneet kesäkodilla valittuja paloja mieheni suunnattomasta VHS-nauhavalikoimasta. Järkevän näköinen tv-taso on vielä haussa, mahtaako sellaista olla olemassakaan?

Tauluja on saatu jo seinälle. Kierreportaissa on taideseinä, mutta tämä akvarelli pääsi olohuoneen seinälle. Se esittää nimensä mukaan näkymää Pariisista 1950, signeerauksesta ei oikein saa selvää - taitava amatööritekijä luultavasti; löytyi Tammisaaren Emmaukselta kesällä. 1960-luvun viskoosiverhot ovat vanha suosikki, niiden värit ovat täydelliset.

Kuvaushetkellä kaaoksen painopiste oli kerääntynyt ruokailutilaan, joten se puoli alakerran huoneesta ei päässyt kuvaan. Se ehkä nähdään toiste; jäihän vielä muutakin kuvaamatta, eikä kaikki nyt kuvattukaan varmasti ihan tällaiseksi jää. Mutta uskokaa, että on hienoa, kun voi miettiä jo sisustusta sen sijaan, että pitäisi koko ajan purkaa jotain!

Haaveiden sohva

Selailin työpöydälläni pitkään lojunutta Kotiliettä, numero 17, syyskuun I vuodelta 1951. Kiinnostavin osuus löytyi tällä kertaa takakannesta: huonekaluliike Askon mainos viehättävine keittiö- ja olohuoneinteriööreineen. Tai no, Tohtori-kalustolla varustettu edustusolohuone ei viehätä läheskään yhtä paljon kuin alemman kuvan "pienkodin olohuone", josta kelpuuttaisin ihan jokaisen kalusteen meille.

Itse asiassa meillä taitaa ollakin tuo sohvapöytä, vaariltani peritty, ja voi olla, että minulla oli tuollainen kirjoituspöytä opiskeluaikoina. Vieläkin harmittaa, että annoin sen pois, kun se ei mahtunut johonkin kotiini noin vuonna 1998. Tilalle hankittiin kammottavan ruma mutta pienempi lastulevyinen tietokonepöytä, joka varmasti jo nyt on kaatopaikalla.

Mutta se, mikä pysäytti mainoksen äärelle, on tuo sohva.

Meille nimittäin tarvittaisiin kesäkodin sohva, ja kesäkoti kyllä täyttää 55 neliömetrillään "pienkodin" tunnusmerkit. Sohva tulee yhdistettyyn olo- ja ruokailutilaan, johon kaiken lisäksi haaveilen tulisijaa, joten se ei saa olla suuri. Kahdenistuttava käsinojallinen olisi juuri hyvä. Itse asiassa, jos tuo mainoksen sohva tulisi jossain vastaan, ostaisin sen heti kysymättä muulta perheeltä mitään ja vaikka myymällä kengät jalastani sen lunastamiseksi.

Niin että vinkkiä saa antaa, jos tuollainen jossain Turun seudun kirpputorilla tai kauempanakin nettikirppiksellä on tarjolla!

Sumuinen aamu kesäkodilla

Olemme olleet kaksi viikonloppua peräkkäin kesäkodilla. Olen rakentanut pesää tekemällä syystoimia: poiminut puolukoita, sieniä, omenoita, luumuja, kasvihuoneesta tomaatteja, niitä viinirypäleitä, joista viimeksi mainitsin. Puolukat voisi poimia toriltakin, mutta parasta kaupunkilaiselle on, kun saa välillä syyn käydä metsässä. Kumisaapas (ei tässä tapauksessa Melissa Ashanti) uppoaa nilkkaa myöten sammaleeseen eikä mistään kuulu mitään. Kesäkodin kulmilla kulkee tie kirkonkylältä toiselle, ja sunnuntaiaamuna puolen tunnin aikana ohitse meni kaksi kertaa ajoneuvo: joku mies kuljetti mönkijällä peräkärryä ja tuli kymmenen minuutin päästä takaisin ilman kärryä. Tukkaan meni hirvikärpänen, mutta sen sai sieltä pois.

Kun fiilistelin pusikossa, purki mieheni naapurin kanssa seinää tilasta, josta tulee joskus - jopa tämän vuoden puolella - ihan kunnollinen yhteiskäytössä oleva keittiö. Tähän asti ruokaa on tehty yhdellä keittolevyllä, mikä on hiukan haastavaa, kun haluaa jotain muuta kuin keittoa tai muhennosta. Meidän oman puolemme remontit ovat loppusuoralla. Viime viikonloppuna purettiin vessan lattia suihkun rakentamiseksi (kyllä, rakennustarkastajan mukaan kesäasunnossakin tulee näissä oloissa olla suihku - en osaa selittää, miksi, mutta minua viisaammat ovat kertoneet, että näin se vain on) ja yläkerran makuukamari/työhuone, joka oli alun perin kaksi erillistä huonetta, odottaa maalipintaa, listoja ja muuta kosmeettista kuten huonekaluja. Olemme halunneet kalustaa tilaa kierrättäen ja edullisesti kuitenkaan tyylistä tinkimättä, joten sopivien huonekalujen löytäminen vie aikaa.

Alakerta eli olohuoneemme on toistaiseksi valmis. Se tarkoittaa, että lattiapinnan vaihto päätettiin jättää tulevaisuuteen ja peittää muovimatto kauniilla tummalla 50-luvun villamatolla, joka löytyi kesällä Perniön kierrätyskeskuksesta vitosella. Ei täydellisessä kunnossa, mutta lähes. Alakerrasta voisi jo ottaa tunnelmakuvia tänne, mutta vielä se ei ole onnistunut. Viikko sitten kamera oli mukana, mutta unohdin kuvata. Nyt ei tullut mieleen edes pakata sitä mukaan. Ehkä bloggaaminen on niin lähellä perustyötäni, että se ei luonnostaan kuulu kesäkodilla olemiseen. Tiedän, että monia kiinnostaisi tämä projekti myös visuaalisessa mielessä, joten paikatakseni edes jotain lainaan tähän kuvaksi miehen lauantaiaamuna nappaaman näkymän olohuoneestamme auringonnousun suuntaan. Aamusumu oli epätodellisen sankka vielä pitkään tämän jälkeenkin, vaikka verhon takana aurinko paistoi.

Juhlahumua

Syntymäpäiväjuhlani olivat samalla kesäkotimme avajaiset. Olen syntynyt ehkä parhaaseen aikaan vuodesta, joten nytkin sää helli ja saatoimme juhlia ulkona pitkästi yli puolenyön. En ehtinyt tai oikeastaan halunnutkaan kuvata itse - oli niin paljon muuta tekemistä - joten tässä muutama poiminta vieraiden napsimista kuvista. Vieraitakin tosiaan oli, vaikka näissä kuvissa heitä ei näy. Hämmästyttävän moni pääsi paikalle, vaikka heinäkuun viikonloppuina on paljon kilpailevaa ohjelmaa.

Sitruunamekko oli juuri sopivan raikas ja iloinen kesäisiin nyyttäri/noutopöytä/puutarhajuhliin. Päässäni kiikkui sitruunan sisältävä hedelmäkorihatuke, jonka minulle teki Uu-la-la! ja joka valitettavasti ei kovin pitkään pysynyt hentoisissa hiuksissani.

Tarjosimme linssimuhennosta ja sangriaa, kesänaapuri leipoi ihanaa ruisleipää ja ystävät toivat kuka mitäkin - pullia, mansikoita, grilliherkkuja. Lahjaksi sain muun muassa luun (eräältä nelivuotiaalta, joka oli käärinyt sen huolellisesti vihreään lehteen), säkillisen wc-paperia ja juhlakirjan, josta enemmän ensi kirjoituksessa. Minulla on ihania ystäviä!

Kynttilät tuohon kynttelikköön sytytettiin vasta, kun hämärsi, joka oli aika myöhään. Söimme, joimme ja tanssimme pihalla, kunnes dj viimein ilmoitti, että on aika lopettaa. Parastahan on, kun ilta päättyy levyjen osalta Satumaahan ja jatkuu yhteislauluna (Chydenius: Kalliolle kukkulalle). Toivottavasti kesä jatkuu yhtä hilpeissä merkeissä!

(kiitos kuvista, Paula, Juri ja Emilia!)

Romuromantiikkaa

Onhan tuolla tiluksilla vähän korjailemista. Pääsisäänkäynnin kaiteella on linnunpesä, pergolasta yksi pilari romahtanut ja rappauksissakin jotain sanomista. Puutarhasta löytyi tällainen vanha kärry, joka noudattelee samaa romuromanttista linjaa. Tosin tämä saa varmaan jäädä sellaiseksi kuin on, toisin kuin pergola.

Mutta silti - ja vaikka pergolassa kasvaa tiheästi nokkosta. On se ihana.

PS. Huomenna on Vaatevallankumous-päivä. Erilaisia tapahtumia on varsinkin pääkaupunkiseudulla paljon, mutta täällä Turussakin voi esimerkiksi osallistua Julja-merkin vaateswappiin tai käydä katsomassa, miten VintagEijan vaatteet syntyvät Maariankadun kaupan työhuoneessa. Lista kaikista päivän tapahtumista löytyy täältä.

Meidän tiluksilta

Mieheni, joka on yleisnero, teki eilisellä kesäkotikäynnillämme videon. Stailaus (kodin tai esiintyjien) ei ehkä joka kohdassa ole aivan napissaan, mutta kerronta pelastaa paljon.



Ja huomenna lisää näitä maisemia!

Kesä jo vähän mielessä

Sen verran on kesä mielessä, että vietämme taas viikonlopun kesähuvilalla, kaataen erästä väliseinää, jossa osoittautui olevan ainakin viisi kerrosta erilaisia materiaaleja. Työhön voi kerätä intoa esimerkiksi näiden kesäisten juttujen kuvista. Itse asiassa mielelläni hankkisin juuri tuollaisen puutarhapöydän, yksi vastaavanlainen tuoli onkin jo parvekeella.

Vintillä taas odottelee kaksi kukkakuvioista lepotuolia, dyykattuja molemmat... Mutta pitää varmaan vähän malttaa, on kuitenkin vasta maaliskuu. Keväistä ja kivaa viikonloppua!