Lehmuksenvihreä, viininpunainen

Kotona töissä tänään. Päivän asu on vaikeasti ajoitettavaa mallia ja osuu lähinnä "vintagehenkisen" lokeroon, sillä selvää vuosikymmentä siitä ei löydy. Lähtökohtana oli musta, jo vuosia sitten kirppikseltä ostettu pitsineule, josta pidän joka syksy yhtä paljon ja joka on omiaan kauluksesta koristeellisten puseroiden kanssa. Nyt halusin yhdistää sihen väriä.

kengät Anttila silloin joskus

viininpunaiset sukkahousut Lindex

hame, pusero poistotekstiilipenkojaisista

Zaran pitsineule UFF

Viininpunainen on minusta todella kiitollinen väri yhdisteltäväksi - se sopii harmaisiin, moniin ruskeisiin, mustaan, joihinkin sinisiin ja vihreisiin, sinappiin... Nyt otin sen ja mustan kaveriksi tämän syksyn suosikkivärini, vaalean oliivin tai mikähän lie tumma lehmuksenvihreä tätä 70-luvun villakangashametta parhaiten kuvailisi. Hame vie minun ajatukseni enemmän 1930- kuin 1970-luvulle, ehkä värinkin vuoksi. Hankintapäätöksen aikoinaan sinetöi sinänsä tarpeeton, mutta hauska nappirivistö etulaskosten alla. Niin, ja silmälasit: jätin ne kuvaan, koska kotona käytän niitä nykyään aina.

Oli muuten hiukan kylmä olla mallina tänään, joten lopuksi saatte vielä torstaiextran: viimeisen ruudun eli paikaltapakenemiskuvan. Porraskäytävän ja kodin lämpö kutsuu!

Syysasu, josta puuttuvat vain käsineet

Syyskuu on pukeutumiselle parasta aikaa: jakut, hatut, hansikkaat, ihanat ruskean sävyt sopivat juuri nyt. Hansikkaita ei tässä asussa ole, mutta muut elementit löytyvät.

Asun lähtökohta on hattu. Se on Hiiskun neitien hattu, joka löytyi asuntomme kellarista, ja puettiin tällä kertaa, koska kävimme Hiiskun neitien elämäkerran julkkareissa Pienessä kirjapuodissa. Kirjallisuudentutkija Kati Launis on saattanut näiden kirjallisten naisten elämän vaiheet tekstimuotoon; Kynän kantama elämä -nimisen teoksen kustansi turkulainen Sigillum.

Julkkareissa kutsuttiin yleisön eteen pitämään pieni ex tempore -puhe, ja mistäpä muusta olisin aloittanut kuin hatusta! Ne lukijoistani, jotka ovat Kotilieden tilaajia, voivat muuten lukea oman, omakohtaisenkin historiajuttuni Hiiskun neideistä Kotilieden digilehdestä tästä.

Mutta asuun palatakseni - valitsin hatun kaveriksi tarkoituksella varsin konservatiivisen tyylin. Konjakinruskea vetää puoleensa aina syksyisin, ja toivottavasti teidän muiden silmään ei särähdä, että itse asiassa asun kaikki ruskeat ovat hiukan eri sävyisiä. Kengät ovat modernit, mutta sen huomaa oikeastaan vain leveistä ruusukemaisista nauhoista; laukku on aitoa käärmettä 1970-luvulta.

Seitsenvuotias Hopeapeili

Huomenna Hopeapeili täyttää seitsemän vuotta. Se on jo korkea ikä blogille. Niin pitkänä aikana on tapahtunut selviä muutoksia sekä blogimaailmassa että bloggaajassa itsessään: kun aloitin, olin kolmikymppinen eskarilaisen äiti, nyt nelikymppinen, jonka elämää sulostuttaa yksi murrosikäinen ja yksi uhmaikäinen. Olen saanut lisää kiloja ja ensimmäiset rypyt, toisaalta olen oppinut olemaan kuvissa paremmin ja ehkä kuvaamaankin paremmin (tosin asukuvat ottaa edelleen pääasiassa mieheni, vaikka joskus ajattelin, että jalustan avulla otetut selfietkin voisivat toimia). Puhumattakaan siitä, miten surkea kamera minulla aluksi oli.

On selvää, että asuni ovat nykyisin parempia kuin blogin alkuaikoina. Bloginpidosta henkilökohtaisena projektina olen ilmeisesti oppinut jotain vaatteiden mittasuhteista ja muotokielestä.

Päivän asu on viikon suosikki. Puolileveä glencheck-kuosinen villakangashame löytyi 50 sentin kilohintaan poistotekstiilipenkojaisista; avarapäänteinen neulepusero taitaa olla samasta paikasta, samoin asun kanssa käyttämäni tummansininen 70-luvun trenssi. En osaa päättää, toimiiko asu paremmin huivin kanssa vai ilman, joten kuva kummallakin tavalla.

Kuvat meinasivat jäädä ottamatta niin sanotuista yleisistä syistä: taapero rellesti, huulipuna oli syöty pois lounaan mukana, alkoi väsyttää pitkän pyörälenkin jälkeen ja se näkyy naamasta. Mutta tätä on elämä nyt, ei täydellistä, mutta täyttä.

Seitsemässä vuodessa on mullistunut myös bloginpito. Vuonna 2010 kukaan ei vielä puhunut Instagramista. Postasin blogiin melkein päivittäin, ja osa postauksista oli hyvinkin lyhyitä, kuvan ja kuvatekstin mittaisia paketteja kuten vanhoja mainoksia tai kengänkärkiä puistokäytävällä. Nyt tällainen ilmaisu on siirtynyt Instan puolelle. Älypuhelin on melkein jokaisella, ja omatkin kuvat ovat yhä useammin puhelinkuvia. Se helpottaa spontaania kuvaamista, mutta toisaalta pidän ns. isolla kameralla kuvaamisesta.

Minun kaltaisiani hitaita bloggaajia taitaa olla enää vähemmistö; ammattilaiset tai sellaiseksi haluavat postaavat kovaa tahtia ja nuoriso käyttää ihan muita kanavia. Insta on minusta hauska lisäkanava, ja hyödynnän sitä postaamalla juttuja, jotka eivät ihan täsmälleen osu blogini aihepiiriin; esimerkiksi tämän päivän instakuvassani ovat lastenkirppikseltä löytämäni joulu- ja Halloween-mekot pikkutytöllemme.

Välillä tunnen itseni digimaailman dinosaurukseksi (teen töitä vielä pöytätietokoneella!), mutta kaikki on suhteellista: haastattelin töissä juuri ihmistä, joka ei käytä tietokoneita ollenkaan. Niin että eiköhän tämä blogikin voi vielä hetken sinnitellä. Let's party like it's 2010!

Syksyinen pallopuku Tukholmasta

Pallopuvut ovat usein kesävaatteita ja tanssiaispukuja: punavalkoisia tai ehkä punamustia ja liehuvia. Tukholman reissulta ostin kuitenkin toisenlaisen, selvästi syksyisen pallopuvun, oliivi-mustan. Ostopaikka oli Zinkenin Beyond Retro, vaatteen ajoitus hiukan epävarma - veikkaan, että puku on 80-luvulta, mutta malliltaan se on hyvin 1950-lukulainen.

Käytin tätä jo eilen työkeikalla, jossa piti olla esillä, silloin mustien asusteiden kanssa. Varsinkin mustan jakun kanssa tuntui vähän hautajaisvaatteelta, joten valitsin nyt auringonkukankeltaisen asustevärin. (Sen väristä jakkua en sentään omista, joten mustalla mentiin. Ja vastavalolla myös.)

Puku on viskoosia, mutta villaisen jakun kanssa tuli vielä lämmin auringossa. Olen monta kertaa sanonut, että syyskuu on paras kuukausi pukeutumisen kannalta. Nyt olisi vielä ollut liioittelua pukea hattua tai hansikkaita, parin viikon päästä enää ei.

Joulukirja lähti maailmalle

Tänään on se päivä, kun Hopeapeilin joulu saatiin vihdoin painokuntoon. Ponnistus oli loppukireineen niin suuri, että olo on kuin synnyttäneellä äidillä - ihan vielä ei jaksa riemuita täysillä, mutta eiköhän se vaihe tule, kun saa vauvan eli kirjan syliinsä! Toistaiseksi kun itsekin olen tuijottanut vain tätä taittotiedostoa ja vielä virheentarkistussilmälasit päässä.

Ensimmäinen pieni painos Hopeapeilin joulua on tulossa tämän viikon lopulla. Kirja tulee Turussa myyntiin ainakin Pieneen Kirjapuotiin ja Liedon Vanhalinnan joulupuotiin. Signeerauksenkin voi minulta pyydystää, jos osuu olemaan oikeaan aikaan oikeassa paikassa: tulevana sunnuntaina 27.11. puhun kirjan aihepiiristä Vanhalinnan joulu -tapahtumassa, ja torstaina 8.12. iltakuudelta olen Pienessä Kirjapuodissa - siihen tapahtumaan ei vielä ole nettilinkkiä.

Te lukijat, jotka haluatte kirjan, mutta asutte muualla: heti, kun kirja on ostettavissa nettikaupasta, julkaisen linkin sinne täällä blogissa!

Ps. Lähiajat ovat esiintymisiä täynnä, sillä ihan heti huomenna tiistaina iltakuudelta olen Martin Kulttuuriolohuoneella puhumassa lempiaiheestani kirpputoreista. Illan setti tulee olemaan varsin vapaamuotoinen ja keskustelullinen, tervetuloa sinnekin!

Kenkiä, 1938 ja 2016

Kauneimmat kengät valmistettiin 1930-luvulla, ja tässä on taas yksi Kave-kenkätehtaan mainos, joka todistaa väitteeni. Taidokkaat leikkaukset ja yksityiskohdat tekivät kengistä häpeämättömän ylellisen näköisiä. Materiaali oli todennäköisesti musta mokka - melkein kaikki näkemäni tämän ajan sandaletit ovat mustaa mokkaa.

Tänä syksynä jouduin tylsän kenkäfaktan äärelle. Monetkaan saapikkaistani eivät enää istu minulle kipeytyneen varpaan vuoksi. En tiedä, onko jalkani muoto muuttunut lopullisesti vai tilapäisesti, mutta juuri nyt tarvitsen leveää lestiä ja pyöreää kärkeä. Menin kenkäkauppaan ja pyysin nämä tarpeet huomioiden jotain mahdollisimman naisellista ja siroa. Tuloksena löytyivät nämä Vintron saapikkaat, joiden pitsikoristelussa itse asiassa on häivähdys 1930-lukua.

Mutta juuri nyt parasta niissä on se, ettei jalkaani satu, kun kävelen.

Ruoste, tummansininen

Menkää, turkulaiset, kirjamessuille! Ne ovat nimittäin juuri tänä viikonloppuna Messukeskuksessa, ja siellä voi esimerkiksi otattaa itsestään asukuvan valkoista sermiä vasten.

Pirkkos Puku -merkkinen villakangasleninki Alles Gute Vintage

laukku vanha rakas klassikko, kirppislöytö vuosien takaa

kiiltonahkakengät modernit halpikset Uffilta

sukkahousut Wolford/Vivienne Westwood, Uffilta

nappikorvikset kirppislöytö

Ruosteen väri on kaunis, mutta olen kokenut sen vaikeaksi käyttää. Minulla ei ole yhtään punapigmenttiä, ja miellän ruosteen punatukkaisille sopivaksi sävyksi. Mutta sattumalta löysin viime Helsingin Antiikkimessuilta Alles Gute Vintagen osastolta tällaisen ruosteenvärisen villapuvun, joka näytti aika lähelle siltä, mitä olen kylmäksi kaudeksi etsinyt. Melko pitkät hihat, kapea linja, jokin kiva yksityiskohta eli tuo rusetti-peplumjuttu, yksivärinen jotta voin käyttää kuviollisia sukkia. Riittävän helppo vaate, että voi suunnittelematta kiskaista päälle töihin.

Olkoon sitten ruosteenvärinen, kun kokokin täsmäsi! Ilman meikkiä en kyllä rohkenisi käyttää. Rakkaat lukijat, onko teilläkin niin sanottuja vaikeita värejä, joita haluaisitte käyttää, mutta...?

Maitosuklaa, mintunvihreä

Lämpötila on vielä melkein kesää, mutta valo ja värit ovat syksyn. Miten silloin pukeutua? No, syyskuosisiin kesämallisiin vaatteisiin tietysti.

Tämän 1950- tai 60-luvun puvun ostin kesällä Nuttu-Liinan Aulilta kokonaisen viiden euron hintaan. Se oli liian pieni, mutta saumavaroja löytyi ja kangas on helposti työstettävää puuvillaa - ja kas vain, puvusta tulikin sopiva. Olen käyttänyt sitä paljon, koska sekä malli että kuosi sopivat arkikäyttöön ja tähän vielä-lämpimään vuodenaikaan. Tätä on työmekko parhaimmillaan!

Jotain raikastusta maitokahvinruskea tosin kaipasi, ja valitsin asusteisiin suosikkivärini mintunvihreän. Crimplenejakku, nahkavyö ja muovikorvikset ovat eri-ikäisiä kirppislöytöjä, jotka toimivat saumattomasti yhteen.

Ps. Kun menin hakemaan tytärtä päiväkodista, hän juoksi riemusta kiljuen syliini ja nappasi ensi töikseen korvakorut pois. Onneksi ovat klipsit.

Syyskuu on joulukuu

(kuva Etsy/happydayantiques)

Ulkona on ollut harvinaisen kaunis ja lämmin syyssää, ja lukuun ottamatta viime viikonlopun piipahdusta kesäkodilla olen istunut sisällä ja kirjoittanut, hyvin usein joulusta. Piparkakkuja en sentään ole paistanut enkä joulumusiikkia kuunnellut, mutta kohta tuodaan joulukoristelaatikot vintiltä. Tip tap vain!

En ole seonnut, mutta teen kirjaa joulusta - hopeapeilimäistä vintage- ja retroharrastajan unelmakirjaa, jossa on paljon kaunista ja kierrätettyä, jotain itse tehtyä ja tietysti myös sinistä ja varmaan sitä lainattuakin! Kirjasta ei oikein vielä voi puhua sen tarkemmin, koska moni asia sen suhteen on vielä avoinna (esimerkiksi sellainen pikkuseikka kuin aikataulu), mutta kova työtahti on yksi selitys blogin rauhalliselle päivitystahdille. Ja kun tiedän riittävästi, aivan varmasti kerron täällä ensimmäiseksi, mistä ja miten kirjan saa käsiinsä.

Niin, toki kirja on selitys myös Instagram-tilini nimelle - sieltähän minut löytää nimellä hopeapeilinjoulu. Sielläkin saa minua mieluusti seurailla, ja linkatkaapa lukijat myös omia instatilejänne vaikka tänne kommenttiboksiin - uusi katseltava on aina tervetullutta.

Vihdoinkin ne mustat kävelykengät

Enpä tiennyt aamulla lähtiessäni vauvan kanssa muskariin, että tämä on se päivä, kun vuosien etsimisen jälkeen löydän mustat 1950-luvun kävelykengät. Oikean kokoisina, siis. Minikokoisia on välillä osunut silmiin ja jättänyt jälkeensä katkeran pettymyksen. Mutta tämäkin on näköjään vielä mahdollista: löytää pitkän nykynaisen kokoiset 50-luvun arkikengät!

Teimme pienen Nummen-Kuralan kirppiskierroksen. Laiskan Kirppis ei ole suosikkipaikkojani, ja nytkin poikkesin sinne vain, koska bussi meni nenän edestä Hassisen kirppikseltä tullessamme. Kannatti: yhdestä pöydästä ostin peräti kolmet vintagekengät, yhteensä kuudella eurolla. Nämä maksoivat tasan kaksi euroa.

Joku on kaiken lisäksi pitänyt näistä hyvää huolta; korkolaput on vaihdettu ja mokkakin siistiä. Tällainen on kirppislöytö parhaimmillaan! Piti ihan ottaa spontaani asukuva, vaikkei kaikki ollutkaan viimeisen päälle täydellistä. Pikku assistentti pääsi pitkästä aikaa mukaan.

angoraneuletakki, punainen neule, hame UFF

50-luvun kävelykengät Laiskan Kirppis

sukkahousut valkoiset Wolford, vaaleansiniset Lindex

vauva: neuletakki, trikoomekko, neuleleggingsit Lastenkirppis Pikku Siili

 Moi vaan!

Häähulinoissa

Marraskuun ensimmäinen päivän asu kuvattiin morsiuspukujen keskellä; takana on kirjantekokumppanini Marjon luomuksia. Paikka on pop up -tapahtuma Häähumua Turussa, jossa olimme markkinoimassa Hurmaavia häitä. Käytän harvoin mustavalkoista, mutta tällaisena pehmeänä versiona se toimii kohtuullisesti, jopa hyvin.

Clarksin klassikkomalliston 30-luvun henkiset avokkaat ovat syksyn parhaita kirppislöytöjä, rahassa mitaten ehkä paras: löysin nämä seitsemällä eurolla hyvin vähän käytettyinä, kaupassa ovh oli pitkästi päälle satasen. Pilkkusukkahousut ovat Lindexiltä parin vuoden takaa.

Myyntipöytää somisti hopealusikkakruunu, jonka Rami Haapasalo teki kirjan 1930-lukukuvauksia varten. Pakko sillä oli vähän leikkiä, kruunu kuitenkin.

Katsokaa, olen rinsessa!

Kauniin syyspäivän asu

Lauantaina oli niin kaunis ja aurinkoinen syyssää, että se suorastaan kutsui asukuvan ottamiseen. Tämä on täysin tavallinen perusasu, johon en pukeutunut tarkoituksenani poseerata, vaan kuvausidea syntyi spontaanisti keltaisten lehtien loisteessa. Toivottavasti tänä syksynä saa vielä muutaman kerran nauttia auringonpaisteesta ennen laskeutumista... JOULUN AIKAAN.

70-luvun ruudullinen trenssi UFF

sukkahousut muistaakseni Wiklund

kengät Anttila

henkselihame itse ommeltu

matkamuistohuivi Italiasta kirppislöytö

Hopeapeili, viisivuotias!

No niin, hyvää syntymäpäivää, blogi! Kun olin syksyllä 2010 saanut viimein kerätyksi tarpeeksi rohkeutta aloittaakseni oman blogin - bloggaajathan olivat parikymppisiä tyttösiä ja minä jo 36-vuotias - en olisi ehkä uskonutkaan, että jatkan näin pitkään.

Siteeraan itseäni ihan ekasta kirjoituksestani:

"Minun on kestänyt kauan ymmärtää, etten itse asiassa pidä muodista. Pidän vaatteista, asusteista ja koruista. Pidän kauniisti pukeutumisesta. Ihailen ihmisiä, jotka ovat nähneet vaivaa asunsa vuoksi. Mutta en jaksa jokasyksyistä harmaiden pussittavien housujen ja ukkokenkien paluuta, en halpakauppojen trikoovyöryä. En jaksa kiinnostua suurten muotitalojen kausimallistoista enkä ironisista hipster-ideoista.

Tämä Hopeapeilini kertoo hitaasta muodista. Se tarjoaa kuvallisia tarinoita menneen maailman ilmiöistä ja esineistä; pukeutumisesta arjessa, juhlassa ja varsinkin siinä arjessa, joka pukeutumisen avulla kohoaa pieneksi juhlaksi."

Samoilla jäljillä olen edelleen, 41-vuotiaana ja monia käänteitä matkan varrella kokeneena. Pidän yhä myös hitaan muodin käsitteestä, joka taisi olla ihan oma oivallukseni! Edelleen kehtaan olla myös kameran edessä, vaikka sille ei nykyisin ole helppo järjestää aikaa. Juhlan kunniaksi tässä tämän päivän asu, joka on kokonaan kierrätetty. Tai no, tämä on arki- eikä juhla-asu, mutta korujen ja näyttävien kenkien vuoksi kohoaa juuri hiukkasen irti arjesta. 

1950-luvun lepakkohihainen jumpperi Facebook-kirppikseltä

Minna Parikan kengät (olen unohtanut mallin nimen!) Tradera.com kauan sitten

Polan vekkihame 1970-luvulta, Siivouspäivänä tästä samaisesta puistosta

käsilaukku Etsystä kauan sitten

vyö, korut, saumasukat kirpputorilöytöjä 

Viiden vuoden aikana olen muuttanut, ostanut kesäkodin, hankkinut kissan ja mikä hienointa, myös synnyttänyt ihanan pienen tyttären. Olen julkaissut neljä kirjaa (piti ihan laskea, mutta kyllä, neljä, jos lasketaan eilen painoon mennyt Hurmaavat häät) ja lukemattoman määrän lehtijuttuja. Blogitekstejä on tämä mukaan lukien 1104 kappaletta - osassa vain pari lausetta, osa on pitkiä ja pohdiskelevia vuodatuksia.

(jos joku miettii, missä vauva on: kuvanottohetkellä hän istuu vaunuissaan minusta katsoen kello kahdessa ja nauraa)

Luetuin Hopeapeilin teksteistä on Uusi siluetti, joka sisälsi raskausuutisen. Tuoreehko kadonneiden teekannujen tapaus sai vetoapua Helsingin Uutisilta, ja nousi kakkoseksi. Kolmanneksi suosituin on sydänverellä kirjoitettu Himoshoppailu, raha, aika ja vintage, jossa kommentoin Nyt-liitteen juttua nuoresta shoppailuhullusta ja joka taisi olla pohjustusta pian aloitettuun, uuden ostamista rajoittavaan Kierrätyskeijut-kampanjaan. Joka muuten, tarkemmin ajatellen, omalla kohdallani jatkuu yhä. Eräs omista suosikkiteksteistäni keikkui pitkään top kympissä, ja nostan sen nyt uudelleen esiin; rakastan kirjoittaa Miten toimia Uffin alessa -tekstin tyyppisiä neuvontajuttuja sekä työssä että vapaa-ajalla.

Ja sitten pieni juhla-arvonta, johon palkinnoksi tulee kirjan ja korun muodostama yllätyspaketti. Hyvät lukijat, mikä teillä on jäänyt mieleen Hopeapeilin vuosien varrelta? Kerro joku mukava muisto - tai syy, miksi luet tätä blogia - tämän tekstin kommenttikenttään. Arvontaan voi osallistua ensi viikon keskiviikkoon 30.9. klo 22.00 saakka. Skool!

Sukulakuasu ja käärmekengät

Oli niin syksyinen olo, että piti vihdoin lähteä Turun taidemuseoon katsomaan Jacques Henri Lartiquen Riviera-valokuvien näyttely. Se oli hauska, kevyt näyttely, joka kertoi kuitenkin kiinnostavasti aikansa luksuslomailusta - omia suosikkejani olivat 1920-luvun kuvat, joita näyttelyssä olikin runsaasti. Käykää katsomassa, näyttely on avoinna vielä 20.9. saakka.

Piti vähän pukeutuakin syksyn kunniaksi. Ruskean ja mustan yhdistelmä toimii parhaiten syksyisin, mutta asun lähtökohta olivat kengät: käärmekuosiset tolppakorkoiset, jotka vähän synnytyksen jälkeen ostin Uffilta talteen. Paha kyllä ne osoittautuivat olevan nyt vähän liian isot, mutta pienillä kepulikonsteilla niistä sai lähes sopivat; istumakengät kyllä enemmän kuin kävelysellaiset. Myös laukku, menneen kesän kirppislöytö (en enää muista mistä), oli ensimmäistä kertaa käytössä.

Ei uskoisi, mutta tuntui suorastaan uudelta ja raikkaalta pukeutua taas mustiin sukkahousuihin! Kengät maastoutuivat hyvin puistokäytävään.

Syyskujeita ja -kuoseja

Kun illat pimenevät ja vettä sataa, on juuri oikea aika perustaa ompeluseura. Muutama turkulainen vintageharrastaja kokoontui tänään VintagEija'siin käsitöitä tekemään - ompelua, purkamista, virkkaamista. Itse sain korjatuksi peräti kaksi viime aikojen kasvikuosista kirppislöytöä käyttökuntoon; 90-luvun alun pitkästä viskoosimekosta tuli alle polven ulottuva 40-lukulainen ja musta puuvillainen puolikellohame sai uuden vyötärönauhan. Ja tämä kaikki puolessatoista tunnissa! Maltan tuskin odottaa seuraavaa kokoontumista kahden viikon kuluttua.

Vielä kerran viininpunainen

Nyt oli kamera ladattuna päivänvalon aikaan, ja saatiin napatuksi tämä ainakin kolmas asukuva, jossa viininpunainen jerseymekko esiintyy. Rusettikauluspaitapusero on normaaliajan vaatteitani, ja jos ette kerro kenellekään, voin paljastaa, että läheskään kaikki sen napit eivät mene kiinni. Tämä ei onneksi näy päälle, joten ihan hyvästä työvaatteesta vielä käy!

Kengät ovat itse asiassa kuvausrekvisiittaa, remmikengät tuntuisivat liian viileiltä tuolla ja lähdinkin työkeikalle nilkkurit jalassa. Jotenkin ihmeellisesti on käynyt niin, että korkokengät tuntuivat huonommilta muutama viikko sitten. Nyt tuollainen 6-7 sentin korko ei tunnu selässä kovinkaan pahalta, kunhan se on riittävän tukeva eikä kävelemistä tarvitse jännittää.

Karvainen assistentti osallistui kuvauksiin omalla tavallaan ja lähettää faneille terveiset.

Ja sisustuskuva. Kun oli parin päivän ajan lunta, tietysti piti tehdä ikkunalle talviasetelma. Ei vielä jouluasetelma kuitenkaan, saanen huomauttaa! Ei yhtään tonttua, punaista väriä tai edes joulupalloja!

Telttapukukausi, lumisadekausi

Ja miksi tällainen ilme?

Sataa lunta silmiin! Tämä päivä lasketaan varmaan Turussa jo ensilumen päiväksi, sen verran sakeanaan ilma on valkoista ja maahankin sitä jää.

70-luvun äitiyspuku UFF

neulebolero lahja naapurilta

pitkähihainen äitiyspaita Facebookin äitiysvaatekirppis

sukkahousut H&M, kengät Anttila, korut kirppislöytöjä

Tänään päällä on ensimmäistä kertaa Pikku Myy -mallinen 70-luvun telttamekko. Pia & Paulan valmistama punainen villasekoiteliivihame on hihaton, siksi se sai kerroksen alle ja päälle. Tällainen vaate on oikeasti todella mukava, ja vatsan kohdalla tilaa pitäisi riittää raskauden loppuun saakka. Toinen ongelmahan raskaudessa on rinnanympärys; tästäkin puvusta piti avata hiukan sivusaumoja kainalon alta, että yläosakin istuisi hyvin. Vaaterekillä odottaa toinenkin melkein samanmallinen saman merkin puku, harmaata paksumpaa villaa pakkaskeleihin.

Puisto näyttää tällä hetkellä tältä, ja näytti se huomenna miltä hyvänsä, käytän tätä tekosyynä kaivaa jouluvalot kaapista!

Tuhannes teksti: päivän asu ja kirja-asiaa

Tämä on Hopeapeilin tuhannes kirjoitus. Mietin, että pitäisi keksiä jotain pankin räjäyttävää tai ainakin sellaista, joka kiinnostaa edes suurinta osaa teistä lukijoista - mutta ei, esimerkiksi uusien kauniiden asujen esittely siirtyy nyt joka tapauksessa kevääseen. Nyt mennään sillä, mitä on, eli kolmella mekolla, muutamalla hameella, muutamalla yläosalla ja niiden asusteilla: Project 333 on tullut luokseni aivan pyytämättä.

Koska asukuvat ovat tämän blogin luetuinta ja tykätyintä materiaalia, tässä juhlan kunniaksi päivän (ja eilisen päivän) työasu.

Viininpunainen jerseymekko ei näytä hyvältä enää monen viikon ajan, mutta vielä se on yhtä ihana päällä kuin puolitoista kuukautta sitten tässä ja riittävän asiallinen työtapaamisiin. Vatsan kokoa voi halutessaan verrata edellisen kuvauskerran kuviin! Mekko on lyhythihainen, mutta kerrostin alle mustan trikoopaidan (näkyy hiukan kauluksesta ja hihansuista) ja päälle persikanvärisen vintage-neuletakin, jonka viime joulun aikaan ostin Eijalta; perjantain kunniaksi mukana myös persikanvärinen tuplahelminauha. Kengissä on tänään korkoa ja kävin jopa kaupungilla nämä jalassa, mutta kylläpä väsytti kotiin rahjustaessa.

Tänään oli merkittävä päivä myös sikäli, että lähetin kustantajalle ensimmäisen vintageteemaa sivuavan kirjani käsikirjoituksen. Tunteista päällimmäisenä on väsymys; edessä on joka tapauksessa pitkä editointiprosessi ennen kirjan painoon pääsemistä. Mutta yksi etappi on nyt sivuutettu, ja ensi viikolla teen jotain aivan muuta. Itse asiassa jo ennen ensi viikkoa teen jotain ihan muuta, kuten esimerkiksi puolukka-kinuskijuustokakun sunnuntaiselle brunssille. Vapaa-aikaa, ihanaa!

Kirjallisia kuulumisia

Pakko myöntää, että väsyttää enemmän kuin ennen. Kun tästä töiden äärestä välillä nousen, jään tuijottamaan sängyn petaamattomassa peittomytyssä sievällä kerällä nukkuvaa kissaa ja mietin, ehtisinkö hetkeksi sen viereen. Tai katselen puistoon, johon paistaa aurinko kylmästi, mutta kauniisti, ja totean, että ei tästä millekään pyörälenkille tuonne pakkaseen haluaisikaan mennä...

Näkyyhän tämä bloginkin päivitystahdissa. Odotus ei ole ainoa syy tahdin tasaantumiseen, vaan työt ovat myös vaatineet tänä syksynä paljon. Yksi tavallista työläämpi työn hedelmä putkahtikin juuri tänään maailmalle:

Minä ideoin, kirjoitin, työstin reseptit ja rakensin annokset, Kristiina kuvasi ja stailasi yhteistyössä kanssani. Tarkempaa infoa kirjasta löytyy kustantajan sivuilta, ja tällä hetkellä nopein tapa saada kirja käsiinsä on poiketa Alligaattorin ständillä Helsingin kirjamessuilla, osasto on 7c53. Kertokaa terveisiä, jos käytte, itse en tänä vuonna vieraile Helsingin messuilla. Vinkkinä, että tämä on ideaali lahjakirja teini-ikäiselle ruoasta ja ekologisesta ajattelusta kiinnostuneelle!

Eräs toinen kirja on valmistumassa vielä tämän kuun loppuun mennessä - tai siis sen ensimmäinen versio on; kirjantekoa koskaan kokeilleet tietävät, että tässä vaiheessa on jäljellä vielä miljoona detaljia, joista pitää sopia, jotka pitää sovittaa yhteen ja joita pitää hioa. Sen kirjan aihepiiri ja visuaalinen ilme taas on aivan toisenlainen, ja siihen liittyvät muun muassa absintti, steampunk ja lavatanssit... mutta kaikesta tästä enemmän, kun julkistamisen aika on käsillä, ensi vuoden puolella.

Jotain muutakin on silti välillä tehty.

Olen ehtinyt kaivaa esiin ensimmäisen laatikon esikoiselta jemmattuja vauvanvaatteita. Sieltä löytyi muun muassa tällainen söpöys, noin kolmen kuukauden ikäisen vauvan edustustakki. Ei tullut monta kertaa käytetyksi, ja voi olla, että vuodenajat eivät tällä kertaa osu kohdalleen... Mutta eihän sitä koskaan tiedä, huhtikuussa voi hyvin olla vielä karvakauluskelit. Ainakin vauvan näkökulmasta.

Kurvi

Mittasuhteet ovat jo hyvin kaukana normaalista.

(huomaa terveellinen odotusajan ruokavalio - kuvassakin mukana kilokaupalla juureksia)

Pukeutuminen alkaa siirtyä raskauden ensimmäisen puoliskon oi miten söpö masu pilkottaa mekon alla -vaiheesta loppua kohti kärjistyvään varokaa villapaitaan pukeutunutta sinivalasta -vaiheeseen. Kuvan neulepusero on normaalimallistoa ja alla oleva tweedkuosista paksua trikoota oleva hame äitiysmallistoa. Neuletta käytin jo ennen raskautta, mutta toisaalta en sääli sitä; venyy, jos on venyäkseen, ja jos laatu on kohdallaan, sen pitäisi toki palautua pesussa. Pää puuttuu kuvasta, koska on huonon tukan päivä.

Huomasin viimeistään eilen niitä harvoja mahtuvia vaatteita sovitellessani, että minulle ei sovi musta väri. Se käy juhlissa, kun meikki ja kampaus ovat hienot, mutta ei arkikäytössä ainakaan ilman jotain pehmentävää kuten toisen väristä huivia. Olen hankkinut pari mustaa äitiyspuseroa, koska paljon muunvärisiä varsinkaan talvipukeutumiseen sopivia ei löydy, mutta niitä ei tee mieli käyttää.

Turhautuneena kapusin vintille, kaivauduin talvivaatelaatikkoihini ja katsoin, mitä sieltä voisi saada käyttöön. Ja tadaa - taas kerran varastossa olleet sesonkivaatteet pelastivat naisen hädässä! Minulla on ihania talvimekkoja ja -hameita, jotka tietenkään eivät tänä vuonna pääse käyttöön (en ole niitä onnekkaita, joilla on taas vyötärö heti synnytyssairaalasta palatessa), ja sanoin niille haikeat heipat seuraavaan syksyyn. Mutta neuleita, huiveja ja baskereita löytyi ja minun väreissäni: roosaa, vaaleansinistä, harmaita, kirsikanpunaista. Lisäksi löytyi pari väljää pitkähihaista rusettikauluspaitapuseroa, joita voin käyttää alanapit napittamatta liivihameen alla.

Vinttikäyntikään ei pelastanut kenkäongelmalta. Korkeakorkoisten kenkien käyttö käy valitettavasti tuskalliseksi. Joku lukija varmaan muistaa, että selkäni temppuili keväällä pahasti, ja nyt jos päivän kävelee hyvälestisillä mutta korkeilla kengillä, sama vaiva tuntuu alaselässä. Nyt pärjää vielä ballerinoilla paksujen sukkahousujen kanssa, mutta yksiäkään matalakorkoisia syyskenkiä en taida omistaa - karvavuoriset talvisaappaat kyllä, onneksi, joskus vielä on niidenkin aika. On aika löytää jostain herrainkenkätyyliset kävelykengät, joilla kävelen näiltä keleiltä karvavuorikauteen. Niin, käytettyinä. Hyvä syy lähteä kirpputorikierrokselle.