Näytetään tekstit, joissa on tunniste kierrätyskeijut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kierrätyskeijut. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Antipuutelista - ja hei, me oltiin lehdessä!

Usein tekee mielessään (tai blogissaan) listaa siitä, mitä kaikkea tarvitsee, mitä pitää hankkia vaatekaappiin tai kotiin tai vauvalle. Eikä siinä mitään - mutta kokeillaanpa vaihteeksi toisin päin. Tässä seuraa Hopeapeilin antipuutelista. Näitä asusteita minulla on liikaa, enkä saa hankkia yhtään lisää, pikemminkin pitäisi päästä eroon muutamasta yksilöstä:

1. Ruudullisia talvihameita. Kun kaivoin talvivaatelaatikot synnytyksen jälkeen esiin, löysin ruudullisia villa- ja villasekoitehameita toisensa perään. On leveitä, on kapeita. On monia eri värejä. On henkseliversioita, jopa kaksi lappuhaalarihametta. En tarvitse enää yhtään ruudullista talvihametta lisää, tai ainakin pari vanhaa saa lähteä samalla ovenavauksella!

2. Teräväkärkisiä kenkiä. Pidän 60-luvun alkuvuosien tyylistä, mutta sen ajan kengät tuottavat valitettavan usein tuskaa. Paljon enemmän käyttöä saavat pyöreäkärkiset 50-luvun alun ja puolivälin avokkaat, koron korkeudesta riippumatta.

3. Kuviollisia sukkahousuja. Tiedän, että kun on tällainen ruumiinrakenne, kannattaa käyttää näyttäviä sukkia, mutta silti: kuviollisia on vuosien varrella kasaantunut laatikkoon enemmän kuin ehdin käyttää. Suosikkikuvioita käytän ja jatkossakin aion käyttää, mutta oudommat alelöydöt voisivat ehkä suosiolla lähteä kirpputorille.

4. Hellevaatteita. Pakko myöntää, ettei Suomen kesässä tule koskaan olemaan niin pitkiä hellejaksoja, että ehtisin kunnolla käyttää kaikkia kuuman kauden vaatteitani. Kun kuuma kausi alkaa, valitsen yleensä samat suosikkimekkoni tehokäyttöön, ja etenkin paitoja, hameita ja sortseja jää sen takia pitämättä. Hellevaatteiden käytön lämpötilaraja on minulla noin 24 astetta, joten kausi ei todellakaan ole pitkä.

Olisikohan näissä jo aihetta seuraavan blogikirppiksen pitoon keväämmällä?

Tänään Kierrätyskeijut ovat olleet julkisuuden valokeilassa. Lännen Median toimittaja kävi meillä pari viikkoa sitten kylässä (ja samoin ihanat Tilda ja Alvari, Anna valitettavasti asuu niin kaukana, että hänet haastateltiin puhelimitse) ja vaateaatoksistamme syntynyt juttu on tänään luettavissa ainakin Aamulehdessä, Kalevassa ja Pohjalaisessa. Kertokaa, jos olette bonganneet muualtakin! Linkkiä ei valitettavasti voi tässä jakaa, sillä juttu on maksumuurin takana.

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuoden päätös


Hyvää uutta vuotta, lukijat! Satakoon juhliinne futuristisesta lentokoneesta vapaavalintaista kuohuvaa juomaa ja kasvakoon hangella kärpässieniä!

Vuoden päätöstekstiin kuuluu paitsi vuoden parhaan kierrätyslöydön valinta, myös loppukommentti Kierrätyskeijut-kampanjasta; aloitetaan siitä. Minä, Tilda, Anna ja Hanna polkaisimme viime vuodenvaihteessa käyntiin pienimuotoisen projektin, jonka ideana oli olla vuoden ajan ostamatta uusia vaatteita. Mukaan tuli lopulta parikymmentä blogia, mikä kertoi, että tällaiselle on tilausta - ja niinhän kävikin, että Siivouspäivä aloitti loppukesällä oman Vuosi ilman uusia vaatteita -kampanjansa ja jatkaa nyt tämänkin pienemmän edeltäjän työtä.

Arvasin jo etukäteen, ettei hanke tulisi olemaan itselleni erityisen vaikea. Olin jo aloitusvaiheessa kurkkuani myöten täynnä (hintaluokaltaan minulle sopivien) valmisvaatteiden huonoa laatua, epämääräisiä tuotantotapoja ja tyylejä, jotka saavat vaatteen vanhenemaan ennen kuin se ehtii kaupasta kotiin. Alkuvuosi sujui hyvinkin sutjakasti, kerran muistaakseni piti ostaa vaihtoalusvaatteet matkalla liikuntaa harrastamaan. Lopetin kaupoissa kiertelyn, joten heräteostostarpeita ei syntynyt. Aikaa tuskin säästyi, sillä kirppisostoksista en luopunut. Kesäksi myös ompelin pari pukua kangasvarastostani.

Kesä toi mukanaan tiedon raskaudesta. Heinäkuun lopulla en enää mahtunut juuri mihinkään tavallisista vaatteistani, koska sekä vatsa että rinnanympärys olivat saaneet volyymia. Ramppasin paikallisia kirppiksiä läpi, selasin nettikirppiksiä ja löysin joitain siedettäviä äitiysvaatteita, joissa olen kulkenut koko syksyn. Olin suunnitellut, että ompelisin enemmän itse, mutta käytännössä aika ei työntäyteisenä syksynä riittänyt.

Uusina jouduin ostamaan äitiyssukkahousuja ja -alusvaatteita. Samoin nyt vauvaelämään valmistautuessani totesin, etten löydä kirppiksiltä imetyspaitoja tai ehdi napata nettikirppiksiltä mieluisia omassa koossani, ja ostin kaupasta (hui) pari perusmallia kotikäyttöön. Missään ostoksista en mielestäni kuitenkaan mennyt ylettömyyksiin, vaan hankinnat tulivat tarpeeseen ja etsin aina ensin käytettyä.

Ostin myös uutta perheenjäsenille joululahjoiksi. Tosin asioita, jotka olisi muutenkin pitänyt hankkia (sukkia, kylpytakki, pyjama jne.) ja jotka nyt vain oli hauska paketoida. Hankinnoissa suosin kotimaisia firmoja eli Nanso Groupia ja Vendiä, entistä Veikka-Neuletta, joka tosin jälkeenpäin asiaa tutkiessani paljastui nykyään virolaisomisteiseksi. No, Vendin tuotanto on nettisivujen mukaan Tallinnassa, ja EU:n sisällä pelataan samoilla säännöillä.

Raskauden edettyä en juuri ole ostanut itselleni vaatteita edes käytettyinä. On vaikea tietää, mihin mittoihin kroppa asettuu synnytyksen ja imetyksen jälkeen, ja toisaalta vanhat rakkaat vaatteet tuntuvat taas uusilta, kun niitä vähitellen saa käyttöön. Totta puhuen upeita vintagehelmiä ei edes ole osunut silmiin - paitsi alan liikkeissä, ja rahaakin olen koettanut vähän säästää.

Parhaat vintagelöydöt on nyt tehty vauvalle, jolle ei toistaiseksi ole ostettu yhtään mitään uutta. Hän perii isoveljensä vaatteet, joita olen ahkerasti lajitellut ja pyykännyt. Kirppiksiltä on ollut helppo löytää kivaa vaatetta pikkuiselle, kun puutteita on ilmennyt. Pinnasängyn patja pitää ehkä ostaa, tosin tuttavapiirissä huutelemalla on löytynyt yhtä ja toista tarvittavaa - mahdollisesti se patjakin.

---

Ja sitten toisenlaiseen vuosikatsaukseen. Viime vuoden paras kierrätyslöytöhän oli kodin hengetär Lilith Hiisku, mustanpuhuva, mutta rauhallinen ja ystävällinen maatiaiskissa. Lilli voi edelleen mainiosti, lähes yhtä paksusti kuin emäntänsä. Mutta vuodelle 2014 sattuikin kissaa suurempi yllätys; vielä vuoden vaihtuessa emme tienneet, että parin kuukauden päästä meillä olisi yli kymmenen vuotta haaveiltu ja suunniteltu kesäkoti. Tämä on ihan ensimmäinen kuva sieltä.


Ostimme siis 55 neliömetriä taustalla näkyvän kivitalon oikeasta päädystä, kaksi kerrosta ja lämmin kellari. Ensi töiksemme pääsimme luonnollisesti remontoimaan eli purkamaan. Se oli jotain, mitä emme ikinä aiemmin olleet tehneet, mutta onneksi oli mainio Petri, joka lainasi asiantuntemustaan ja moottorisahaa. Tällaisia asuja ja asusteita Hopeapeilissä nähdään harvoin!


Alin kuva on otettu kesäkuussa, jolloin muistaakseni jo yövyimme ensimmäistä kertaa. Kuvassa mukana myös naapurin koira. Nuo rumat paloportaat ovat edelleen paikoillaan, mutta lautakasa sentään on poistettu! Täältä näkee, miltä kesäkodin sisällä nyt näyttää. Vessa- ja keittiöremontit ovat pahasti kesken, mutta mitäs pienistä.


Mökillä ehdittiin viettää 40-vuotisjuhliani, jotka aloittivat kesän pitkän helleputken. Suuri osa siitä kuluikin omalla kesäkodilla, ahomansikoita ja mustikoita poimien, Kiilan rannassa uiden ja vieraitakin kestiten. Ensi kesänä sama uusiksi, vauva rintarepussa! Miten minusta tuntuu jo nyt, että vuoden 2015 paras uutuus (löydöstä ei tässä tapauksessa voine puhua) onkin uustuotantoa?

perjantai 26. syyskuuta 2014

Kierrätyksestä, lapsista ja lasten omasta mausta

Kirjoitin vähän aikaa sitten tulevan vauvan hankinnoista ja siitä, että hankimme hänelle ensisijaisesti kierrätettyjä tarvikkeita ja vaatteita. Tänään poikkesin kirpputorilla ja ostinkin pari vaatetta hänelle - muun muassa takin, jota hän käyttää aikaisintaan nelivuotiaana, mutta hei, oli hieno ja vintagea! Mutta mieleeni jäi vaivaamaan eilen esikoisen kanssa vaatekaupan kassalla sattunut tilanne. Se meni suurin piirtein näin:

Poika: Mitä nää on?
Myyjä: Merkkaustusseja. Niillä voi nimikoida vaatteet, ettei mene koulussa vaihtovaatteet sekaisin toisten kanssa.
Poika: Mulla ei kyllä ikinä mene, kun mulla on kaikki aina vanhaa.
Äiti: (hetken hiljaa, mutta ei voi kuin nauraa)

Poika on jo iso, hänellä on oma makunsa, joka aivan varmasti lähivuosina kehittyy ja vahvistuu. Onko enää reilua, että vaikka me muut kierrätämme ja koemme sen tärkeänä, hän ei saisi pukeutua mielensä mukaan? 152-kokoisia kivoja vaatteita ei ole kirppiksillä tarjolla ollenkaan samaan malliin kuin vielä 110-120-senttisiä. Olimmekin vaatekaupassa siksi, että kesän aikana suuri osa pitkähihaisista oli muuttunut kaapissa 3/4-hihaisiksi eikä Uffilta löytynyt yhtään mieluista paitaa. Kaikeksi onneksi mieluinen syystakki löytyi kierrätettynä, sellainen olisi ollut uutena kallis.

Mutta poika ei ole sitoutunut Kierrätyskeijuihin tai muihinkaan yleviin periaatteisiin. Ostin siis hänelle kolme pitkähihaista ihan uutta trikoopaitaa, koska hän tosiaan tarvitsi uusia paitoja. Hän sai itse valita värit ja kuva-aiheet ja oli hyvin tyytyväinen. Onneksi merkkitietoisuutta ei hänelle vielä ole kehittynyt ja toivevaatteiden hinnat ovat siksi kohtuulliset... Miten te muut kierrätysmieliset olette toimineet isompien lastenne pukeutumisen kanssa? Jatkatte kierrätyslinjalla, koska se on kaikin puolin jees, vai ostatte tarpeen mukaan uusia vaatteita, koska ne ovat lapselle mieluisia, ehkä sosiaalisestikin tärkeä asia? Vai sekä että, kuten meillä toistaiseksi?

(Vinkkejä lastenvaatteiden kierrätysetikettiin täältä.)

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Vuosi ilman uusia vaatteita jatkaa Kierrätyskeijujen työtä

Kierrätyskeijut-kampanja on edennyt niin, että vuodesta kaksi kolmasosaa on takana. Ainakaan minulle paasto uusista vaatteista ei ole tuottanut sen kummempaa tuskaa, vaikka raskaus toikin uuden muodon ja uudet haasteet - tällaisia tilanteita vartenhan jätimme systeemiin järjen mentävän aukon. Parikymmentä blogia lähti mukaan kampanjaan, jota olemme hyvin pienin resurssein (lue: ehtiessämme töiden, perhe-elämän ja kaiken muun arjen lomassa) pitäneet yllä, ja se on hienoa!

Nyt on myös tarjolla uusi mahdollisuus teille, jotka toistaiseksi olette seurailleet vierestä tai joilla ei ole omaa blogia. Siivouspäivän ja Yhteismaa ry:n Vuosi ilman uusia vaatteita toimii käytännössä aivan samalla idealla: osallistujat sitoutuvat olemaan vuoden ajan ostamatta uusia vaatteita tai asusteita. Kierrätettyä saa ostaa, oman varaston kankaista ja langoista voi tehdä uutta, ja hätätilanteiden kuten hajoavien urheiluvarusteiden tai juuri raskauden varalta kampanja sallii kolme perusteltua poikkeusta säännöstä. Kun tämä malli on nyt tullut tutuksi, ajattelin, että voin hyvin sitoutua samaan kulutusperiaatteeseen vielä jatkoajaksi.

Vuosi ilman uusia vaatteita -projektilla on takanaan Keijuja suurempi taustajoukko, ja siksi ehkä myös enemmän tapahtumia ja muuta mielenkiintoista toimintaa netin ulkopuolellakin. Kampanja alkaa lauantaina, jolloin vietetään myös seuraavaa Siivouspäivää - mikä mainio tilaisuus hankkia tarpeelliset jutut käytettynä! Tällä kertaa en itse ole myymässä, sillä vietämme poikamme 10-vuotispäivää, mutta ehkä ostajana käväisen aamukierroksella. Turussakin myyntipaikkoja on kartalla kivasti, muun muassa sekä Kupittaan että Peltolan siirtolapuutarhoilla on oma tempauksensa.

Edit: Yksi syy välttää tai ainakin harkita tarkkaan uusien vaatteiden hankkimista on niiden kemikaalikuorma. Tässä Ylen tuore uutinen aiheesta.

perjantai 15. elokuuta 2014

Päivän asu ja kierrätyskuulumisia

Tänään sovellamme äitiysvaatekäyttöön niin sanottuja tavallisia vaatteita. Ajallisesti liikutaan lähempänä nykypäivää kuin Hopeapeilissä yleensä; pusero on 80-lukulainen ja hame ehkä 90-luvun alkupuolelta.

kaikki asun osat kirppislöytöjä. kuvan otti vauvan isosisko

80-90-luvun vaatteiden väljyys ja kuminauhavyötäröt toimivat hyvin raskausaikana. Tavallisesti en käytä tällaisia laskoshameita, koska ne saavat helposti vatsan pömpön näköiseksi, ja sillähän ei nyt ole merkitystä. Suunnittelin pitäväni syksyn mittaan paljonkin tavishame vatsan yli vedettynä -asuja, mutta käytännössä esimerkiksi trikoohameet eivät näytä näin puettuina järkeviltä enää monta viikkoa. Harmi, mutta pitää keksiä muuta. Puseroa muokkasin lyhentämällä vähän hihoja; muuten se sai pitää suorat linjansa ja väljyytensä. Vielä kun keksisi, miten tuon liukkaan kankaan saisi pysymään paikoillaan hameen alla - sillä on taipumus nousta ylemmäs ja pussittaa.

Hame ja pusero ovat molemmat uusia, odotusta varten hankittuja. Seuraa kierrätyskeijutiedote: olen heinä-elokuun aikana ostanut paljon tavallista enemmän vaatteita, koska jo olemassaolevista vaatteistani vain harva enää nytkään näyttää järkevältä. En ehkä kaikkea muistakaan, mutta ainakin olen ostanut

- kolme äitiysmekkoa (ja tehnyt sen yhden täälläkin esitellyn)
- äitiyshousut, joista pätkäisin sortsit
- yhden äitiysneuleen ja yhden -villatakin
- kolme tai neljä äitiysmallista hametta eri vuodenaikoihin
- muutaman äitiystopin ja -paidan
- tukivyön
- äitiysmallisia sukkahousuja syksyksi ja talveksi (näitä uusina, sillä kirppisten anti on vähäinen)
- alusvaatteita (uusina)

Rahaa ja kesäloma-aikaa on mennyt, mutta ilahduttaa, että olen lähes kokonaan selvinnyt ostamalla käytettyä. Kaikki hankkimani vaatteet eivät ole ihan ominta tyyliäni, mutta kompromisseja on tehtävä etenkin, kun odotuksen loppuvaihe osuu vuoden kylmimpään aikaan, jolloin pukeutuminen on muutenkin vaikeaa. Kirppisten tarjonnasta päätellen suomalaiset odottajat pukeutuvat farkkuihin ja mustiin paitoihin, mutta sinnikkäästi etsimällä olen löytänyt muutakin ja niillä muutamalla vanhalla äitiysvaatekaavallani saan täydennetyksi puvustoa sitten, kun edes 80-luvun puserot eivät enää mahdu päälle.

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Katsaus kierrätyskeijuelämään

Olette ehkä huomanneet, että kesä ei tänä vuonna ole ollut ihan odotetun lainen. Käytössä ovat välillä olleet vaatteet, joihin yleensä turvautuu syys-lokakuussa tai keväällä varhain, välillä taas ns. paksummat kesävaatteet varustettuna tarpeellisilla kerroksilla neuletakkeja ja sukkahousuja.

Sukkahousut, siinäpä se. Jouduin ostamaan vallan uudet sellaiset, koska olen kylmän kesäkuun takia käyttänyt ja kuluttanut roskiskuntoon parikin paria mustia arkikäyttösukkahousuja. Kyllä, niin kylmä on ollut, että olen pukenut mieluummin ne 60-denieriset kuin ohuet saumanailonit! Mutta yhtä kaikki ne ovat ainoa uutena hankittu vaatekappale tälläkin kierrätyskeijujaksolla.

Kesäkuussa olen muutenkin tehnyt aika vähän vaatehankintoja. Olen ommellut itselleni varastossa olleista kankaista täälläkin esitellyt vaaleansinisen pilkkupuvun ja sitruunakuvioisen hellepuvun sekä saanut pienen pussillisen vintagevaatteita, jotka tosin lähtevät ehkä kaikki etsimään uutta kotia sopivan kokoisen ihmisen luota. Joitain satunnaisia pikkuhankintoja on saattanut tulla kirpputoreilta, mutta ei mitään merkittävää, koska en muista, mistä on ollut kyse. Paitsi yhden 50-luvun (?) esiliinan ostin 10 sentillä, vaikka essut eivät ole ihan jokapäiväinen ja ensisijaisen tarpeellinen käyttövaate...

Kodin käyttötavaroita on hankittu jonkin verran ja esim. yksi matto ja muutama patja aivan uutena, nämä kaikki kesäkotia varten. Ihan kaikkea ei kuitenkaan käytettynä löydä, kuten nyt vaikka niitä patjoja nelihenkiselle perheelle samalla kertaa. Kuitenkin olen iloinen ja ylpeä siitä, että kivan näköiseksi muodostuva kesäkotimme on ylivoimaisesti suurimmaksi osaksi sisustettu löytö- ja kirppiskalusteilla.

Vaatteita tai muuta tavaraa ei ole nyt lähtenyt kiertoonkaan juuri ollenkaan. Pidin ison poistopäivän kevään Siivouspäivän aikoihin; nyt ei ole tarvinnut selata kaappeja sillä silmällä. Seuraavan kaappikatsauksen teen varmaan, kun kausi vaihtuu kesänkaltaisesta syksympään, joskus ensi kuun lopulla tai sitä seuraavan alussa.

perjantai 30. toukokuuta 2014

Onko kirppiksiä jo liikaa? eli vielä vähän Siivouspäivästä

Viikot ennen koulun kesälomaa ovat aina kiireisimpiä, kun haluaa saada töistä mahdollisimman paljon valmiiksi niin kauan kuin työrauhaa vielä on. Tänä vuonna on myös ihana kesäkoti, jota on koetettu aina kuin mahdollista käydä kunnostamassa, jotta se kesän koittaessa olisi enemmän kesäkoti kuin rakennustyömaa. Näistä syistä blogi on ollut nyt hiljaiselolla; pahoittelut ja pyrin pikku hiljaa takaisin tavalliseen postaustahtiin. Nyt poikkeuksellinen hetki kirjoittamiselle löytyi työreissulta, junasta, joka kulkee läpi Järvi-Suomen kohti lounaisrannikkoa.

Siivouspäivä tuli ja meni, ja olimme myymässä koko perheen voimin. Tavoitteeni oli, että kaman määrä vähenisi ainakin pari muovikassillista, mutta toisin kävi. Vaikka puistossa oli mukava meno, paljon myyjiä ja asiakkaita ja tuttuja ja dj soitti hyvää musaa ja kioski oli auki, myynti jäi pienemmäksi kuin viime Siivouspäivänä sekä rahassa että lähteneessä tavarassa mitattuna. Eniten taisi mennä kaupaksi koruja, mikä ei juuri näy lisääntyneenä tilana!

Naapurimyyjät valittelivat samaa: asiakkaita kävi, mutta vain harva todella osti mitään. Kun veimme muutaman kassin Uffille iltapäivän päätteeksi, myyjä sanoi, että moni muu oli käynyt samalla asialla. Hiukan turhautuneena jäin miettimään, mistä oikein oli kysymys. Decluttering-ilmiöstä, myytävän tavaran keskinkertaisuudesta, siitä, että kirppisostajat ovat erikoistuneet vain tiettyihin asioihin kuten lastenvaatteisiin tai keräilykelpoisiin, jälleenmyyntikelpoisiin astioihin? Vai yksinkertaisesti siitä, että oli kesän ensimmäinen helleviikonloppu ja uimarantakin houkutti - vai kenties siitä, että Siivouspäivä-ilmiö on tullut niin suosituksi, että suuri osa potentiaalisista asiakkaista oli itse myyjänä? Hintataso tuskin oli ongelma, sillä ainakin meidän kulmillamme oli selvästi puistokirppishinnat ja vaate vaihtoi kotia eurolla-parilla, niin kuin järkevää onkin tällaisessa tapahtumassa.

Vai onko kirpputoritapahtumia - tai kirppiksiä ylipäänsä - jo liikaa? Kirpputoriliikkeetkin ovat tupaten täynnä tavaraa, olipa kyseessä hyväntekeväisyyskirppis tai hyllypaikkoja vuokraava kirppis; siihen päälle vielä netti kirppispalstoineen ja annetaan ilmaiseksi -ryhmineen. Ne lähes kaikki täyttyvät enimmäkseen persoonattomasta sisustus- ja vaatetavarasta, jonka joukosta on vaikea seuloa aarteita. Siinä ei sinnikäskään aina onnistu, joten on ymmärrettävää, että moni kyllästyy.

Millaisia kokemuksia teillä muilla oli tästä kesän ensimmäisestä Siivouspäivästä - kävikö kauppa? Siitä olen itse tyytyväinen, että poikani sai kartutetuksi matkakassaansa yli kahdellakympillä. Kauan kaivattu Legoland-reissu on jo melkein ovella.

tiistai 6. toukokuuta 2014

Mitä kuuluu kierrätyskeijuhaasteelle?

Olen ylittänyt itseni eräässä asiassa: kun kävimme ostamassa pojalle uudet katulenkkarit halpakenkämyymälästä, en edes vilkaissut naisten kenkiä. Tai vilkaisin, todetakseni, että tällaisia niitä nyt on, ja hetken jopa kiinnostivat seeprakuosiset ballerinat. Pian nekin unohtuivat ja elämä jatkui kaupan ulkopuolella.

Takana on yli neljä kuukautta ilman uusien vaatteiden ostamista - yhdellä poikkeuksella, josta myöhemmin lisää. Olen todennäköisesti säästänyt sekä rahaa että aikaa, kun en käy vilkuilemassa, olisiko jotain tarjolla. Toki teen sitä lähikirppiksillä, mutta edelleen kierrätyskeijukampanjan vaikutus tuntuu siinä, että ostan vähemmän myös käytettynä. Vaatteita on kevään aikana lähtenyt enemmän kuin tullut, enkä ole jäänyt ikävöimään. Paitsi paria kaunokaista, jotka sitten kuitenkin olivat väärän kokoisia, kun ajattelin asiaa rehellisesti. Lisääkin on lähdössä, nyt on muutama puku jo silitetty blogikirppistä varten!

Maalis-huhtikuun hankittujen listani on tällainen:

- mintunvihreät ballerinat (käyttämättömät)
- punaiset ballerinat
- sinapinväriset remmikorkokengät
- turkoosi kangas tähän pukuun
- kaksi kesähametta (toinen ommeltu itse ikuisuuden kaapissa olleesta kankaasta)
- punavalkoraitainen pusero
- leveä alushame (mies kysyi, tarvitsinko uuden alushameen. Tarvitsin tietysti, koska se oli vintage!)
- tämä harmaa jakku ja samalta messuosastolta kahdet hansikkaat

Lisäksi sain ystävältäni ruusukankaan, josta en vielä ole ommellut mitään, mutta sen aika kyllä tulee. Yksi kesätoppi on jo osittain leikattuna, eli uusia vaatteita kesäksi on vielä tulossa, vaikka vanhoista kankaista. Maalis-huhtikuun ja toukokuun alun vaatemenot olivat suunnilleen 90 euroa.

Mietin talvella, että tarvitsen kesäksi ballerinoja ja niiden löytäminen kirppiksiltä omassa koossa ja hyväkuntoisina voi olla työlästä. Itse asiassa se ei ole ollut; löysin ensimmäiset (konjakinruskeat) jo talvella, ja kevään mittaan lauma on täydentynyt mintunvihreillä ja punaisilla. Lisäksi ostin tennarien ja ballerinojen välimuodon, mustat kangastossut pienillä nauhoilla, joita on tarkoitus käyttää lähinnä kissan ulkoiluttamisen ja Siwassa käymisen kaltaisissa epämuodollisissa tilanteissa. Ilmeisesti ballerinat ovat postimyynnin peruskamaa, jota tilaillaan huolettomasti ja unohdetaan palauttaa, vaikkeivät istuisikaan jalkaan. Tsekatkaa siis ihmeessä kirppiksiltä tämäkin vaihtoehto ennen halpisketjussa asioimista.

Niin, se yksi ihan uusi hankinta. Olimme perheen kanssa menossa uimahallille, jossa tarkoitus oli mennä myös kuntosalille. Viisi minuuttia ennen bussin lähtöä tajusin, että unohdin vaihtoalusvaatteet. Hikoilen treenatessani niin, että vaatteet suunnilleen tippuvat vettä. Mietin, että olen typerä niuho, jos en käy ostamassa niitä vaihtoalusvaatteita viereisestä vaatekaupasta juuri tässä tilanteessa, jossa niitä tarvitsen - kuitenkin sama tarve tulisi vaatteiden hajoamisen myötä vastaan viimeistään syksyllä. Ja niin ostin ne alusvaatteet enkä kokenut, että pitäisi saman tien ostaa viisi settiä lisää.

Miten teillä muilla uuden ostamista rajoittavilla on sujunut? Onko tullut vastaan ongelmatilanteita tai houkutuksia?

Edit. Heti huomasin, että jotain unohtui omalta listaltani, nimittäin sininen pitsipuku ja nahkahame ruskeine puseroineen. Ne nostavat ostosten kokonaissumman vähän yli sataseen, mikään näistäkään kun ei ollut kallis hankinta. Määrällisesti vaatteita on kyllä tullut paljon, minkä yhdistän kevään ja kesän tuloon - silloin aina innostuu vähän liikaa.

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Kierrätyskeijukuulumisia

Olen pitänyt täällä vain  harvakseltaan seurantaa Kierrätyskeijuista, mikä on noloa, koska olen kampanjan perustajia. Syynä on ehkä se, että kampanja on rullannut eteenpäin omalla painollaan. Ei ole tehnyt heikkoakaan, eikä ole ollut aikaakaan kierrellä kaupoissa tai nettikaupoissa. Olen ostanut tämän vuoden puolella uutena lapselleni juoksulenkkarit, siinäpä se.

Käytettynäkään en ole tehnyt isoja hankintoja, koska kesäasunnon hankinta sai aikaan akuutin säästötarpeen. Ostin helmikuussa yhden neuletakin (1 €), en muuta. Olen huomannut tiettyjä puutteita vaatevarastossa - olen kaipaillut esimerkiksi mustaa villakankaista kapeaa hametta kylmän vuodenajan käyttöön. Vielä odotan, että se oikea hame tai kangas, josta voin ommella sellaisen, tulee vastaani jollain kirpputorilla. Ja olen ollut siinä entistä itseäni fiksumpi, etten ole sännännyt ostamaan jotain sinne päin olevaa, vaan malttanut odottaa.

Tyytyväinen olen siitä, että jaksoin panna pystyyn blogikirppiksen, tienata sillä vähän remonttirahaa kesäasuntoon ja toisaalta saada käyttämättömät vaatteeni kaapista kiertoon ja ilahduttamaan seuraavia käyttäjiä. Vielä on tavaraa myymättäkin, mutta ilahduttavaa, että kaikista kategorioista on ainakin jotain ostettu. Mutta eikö kukaan oikeasti halua niitä pilkkumekkoja? Pilkkumekkohan on parasta, mihin ihminen voi pukeutua!

Tämän päivän asuun valitsin kierrätyskeijuteeman hengessä tietoisesti vaatteita, joita en vielä tänä vuonna ole käyttänyt: vuonna 2011 ostetun fuksia-valkoisen ruusukuvioisen puseron ja vuonna 2010 ostetun harmaan leveän villakangashameen. Hyvin toimivat.


sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Arvonta alkaa!

Monta kertaa olen jo Kierrätyskeiju-asioissa maininnut, että eettisen vaatteen hankkiminen on aivan OK silloin, kun jotain uutta päällepantavaa todella tarvitsee. Ja mikäs sen eettisempää kuin kotimainen käsityö. Astu butiikkiin -sivustolla on tarjolla paljon erilaisia vaihtoehtoja kirjoneulesukista pin up -henkisiin leninkeihin.

Ja oi ihanuutta, nyt alkava arvonta keskittyy juuri noihin jälkimmäisiin! 40-50-lukujen henkisiä asuja nykynaiselle tekevä tyylitaituri Cherise on ystävällisesti lahjoittanut 50 euron lahjakortin arvottavaksi Hopeapeilissä.


Kortti on voimassa ensi vuoden ystävänpäivään, joten jos kaipaat esimerkiksi kesäistä mekkoa, voit käyttää lahjakortin vasta kesän kynnyksellä. Tässä pieni kurkistus Cherisen kevään kuviomaailmaan.


Minulla ainakin heräsi uteliaisuus, mitä flamingokankaasta mahtaakaan syntyä...

Voit osallistua arvontaan näin:
1. Valitse Cherisen valikoimasta Astu Butiikkiin! -sivuilla lempituotteesi.
2. Kerro valinnastasi tämän kirjoituksen kommenttikentässä. Muista kommentoida kirjautuneena tai jättää yhteystietosi, jotta löydän sinut, jos arpaonni potkaisee.
3. Saat lisäarvan linkkaamalla arvonnan omaan blogiisi. Liitä linkki blogikirjoitukseesi tämän kirjoituksen kommenttikenttään.

Arvonta päättyy sunnuntai-iltana 23.2. klo 22.00. Lahjakortti on voimassa koko Cherisen verkkokaupassa eikä vain Astu Butiikkiin! -sivujen kautta tehdyissä ostoksissa. Onnea matkaan!

ps. Oletteko huomanneet, että myös Tildalla on menossa vintagehenkinen arvonta?

torstai 30. tammikuuta 2014

Kuluttamisesta: uutta vai vanhaa?

Olen miettinyt kierrätyskeijukampanjan myötä entistä enemmän uuden ja vanhan tavaran dilemmaa. Enkä ole ainoa, esimerkiksi Rinna kirjoitti juuri samasta teemasta.

Ei ole yksiselitteisesti hyvä olla kokonaan ostamatta. Tästä mainitsi myös kaverini, joka saa elantonsa paljolti vaatteita ompelemalla ja myymällä. Jos ei osta yhtään mitään, ei osta sitä eettisesti tuotettua, ekologisista materiaaleista valmistettua, uniikkia ihanuuttakaan. Käsityöläisen lapsi jää vaille voita leivän päällä. Yritys voi joutua vaikeuksiin, kuten vaikka Palonin tapauksessa nähtiin.

Mutta silloin, kun itse aloin tympiintyä uusiin vaatteisiin, kulutustottumukseni eivät olleet erityisen hyvät. Ostin ketjukaupoista ja aleista, useimmiten varsin halvalla. Parhaat ja laadukkaimmat vaatteeni olen ostanut yli kahdenkymmenen vuoden ajan kirpputorilta. Usein elämässäni on ollut vaiheita, joina esimerkiksi talvitakin ostaminen uutena ja laadukkaana olisi ollut aivan mahdotonta. Ei millään olisi ollut rahaa. Ei kai kukaan enää kuvittele, että halvalla saisi laatua, paitsi ihan sattumalta? Joskus taas on ollut rahaa, mutta olen mieluummin käyttänyt sen muuhun; ostanut vaikka asunnon tai käynyt jossain, mökillä tai ravintolassa tai jopa ulkomailla. On mukavaa, että kirppiksen avulla on silti voinut aina pukeutua niin kuin haluaa. On voinut hankkia useitakin hyviä talvitakkeja, vaihtelua varten.

En tiedä, oppisinko edes koskaan hankkimaan vain välttämättömän, mutta valitsemaan silloin parasta. Tiedätte, että minulla on esimerkiksi aika paljon kenkiä. Saa olla. Olen keräilijäluonne, jota ei häiritse tavaran suuri määrä - jos vain tavarat (vaatteet, asusteet) ovat käyttökelpoisia eli mieluisia, oikean kokoisia ja riittävän ehjiä. En tunne tarvetta karsia vaatekaappia saadakseni tilaa elämääni tai siistimmän kodin. Myyn tai annan vaatteitani kyllä pois silloin, kun ne käyvät epäsopiviksi tai kyllästyn niihin. Sellaista sattuu, eivät nuo viime kevään kengätkään enää kaikki asu meillä ja viimeksi joululahjaksi sain yhdet uudet.

Halpamuodin yhteydessä puhutaan nykyisin jo siitä, että vaatteen hinta muodostuu suhteessa käyttökertoihin: jos kympin paitaa käyttää viisi kertaa, se on tosiasiassa kalliimpi kuin viidenkympin paita, jota käyttää sata kertaa. Fiksu huomio! Oma valintani on kuitenkin se jonkun kertaalleen hylkäämä vaate, jota se joku (tai useampikin ihminen) on käyttänyt x kertaa aikaisemmin ja jota minä käytän kerran, kymmenesti tai sata kertaa ja todennäköisesti vielä siirrän sen eteenpäin seuraavalle käyttäjälle. Koska en osta uutena, suhtaudun prosessiin kevyesti sekä rahan että ympäristön kannalta. Ei haittaa, vaikka jokin vaate vain käväisee minulla. Sitä paitsi vintage löytää aina uuden kodin; jos ei heti, niin myöhemmin.

Mitä tulee uniikkiin design-muotiin ja käsityöläisten tuotteisiin, valitettavasti läheskään aina en löydä niistä omaan tyyliini sopivia juttuja. Paloninkaan nettikaupasta en löytänyt mitään, mitä oikeasti haluaisin ja käyttäisin. Olen ennenkin puhunut vaatekaapin peruspuvustosta, jota naistenlehdissä usein kehotetaan hankkimaan, ja siitä, etten koe niitä valkoisia paitapuseroita ja farkkuja omikseni. Design-jutuissa on vähän samaa vikaa; ne eivät näytä vaatteilta, joita tosielämässä käyttäisin. Enkä halua tehdä hyvisostoksia vain tukeakseni myyjää/suunnittelijaa, vaan siksi, että sekä tarvitsen että haluan kyseisen vaatteen.

Kuitenkaan ikuisesti ei voi olla ostamatta uutta vaatetta, ei silloinkaan, kun varastot ovat niin hyvät kuin monella länsimaisella naisella on. Aionkin tämän vuoden aikana etsiä niitä eettisiä ja kestäviä juttuja, jotka myös tyylin puolesta toimisivat ja tuottaisivat iloa, ja joiden puoleen voin sitten kääntyä, kun tarvitsen jotain uutta. Viime aikojen hankintojen perusteella kengät, sukkatuotteet ja alusvaatteet tulevat ensimmäisinä tarvelistalle. Onko vinkkejä tällaisista eettisesti tuotetuista vintagehenkisistä mallistoista, mieluusti vielä sellaisista, jotka kestävät sata käyttökertaa? Miettimisaikaa onneksi on...

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

DIY: jatka hameen vyötäröä ja paikkaa farkkujen haarukset

Joululoman viimeisinä päivinä tartuin pitkästä aikaa korjattavien vaatteiden pinoon - vähän oman Kierrätyskeiju-sitoumukseni mukaisesti; lupasinhan pitää parempaa huolta jo olemassaolevista vaatteistani. Päätin tehdä samalla Hopeapeiliin ohjeet parista helposta korjaustyöstä, jotka onnistuvat, vaikka ompelutaito olisi vähäinen. Jatkoin uuden kirppislöytöni, ruudullisen villakellohameen, vyötärönauhaa, ja korjasin mieheni farkkujen kuluneet haarukset.

Hameen vyötärönauhasta olen kertonut ennenkin, joten tässä vain lyhyt kertauskurssi hiukan toisenlaiseen korjaukseen. Hame on söpöinen, mutta hiukan pieni; nepparikiinnitys edessä ei antanut yhtään pelivaraa vyötärömittaan.


Keskeltä takaa onneksi löytyi leveä laskos, jolla ei ollut käytännön merkitystä - kellottuvassa hameessa on muutenkin tilaa lanteilla.


Ratkoin vyötärönauhan irti vain laskoksen kohdalta niin, että sain sen levitetyksi auki. Sitten leikkasin vyötärönauhan poikki suurin piirtein vyölenkkien puolivälistä.



Suurennusvaraa olisi ollut yli kymmenen senttiä! Ja minä tarvitsin vain viisi.


Vaatteen nurjalta puolelta löytyy usein ylimääräistä kangasta pikkukorjauksiin. Tässä hameessa sitä oli runsaasti, sillä taskujen vuoksi koko etuyläosa on kaksinkertainen. Leikkasin siis palan taskupussista pois; taskupussin voi myöhemmin paikata jollain muulla kankaalla, sehän ei näy.


Kiinnitin ylimääräisen kankaan uudelleen laskoksille ja tikkasin laskoksen kiinni.


Sitten tein niin helpoimman kautta kuin suinkin voi: käänsin taskupussista leikkaamani kangaspalan reunat sisäpuolelle niin, että palan leveys suunnilleen täsmäsi vyötärönauhan leveyteen, ompelin nämä käänteet kiinni, kiinnitin paikan nuppineuloilla vyötärönauhaan ja itse hameeseen ja surautin kiinni. Ei ehkä kauneinta jälkeä, mutta puolustaudun sillä, että tämä on paksu talvihame ja siksi sen vyötärönauha jää neuleen alle piiloon. Kuvassa vaate on vielä silittämättä, silityskin paransi tilannetta selvästi.


Toinen työ olivat farkut. Niille oli käynyt kuten usein farkuille käy, kangas oli kulunut haaroista sauman vierestä puhki ja oli akuutissa vaarassa revetä lisää.


Paikaksi tarvitsin punaista puuvillakangasta, eikä muuta ollut tarjolla kuin rikkinäinen pussilakana Finlaysonin Miljoonasydän-kangasta. Mutta ei se haittaa - kangas oli valmiiksi ommeltu kaksinkerroin eli oli riittävän tukeva farkunpaikaksi, ja sen yhden sydämen, joka tarvitsemaani pieneen palaan osui, saattoi jättää näkymättömiin. Paikka voisi todennäköisesti olla eri väristäkin kangasta, se ei nimittäin näy valmiista korjauksesta juuri lainkaan.


Kiinnitin paikan ensin nuppineuloilla farkkujen nurjalle puolelle, reiän päälle ja ympärille. Jos kulunut alue on suuri, käytä useampaa pientä paikkaa, niin ompelu on helpompaa kuin yhden suuren paikan kanssa. Seuraavaksi ompelin paikan reunoiltaan kiinni leveällä siksakilla.


Kun paikka on kiinnitetty, käännä farkut ja jatka ompelua oikealta puolelta. Siksakkaa tiheästi kuluneen alueen päältä, kunnes paikka on kunnolla kiinni ja kangas tuntuu tukevalta. Lopputulos näyttää suurin piirtein tältä:


Farkkujen elinikää saatiin näin jatketuksi ainakin kuukausia, toivottavasti pitempäänkin. Kumpikin korjaus vei aikaa noin 10-15 minuuttia, joten myös lyhytpinnaisen kannattaa kokeilla ja miettiä vaikka pienestä työstä seuraavaa usean kympin rahansäästöä.

perjantai 3. tammikuuta 2014

Koko vuosi kierrätyskeijuna

Hopeapeilihän on blogi, jossa harrastetaan vain vanhaa tavaraa. Olen vähitellen luopunut lähes kokonaan uusien vaatteiden ostamisesta; itse asiassa kirjoitinkin aiheesta Olivia-lehdessä 12/2013. Tätä taustaa vasten minun oli helppo ottaa vastaan haaste: olen vuoden 2014 ajan kierrätyskeiju, kaverinani tyylikkäät ja fiksut bloggaajakollegat Tilda ja Anna ja toivon mukaan myös moni, moni muu bloggaaja.


Tyyliblogit mielletään usein ostelublogeiksi, joissa ihanat vaatteet seuraavat toisiaan ja unohtuvat kaappeihin nopealla syklillä. Me haluamme tehdä toisin, tyylistä tinkimättä. Kierrätyskeijut on blogikampanja, johon osallistuvat tyylibloggaajat eivät osta vaatteita uusina vuoden 2014 aikana. Kirpputori-, vintage- ja second hand -ostoksia saa tehdä, samoin harkittu kierrätysmateriaaleista tehtyjen vaatteiden hankkiminen tai kierrätysmateriaalista tekeminen ja teettäminen on kierrätyskeijuajatuksen mukaista. Toiveenamme on oppia hyödyntämään jo olemassaolevia vaatteitamme paremmin erilaisissa asuissa ja ottaa käyttöön myös ne vaatteet ja asusteet, jotka tavallisesti jäävät rekin tai hyllyn takimmaiseksi.

Tarkoitus ei ole olla tiukkapipoinen, vaan harkitseva. Jokainen osallistuja voi rajata omat erityistapauksensa pois, ja on ihan ymmärrettävää, että erityistapauksia tulee - jos vaikka juoksukengät hajoavat sellaisella, joka niitä tarvitsee, hän tuskin löytää kirpputorilta uusia! Yleinen rajaushan on ostaa alusvaatteet ja sukat uusina, mutta minä aion miettiä, tarvitsenko aina näitäkään juttuja silloin, kun niitä ostan. Alusvaatelaatikko on aika täynnä. Mitä, jos sittenkin käyttäisin vuoden aikana loppuun osan jo olemassaolevista ja miettisin vasta sitten, tarvitsenko lisää ja kuinka paljon?

Tiedän jo nyt, että vaikka olen kokenut kirpputoriostaja enkä viime vuonnakaan ostanut uutena kuin kahdet kengät, tulee eteen haastaviakin hetkiä. Viime kesältä minulle ei jäänyt yksiäkään ballerinoja, käytin kaikki aivan roskiskuntoon. Olisi helppo mennä kenkäkauppaan ja ostaa pari tai kaksi, mutta nyt aion keksiä jotain muuta. En myöskään osta houkuttelevia uusia kankaita ommellakseni, vaan käsityöinspiksen iskiessä käytän kangasvarastojani tai ostan materiaalin käytettynä.

Omalla kohdallani skarpattavaa on myös siinä, miten huolehdin rakkaista vaatteistani. Suutariin tai pesulaan luulisi olevan pitkäkin matka, niin kauan kestää lähtö niihin asioimaan. Ja juuri äsken tajusin, että koruihinkin kertyy pölyä ja että pölyn voisi vaikka poistaa niistä silloin tällöin. Kummallisen haastavaa voi olla myös yksittäisen irronneen napin paikalleen ompelu. Kun kerran olen hankkinut ison kokoelman kauniita tavaroita, joista pidän, miksi en myös hoitaisi niitä paremmin ja pitäisi niitä jatkuvasti käyttökunnossa?

Haluamme auttaa myös muita tekemään vastuullisempia valintoja vaatteiden suhteen ja pitämään hauskaa second hand -tyylin parissa. Tilda perustaa bloginsa oheen alasivun, jossa on kierrätysaiheisia linkkejä, osoitteita ja muita käytännön ideoita. Saatamme saada aikaan jotain nettimaailman ulkopuolistakin täällä Turussa tai Lahden seudulla; tiedotamme lisää, kun alkaa tapahtua.

Haluatko sinäkin kierrätyskeijuksi? Tervetuloa! Toimi näin:

- Suunnittele itsellesi sopiva tapa välttää uusien vaatteiden ostamista mahdollisimman paljon. Rajaatko ulkopuolelle liikuntavarusteet tai työvaatteet, otatko mukaan muut ulkonäköjutut kuten kosmetiikan tai korut?
- Kun olet löytänyt sopivan tavan, kerro asiasta blogissasi (ja mielellään myös jollekulle meistä kampanjan aloittajista) ja liitä sivupalkkiin Kierrätyskeijut-logo.
- Kerro silloin tällöin blogissasi, miten menee ja miltä kampanja tuntuu. Tee loppukatsaus joulukuun 2014 lopussa. Helppoa!
Edit. Kampanjaan ovat tietysti tervetulleita myös ne asiasta innostuneet lukijat, joilla ei ole omaa blogia! Facebook-ryhmä perustetaan jossain vaiheessa; tiedotan siitä täällä, kun se on ajankohtaista.

Nautitaan omien vaatekaappiemme antimista ja valikoidusta vanhasta-uudesta!