Näytetään tekstit, joissa on tunniste lurex. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lurex. Näytä kaikki tekstit

perjantai 23. joulukuuta 2016

Joulukuusi ja kimaltava puku

Ollaan jo olennaisen äärellä, kun joulukuusi tuodaan sisään. Meille se tuli eilen, tuoksuva kotimainen kauppatorilta, kapea mutta tuuhea, kuten kerrostalossa pitääkin. Kuorrutin sen mielestäni ihan sopivalla määrällä kaikkea kimaltavaa, ja joulutervehdyskuvaan piti tietysti valita puku, joka myös kimaltelee.


Puku on 1960-luvun lureksimekko, jonka sain vuosia sitten ja muokkasin hiukan. Jostain syystä se on ollut pitkään kaapissa, vaikka materiaali on sopivan överi talven juhliin (kuvissa se häviää joulukuuselle, valitettavasti). Tällä kuvalla pääsen varmasti mukaan, kun tulevaisuudessa tehdään tällaista kuvakoostetta, enkö pääsekin?

Kuusessa on saumapalloja, käpyjä, lamettaa ja kapeita 1970-luvun köynnöksiä. Minun ei todellakaan tarvinnut koristella kuusta yksin. Pikku apulainen ja kissa ovat molemmat suhtautuneet kuuseen hyvin rauhallisesti, toistaiseksi yhtään koristetta ei ole tuhottu tai edes pudotettu. Harkinnan jälkeen jätin lasiset kuitenkin tänäkin vuonna ripustamatta.


Nappasin vielä muutaman koristekuvan vähän aikaa sitten esittelemieni vanhanaikaisten koristeasetelmajoulukorttien hengessä. Minun silmäni lepää näissä.





Kukkuu!


Hopeapeili toivottaa lukijoille miellyttävää ja rauhallista joulua!