Altaalla

Loppukesällä tulee näitä päiviä, joina suunnilleen jo aamulla herätessään ajattelee: tänään käytän vielä kesävaatteita. Tarkemmin sanoen niitä kesävaatteita, jotka eivät kuluneen kesän mittaan vielä ole päässeet käyttöön ollenkaan.

Puin ensin ylleni toisen ruusumekon, joka kirraili epämääräisesti vähän joka paikasta (en ymmärrä, koska mittanauhan mukaan sen pitäisi sopia - vintagevaatteiden oikkuja) ja josta oli joku saumakin rikki, ja ymmärsin, miksi en ollut käyttänyt sitä. Otin hengarilta toisen ruusumekon, violetinsävyisen nailonisen, jonka olen omistanut yli viiden vuoden ajan. Ostin sen Etsystä joskus, muistaakseni halvalla, helmaosassa on jokin kuvioon piiloutuva tahra.

Kengätkin ovat viettäneet pitkään hiljaiseloa. Ne minulla on ollut ainakin kuusi vuotta - muistan haastatelleeni Eija-Liisa Ahtilaa nämä kengät jalassa Turun kulttuuripääkaupunkivuoden 2011 julkaisuun, muistan, että olin silloin hurjan kipeä ja pyörryin Helsingissä paikallisjunaan ja että Ahtila kehui kenkiäni.

Laukku on sentään tämän kesän uutuus, viime Siivouspäivästä. Mutta ovatko sekä mekko että kengät olleet minulla jo tarpeeksi kauan? Olisiko loppukesä nyt luopumisen aikaa, ja pitäisikö päätellä, että kaappiin unohtuminen tarkoittaa sitä, että haluan mieluummin käyttää monia muita vaatteita kuin juuri näitä? Ja onko olemassa muita kesätakkeja kuin farkkutakkeja?

Myös pikku L sai ylleen mekon, jota ei ole vielä käyttänyt. Hänen kohdallaan tilanne on ehdottomampi, koska on selvää, ettei hän ensi kesänä mahdu juuri mihinkään tämän kesän vaatteisiinsa. (Pidän tämän altaan 1950-lukulaisesta reunamosaiikista niin paljon, että haluan liittää nämä kuvat tähän jo sen vuoksi.)

Kauniin turkoosissa altaassa ajelehti jo muutama keltainen lehti. Oli oikeasti lämmintä ja kaunista, istuimme puiston viereisessä VG-Wokissa ja söimme ulkona, mutta vähän syksyn tuntua ilmassa.

Mies sai kirjaidean: Suomen kahluualtaat. Lukisin!