Silo luo suloa

Sattuipa hauska, Turun tekstiilihistoriaan liittyvä löytö tässä eräänä päivänä. Selasin kirpputorin vintagerekin mustien mekkojen loppumatonta polyesteri- ja crimplenerivistöä, kun käsi osui äkkiä johonkin eri tuntuiseen materiaaliin. Villajerseytähän siinä, vaikka ensin tuntui ihan collegen sileältä puolelta. Kun otin puvun esiin, tajusin heti, että tämä on vanha. Nykyajan trikoomekoissa ei todellakaan ole vetoketjuja, ainakaan metallisia sivusaumassa.

Lappu paljasti, mistä on kyse. Silo oli turkulainen vaatetustehdas, joka toimi 1920-luvulta 1980-luvulle ja valmisti alus- ja sisävaatteita joustavista materiaaleista. 

Tämä puku on 1950-luvulta mallista ja lapun fontista päätellen. Muistan täällä blogissakin ihailleeni Silon mainosten linjakkaita jerseypukuja, ja tässä minulla nyt on sellainen.

Hassua ottaa asukuva ihan samassa paikassa kuin viimeksi, mutta ei ole monta sisätilaa, joissa luonnonvalo nyt riittäisi! Pukulöytöön liittyy kaksi hauskaa sattumaa - ensin tietysti se, että puku sattui olemaan oikean kokoinen. Toinen on se, että olen juuri kirjoittanut Silosta jutun, jota vielä ei ole julkaistu ja josta en siksi voi puhua vielä enempää.

Musta jerseykotelo on yksinkertainen, mutta luultavasti se on tarkoitettu iltapäivä- tai vierailupuvuksi. Etumuksessa on tyllipohjainen somiste, joka kuultaa läpi; pääkuvassa se ei juuri erotu, mutta lisäkuvassa valkoista paperia vasten paremmin.. Toinen yksityiskohta on vain niskan puolella oleva pieni pystykaulus. Yksinkertaista, mutta harkittua.

Erikoista oikeastaan, etten ole koskaan aiemmin nähnyt vanhoja Silo-pukuja, kun samanikäisiä Silon alusasuja kyllä riittää turkulaisilla kirppiksillä. Sattuuko kenelläkään lukijoista olemaan vastaavaa kaapissaan?

Vuoden ensimmäinen mekko

Mukavaa tammikuista perjantaita! Olettehan jo käyneet Uffin alessa? Minä kävin, ja kolmen euron päivästä nappasin sekä viskoositrikoisen, talvikaudessa erittäin kätevän pitkähihaisen bodyn että tämän neulosmekon. Olen jo jonkin aikaa katsellut neulos- ja neulemekkoja kirpputoreilta, mutta en ole löytänyt sellaista, joka sekä sopisi ylle että miellyttäisi silmää. Tässä tärppäsi ja vielä sovittamatta.

Kotelopuvun yläosa on leopardikuosista ja muut osat mustaa keskivahvaa neulosta. Kunnon vanhaa vintagea ei näistä kirppisten alepäivistä enää useinkaan löydä; tämäkin mekko lienee 90-lukua. Se on valmistettu Ranskassa; olen itse asiassa oppinut tarttumaan näihin 80-90-luvun ranskalaisiin, sillä niissä on usein kivoja leikkauksia, tässäkin. Helman uudelleen muotoilua mietin, sillä se on suora halkioton putki. Jos tekisin saumaan halkion, voisi helman muotoilla kapeammaksi, mutta toisaalta jänskättää neuloskankaiden ompelu - en ole siinä ollenkaan taitava.

Ompeluhommat ovat muutenkin jääneet pahasti muiden töiden jalkoihin. Tajusin juuri, että minulla on odottamassa toissa keväänä valittu kaava ja kangas, jotka leikkasin viime keväänä. Ehkä tänä keväänä jo ompelen puvun valmiiksi!

Joulukuusen juurella

Hyvää joulun jälkeistä aikaa! Virallinen joulutervehdyskuva tulee tänä vuonna vähän myöhässä. Kuusi on perinteiseen tapaan vähän vinossa ja tässä jo pikku apulaisen hiukan uudelleen järjestelemä, mutta ei se mitään, kelpaa hyvin klassikkosarjaan "keski-ikäiset naiset poseeraavat joulukuusen kanssa". (Tosin tuossa linkissä on kimmeltäviä alumiinikuusia ja häkellyttävän runsasta lamettan käyttöä - ja minä kun luulin olevani koristelijana maksimalisti.)

Oma väritys on tässä mallia karkkikeppi, asun osat vanhoja klassikoita omasta kaapista. Kuusessa on tänäkin vuonna eniten hopeaa, pinkkiä, sinistä ja vihreää.

Joulutunnelmia ja joululukemista

Joko teillä on joulu?

Meidän olohuoneen ikkunan tuntumassa on ollut joulukuusi jo jonkin aikaa - pieni valkoinen; pieni vihreä on sohvapöydällä. Enkelikarkit, foliotupsut ja kolopallot ovat ihania koristeita, mutta tosiasiassa niitä ei uskalla jättää tälle korkeudelle kuvaamista pitemmäksi aikaa, sillä pikku apulainen on niistä vähän liian kiinnostunut. Iso kuusi haetaan perjantaina, jolloin aloitamme joululoman ja täysimittaisen fiilistelyn ja ripustamme aarteet yläoksille.

Olen ollut kohtalaisen kiltti ja ahkera tänä vuonna, joten ostin itselleni joululahjaksi kirjoja. Näitä selaamalla voi kehittää joulutyyliä eteenpäin!

Museojunan kyydissä

Synkkänä sateisena talviaamuna lähdimme eksoottiselle junamatkalle. Ihan oikeasti, kello oli yhdeksän ja päivä hädin tuskin sarasti! Onneksi tiedossa oli kivaa.

Turku-Uusikaupunki -museojunareissu on ollut suunnitelmissamme pitkään, mutta monena vuonna aikataulutus on ollut meille huono. Museojunia ajetaan tällä välillä kahtena päivänä vuodessa, kesällä ja joulun alla. Nyt ostin liput heti niiden tultua myyntiin, ettei mitään ehtisi tulla meidän ja museojunan väliin!

Kesällä tässä taisi liikennöidä höyryveturi, nyt junaa veti vanha dieselveturi. Haapamäen museorautatieyhdistyksen sivuilta selvisi, että tämä yksilö on vuodelta 1965. Vaunut olivat kahdelta aikakaudelta: oli puurakenteisia matkustajavaunuja, joita alettiin valmistaa vuonna 1952, sekä vielä meidän aikuisiällämme käytössä olleita 1980-luvun matkustajavaunuja, joista erityisesti lasten vaunu ilahdutti sekä perheen pienintä että aikuisia. 80-lukulaiset lienevät olleet mukana fasiliteettien vuoksi - rattaat nostettiin konduktööriosastoon, lapsille oli leikkitilaa ja ravintolavaunukin palveli.

Konduktööri osasi kertoa, että näitä puuvaunujakin on ollut satunnaisesti käytössä vielä 1990-luvun puolella ja usein lomien ja juhlapyhien ylimääräisenä kalustona. Varsinaisesti ne siniset vaunut syrjäyttivät nämä 1980-luvulla, mutta tuolloin ei vielä ollut nykyisenkaltaista kiirettä hankkiutua eroon vanhasta kalustosta. Museorautatieyhdistykselläkin on useita tällaisia vaunuja käyttökunnossa.

Sisältä vaunut ovat tämän näköisiä.

Turkulaisen kahvila Sinisen junan penkit taitavat olla juuri tätä mallia hattuhyllyineen kaikkineen. Nämä ovat kestäneet aikaa todella hyvin, ja hienoa, että pienet yksityiskohdat ovat yhä vuosimallia 1952. Käymäläkin oli käyttökunnossa.

Uudessakaupungissa olisi ollut putiikkeja ja pieniä jouluisia tapahtumia, mutta koska oli aivan kamala koiranilma, päätimme aikaistaa kotiinpaluuta ja iltapäiväbussin sijaan nauttia junamatkasta myös takaisin päin. Se ei harmittanut lopulta ollenkaan: kiskot kolisivat kotoisasti, ja reitin varrelta oli hauska bongata vanhoja asemia ja seisakkeita. Tututkin maisemat lähinurkilla näyttivät ihan erilaisilta, kun katsoikin rautatieltä maantien suuntaan eikä toisin päin. Lähimatkailua parhaimmillaan.

Sitä paitsi käsilaukkuni sopii tähän ympäristöön aika hyvin, eikö?

Lehdessä

Otetaanpa viime postauksessa huonosti näkynyt asu uusintana. Tai itse asiassa nämä kuvat otettiin jo aikaisemmin, ammattiliittoni lehden Journalistin harrastuspalstan juttua varten. Kerron jutussa lyhyesti vintageharrastuksestani, ja pirteät kuvat otti Suvi-Tuuli Kankaanpää, jonka luvalla nyt julkaisen nämä myös Hopeapeilissä. Lue juttu täältä!

Itse mekosta vielä: puku on VintagEijalta ja se on merkitön eli luultavasti ompelijan valmistama. Magentanpunaisen, talvivillaisen kapean puvun ainoana somisteena ovat etumuksen vinoneliökuviot. Meinasin kirjoittaa, että reikäkirjailut, mutta ei tässä ole mitään kirjailtu - lankoja vain ikään kuin puuttuu tuosta kohdasta kangasta. Mikä tämän tekniikan nimi on? Ajoitan puvun 1950-luvun alkupuolelle, koska siinä on tuolloin muotiin tulleet kimonohihat ja niskasta korkea pääntie.

Ps. Minulla on myös työblogi, jossa pohdin työhön liittyviä kysymyksiä. Jos haluat lukea lisää ajatuksiani työpukeutumisesta, klikkaa tästä!

Facebook-sivu, joulukalenteri, pieni yhteisasukuva

On taas Hopeapeilin joulukalenterin aika! Tänä vuonna se toteutetaan uudella tavalla, nimittäin sosiaalisessa mediassa ja yhteistyössä Vanhalinnan museon kanssa. Kalenterikuvat julkaistaan joka aamu Hopeapeilin Facebook-sivulla ja Instagramissa sekä Vanhalinnan instatilillä. Sisältö on taattua Hopeapeilin joulua, eli kimallusta, kauneutta ja historiatietoa samassa paketissa.

Tässä tulee siis lisääkin uutisia - Hopeapeilillä on vihdoin Facebook-sivu, nyt, kun edistyksellinen nuoriso on siirtynyt jo aivan muihin medioihin - mutta eikö se toisaalta sovikin vintageblogille? Klikatkaa itsenne seuraajiksi täällä; joulukauden jälkeen on tarjolla muutakin pientä sisältöä, jota ei blogin puolella näy.

Koska kuvia pitää postauksessa olla, lisätään vielä parin päivän takainen nopea asukuva päiväkodin Suomi 100 -juhlan jälkimainingeista. Minulla on (minulle) uusi, magentan värinen kimonohihainen 1950-luvun villaleninki VintagEija'silta. Myös pikku L:n puhvihihainen puku on vintagea, tuttavan Kanadasta kirppikseltä löytämä aarre.

Ihanaa joulun odotusta räntäsateen keskeltä!