Turussa tapahtuu

Lähiaikoina on Turussa luvassa pari vintageharrastajan kannalta kiinnostavaa tapahtumaa. Vanhaa swingiä ja muuta 30-40-lukujen tanssimusiikkia rakastavien kannattaa hankkiutua tulevana perjantai-iltana Kårenille, jossa soittaa Aninkaisten Sävel. Tilaisuudessa julkistetaan myös orkesterin esikoislevy! Lisätietoja saa täältä. Vintagehenkisestä pukeutumisesta plussaa - paras asu jopa palkitaan! Vielä taitaa olla mahdollista ostaa edullisempia ennakkolippuja.

Viime talvena saatiin Leafin tehtaiden ravintolassa nautiskella sunnuntaisin retrotorin ja -brunssin antimista. Tapahtuma tekee paluun juuri parahiksi joulun alla; viime vuonna ainakin sieltä löytyi vintageaarteiden lisäksi kivaa uustuotantoa kuten koruja lahjoiksi. Tarkka tapahtumapäivä on 2.12.; lisätietoja ja ohjeita paikalle pääsemiseksi tapahtumasivulta täältä. Kärsämäessä kannattaa poiketa myös miljöön takia, Leafin tehdasalue on hurmaava vanha teollisuusmiljöö.

Aninkaisten Säveltä en itse pääse kuuntelemaan, mutta tavataan brunssilla joulukuun alussa! Tässä viime vuoden tunnelmia tapahtumasta.

Hätämekko (ilmainen)

Kun meillä viimeksi oli juhlat, kerroin ommelleeni akuutin asukriisin kourissa hätämekon, jossa ei ollutkaan tarpeeksi glamouria iltaan. Päätin nyt kokeilla sitä arkivaatteena harmaahkona tiistaina. (Ja pahoittelut, on taas se vuodenaika kun sisällä ei saa hyviä kuvia ja ulkona ei tarkene. Palataan asiaan toukokuussa.)

Hätämekko on tehty roskiksesta löytyneestä vanhasta verhosta, jossa on roosaa ja harmaata yhdistävä epätasaiseksi kudottu ruutukuosi. Se ei valitettavasti erotu kovin kauas.

Yhdistin pukuun yläosan, jota käytin myös tässä sinisessä puvussa, ja pyrstöhelman, jota käytin pilkullisessa matkapuvussa.

Kangas ei ehkä ollut tarpeeksi laskeutuvaa tähän helmamalliin, ja myös ylä- ja alaosan yhteensovittamisessa tuli kiireessä ongelmia, joita paikkailin vähän miten sattui. Ehkä ensimmäistä kertaa omien ompelusteni kanssa mietin tosissani, pidänkö tämän vai siirränkö kirppikselle tai puranko ja ompelen joksikin muuksi. En oikein osaa sanoa, toimiiko vai ei. Mitä mieltä olette? Pidänkö vai panenko pois? Onneksi kangas oli ilmainen, ja tekoprosessi varmasti myös opetti tekijäänsä.

Ruusukamee

Kameekorut ovat vintageklassikko, joka taipuu myös moderneihin versioihin - ostin teini-ikäiselle tytärpuolelleni hänen viime syntymäpäivänään lahjaksi goottipupuksi nimetyn kanikameen. Kesällä Turun torilla taas törmäsin pieneen myyntipöytään täynnä erilaisia kauniita, tummansävyisiä ja myös mukavan vinksahtaneita kameita.

Oma valintani oli ihan vain konservatiivinen ruusu, mutta kuva-aihevaihtoehtoja todella riitti kaksipäisestä luurangosta alkaen.

Korujen valmistaja Dead Mamas on livenä tavattavissa lähinnä helsinkiläisissä tapahtumissa, mutta fb-sivun kautta tilaaminen onnistuu muuallekin. Kameet ovat minusta parhaimmillaan talvikaudella - näen tämän kiinnittämässä roosaa jättimäistä villahuiviani sitten, kun taas on pakkasta.

Eksoottista väriä pintaan

En harrasta kosmetiikkaa niin paljon että tietäisin, mutta vieläkö käytetään...

...vihreää puuteria ihonvärin säätämiseen? Vihreää juhlapuuteria mainostettiin Hopeapeilissä 11/1955, vaikka noihin aikoihin ei Suomessa vielä Halloweenista tiedetty.

Lauantaipuuhia

Yhtäkkiä onkin tällaista.

Vuodenajat menivät suloisesti sekaisin, kun eilisen aikana satoi kymmensenttinen lumikerros eivätkä puut olleet vielä ollenkaan päässeet siihen vaiheeseen. Nyt puisto on täynnä lumen päälle varisseita keltaisia lehtiä. Pulkkamäessäkin ehdittiin jo käydä, tietysti.

On lauantai ilman erityisiä suunnitelmia. Käsitöitä ja tavaranhallintaa olisi tarkoitus harjoittaa. Tämä talvitaivaansininen pikkuneule tuli pari viikkoa sitten Salosta.

Piti lyhentää sen hihoja taittamalla ja kiinnittämällä taitos koristenapeilla, mutta tuli takaisku. Nappeja onkin vain kolme. Miten minä nyt ne sommittelen?

Eiliseltä vielä väriskaalaan ja hetken henkeen sopivia kirppislöytöjä. Maailmassa on paljon enemmän ihania purkkeja ja rasioita kuin oikeita käyttötarkoituksia niille, mutta en voinut jättää tätä ruusurasiaa ostamatta. Siihen pannaan ehkä jotain käsityötarpeita.

Vähintään yhtä herttaisenkitsch on Ekotorilta löytynyt ruusutarjotin, joka debytoi eilen illalla makirullapalojen tarjoiluastiana.

Ja jottei totuus unohtuisi, nippu vanhoja joulukortteja. Somistukseen, ihailuun, varmasti ainakin Hopeapeilissä katseltaviksi.

Kirkas päivä

Joku raportoi, että Turussakin tänään tosiaan satoi lunta. En nähnyt, mutta ilmassa oli jo melkein enemmän talvea kuin syksyä; oli kylmää ja kuulasta. Juuri sellainen ilma, että oli mahdotonta pitää silmiään auki edes vähän aurinkoon päin.

60-luvun sininen villakangastakki UFF

käsineet, huivi, baskeri, laukku, kengät kirppislöytöjä

hame itse ommeltu

sukkahousut Lindex

Nyt on taas hyvä aika luoda uniikkia säärimuotia yhdistämällä ties minkä värisiä pitsejä ja peittäviä toisiinsa.

Ja nyt, seuraavia hiutaleita odotellessa, seuraavana ohjelmassa on leoparditurkin haku vintiltä!

Kierrätystyylin kierrätystä

...on nimittäin se, mitä me nykyvintaasirouvat ja -neidit harrastamme. Tällainen vinkki tulevan lehden juttuun pisti silmään eräästä Annasta:

Valitettavasti minulla ei ole sitä seuraavaa numeroa, joka kertoisi. Vinkkikuvasta saa kuitenkin vähän osviittaa siitä, miten 70-luvulla tulkittiin 50-lukua - vuosi on nimittäin 1979. Jotkut 1970-luvun vaatteet jäljittelevät 50-lukua hyvin aidosti, tosin joskus 70-luvulla suosittu polyesterkangas kavaltaa muuten paljon vanhemman näköisen vaatteen.

Selaamani Annan kannessa komeili hehkeä Armi Aavikko. Mitkä värit!

Mainonta, tuotesijoittelu, bloggaus ja Hopeapeili

Eräs päivän uutisista kertoo, että moni bloggaaja tienaa mainoksilla, jotkut ilmeisesti hyvinkin. Täällä ei mainoksia toistaiseksi ole nähty, mutta eiväthän lukijamäärätkään ole Nelliinan tasolla.

Olisi tietysti kiva saada muutama lisäropo mainostuloista, ja tuskin teitä lukijoitakaan harmittaisi, jos silloin tällöin pitäisin sponsoroidun blogiarvonnan, jonka palkinto sopisi Hopeapeilin henkeen. Totta kai kierrätys- ja vintagehenkiset yrittäjät saavatkin ottaa yhteyttä, jos haluavat täällä mainostaa! Vähemmän kohdennetussa mainonnassa voi kuitenkin olla sudenkuoppia, joihin en halua joutua.

En ole erikseen korostanut sitä, että ostan melkein kaikki täällä nähtävistä uusista jutuista käytettyinä eli ne ovat new-for-me, kuten sanovat jotkut englanninkieliset bloggaajat. Oletan, että kirpputori-innostukseni tulee alleviivaamattakin esiin. Blogimainosuutinen ja erään ystävän siihen liittyvä Facebook-pohdiskelu tavarakeskeisyydestä ja blogivillityksistä tuottivat kuitenkin halun alleviivata vähän.

Tämän vuoden kolmannen kvartaalin aikana ostin uutena

- ruskeat korkonilkkurit
- muutamat sukkahousut alesta
- yhden alusvaatesetin
- yhden vuorikankaan, ompelulankaa ja muuta pientä ompelutarviketta
- lapselle pari paitaa, farkut, alusvaatteita ja sukkia

Viimeinen neljännes on vasta alkanut; sen aikana olen ostanut toistaiseksi kaksi viskoosikangasta Eurokankaasta (heräteostos) ja 50 metrin rullan kaavapaperia, todennäköisesti koko loppuelämän tarpeiksi. Suunnittelen vakavasti pehmeäpintaisen, mutta lämpimän, riittävän vintagehenkisen mustan neuletakin ostamista uutena, koska sellaista ei tunnu löytyvän käytettynä. Mies osti juuri kotiimme tuliterän mutteripannun, koska entinen paloi pilalle eikä käytettyä korvaavaa osunut kohdalle parin kuukauden etsinnän aikana.

Olen myös käyttänyt vaatehuoltopalveluita: vuoden puolivälistä laskien pari kertaa pesulaa ja kolmesti suutaria, korjausompelimoa kerran lapsen takin vetoketjun vuoksi. Pienemmät korjaukset osaan hoitaa itse, ja niiden määrää - kaikkia vetoketjuja, nappeja, ommeltuja ja purettuja muotolaskoksia, päärmättyjä helmoja - on mahdoton arvioida.

Kirpputorikäyntejäkään en osaa laskea, sillä lähikulmien kirpputoreilla pistäytyy sujuvasti kuin lähikaupassa. Kirppiksellä käyntihän kannattaa ottaa tavaksi, sillä joka kerta ei tee löytöjä ja löytösilmä kehittyy käytössä. Olen myös lahjoittanut pois tai myynyt monta kassillista vaatteita ja asusteita, joita syystä tai toisesta en ole enää halunnut pitää.

Ymmärrän hyvin sen, että pukeutumiseen tai kotiin kaipaa vaihtelua. Shopping high on tuttu tunne, ja omistan sen satakunta paria kenkiä. Kohta parinkymmenen vuoden ajan olen kuitenkin hankkinut kiksini enimmäkseen käytetyn tavaran parissa.

Tähän kohtaan joku pistää, että jos kaikki shoppailisivat kirpputoreilla, ei niihin enää tulisi sitä uutta hyvää tavaraa. Tavara ei kuitenkaan ole maailmasta tai edes kirpputorien varastoista (oletteko koskaan kurkistaneet takahuoneisiin?) heti loppumassa, ja kirpputorien ja muun kierrätyksen avulla samasta vaatteesta voi saada uutuuden kokemuksen ties kuinka moni käyttäjä vuosien mittaan. Mehän emme tarvitse roskaa, joka on kolmen pesun jälkeen lattiarättikunnossa, emmehän?

En tiedä, kestävätkö blogimatot vuosikymmenten kulutusta mekaanisesti tai esteettisesti, mutta en halua olla mukana luomassa niiden tyyppisiä hypetyksiä tavaroista, jotka on pakko saada. Teen omia ostovinkkinostojani tänne lähinnä Etsystä, mutta toivon niiden kannustavan luovuuteen omassa toimintaympäristössä: ompelu, tuunaus, asun osien uudelleenyhdistely ja niin edelleen auttavat, jos koko ei osu kohdalleen. Ompelijan ammattitaitoa voi hyödyntää, jos taitoja ei ole omasta takaa. Eikä kaikkea näkemäänsä ihanaa ole pakko saada omaksi; minusta kauniiden vintagevaatteiden katselu on nautinto itsessään.

Vielä vähemmän haluan tarjota ja esitellä täällä rahan takia tuotteita (tai palveluitakaan), joita en itse koe kiinnostaviksi tai tarpeellisiksi. Hopeapeilin harvinaisia uutuusesittelyjä ovat kirja-arviot, ja läpinäkyvyyden vuoksi kerrottakoon, että osan arvioimistani kirjoista (kotimaisten kustantamojen uutuudet) olen saanut mediakappaleena tätä blogia varten, osan (ulkomailta tilatut kirjat) olen ostanut omilla rahoillani ja osan lainannut kirjastosta.

Lukijat rakkaat (tervetuloa myös uudet!), mitä ajatuksia blogimainonta, blogien tavaramaailma ja kierrätystavaran käyttö teissä herättävät? Juttelen asiasta mielelläni kanssanne enemmänkin.

Harmaa henkselihame

Mitäs me ruudulliset.

Harmaa henkselihame on viime viikon ompelumanian satoa, flanellimaista paksua puuvillaa, joka löytyi kirpputorilta. Mietin vielä, korostanko vyötäröä enemmän lisäämällä vaikka vyölenkit ja vyön; muuten olen aika tyytyväinen tähän melko vapaalla kädellä luonnosteltuun vaatteeseen.

Talvi tulee, ja houkuttaisi kovasti sijoittaa itse ommeltuun luksustakkiin, jollaista parhaillaan tehdään Gertien johdolla ompelublogimaailmassa. Tosin kun kangasta tarvitaan viisi metriä plus vuorit ja muut tarpeet, itsetehty takki ei ole mikään halpa investointi - enkä ole ihan varma, onnistuisiko se minulta riittävän hyvin edes ohjeiden avulla.

Gertien kirjassa, jonka sain pari viikkoa sitten, sen sijaan on toimivan näköinen kapean puvun kaava, ja Salon kierrätyskeskuksesta löysin kankaan, jolla aion kaavaa testata. Tulossa on tiukka työviikko, mutta  iltaisin on todennäköisesti aikaa ompelulle - ehkä loppuviikolla jo nähdään ja kuullaan tuloksista!

Naisista, miehistä ja rahasta

Näistä Eevan mainoksista syksyltä 1957 paistaa se yhteiskunnallinen hierarkia, mistä keväällä lukemani Naisten työt -kirjakin kertoi: kotiäidit ja kotirouvat olivat taloudellisesti miesten armoilla, ja perheen äidin tarpeet yleensä viimeisinä tyydytettävien listalla - äidin toiveista, haaveista ja unelmista puhumattakaan. Puolisoiden oma raha ja oikeus tehdä rahankäyttöpäätöksiä itsenäisesti on eräs erinomainen syy palauttaa mieleen, mihin feminismiä onkaan tarvittu ja edelleen tarvitaan.

Emalia, 1962

Lokakuun Kotiliedessä vuodelta 1962 oli tuttua tavaraa mainoksessa:

Nykyisin kovin keräillyt emalit - tosin tässä vuosimallissa vielä ilman Esteri Tomulan ja muiden taiteilijoiden upeita koristeaiheita - ovat olleet monen kodin perusastioita. Meillekin niitä on tullut paljon: etualan iso kulho keltaisena, vähän pienempi ja laakeampi punaisena, oikean reunan kulhot juuri noissa väreissä ja ainakin tummansininen ja punainen noita pieniä. Jääkaappirasiat (kaksi punaista) myin hetki sitten turhina kaapin täytteinä. Saa nähdä, kaduttaako vielä joskus!

Vihdoinkin vaaleansininen trenssi

Nyt on syksyssä väriä!

Olen kaivannut vaaleansinistä trenssiä jo pari vuotta ja ollut jo lähes valmis pulittamaan sellaisesta Etsyssä huomattavia summia, mutta Salon SPR:n kirppis pelasti. Trenssi oli tätimittainen ja sen vyö solmittava, mutta lyhensin polvimittaan ja ompelin vyöhön yhden niistä söpöistä soljista, joita täälläkin pari päivää sitten esittelin.

Suunnitelmissa on käyttää takkia myös muiden vöiden kanssa, muun muassa punaisen perhossolkisen patellan. Jaa miten niin pidän vaaleansinisen ja kirsikanpunaisen yhdistelmästä?

Asussa mukana myös kesän viimeiset ruusut!

Rouvan vapaailta

Mainos Eeva-lehdestä marraskuulta 1952.

Yksityiskohtia: vyönsolkia

Olen viime päivinä ommellut paljon: korjaillut perheenjäsenten vaatteita ja saattanut loppuun kunnostusprojekteja ja kasannut reilu kuukausi sitten leikkaamani ruudullisen henkselihameen (se tulee kuviin täällä lähiaikoina). Ompelupöydällä alkaa pikku hiljaa taas olla tilaa, ja sieltä putkahtelee esiin esimerkiksi tällaisia pikku aarteita.

Vanhoja vyönsolkia näkee kirpputoreillakin silloin tällöin, mutta näistä ainakin neljä tuli kaupan päälle tätä asuntoa ostaessa. Valkoinen pitsimäinen muovisolki on joskus ollut tummansinisessä vaatteessa, langan rippeistä päätellen.

Nämä ovat jotenkin niin nättejä, etten osaa päättää, mihin niitä käyttäisinkään. Yksinkertainen, kuvioton vaate, jossa solki pääsee oikeuksiinsa - vai patellamainen yleiskäyttövyö minkä tahansa kanssa?

Musta arkimekko ja pari paljettia

Tämä villainen mekko löytyi kesäretkellä Myllykoskelta. Hintaa taisi olla kohtalaiset neljä euroa. Kangas on sen verran talvista, että vasta nyt alkaa olla sopiva ajankohta käyttää sitä.

Mekko on perusmallinen, kunnon laskoksin muotoiltu, istuva muttei kireä kotelopuku, jossa aikoinaan on ollut dekolteen peittona irrotettava tai jopa vaihdettava osa - nepparien vastakappaleet ovat vielä jäljellä! - mutta somistin tämän mieluummin lempi-DIY-asusteellani, paljettirusetilla. Se koostuu valmiista paljettikuviosta ja siihen ommellusta minikokoisesta hakaneulasta. Sukissakin on rusetteja, uskokaa pois, vaikka ne eivät tässä näy.

Päivän kuosi

Ostin kunnallisvaaliehdokkaan vaalikirppikseltä puuvillaisen vintagepuseron tällaista kuosia. Kovin 1960-lukulainen, jollei peräti 50-luvun puolelta, mutta sattuisiko joku tietämään kuosista enemmän? Itse pusero on vielä pienessä remontissa, mutta näette sen lähiaikoina asun osana.

En tarvitse uusia vaatteita, mutta tarvitsen ompeluprojekteja

Ompelin eilen illalla vihreän arkikynähameen ilman kaavoja 50 sentin hintaisesta kangaspalasta, jonka ostin perjantaina Salon kierrätyskeskuksesta. Gertien ompelukirja on luettavien pinossa auki, olen päässyt jo kirjan houkuttelevaan, kaavoja esittelevään osioon.

Lokakuinen ulkoiluasu

Ei sovi enää jättää hattua ja käsineitä kotiin, tulee kylmä! Portti selkäni takana on Salon Helsingintiellä; kävimme tutustumassa paikalliseen kirpputoritarjontaan, mistä lähiaikoina lisää Kirppismatkojen puolella.

Värikästä sukkamuotia, 1965

Eräs 60-luvun muoti-innovaatio, jota minä kiitän vuolaasti, olen suosinut 80-luvulta (!) tähän päivään ja yhdistelen sujuvasti myös varhaisempien vuosikymmenten vaatteisiin, olivat räväkät sukat ja sukkahousut. Nämä kuvat on napattu ruotsalaisesta Femina-lehdestä syyskuulta 1965; väritkin ovat mitä parhaat!

Valoa kansalle

En ollenkaan paheksuisi, jos Paavo Tynellin hotelli Vaakunalle vuonna 1952 suunnittelemat valaisimet otettaisiin uustuotantoon ja niitä vieläpä myytäisiin kansan syville riveille kuten köyhähköille freelancer-perheille sopivaan hintaan. Toiveeni taitaa olla turha, mutta onneksi Tynellejä, kuten monia muitakin suomalaisen valaisinsuunnittelun huippuja, voi ihailla Anna-Kaisa Huuskon uudesta kirjasta Suomalaisia valaisimia (WSOY 2012).

Tämä on toki vain minun mielipiteeni, mutta en ymmärrä, mihin tarvitaan rouheaa ja rosoista tyyliä, kun on olemassa myös jotain näin kaunista.

Tynell on nyt kova hitti alalla, muttei suinkaan syyttä. Esimerkiksi Alvar Aallon valaisimista en itse ole koskaan välittänyt niin paljon, ne ovat turhankin eleettömiä. Sain jokin aika sitten työn puitteissa nähdä jumalaisen Tynell-kattokruunun, jossa kattoa vasten levittäytyi laaja turkoosi oksa-lehtiköynnöskimppu. Turkoosi! Hintaakin kysyin: 8000 euroa. Auts.

Onneksi on olemassa paljon hauskaa, laadukasta ja vielä edullistakin valaisinmuotoilua. Esimerkiksi näitä oikean laidan Livalin metallisia retrolamppuja olen nähnyt monessa kivassa kodissa eivätkä ne ole vielä kadonneet tyystin antiikkiliikkeiden kätköihin, vaan niitä voi yhä löytää kirpputoreiltakin.

Huuskon kirjassa on mukana hinta-arviot; hyväkuntoisen Livalin voi saada 40-60 eurolla.

Yksi oli kuitenkin joukosta poissa, mikä on ihan ymmärrettävää eikä moite - kokonaista designin alaa kaikkine mahdollisine tuotteineen ei todella saa mahdutetuksi yhteen kirjaan! Mutta olin kovasti toivonut, että saisin vihdoin jotain tietoa omista tähtilampuistamme, jotka ostimme edellisen asunnon mukana kymmenen euron yhteishintaan. Edellisen kodin edellinen omistaja lienee hankkinut ne samoihin aikoihin kuin asunnon, vuonna 1957. Jos joku osaa kertoa näistä viininpuna-valko-messinkisistä söpöliineistä jotain, olisi kiva kuulla!

Mulle tää

(kuva VeryVintageStore / Etsy)

Tästä ei paljon talvitakki parane. Kokokin täsmäisi. Kovin kiusallista, että joku roikottaa sitä Etsyssä varattuna viikkokausia.

Lureksimekko uusiksi

Tämän juhla-asun suunnittelu eteni seuraavasti: mies teki juhliimme kutsun, jossa oli kuvituksena paheellisensorttiset 50-luvun juhlat. Tästä innostuneena päätin hankkia yökerholaulajattarista ja pulp-kirjankansien vaarallisista blondeista muistuttavan asun.

Mekon pohjana on aikoinaan ystävältä saatu 60-luvun korkeakauluksinen lureksimekko, joka oli kyllä kaunis  (kuvakin, aika huono tämän blogin alkuajoilta, löytyy täältä) mutta ei ihan minun tyyliseni. Mutta kun yritin aloittaa projektin, mekko oli hukassa! Etsin sitä kaapeista ja vinttilaatikoista, kunnes luovutin ja ompelin hätämekon vanhasta verhosta, jonka pelastin aikoinaan roskiksesta.

Hätämekko oli valmis ja kello 23.40 juhlia edeltävänä iltana, kun työnsin jonkun vaatteen kaappiin ja näin sinisen lureksin pilkottavan villapaitakasan alta. Siellä! Suurensin kaula-aukkoa, pidensin helmaa ja syvensin selän muotolaskoksia, ja kimaltava juhla-asu oli valmis tunnissa. Joustamaton, karheapintainen lureksi on kiitollinen muokattava, seuraavan kerran kun näen lötkön lureksimekon kirppiksellä, ostan varmasti ja katson, mitä voin tehdä...

Kuvien ottamiseen ei paljon jäänyt aikaa, mutta se oli sivuseikka hauskassa ja vilkkaassa illassa. Vielä pitäisi jaksaa tiskata noin sata juomalasia.

Kirjamessuasu ja käärmekengät 40-luvulta

Kävelin kaksi ja puoli tuntia kirja- ja ruokamessuilla, eikä kukaan tullut kertomaan, että hameenhelman päärme on auennut.

Hopeapeilin 2-vuotissynttärit menivät huomaamatta ohi pari viikkoa sitten. Muistan ostaneeni tämän viininpunaisen villapuvun Eijalta samoihin aikoihin kuin aloitin blogin, mutta se ei ole vielä koskaan ollut täällä esillä. Puvun juju ovat drapeeratut koristeet lanteilla; ne eivät ole taskut, vaan ihan somisteena. Oli mukava huomata, että pystyn taas käyttämään pehmeää villaa; iho-ongelmien takia tämäkin puku oli koko viime talven varastossa.

Puin puvun pariksi viime kirjamessuilta ostamani käsilaukun (ok, keräilymessujen puolelta!) ja kesällä Myllykoskelta löytyneet 40-luvun käärmekengät. Näin varustautuneena kelpasi puhua vielä kerran Turun kaupunginosista ja ottaa vastaan kaupunginosakirjan juuri ilmestynyt englanninkielinen käännös.

Nyt täällä tiskataan, siivotaan ja laitetaan ruokaa, sillä illalla meillä on messuviikonlopun kunniaksi ohjelmallinen kulttuuri-ilta. Hauskaa lauantaita!

Uutta lukemista

Perjantai-illan iloksi vintagebloginpitäjän ammattikirjallisuutta.

Kummastakin tulee tänne arvio aikanaan, nyt sormet syyhyävät päästä tutkimaan näitä tarkemmin!

Toffeiset kengät

Lähdin ulkoiluttamaan eilen saapuneita uusia kenkiäni lievästi virkanaisen näköisenä.

Kun avasin paketin, yllätyin kenkien kiiltävästä pinnasta. Ruskea ja kiiltonahka eivät kuulosta järkevältä yhdistelmältä, mutta toisaalta kiilto korostaa kermatoffeemaista vaikutelmaa, joka väristä syntyy.

Väri sointuu myös syksyn lehtiin!

Täysin turhaa, mutta niin kaunista

Pitkästä aikaa lisää buduaariantiikkia. Prinsessan hiusharja 1 e, Pelastusarmeija.

Se tulee

Naapuri vastapäisessä senioritalossa on tänään virittänyt jouluvalot. Minäkin ostin joululahjan, eikä se edes ollut vuoden ensimmäinen. Lapsi alkoi heti vaatia, että valot meillekin, mutta ei sentään ihan vielä.

Odotellessa esimakua tavaratalo Suojan kuvastosta vuodelta 1962. Varoitus: jotkut kuvat saattavat järkyttää herkimpiä katsojia.