tiistai 18. joulukuuta 2012

Kirjavinkit: Hauskaa joulua ja Suomalaisia tuoleja

Joulu on jo niin ovella, että nettikirjakauppa ei välttämättä ehdi toimia. Koetetaan silti, useimmista kaupungeista kuitenkin vielä löytyy jonkinlainen kirjakauppa... ja eihän hyvä lahja siihen kaadu, että on perillä vähän myöhässä.

Ensimmäinen vinkkini on kirja, joka on tehty tässä samaisessa työhuoneessa, jossa Hopeapeiliä naputtelen. Mieheni toimitti turkulaiselle pienkustantamolle kokoelman vanhoja, erilaisissa joululehdissä ja muissa julkaisuissa ilmestyneitä suomalaisia joulunovelleja noin 1900-luvun alkupuoliskolta.


Hauskaa Joulua sisältää lyhyitä, wanhan ajan joulua henkiviä tunnelmapaloja, kuvituksena niitä samoja herkkiä vanhoja postikortteja, joita Hopeapeilissäkin on silloin tällöin nähty. Tämä kirja sopii lahjaksi nostalgikolle, jonka sydäntä lähellä on maalaisromantiikka. Pienten kustantamojen kirjoja voi olla vaikea löytää, mutta tämän voi ostaa esimerkiksi täältä.

Toinen vinkkini kuuluu samaan Muotoilun aarteet -kirjasarjaan kuin aiemmin esittelemäni Suomalaisia valaisimia. Suomalaisia tuoleja on sarjan toukokuussa ilmestynyt avausosa.



Kirja on sekä toimiva hakuteos että ihanaa silmänruokaa. Kotimaisen tuolimuotoilun historiaa katetaan vuosisata; vanhimmat esitellyt ovat Eliel Saarisen 1900-luvun alussa suunnittelemia istuimia, uusimmat Mikko Laakkosen vuonna 2011 suunnittelemia. Väliin mahtuvat tietysti kaikki Mademoisellet, Pallot ja muut klassikot. Löysinpä teoksesta yhden meilläkin asustavan tuolin - suunnittelija Olli Borg, 1952, alun perin suunniteltu hotelli Palacen ravintolaan. Hauska yllätys!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti