Hyvää kekriä!

Tänään on pyhäinpäivä, joka, kuten monet muutkin kristilliset juhlat, juontaa juurensa vanhempaan juhlaperinteeseen. Kekriä vietettiin suomalaisessa talonpoikaisyhteisössä sadonkorjuun jälkeen, jolloin piioilla ja rengeillä oli ainoa vapaaviikkonsa ja jolloin he myös saattoivat vaihtaa palveluspaikkaansa. Kekri vastasi vuodenvaihdetta ennen kuin kalenterivuoden seuraaminen yleistyi. 1800-luvulla kekri alkoi yhdistyä kristillisperäiseen pyhäinpäivään.

Kekrijuhlaan kuului myös ylensyöminen ja -juominen sekä enteiden etsintä; tämän päivän Hesarissa mainittiin kekritaika, jossa naimaton nainen meni sialla ratsastamaan ja sian juoksun suunnasta pystyi päättelemään, oliko sulhasta lähiaikoina luvassa.

Myös jouluun siirtynyt pukkihahmo on liittynyt alun perin kekrin viettoon, joskin taiteen hengessä kekripukkiperinnettä on elvytetty. Tämä komea risu- ja havurakenteinen sarvipää toteutettiin Kainuun kylät -hankkeessa.

(kuvan lähde)

Meillä on ollut tapana nautiskella kekrinä kevyesti juhlava päivällinen kotimaisista raaka-aineista. Tänään juhlinta jäi aika vähälle, koska sekä minä että mieheni olemme kipeinä emmekä muistaneet varautua; kotona olleista perusjutuista syntyi kuitenkin kotitekoisten lindströminpihvien seuraksi valkosipulikermaperunat sekä suppilovahvero-mustatorvisienikastike, jälkiruoaksi perinteinen viinimarjakiisseli.

Halloween taas on jäänyt itselleni vähän vieraaksi juhlaksi, mutta sen vaikutuspiirissä kasvaneet lapset intoilivat asiasta, ja piti hankkia kotiin muun muassa muoviviikate ja kumiset vampyyrinhampaat. (En siis missään nimessä vastusta halloweeniä, jokainen pienikin aihe juhlaan on hieno juttu!)

Vapaapäivä, jolloin on puolipakosta sidottu kotiin, saa aikaan myös käsityöaktiivisuutta. Jos jo huomenna jaksan poseerata ja näyttää ihmiseltä, saatte täällä nähdä jotain todella kaunista ja vihreää, suorastaan jouluisen vihreää...