perjantai 6. huhtikuuta 2012

Pitkäperjantain ajanviete: savunsininen mekko

Pitäisikö tällaisista käyttää jotain muuta sanaa kuin mekko? Leninki, puku? Tämä olkoon mekko, koska sen oli tarkoituskin olla astetta rennompi kuin edellisen, sen pilkullisen matkapukumaisen.


Tämän syntyyn on vaikuttanut pari asiaa. Ensinnäkin se, että kangasta ei lopulta ollutkaan tarpeeksi: kun olin leikannut helmaosat, yläosan kappaleisiin ei mitenkään riittänytkään kangasta. Ja miten sitten toimitaan?



Tähän tapaan. Käytin pula-ajan tekniikkaa ja jatkoin kangasta tilkuilla. Tätä näkee silloin tällöin aidoissakin vintage-vaatteissa, joten voi oikeastaan sanoa, että se on ajanmukaista tyyliä.

Toinen vaikuttava tekijä oli päivän mittaan kuuntelemani vanha soul. Se sai ajattelemaan kesäiltaa, kun ikkuna on auki ja keittiössä kokataan viinilasi kädessä jotain hyväntuoksuista - ja tämän ajatuksen voimalla tekemään kaula-aukosta suuremman kuin olin alun perin aikonut. Tein leveän venepääntien, joka melkein valuu alas olkapäältä; niskaan tuli v:n muotoinen leikkaus.


Kangas on Salon Fidalta, maksoi muistaakseni 2,50 euroa plus vuorikangas ja vetoketju Eurokankaasta. Kaava on itse kehitelty soveltaen olemassaolevia kaavoja ja lempimekon mallia. Halusin helman, jossa olisi helppo olla - siis arkimekon - ja simppelin yläosan, johon voisi yhdistellä asusteita. Musta vyö tuli ensimmäisenä mieleen. "Laita hanskat", sanoi kuvaaja.


Haluan nyt perjantai-illan kunniaksi tartuttaa täälläkin kaikille oman sinnikkään korvamatoni. I'll make you happy baby, just wait and see!

7 kommenttia:

  1. Todella kaunis mekko!! Tuo alaosa on tosi nätti :)

    VastaaPoista
  2. Lovely dress and I love it with black tights.

    VastaaPoista
  3. Heipähei, täällä sitä taas notkutaan uudestaan, kun kerran tänne tie löydettiin :). Taas kerran kaunis asu, oikein onnistunut värikin.

    VastaaPoista
  4. Voi, hienoa kädentaitoa sinulla. Onnistunut pääntie nätissä mekossasi. En kyllä tiedä minäkään mikä on leningin ja mekon ero.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikille /thank you ladies :) Vieläkin on ompeluajatuksia / more sewing to be seen soon!

    VastaaPoista
  6. Ai että kun on nätti! :)

    VastaaPoista
  7. Eipä millään uskoisi, että tuossa kauniissa mekossa on käytetty 'tilkkutekniikkaa' :) Todella ihana.. Värikin just nappi!

    VastaaPoista