Lehdessä

Otetaanpa viime postauksessa huonosti näkynyt asu uusintana. Tai itse asiassa nämä kuvat otettiin jo aikaisemmin, ammattiliittoni lehden Journalistin harrastuspalstan juttua varten. Kerron jutussa lyhyesti vintageharrastuksestani, ja pirteät kuvat otti Suvi-Tuuli Kankaanpää, jonka luvalla nyt julkaisen nämä myös Hopeapeilissä. Lue juttu täältä!

Itse mekosta vielä: puku on VintagEijalta ja se on merkitön eli luultavasti ompelijan valmistama. Magentanpunaisen, talvivillaisen kapean puvun ainoana somisteena ovat etumuksen vinoneliökuviot. Meinasin kirjoittaa, että reikäkirjailut, mutta ei tässä ole mitään kirjailtu - lankoja vain ikään kuin puuttuu tuosta kohdasta kangasta. Mikä tämän tekniikan nimi on? Ajoitan puvun 1950-luvun alkupuolelle, koska siinä on tuolloin muotiin tulleet kimonohihat ja niskasta korkea pääntie.

Ps. Minulla on myös työblogi, jossa pohdin työhön liittyviä kysymyksiä. Jos haluat lukea lisää ajatuksiani työpukeutumisesta, klikkaa tästä!

Facebook-sivu, joulukalenteri, pieni yhteisasukuva

On taas Hopeapeilin joulukalenterin aika! Tänä vuonna se toteutetaan uudella tavalla, nimittäin sosiaalisessa mediassa ja yhteistyössä Vanhalinnan museon kanssa. Kalenterikuvat julkaistaan joka aamu Hopeapeilin Facebook-sivulla ja Instagramissa sekä Vanhalinnan instatilillä. Sisältö on taattua Hopeapeilin joulua, eli kimallusta, kauneutta ja historiatietoa samassa paketissa.

Tässä tulee siis lisääkin uutisia - Hopeapeilillä on vihdoin Facebook-sivu, nyt, kun edistyksellinen nuoriso on siirtynyt jo aivan muihin medioihin - mutta eikö se toisaalta sovikin vintageblogille? Klikatkaa itsenne seuraajiksi täällä; joulukauden jälkeen on tarjolla muutakin pientä sisältöä, jota ei blogin puolella näy.

Koska kuvia pitää postauksessa olla, lisätään vielä parin päivän takainen nopea asukuva päiväkodin Suomi 100 -juhlan jälkimainingeista. Minulla on (minulle) uusi, magentan värinen kimonohihainen 1950-luvun villaleninki VintagEija'silta. Myös pikku L:n puhvihihainen puku on vintagea, tuttavan Kanadasta kirppikseltä löytämä aarre.

Ihanaa joulun odotusta räntäsateen keskeltä!

Leopardia ulkoiluttamassa

Leoparditakit ovat kuulemma tämän syksyn muotijuttu. Mikäs siinä, minä tosin hankin tämän omani jo kolme vuotta sitten ja aikoinaan esittelin sen vauvamahan kanssa täällä. 1950-luvun muhkea tekoturkki on paksu ja lämmin, tästä ei mene läpi tuuli eikä pakkanen - ja se olikin hyvä, sillä kävelykadulla piti viettää aika kauan aikaa Stockan jouluikkunan edessä. (Kaksi kertaa. Mennessä ja tullessa. Ja silti pois lähteminen onnistui vasta, kun saimme vakuutetuksi, että jouluikkuna pysyy tässä pitkän pitkän ajan.)

Leopardia pidetään yleisesti tätien hippakuosina, mutta sehän on oikeasti klassinen, elegantti kuosi. Toki sen kanssa saa olla aika varovainen asustaja - beige, tummanruskea ja musta ovat arjessa ainoat hyvät asustevärit, juhlissa joku räväkämpi punainen tai vihreä toimii myös. Tärkeää on myös huolehtia hiukset ja meikki kuntoon. Itsehän kotona työskentelevänä en läheskään joka päivä ole leopardikelpoisessa kunnossa!

Joulupisarat ja jouluesiintyminen

Joka joulu koristekokoelmaan löytää jotain ihan uutta. Nyt löytyi Pelastusarmeijan pallopussista kaksi tällaista puikulaa, joissa on vahva midcentury-henki. Pisarat ovat kotimaista Weistettä ja olen nähnyt näitä jossain kuvastossa tai mainoksessakin, mutta tähän hätään en löydä ajoitusta - ehkä 1960-70-lukujen vaihteesta.

Joko muilla alkaa joulu tulla kotiin? Olen nostanut kyntteliköt esiin viime viikolla ja koristelaatikot toin vintiltä jo ihan siitä syystä, että tarvitsin rekvisiittaa puhetilaisuuteen. Toissailtana kävin Raision kirjastossa puhumassa Hopeapeilin joulusta, ja tiistaina 28.11. klo 17-18 on vuorossa vastaavanlainen tilaisuus Turun pääkirjaston tieto-osastolla. Tule kuulemaan, jos olet kaivannut enkelikellon kilahtelua!

Peltiset maustepurkit

Nämä pikku maustepurkit ovat olleet äitini maustekaapissa niin kauan kuin muistan.

Kun olin lapsi, tarkkailin mielelläni äidin leivontapuuhia ja tutkin maustepurkkeja. Nämä peltiset olivat jo 1970-luvun lopulla, josta muistikuvani alkavat, selvästi vanhanaikaisia; tavallisia olivat lasiset, esimerkiksi vihreät Karhulan lasitehtaan purkit ja kirkkaat Kockens-merkkiset, joissa oli vihreä muovikorkki. Peltipurkit olivat minusta pienuudessaan sieviä ja sitä paitsi mukavan iloisen värisiä - liekö design 1960-luvun puolelta tai kauempaakin.

Sahramia käytettiin tuskin koskaan, en ainakaan muista sellaista kertaa. Hintalappukin on yhä luettavissa; sahrami on ostettu E-myymälästä 90 pennin hintaan. Tuoksu tuntuu yhä vienona. Pomeranssinkuorta - tai pomeransin-, kuten purkissa lukee, käytettiin tietysti vuotuiseen piparkakkutaikinaan pieni ripaus kerrallaan. Purkkia heiluttelemalla haalennut pomeranssikin tuoksahtaa vielä vähän.

Pomeranssia purkitti Paulig, sahramia ilmeisesti OTK.

Enää äiti ei leivo eikä laita ruokaa, joten viimeistään nyt purkit ovat käyneet tarpeettomiksi. Eilisellä isänpäivävierailulla otin isäni luvalla sahramin ja pomeranssinkuoren mukaani, oman keittiöhyllyni maskoteiksi.

Lehmuksenvihreä, viininpunainen

Kotona töissä tänään. Päivän asu on vaikeasti ajoitettavaa mallia ja osuu lähinnä "vintagehenkisen" lokeroon, sillä selvää vuosikymmentä siitä ei löydy. Lähtökohtana oli musta, jo vuosia sitten kirppikseltä ostettu pitsineule, josta pidän joka syksy yhtä paljon ja joka on omiaan kauluksesta koristeellisten puseroiden kanssa. Nyt halusin yhdistää sihen väriä.

kengät Anttila silloin joskus

viininpunaiset sukkahousut Lindex

hame, pusero poistotekstiilipenkojaisista

Zaran pitsineule UFF

Viininpunainen on minusta todella kiitollinen väri yhdisteltäväksi - se sopii harmaisiin, moniin ruskeisiin, mustaan, joihinkin sinisiin ja vihreisiin, sinappiin... Nyt otin sen ja mustan kaveriksi tämän syksyn suosikkivärini, vaalean oliivin tai mikähän lie tumma lehmuksenvihreä tätä 70-luvun villakangashametta parhaiten kuvailisi. Hame vie minun ajatukseni enemmän 1930- kuin 1970-luvulle, ehkä värinkin vuoksi. Hankintapäätöksen aikoinaan sinetöi sinänsä tarpeeton, mutta hauska nappirivistö etulaskosten alla. Niin, ja silmälasit: jätin ne kuvaan, koska kotona käytän niitä nykyään aina.

Oli muuten hiukan kylmä olla mallina tänään, joten lopuksi saatte vielä torstaiextran: viimeisen ruudun eli paikaltapakenemiskuvan. Porraskäytävän ja kodin lämpö kutsuu!

Satiinia ja lunta

Vaikka miten olisi kiire kaiken maailman asioissa (olette ehkä huomanneet, etten ole hetkeen päivittänyt), niin kun peräkkäisinä päivinä tulee ensin postipaketissa Raumalta kaunis satiinipuku ja sitten ensilumi, on bloggaamisen aika.

Ja mitenkäs muuten nämä kaksi yhdistää kuin menemällä lumeen se puku päällä! Naapureilla oli varmasti taas hauskaa.

Ja tuli vähän kylmäkin, mutta joskus tiettyä mieleen tulevaa kuvausideaa ei vain malta jättää toteuttamatta. Ohut satiinibolero tässä päällä ei paljon lämmittänyt.

Asuun kuuluu boleron lisäksi myös kapea vyö, mutta se ei mielestäni sovi tähän kovinkaan hyvin. Puvussa on empirelinjainen poikkisauma, josta helma lähtee levenemään useina kaistoina ilman vyötärösaumaa. Tällaista leikkausta ei nähdäkseni kannata katkaista vielä yhdellä poikkisuuntaisella linjalla. Puvun rakenne itse asiassa sinetöi ostopäätökseni - olen pitkään passiivisesti etsinyt juuri tämän mallista pukua, mutten toistaiseksi ole löytänyt kuin yhden liian pienen, en edes kaavaa. 

Merkki oli minulle ennestään tuntematon.

Styled by Adrian on harvojen nettiosumien perusteella muillekin aika tuntematon. Vintage Fashion Guildista löytyneen keskusteluketjun mukaan merkki on ollut edullinen ja tyyliltään jäljessä aikansa muodista. Jos tämä pitää paikkansa, puku on ehkä 1960-luvun puolelta, vaikka oma veikkaus viekin 1950-luvulle. Vuonna 2017 asialla ei onneksi ole kauheasti merkitystä.

Puvun rakennetta on vaikea näyttää kaksiulotteisessa kuvassa, mutta tästä ehkä hiukan hahmottuu empirelinjaa ja povea korostava kaitale. Kevyesti itämainen kukkakuosi on kudottu kankaaseen.

Järkevä ihminen olisi ehkä satsannut jerseyhyn ja villaan, mutta joskus sielu kaipaa satiinia. Odotan nyt tanssiais- ja gaalakutsuja, että pääsen (hankkimaan sopivan pituisen alushameen ja) käyttämäänkin uutta pukuani.