Mekkoperjantai 40-luvun tapaan

Joku sota-ajan kulttuurihistoriaa harrastava saattaa muistaa parin vuoden takaisen kirjan Sodan värit, jossa on upeasti väritettyjä jatkosota-ajan kuvia ja jossa mieheni oli kirjoittajana. Kirja sai ansaitusti uuden alun, kun Liedon Vanhalinnaan avautui viikonvaihteessa kirjaan liittyvä näyttely. 

Perjantain avajaisiin halusin tietysti aikaan sopivan asun, mutta se ei ollutkaan ihan helppoa: olen nimittäin luopunut melkein kaikista 1940-luvun vaatteistani, joita ei alun alkaenkaan ollut kovin paljon. Moni niistä oli jäänyt pieneksi, eikä tyyli muutenkaan enää kuulu suosikkeihini. Tämä musta mekko oli ainoa, jonka löysin.

Villakreppinen melkein käyttämätön puku on joko aitoa 1940-lukua tai hyvä kopio 1970-luvulta. Ostin sen sovittamatta halvalla joltain kirppikseltä ehkä vuosi sitten, mutta kas vain, se oli ihan täsmälleen kokoiseni. Puvussa on ajan hengen mukaista vaatimattomuutta ja hillittyjä yksityiskohtia: laskosten somisteina päällystetyt napit, hiukan huivimainen kaulus, solmittava vyö. Hiuksia en edes yrittänyt asetella ajan henkeen: 1940-luvulla suosittiin edestä korkeita monimutkaisia kiharakampauksia, jotka eivät sovi minulle yhtään, ja tämä onkin yksi syy, miksei aikakausi tunnu luontevalta yllä.

Kenkien kanssa tuli kiire (lapsenvahdin aika on rahaa!), joten nappasin matkaan varsin 1930-lukuhenkiset Minna Parikan kengät, jotka tukevine korkoineen sopivat asuun kohtuullisesti. En kuollaksenikaan muista, mikä tämän mallin nimi on - saapikkaana vastaava on Armi. Kun ostin nämä joskus tämän blogin alkuaikoina, ne olivat minulle isot, mutta kas vain, ne ovat muuttuneet sopiviksi! Jotain iloa ikääntymisestäkin.

Miehen kengissä 1980-luvun kiiltonahkaa.