Vuoden päätteeksi

Hiukan tahriintunut, mutta kaunis uudenvuodenkortti kolmine enkeleineen on postitettu Kilpualta Oulaisiin vuonna 1972. Se saa nyt toivottaa onnellista uutta vuotta myös vuodeksi 2016.

Vuosi 2015 on ollut minulle ja miehelleni poikkeuksellinen. Pitkän tauon jälkeen perheeseen syntyi vauva, pikkuinen ihana tytönpumpula. Hän syntyi sunnuntaina ja on kliseiden mukainen sunnuntailapsi - iloinen ja aurinkoinen, pitää musiikista ja ihmisistä. Nyt hän on jo yksitoista kuukautta vanha ja osaa esimerkiksi kävellä, kiivetä sängylle, heittää esineitä, halata, tanssia, silittää kissaa ja kääntää kirjan sivua. Lempipuuhiin kuuluukin kirjojen katselu, samoin erilaisten pikkuesineiden tutkiminen ja siirtely paikasta toiseen. Hän haluaa auttaa pyykin ripustamisen kaltaisissa touhuissa, ja jos hän saisi itse päättää ruokansa, hän söisi leipää ja mandariininpaloja. Hän on vaalea ja sinisilmäinen, isänsä näköinen, ja häntä pukevat parhaiten turkoosi ja vihreä. Veljen vanhoja froteepukuja ja muuta vauvanvintagea on käytetty vähemmän kuin alun perin ajattelin, sillä tämä tyyppi näyttää hauskemmalta vähän toisenlaisissa asuissa.

Vauvan seura on hyvää seuraa. Pikku L oppi varhain ottamaan kontaktia ja hymyilemään, ja mikäs sen palkitsevampaa. Olen nauttinut äitiydestä ja vauvan hoitamisesta enemmän kuin etukäteen arvasinkaan. Jopa öisin herätessäni häntä hoivaamaan ajattelen useimmiten: voi pientä kultaa. Ja jo nyt mietin haikeana, että edessä on joskus luopuminen imetyksestä, joka on kokemuksena puhdasta rakkautta. Tulen kaipaamaan sitä, miten maailma kutistuu ja tiivistyy äidin ja vauvan väliseen tilaan.

Toisaalta melko introverttina ihmisenä kaipailen salaa myös sitä aikaa, jolloin saatoin upota omiin puuhiini, töihini tai ajatuksiini tuntikausiksi kerrallaan, mutta se tulee taas joskus. Aloittelin töitä äitiyslomalla, koska halusin aikuistakin ajateltavaa. Onneksi freelancerina voi järjestää asiat joustavasti. Nythän olen puoliksi hoitovapaalla, puoliksi töissä, ja saan rusinat molemmista pullista. Hankalaa tässä on toimeentulo, mutta aina sekin jotenkin järjestyy.

En tee uudenvuodenlupauksia, eikä suurta tyyli- tai elämäntapaprojektiakaan kannata tässä elämänvaiheessa aloittaa. (Paitsi kamalat imetyspaidat ja muut kotilörttövaatteet hävitän yksi kerrallaan ja nostan maljan niiden muistolle.) Vuodelta 2016 toivonkin ensisijaisesti unta. Olen viimeksi nukkunut kokonaisen yön heräämättä vuonna 2014, ja vaikka vauvan vieressä nukkuminen useimmiten sujuukin siedettävästi, jatkuva valvominen on jättänyt jälkensä niin lähimuistiin kuin ulkonäköönkin. Vika löytyy vain itsestä - pikku L on refluksimaisia piirteitä lukuunottamatta ihan terve, mutta emme jaksa ja henno pitää hänelle unikoulua. Mutta kyllä tästä taas noustaan, 11-vuotias esikoinen on nukkunut yönsä jo pitkään...

Mitä vuoden parhaaseen kierrätyslöytöön tulee, sitä ei ole tänä vuonna helppo nimetä. Tosin kaikkihan me koostumme kierrätetystä materiasta, jos tarkkoja ollaan. Ehkä kuitenkin valitsen yhtä hankintaa laajemman projektin: emme edelleenkään ole ostaneet vauvalle uutena mitään muuta kuin yhden bodyn.