Juurilla

Tämä on ehkä vaikein mahdollinen kaupunkikuvaus kirjoittaa. Kyse on lapsuuden kotikaupungistani Kemistä, josta muutin pois 20 vuotta sitten ja jossa en ole käynyt kahdeksaan vuoteen. Vaikka pidän pienistä kaupungeista, tähän nimenomaiseen pikkukaupunkiin liittyy vähän liikaa kaikenlaista, eikä suinkaan pelkkää hyvää. Kuitenkin aikaa on kulunut paljon, ja aina on ollut selvää, etten tule tekemään mitään loistokasta paluuta. Voin koettaa olla vain tavallinen vierailija.

Aioin ottaa rennosti, kuvata vanhoja kylttejä. Tajusin kuitenkin paikan päällä, ettei Kemissä juuri ole niitä, eikä aika riittänyt kiertämään keskustan ulkopuolisten alueiden vanhoja liiketaloja. Kenkä-Keskuksesta ostin aikoinaan ensimmäiset korkokenkäni; kauppa on siirtynyt pois tästä vanhasta puutalosta jo ainakin kymmenen vuotta sitten.

Kemissä on joitain kauniita vanhoja rakennuksia, kuten entinen musiikkiopisto (kävin siellä melkein kymmenen vuotta pianotunneilla)...

..ja kirkko, joka on paitsi eräs kauneimmista tietämistäni suomalaiskirkoista, kaiken lisäksi vaaleanpunainen. Uusi kävelykatu on tyylikäs ja kauppakeskustaa kehitetty selvästi parempaan suuntaan. Mutta sitten moni paikka on autio ja tyhjillään tai peräti rempallaan, kuten...

vanha yläasteen kouluni, joka on hylätty, kuulemma homeinen. Näyttää kuin olisin käynyt koulua pahassakin slummissa, yhteen ikkunaan on heitetty tiiliskivi.

Koululta johtanut polku rautatien yli Peurasaaren suuntaan oli ruohottunut umpeen, korkeaa horsmaa ja koiranputkea. Piti kiertää virallista reittiä. Hautausmaalla taas ei mikään ollut muuttunut. Kävin tervehtimässä sukulaisia.

Kiertelin hautausmaalla hetken ja suuntasin sitten lapsuuden kotikadulle. Tästä pyöräilin jo apupyörien tukemana, ja muistan noiden betonilaattojen halkeamat lähes ulkoa.

Kävelin kadun hitaasti päästä päähän, hain kaupasta evästä ja menin ruokatauolle yhteen lapsuuteni lempipaikoista, leikkipuistoon. Se ei näytä samalta kuin 30 vuotta sitten, mutta fiilis on sama. Paikalla oli lapsilauman sijasta vain minä ja räkättirastaita, mutta ympärillä edelleen peräpohjalainen kukkaniitty. Se koostuu noin kolmesta kasvilajista: koiranputkesta, kurjenpolvesta...

...myös sen vaaleanlilasta värimuunnoksesta, jota etelässä ei niin tapaa;

väriläiskänä siellä täällä puna-ailakkia. Keräsin pienenä puna-ailakkeja, koska niiden kirkasta pinkkiä väriä ei siihen maailman aikaan ollut saatavilla ollenkaan niin paljon kuin nykyisin.

Rautatietä pitkin kävelin takaisin keskustaan valmistautumaan illanviettoon ja mietin, että tuokin leikkipuisto on vielä olemassa ja voin käydä siellä, vaikka olen monella tavalla jo niin kaukana.