sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Pallohatuke ja paljettisortsien paluu


Varoitus! Tämä postaus sisältää materiaalia, joka alittaa hyvän maun rajat.

Yllä lähikuvassa se joulupalloista inspiraationsa saanut pikkujoulupäähine. Meidät oli kutsuttu bileisiin, joissa varusteena piti olla tonttulakki. Kukaan ei valittanut, vaikka olin korvannut punaisen hiippapipon tällä. Hatuke syntyi lopulta hyvin yksinkertaisesti: pyöreä pahvinpala (käytin kauraryynipaketin kylkeä), valkoista askarteluhuopaa pohjaksi, muutama pallo, pari köynnöksen- ja lahjanarunpätkää, liimaa, neula ja lankaa. Ai niin, ja yksi lumikiteen muotoinen kuusenkoriste, joka tosin olisi voinut jäädä poiskin, sillä se jää täysin hopeanväristen pallojen varjoon. Hatuke kiinnittyy tukkaan tukevalla hiusklipsillä; kampakiinnityksellä hatukkeen olisi tosin saanut tiiviimmin pään myötäisesti, mutta kokemukseni mukaan kampa pysyy tukassa vain silloin, kun sille itselleen sopii.

Joulupallohatuke oli jo ajatuksena niin pöljä asuste, ettei sen kanssa mitään tyylikästä pikkumustaa kannattanut pukea. Siispä kaivoin laatikosta esiin paljettisortsit, joita olen kehdannut viimeksi käyttää miehen taiteilijajuhlissa viime talvena. Sortsit ovat nyt niin muodikas vaate, että Dynamon nuorten hipsterien populaatiossa nähtiin muitakin. Mutta nämä olivat ainoat kimaltavat, vaikka yläkerrassa oli burleskiväen kokoontumisajot. Sukkahousut ovat 2000-luvun alusta ja sifonkiröyhelöpaita Polan tuotantoa 70-luvulta.




Aidot 60-luvun lopun (tai 70-luvun alun?) go go -saappaat ovat mieheni kirppislöytö. Nyt olen pitänyt niitä harvakseltaan, mutta olisinpa omistanut nämä jo vuonna 1994...

Korvakorut tein tosiaan myös joulukoristeista. Pujotin koristeen ripustuslenkin ruuvitaustaiseen korvakoruun, ja valmista tuli. Tämän maailman yksinkertaisimman askarteluohjeen saa mielihyvin kopioida!


Kimaltavaa pikkujoulukautta kaikille muillekin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti