torstai 22. joulukuuta 2011

Joulukengät ja jotain muuta pientä

Kuusi on tuotu sisään. Kasvatettu suomalainen peruskuusi, ostettu torilta. Tuoksu on hyvä, erinomainen suorastaan; ulkonäkö valittiin osittain sen perusteella, ettei olohuoneeseen mahdu kovin leveää puuta. Koristelen sen illalla lapsen kanssa - ja todennäköisesti siirtelen yön pimeydessä palloja taiteellisempaan asetelmaan.

Päätin sittenkin ostaa jotain pientä joululahjan nimissä myös itselleni.


Uffilta löytyneet kengät ovat uudet ja jotain halpismerkkiä, mutta huusivat niin vahvasti 40-lukua, että ostopäätös syntyi hetkessä. Kun toin kengät kotiin, mies kertoi katselleensa samoja kenkiä ja aikoneensa mahdollisesti ostaa ne minulle...

Pieniäkin jouluasioita putkahtelee kotiin lisää ja lisää. Poika toi koulusta askartelemansa perinteisen enkelin.


Amaryllis yrittää kyllä parhaansa, saa nähdä, ehtiikö nuppu aueta jouluksi!


Tässä vaiheessa joku saa joulumielen siitä, että huokaisee ja päättää lopettaa säätämisen. Me jatkamme vähitellen waldorfinsalaatilla, sienisalaatilla, vegaanisella sillillä (munakoisoviipaleita majoneesikastikkeessa; mainio ohje täältä, olemme sekasyöjiä mutta tämä toimii ihan omana ruokalajinaan eikä korvikkeena) ja niin edelleen. Kivaa tämä on, kaikki tekeminen ja säätäminen!

3 kommenttia:

  1. Aivan ihanat kengät :D
    Tärkeintä joulun vietossa on varmaan että tekee niitä asioita joista tulee hyvä jouluisa mieli. Jos se tulee siitä kokkaamisesta ja lahjojen etsinnästä ja paketoinnista ja muusta "säätämisestä" niin eihän se ole paha asia. Parasta on jos mitään ei tehdä siksi että "pitää/täytyy/niin on aina tehty/mitä sukulaiset ajattelee jos en tee" jne vaan asiat tehdään omasta tahdosta siksi että se on hauskaa. Me mennään valmiiseen pöytään aattona, toivottavasti äiti on tehnyt waldorf-salaattia. Sitä oli tarjolla viimevuonna ja oli todella makoisaa. Jouluruokien laitossa parasta on se että niitä pääsee syömään itsekin, siksihän se onkin aika kivaa :D

    VastaaPoista
  2. Kyllä, herkkusuita kun ollaan, ruoka on olennaista! Jotenkin tuntuu, että kaikki säätäminen on tällaisessa vesisateessa vielä tärkeämpää joulumielen hankkimiseksi, kun ei ole hanget korkeat nietokset joulun kehyksinä.

    VastaaPoista