torstai 9. helmikuuta 2012

Suuri Sukkamainoskavalkadi

Nyt riittää sääriä! Olen jo pitkään suunnitellut käyväni läpi koko lehtivarastoni ja skannaavani tyylikkäimmät sukkamainokset. Nykyisten wolfordien mainonnassa on ehkä enemmän sadomasokistis-eroottisia elementtejä kuin näissä vanhoissa mainoksissa, mutta säären kaarta on mainospiirtäjä arvostanut nailonsukkienkin aikakaudella.

Vanhimmat löytämäni sukkakuvat ovat Eeva-lehdestä vuosilta 1938 ja 1942.



Näissä sukkia arvioivat vielä naiset itse ja säärtäkin näkyy maltillisesti. 1950-luvulle tultaessa meno muuttuu. Mainoksiin tulee miehiä, jotka avoimesti tarkastelevat naista, kuten tässä matkailuhenkisessä mainoksessa vuodelta 1952.



Tai tässä Sokoksen myymien Jeannette-sukkien mainoksessa; huomatkaa myös Bertoia-tuoli! Mahtaako siteerattu tutkimustulos enää pitää paikkaansa?

Herkkäkynäinen piirtäjä on ollut Elette-sukkamerkillä, jota valmisti nykyisin ihan muusta tunnettu Lassila & Tikanoja.



Suosittu sukkasarja oli Vision; sen merkkisiä nailoneita näkee edelleen suhteellisen paljon. Minulla on ainakin Kismetit ja Starletit. Mainokset ovat Hopeapeilistä, Eevasta ja Seurasta 1960-62.






Hauska varsinkin tuo viimeinen polkupyöräaiheinen, näin hamepukeisena pyöräilijänä arvostan!

Säärten sileydestäkin piti tietysti huolehtia. Näissä Veet-karvanpoistovoidemainoksissa piirtäjä on todella hakenut pin up -vaikutteita. Mainokset Hopeapeilistä kymmenen vuoden välein, 1952 ja 1962.




Toki, kun Suomessa ollaan, mukana on myös hieman inhorealismia.


Mutta tämä viimeinen, Seurasta 1961, äänestettiin meillä parhaaksi. Maailma jalkojen juuressa!


Vanhat mainokset kiehtovat ainakin minun mieltäni, ja Hopeapeiliin on tulossa muitakin laajoja mainospostauksia. Lähes kaiken käyttötavaran mainoksista saisi hienon koosteen: kosmetiikasta, laihdutusvalmisteista, tamponeista, elintarvikkeista, kengistä, hatuista, tupakasta... Katsotaan, koska on taas aikaa etsiä ja skannata!

5 kommenttia:

  1. Joo, Riemukaari voittaa kyllä ihan 6-0. Seuraavana tulee Trans-Meren (sic) ihokarvamainos, sen jälkeen, suurelta osin hienojen kenkien vuoksi, Visionin "keväinen sukkasarja" -mainos.

    VastaaPoista
  2. IHANIA mainoksia ja sääriä, ja tietenkin sukkia, ja omasta lehtikokoelmasta taitaakin löytyä paljon samoja - viime postauksen artikkelikin!

    "Onko asunne tosiaan katseenkestävä" -mainos saattaa muuten olla muotipiirtäjä Kyllikki Raustilan käsialaa - ainakin Muodin käsiala -kirjassa toista saman kampanjan mainosta oli käytetty kuvituksena. Oli yksi tuotteliaimmaista suomalaisista 30-50-luvun muotipiirtäjistä, joten suurin osa näistäkin mainospiirroksista saattaa olla hänen siveltimestään.

    p.s kummallista kun pitää vaihtaa selainta jättääkseen kommentin - firefoxilla ei onnistu mihinkään blogger-blogiin lähettämään kommenttia...

    VastaaPoista
  3. Vanhat mainokset on oikeastaan mielestäni parasta antia vanhoissa naistenlehdissä. Ne kertovat ajasta ja elämästä. Tarkkaan lukemalla niistä voi tulkita tapakulttuuria ja historiaa.

    VastaaPoista
  4. Ihania! Varsinkin se pyöräilykuva.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikille kommenteista, Kyborgille myös lisätiedosta! Koetan tosiaan tehdä lisää näitä mainospostauksia jo lähiaikoina, muutamia skannasin jo tällä kierroksella talteen. Voi olla, että seuraava aihe on tupakka. Kosmetiikan kohdalla odottaa aikamoinen mainosvyöry.

    VastaaPoista