tiistai 8. toukokuuta 2018

Kerralla kesään

Tänä vuonna ei Hopeapeilissä ollut kevättä ollenkaan. Sellaistakin näköjään sattuu. Tässä me nyt olemme pitkästä aikaa ja jo ihan kesäisissä tunnelmissa.

(eikö hän olekin jo iso?)

Sininen pellavasekoitepuku, jossa on brodeeratut koristeet, oli ihmeellinen onnenkantamoislöytö Uffilta: käyttämätön ja melkein oikean kokoinenkin. (Nyt pelkään, että se kutistuu nukenvaatteeksi ensimmäisessä pesussa, mutta se on sen ajan murhe.) Puku on luultavasti ompelimon mallikappale, sillä siinä on kokolappu, muttei valmistajan merkkiä.

Kehun usein vanhoja valmistustapoja siitä, että vaatteissa on saumanvaroja. Yleensä tarvitsen niitä leveyssuunnassa, mutta tässä puvussa piti pidentää yläosaa ja kas kummaa, ihana ompelijatar 1950-luvulla oli jättänyt yläosan vyötärösaumaan monta senttiä jatkovaraa! Eija muokkasi puvun minulle sopivaksi, ja sain uuden hyvin elegantin kesäpuvun kaappiini. Mietimme, että tämä on pykäreunoineen ja pilkkuinen liian koristeellinen ollakseen suomalainen - ehkä tuliainen Ruotsista?

Tämän kanssa pitäisi selvästikin käyttää valkoisia hansikkaita ja leveälieristä matalaa hattua, mutta minkäs teet, kun ÄITI MENNÄÄN! kuuluu jo kiivaana eteisestä. Ja ehkä se muutenkin olisi ollut liioittelua tiistai-iltana kauppaan mennessä.


torstai 22. helmikuuta 2018

Kultalammas lämmittää

Lounaisrannikolla on hyvin harvoin sellaiset kelit, että turkin käyttö on perusteltua. Tällä viikolla on ollut vähän sinne päin - ja koska minulla on nyt elämäni ensimmäinen (mahdollisesti myös viimeinen) aito turkki, pitäähän sitä kokeilla.


Sain tämän kultalammasturkin blogini lukijalta Riitalta (kiitos vielä!), joka oli ostanut sen itselleen käytettynä 1980-luvulla. Hän arveli, että se olisi alun perin 1950-luvulta. Tässä ei ole mitään merkkiä tai lappua, joka auttaisi tunnistamisessa, joten pitää vain luottaa tunteeseen, että tämä on vanha. Aikakautta voisi ehkä päätellä pulleista, ranteesta muotoonommelluista hihoista, mutta en tiedä, mitä se kertoo. Olisiko jollakulla lukijalla ajoitusapua tälle turkille?

Ja miltä tuntuu käyttää turkkia? No, on aika lämmintä, kymmenen asteen pakkasessa reippaasti kävellessä jopa hikistä! Turkki on myös todella painava vaate verrattuna vaikka tekoturkkiin tai tukevaankin villakangastakkiin, joten pelkän koreuden vuoksi tällaiseen ei jaksaisi pukeutua. Joka talvi tälle takille ei ehkä tule käyttöä, mutta mielelläni pidän sen odottamassa hyytävimpiä kelejä tai mahdollisia Lapin matkoja.

Kaiken varalta vielä: uutta turkista en pukisi päälleni; kymmenien vuosien takainen kelpaa kyllä.

tiistai 13. helmikuuta 2018

Lyhyt talvitervehdys

Talviterveiset Turusta! Kuva on parin viikon takaa ja siinä esiintyy perjantaimekko, talvinen 1950-60-luvun peruspuku tekoturkissomistein. Harmaata villaa, tässä yhdistettynä viininpunaisiin koruihin.


Ostin puvun heinäkuun helteillä Hämeenlinnasta Suomen kasarmin aarteet -kirppikseltä, jossa ainakin silloin oli ihan mukava kattaus vintagetekstiilejä. Eräs ajatukseni jo ostohetkellä oli, että näin niukalla ja neutraalilla pääntiellä varustettu puku toimisi hyvin kaulakorujen alustana - vaikka ei ihan joka arkipäivä tällaista tuplahelminauhaa käyttäisikään. Turkishihoissa on muuten ongelma; ne eivät tunnu mukavalta kapeahihaisten vintagetalvitakkien alla. Onneksi on joku sellainenkin palttoo, jonka alle somisteet mahtuvat, sillä ne ovat tämän mekon ainoa juju.

Sitten pieni paljastus tulevasta. Blogi on ollut hiljainen, sillä liikenevä aikani on viime viikot kulunut uuden ison työprojektin eli uuden kirjan kanssa. Senkin aihe on lähihistoriaa eli 1900-lukua - hiukan samaan tapaan kuin joulukirjassani. Kuulette projektista keväämmällä varmasti vielä lisää!

perjantai 19. tammikuuta 2018

Silo luo suloa

Sattuipa hauska, Turun tekstiilihistoriaan liittyvä löytö tässä eräänä päivänä. Selasin kirpputorin vintagerekin mustien mekkojen loppumatonta polyesteri- ja crimplenerivistöä, kun käsi osui äkkiä johonkin eri tuntuiseen materiaaliin. Villajerseytähän siinä, vaikka ensin tuntui ihan collegen sileältä puolelta. Kun otin puvun esiin, tajusin heti, että tämä on vanha. Nykyajan trikoomekoissa ei todellakaan ole vetoketjuja, ainakaan metallisia sivusaumassa.

Lappu paljasti, mistä on kyse. Silo oli turkulainen vaatetustehdas, joka toimi 1920-luvulta 1980-luvulle ja valmisti alus- ja sisävaatteita joustavista materiaaleista. 


Tämä puku on 1950-luvulta mallista ja lapun fontista päätellen. Muistan täällä blogissakin ihailleeni Silon mainosten linjakkaita jerseypukuja, ja tässä minulla nyt on sellainen.


Hassua ottaa asukuva ihan samassa paikassa kuin viimeksi, mutta ei ole monta sisätilaa, joissa luonnonvalo nyt riittäisi! Pukulöytöön liittyy kaksi hauskaa sattumaa - ensin tietysti se, että puku sattui olemaan oikean kokoinen. Toinen on se, että olen juuri kirjoittanut Silosta jutun, jota vielä ei ole julkaistu ja josta en siksi voi puhua vielä enempää.

Musta jerseykotelo on yksinkertainen, mutta luultavasti se on tarkoitettu iltapäivä- tai vierailupuvuksi. Etumuksessa on tyllipohjainen somiste, joka kuultaa läpi; pääkuvassa se ei juuri erotu, mutta lisäkuvassa valkoista paperia vasten paremmin.. Toinen yksityiskohta on vain niskan puolella oleva pieni pystykaulus. Yksinkertaista, mutta harkittua.


Erikoista oikeastaan, etten ole koskaan aiemmin nähnyt vanhoja Silo-pukuja, kun samanikäisiä Silon alusasuja kyllä riittää turkulaisilla kirppiksillä. Sattuuko kenelläkään lukijoista olemaan vastaavaa kaapissaan?

perjantai 12. tammikuuta 2018

Vuoden ensimmäinen mekko


Mukavaa tammikuista perjantaita! Olettehan jo käyneet Uffin alessa? Minä kävin, ja kolmen euron päivästä nappasin sekä viskoositrikoisen, talvikaudessa erittäin kätevän pitkähihaisen bodyn että tämän neulosmekon. Olen jo jonkin aikaa katsellut neulos- ja neulemekkoja kirpputoreilta, mutta en ole löytänyt sellaista, joka sekä sopisi ylle että miellyttäisi silmää. Tässä tärppäsi ja vielä sovittamatta.

Kotelopuvun yläosa on leopardikuosista ja muut osat mustaa keskivahvaa neulosta. Kunnon vanhaa vintagea ei näistä kirppisten alepäivistä enää useinkaan löydä; tämäkin mekko lienee 90-lukua. Se on valmistettu Ranskassa; olen itse asiassa oppinut tarttumaan näihin 80-90-luvun ranskalaisiin, sillä niissä on usein kivoja leikkauksia, tässäkin. Helman uudelleen muotoilua mietin, sillä se on suora halkioton putki. Jos tekisin saumaan halkion, voisi helman muotoilla kapeammaksi, mutta toisaalta jänskättää neuloskankaiden ompelu - en ole siinä ollenkaan taitava.


Ompeluhommat ovat muutenkin jääneet pahasti muiden töiden jalkoihin. Tajusin juuri, että minulla on odottamassa toissa keväänä valittu kaava ja kangas, jotka leikkasin viime keväänä. Ehkä tänä keväänä jo ompelen puvun valmiiksi!