tiistai 25. huhtikuuta 2017

Kukkamekko kylmyyttä vastaan

Aamulla oli taas lunta maassa. Talven viimeiset kouristukset jatkuvat, mutta päätin joka tapauksessa vetää päälleni kukkamekon ja ottaa asukuvan rohkeasti ulkona. Tässä kuvassa on kaksi vanhaa klassikkovaatetta, mekon lisäksi neuletakki.


Tämä mekko on ollut mielessäni, koska vanha kuva siitä tuli vastikään vastaan Facebook-muistona ja tajusin, että ihan samaa pukua käytin juuri viime viikolla - ja nyt taas tänään. Olen löytänyt mekon jo esihopeapeiliaanisena aikana, sillä kuvan ottamisesta oli seitsemän vuotta. Näytin siinä kuvassa selvästi nykyistä nuoremmalta ja hoikemmalta, mikä ei ole ihme, mutta onneksi puku oli alun perin hiukan liian iso ja nyt siis suorastaan sopiva!

Suuri ilo vintagepukeutumisharrastuksessa on juuri tämä: sama vaate viehättää vuodesta toiseen eikä vanhene. Tämäkin noin 1960-luvun alkuun ajoittuva yksinkertainen, kankaan väreistä voimansa ammentava puku näyttää ihan yhtä ihanalta ja raikkaalta kuin silloin, kun löysin sen viidellä eurolla sotkuisen hyllykirppiksen tangolta.

Jos ehtisi, senkin voisi laskea, montako kertaa tämä H&M:lta vuosia, vuosia sitten ostettu neuletakki on esiintynyt blogissa. Kymmeniä? Parempaa en ole sen koommin löytänyt, vaikka olen etsinyt. Mainio esimerkki siitä, että joskus edullinen halpaketjuostoskin kannattaa.


Talvelle kuitenkin sen verran myönnytystä, että sisällä vaihdoin jalkineiksi tohvelit.


sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Kaksi abstraktia hamekuosia

Siis voi hyvänen aika miten kylmä on! Ei puhettakaan kesäpukeutumisesta, paitsi ompelupöydän ääressä. Tänään sain vihdoin nappeja vaille valmiiksi kaksi hametta, joiden aihiot ostin viime syksynä - halvalla arkikäyttöön, koska kummassakin kankaassa oli vikaa, mutta kuka näitä kuoseja olisi voinut vastustaa?


Kukka- ja pilkkukuosit ovat tietysti ihania ja rakastan niitä aina vain, mutta nämä abstraktit kuosit puhuttelivat yhtäkkiä todella vahvasti. Varsinkin, kun niiden kylmä värimaailmakin miellytti. Molemmat hameet olivat olleet nuoren hoikan tytön vaatekaapissa joskus 50-60-luvun vaihteessa. Purin 60-senttiset vyötärönauhat pois ja korvasin poimutukset laskoksilla ennen kuin ompelin uudet vyötäröt. Projekti oli siis niin helppo, että kulkee jossain korjauksen ja ompeluprojektin välimailla, mutta jostain pitää pitkän ompelutauon jälkeen aloittaa.

Tietääkö joku jotain kankaista - suunnittelijaa tai tehdasta? Veikkaan niitä kotimaisiksi, koska alkuperäiset hameet on ommeltu kotona tai ompelijalla Suomessa. * Päivitys: Takimmainen kangas löytyi! Se on ruotsalaisen Viola Gråstenin suunnittelema Casa, 1954, valmistaja ruotsalainen NK-Textilkammare.

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Vaikeasti käytettäviä kenkiä

Joku kysyi Facebookissa, pystynkö käyttämään kaikkia kokoelmani kenkiä. Vastasin, että kyllä, kaikki ovat ainakin suurin piirtein sopivan kokoisia, mutta osa sopii todellakin paremmin kotihipoissa istumiseen kuin reippaaseen retkeilyyn tai edes kaupungin katukäytäville. Jotkut kengät ovat siis selvästi enemmän keräily- kuin käyttöesineitä, mutta sen varmasti ymmärtää monikin vintageharrastaja.

Nämä viininpuna-tummansiniset koristeleikatut avokkaat ostin jo yli kymmenen vuotta sitten. Ne maksoivat pari euroa hyllykirppiksellä. Korko on neulanterävä 1960-luvun alun tapaan, ja kengät ovat niin kevyet ja epästabiilit, että niitä on vaikea saada asetelluksi kuvaa varten seisaalleen. Mutta silti:


...käsi sydämelle, eihän kukaan voisi antaa tällaisia kaunokaisia pois? Luulisin, etten ole käyttänyt niitä kertaakaan.

Kullanväriset silkkiavokkaat ovat sentään olleet muutaman kerran käytössä. Kymmenisen vuotta sitten puin ne ystäväni häihin, ja toisesta irtosi pohja. Tämän tyyppiset viat voi korjata, mutta kullanvärinen silkki on niin arka materiaali, että mietin tosi tarkkaan, koska näitä kenkiä voi käyttää. Viimeksi ne ulkoilivat toisen ystävän lapsen ristiäisissä viime syksynä.


(Minulla on myös pääväriltään valkoiset mokkakengät, joita en hoksannut tähän erikseen kuvata. Se värin ja materiaalin yhdistelmä on suunnittelijalta jo sulaa hulluutta.)

Ja sitten ovat kengät, jotka voisivat olla Bettie Pagen jäämistöstä. Äärettömän korkeat, kiikkerät, vaikeasti jalkaan puettavat platform-kengät 1950-luvulta. Ihmettelen yhä, millaiselle esiintyvälle taiteilijalle nämä ovat mahtaneet kuulua ja miten ne ovat päätyneet Suomeen - sillä Suomessa niitä on käytetty; toisen kengän pohjassa lukee "Oikea".


Onko sinulla kaapissasi kenkiä tai vaatteita, joita on vaikea käyttää, mutta joiden lumovoima pitää silti otteessaan?

lauantai 15. huhtikuuta 2017

Pääsiäiskakku, 1949

Tänä pääsiäisenä herkkusuita ihastuttaa kinderkakku, mutta vuonna 1949 pääsiäiskakku oli tämän näköinen. Marmeladitäyte, suklainen kuorrutus ja Fazerin rakeilla koristeltu pinta tekivät juhlan. Huomatkaa pienemmän tytön pupunkorvat mainoksessa!


tiistai 11. huhtikuuta 2017

Kenkien väestönlaskenta

Monetko kengät mahdan omistaa? Pari kertaa olen laskenut ne, ja viime laskennan tulos neljä vuotta sitten oli satakolme paria. (103 on taloudessamme ajankohtainen luku, sillä puolisoni sai täsmälleen sen verran ääniä kuntavaaleissa.) Uteliaisuus alkoi kasvaa taas: olisiko määrä kasvanut vai pienentynyt sitten viime laskeman? Pikku assistentti apuna en saanut näistä ihan yhtä jämptiä ja nättiä asetelmaa (tai yhtä siistiä ympäristöä) kuin viimeksi, mutta tältä se näytti:




Onhan niitä siinä, kenkiä. Avokkaita, sandaaleja, saapikkaita, ballerinoja, kumppareita. Jo kuvaa asetellessani tiesin, että kaikki eivät ole tässä: talvisimmat karvavuorisaappaat vietiin jo vintille, ja sinne jätettiin jotkut kesäiset... Mutta kuvassa on 98 paria kenkiä ja sen ulkopuolella ainakin kolmet talvisaappaat, parit tennarit ja parit kesämökillä sijaitsevat epämääräiset räyskät. Eli väestö on kasvanut!

Kuvassa on 24 mustat kengät, 16 punaiset tai pinkit, 13 ruskean tai beesin sävyiset, 10 harmaat, 8 selvästi kaksiväriset, 4 valkoiset, 3 keltaiset, 3 hopeanväriset, 2 kullanväriset, 2 siniset, 2 turkoosit, 2 vihreät ja 1 violetit - laskin jotain väärin, sillä minut keskeytettiin vähän väliä! Yhdettoista nilkkurit, kahdet saapikkaat, kahdet kalossit, yhdettoista sandaalit tai sandaletit, kahdet pistokkaat. 3 t-remmiä, ainakin 9 platformia. 3 Zaran kengät, 3 vintage-Desiréet. Vanhimmat ovat 1920-luvun hopeasandaletit alimman kuvan vasemmassa reunassa ja uusimmat Lola Ramonan sydänballerinat, jotka ostin pari viikkoa sitten.


Yhdet heitin roskiin: aikoinaan hartaasti askartelemani punaiset glitteravokkaat, joiden pinta ei oikein kestänyt seinähyllyn putoamista päälleen. Tuhon viimeisteli tyttäreni, joka astui kengän päälle niin, että ritinä kuului.


Kahdet kengät lähtivät suutariin - korkolappuja vailla olivat esimerkiksi nämä pilkkuavokkaat, joilla taikoo hetkessä itsensä oman elämänsä Minni Hiireksi.


Uutena ostettuja kengistäni on vain kahdeksat tai yhdeksät, mikä on ihan hyvä saldo tällaisessa määrässä. Tunnustan myös, että löysin parit sellaiset kengät, joita en muistanutkaan omistavani, eli ehkä näitä on jo muutamat liikaa? Vai juuri sopivasti? Mitä sanoisit?

torstai 6. huhtikuuta 2017

Lämpöä odotellessa


Rennon keväinen tunnelma oli Eeva-lehden kannessa huhtikuussa 1941. Lämmön paluuta pitää täällä vielä odottaa, mutta optimisti minussa halusi jo tuoda kesävaatelaatikot vintiltä kaikkine ihanine väreineen ja kuoseineen. Tai ehkä pikemminkin viedä harmaat villavaatteet vintille odottamaan marraskuuta... Jotain syvästi epäloogista on siinä, että kesän kahta helleviikkoa varten on lähes yhtä paljon vaatteita kuin kylmäksi kaudeksi, joka kestää melkein puoli vuotta!

torstai 30. maaliskuuta 2017

Kevätmuotia, 1949

"Kukkanurmena kesäpuvut puhkeavat", otsikoi Kotiliesi Sorja-kaavojen esittelyaukeamansa keväällä 1949 ja jatkaa: "On kevät, ja kaapissamme on vain loppuunpestyjä kesäpukuja, ahtaita, lyhyitä. Mutta kaupoissa kutsuvat taas kankaat, raitaiset ja pilkulliset, kukalliset ja ruutuiset, pistein tai pisteittä saatavat." Kankaista ainakin osa siis oli yhä säännöstelyn alaisena, mutta tarjontaa kuitenkin oli jo.


"Tänä keväänä muoti ei tuo yllätysmuutoksia, vaan kehittää jo valtaan päässyttä 'uutta näköä'. Olkapäiden kimonoleikkaus vähentää kulmikkuutta, ja hameiden pituus vakiintuu 30-35 sentin päähän maasta", lehti kuvailee. Kaunis kimonohihainen malli onkin esimerkiksi raitakuosilla leikittelevä malli D1502 ja rohkeasti paksuilla raidoilla somistettu aamutakki C1503. Ne ja kaikki muutkin tämän sivun mallit on ideoitu täydentämään toisiaan kevätmorsiamen häämatkapuvustossa.


Vaikka esittelyteksti viittaa new lookiin, minusta monissa näistä puvuista on vielä vahvaa sitä edeltävän ajan henkeä. Ja niinhän järkevää olikin, tuskin kaikki innostuivat heti vaihtamaan tyyliään kovin radikaalisti.


Skannasin samaan syssyyn samasta lehdestä myös muita vaatemainoksia. Kestilän takit tässä mainoksessa muistuttavat rakasta sinistä talvitakkiani, ties vaikka olisi tehty samalla kaavalla - minunkin takkini on Kestilän. Pidän mainoksenkin tyylistä, se tuo mieleen saman ajan taidelasin eikä varmasti sattumalta.


Valmiita uimapukuja sai tilata Neoviukselta. Mukana myös rohkeita bikinimalleja! Kuvitus on varmasti niin lähellä pin-upia kuin se Kotilieden valokuvissa oli mahdollista.


Suoma-takin mainoksen naiselle on piirretty hyvin kauniit, sirot kengät. Itse takista en ole ihan varma - ehkä mainoksen lupaamissa herkullisissa pastelliväreissä?


lauantai 25. maaliskuuta 2017

Värejä, kevättä

Aboa Vetus & Ars Nova -museo kutsui bloggaajia tutustumaan toimintaansa ja nauttimaan M Kitchen & Cafén brunssia. Jouduin ottamaan mukaan pikku apulaisen, mikä hetken aikaa hirvitti - kaksivuotiaan kanssa ei aina ole kovin rentouttavaa. Pikku L osoittautui kuitenkin olevan kelpo seuralainen sekä brunssille että taiteen pariin, innokas ja riittävän kärsivällinen. Pitäisi käydä useammin hänen kanssaan kulttuurin parissa.

Ars Nova on lanseerannut ryhmäopastusmuodoksi minuuttitaidetreffit, ja sellaisille mekin saimme osallistua. Treffeillä opas esittelee viisi eriluonteista taideteosta, joista niin räiskyvämmät kuin rauhallisemmat taiteen kuluttajat varmasti löytävät jotain, joka koskettaa. Näin taisi meidänkin ryhmällemme käydä.


Taustalla oleva maalaus on brittiläisen poptaiteilijan Allen Jonesin työ. Kalpenen sen rinnalla, mutta hei, tuo keltaisen hehku! Kotonakin vielä teki mieli keltaista, joten päivälliseksi nautittiin sitruunarisottoa kelta-vihreältä kattaukselta. Keltaiset kevätverhot ripustin jo eilen, ennen tätä kokemusta.

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Tyyliä ja kauneutta juhlaan, 1951

Koska käytin tämän mekkoperjantain uusien vanhojen mekkojen kaivelemiseen Tex-Vexin poistopäivässä enkä suinkaan pukeutumiseen, saatte korvaavaa materiaalia, joka itse asiassa on huomattavasti tyylikkäämpää visuaalista antia kuin itse olisin voinut tarjota! Ylen Elävästä arkistosta löytyy tällainen upea pätkä suomalaisesta juhlamuotinäytöksestä vuonna 1951.
Hauskaa viikonloppua!

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Kaksoset, muttei identtiset


Näettekö kuvan kengissä jotain outoa? Ne ovat keskenään samanlaiset... mutta ei sittenkään ihan. Omistan nämä Viva-merkkiset kotimaiset pyöreäkärkiset 1950-luvun avokkaat sekä mokkaisina (kuvassa oikeassa jalassa) että nahkaisina (vasemmassa). Näin on käynyt ihan vahingossa - ehkä malli on ollut aikoinaan suosittu ja sitä on valmistettu suhteellisen paljon? Onneksi ne ovatkin hyvät jalassa ja monikäyttöiset, eleettömän tyylikkäät.


Eilen illalla nahkainen pari pääsi mukaan Dynamo-yökerhon 20-vuotisjuhliin. Kunnon asukuvaa ei ehditty ottaa, joten tämä räpsäisy saa olla mukana kertomassa asusta edes jotain. (Eikö muuten olekin asuun sopiva penkki?) Sukat ovat Wolfordin mallia Wilderness, muutaman vuoden takaa.


perjantai 10. maaliskuuta 2017

Punaiset kevätkengät

Kun ilma on yhtä harmaa kuin parvekkeen seinä tuossa takana, on hyvä käyttää punaisia kenkiä. Säähän sopivia, nämä ovat Nokian Jalkineiden tuotantoa.


Kumpparit löytyivät vastikään Pelastusarmeijalta käyttämättömässä kunnossa entisten, puhki kuluttamieni tilalle. En tiedä, ovatko nämä uudet vai vanhat - tietääkö joku muu? Joka tapauksessa pidän niistä kovasti ja niin kauan kuin pihalla on nilkkoihin asti loskaa, nämä ovat kevään ehdottomat ykköskengät. Punaiset!

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Kupittaan Savea ja muuta vihreää

Maaliskuu ja siis kevät. Kylmää, mutta kirkasta. Ikkunat haluaisivat tulla pestyiksi, mutta kuka hullu niitä tällä säällä vielä tarkenee? Sen sijaan kukkahommiin ryhdyin heti, kun kuukausi vaihtui. Lähikirppikseltä löytyi pari vanhaa ruukkua, jotka luullakseni ovat Kupittaan Savea - jos jollakulla lukijalla on näistä tietoa, olisi kiva kuulla! Molemmissa on liukuvärjätyn näköinen raita koristeena, pohja on vaalea.


Tällainen soikea ruukku minulla on myös turkoosina ja pienempänä, ja ainakin se on jonkun nettitiedon mukaan Kupittaata.


Näin yhden näiden ruukkujen kaverin viikonloppuna Helsinki Retro & Vintage + Design -tapahtumassa myynnissä antiikkiliikehintaan. Ilmeisesti tein siis ihan hyvän löydön, kun maksoin toisesta kaksi ja toisesta kolme euroa tuossa lähetystorilla. Kultaköynnöksen poikaset hain kukkakauppa Fridhemistä. Toivottavasti ne pysyvät hengissä paremmin kuin viime kevään pistokas. Olohuoneen ikkuna alkaa olla jo täynnä kasveja - kissalle on jätettävä katselupaikka tietysti - joten seuraavat kasvit pääsevät seinäruukkuihin tai amppeliin.

Helsingin vintagemessuilta ei kertynyt paljon tuliaisia. Koetin olla järkevä ja hankkia vain vaatteita, joita varmasti käyttäisin - eikä yhtään hattuja, koruja tai huiveja, saati hellemekkoja! Lopputulos: smaragdinvihreä pusero 1960-luvulta (Alles Gute Vintage) ja kengät 1950-luvulta (Evergreen Garderobi).


Keväämpää kevättä odotellen!

tiistai 28. helmikuuta 2017

Oliivinvihreää villaa

Viikonloppu oli vielä talvinen ja siksi hyvä tilaisuus käyttää talvivaatteita, jotka vielä olivat tältä talvelta pitämättä. Nappasin siis oliivinvihreän villamekon ja ruskeat saapikkaat. Kuva on otettu Televisio Lifestyle Storen 10-vuotisjuhlien yhteydessä pihalla, koska sattuneesta syystä liikkeessä oli aika paljon ihmisiä. Televisio julkaisi tilaisuudessa oman printtinsä ja siitä tehdyn mekkomalliston. Mitat olivat melko lyhyitä kevyesti 60-luvun hengessä, ja vaihteeksi oli omakin helma aika lyhyt.


Ostin puvun muutama vuosi sitten Kemijärveltä hyväntekeväisyyskirpputorilta. Siihen kuuluu hapsupäinen vyö, joka kuitenkin tuntui ylimääräiseltä, kun kylmyyden vuoksi oli pakko kerrostaa villatakilla. Puku on lyhythihainen ja sen ainoa somiste on pieni käännetty kaulus. Täydellinen puku käyttää rintakoruja, itse asiassa!

Tätä asua kootessani tein myös mukavan havainnon, ettei varpaaseen enää sattunut mantelikärkisten kenkien käyttö. Luulin jo, että viime raskauden jäljiltä jalkani muuttuivat liikaa ja lopullisesti. Ehkä minun ei tarvitsekaan vaihtaa koko kengästöä? Mokkaiset 1970-luvun talvisaapikkaat ovatkin liian hyvät hylättäviksi.

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Nahkaa

Keskiviikkoillan lyhytpostaus kertoo elokuvasta. Mitä muuta voi pukea ylleen Tom of Finland -elokuvan kutsuvierasnäytökseen kuin mustaa nahkaa? Vierelläni elokuvaan liittyvässä, Logomossa ensi viikolla avautuvassa näyttelyssä on elokuvan Doug, jonka elävä esikuva oli näytöksessä paikalla vanhana. edelleen nahkaan pukeutuvana herrasmiehenä. Arvostan!

1950-luvun jakku, 1980-luvun nahkahame, tämän vuosituhannen kengät UFF
satiinitoppi Tex-Vexin poistotekstiilipäivä
laukku vanha rakas
sukkahousut Wolford


perjantai 10. helmikuuta 2017

Mekkoperjantai: Arkiruutuja

Jokainen vintagepukeutuja tietää, millainen aarre on hyvä arkimekko. Juhlavia ja kesäisiä hepeneitä on helppo löytää, mutta kylmemmällä puolella vuotta ja kotona työskennellessä valttia ovat yksinkertaiset vaatteet, joita ei tarvitse ihmeemmin asustaa. Aamutakkikin on tietysti oikein hyvä vaihtoehto, mutta mekkoperjantaihin valikoitui tänään talvipuuvillainen paitapuku.


Mekon jujuja ovat isot napit ja kankaan jännittävä kaksitasoisuus. Lähikuvassa kankaan helmakäänne, jossa näkyy sekä nurjaa puolta (yläpuolella) että oikeaa puolta, jossa on koholle kudottu pitsimäinen tai verkkomainen pintarakenne. Kankaan siniset sävyt korostuvat ulkovalossa, paljaalle silmälle puku on lähinnä ruskea.


Ps. Huomasitteko tohvelit? Ne ovat aitoa 70-luvun Nokiaa!

tiistai 7. helmikuuta 2017

Eteisen hylly ja sohvapöytä

Kerrankin meillä on sisustettu! Viime pari vuotta kodinhallinnan fokus on ollut muussa elämässä, kuten pienempään lapseen liittyvissä järjestelyissä ja kesäkodin laittelussa. Mutta on se nyt silti vähän ihme, että menee melkein kuusi vuotta ennen kuin eteisen vähän liian iso ja pintavikainen lipasto korvataan uudella! Vanha, joka siis ostettiin tämän asunnon mukana, muutti jo uuteen kotiin enkä jaksa etsiä siitä kuvaa, mutta uusi näyttää tältä.


Uusi hylly on pienen asunnon jokatarkoituksenkaluste: lipasto, kirjoituspöytä ja kirjahylly samassa. Alle saa vielä jotain säilytykseen, vaikkapa perheenjäsenten kenkiä ja kissanhiekkamuruja kuten meillä nyt. Kirjahyllyosa on irrotettava, emmekä ole vielä sataprosenttisesti päättäneet, jääkö se tähän vai siirretäänkö olohuoneeseen lastenkirjojen hyllyksi. Siksi hylly odottelee yhä melkein tyhjillään, vaikka haluaisin jotenkin integroida tähän kokonaisuuteen ainakin mustan kissanaulakon, jonka vastikään löysin Ekotorilta.


Korkeudestaan huolimatta - edeltäjä siis oli tavallinen kolmilaatikkoinen lipasto ilman hyllyjä - uusi kaluste on tuonut tilaa eteiseen, koska se on viisi senttiä edellistä pienempi sekä leveys- että syvyyssuunnassa. Muutama puoliturha talviasuste lähti kirpputorille, koska laatikkotila väheni.

Kirjoituspöytä avautuu tähän tapaan ja sen kannen alla on lokerollista laatikkotilaa, johon lajittelin hansikkaita, heijastimia ja muuta eteisen pikkusälää. Sydänpeltirasiassa on kangasnenäliinoja. Kyllä, käytämme sellaisia.


Ja sitten vilkaistaan olohuoneeseen, johon pitkällisen pohdinnan jälkeen päätin hankkia sohvapöydän. Ikkunan ääressä nojatuolien välissä oleva pieni sohvapöytä vietti joulua sohvan edessä ja se tuntui niin kivalta ja kätevältä, että kun sopiva löytyi kohtuuhinnalla ja kivassa kunnossa Turun Rautakadun Ekotorilta, ostopäätös oli nopea.


Tämä on selvästi pitempi kuin entinen pikkupöytä, oikean mittainen sohvaan nähden. Sohvan alta pilkistää kaikenlaista välttämätöntä, lähinnä lastenkirjoja ja leluja; niiden kanssa pitää vain tulla toimeen, koska taaperolla ei ole omaa huonetta. Taapero onkin jo valjastanut pöydän tehokkaasti leikkikäyttöön, kuvan siisteys pöytätasolla on silmänlumetta.

Meillähän ei tosiaan ole autoa, ja jos joku on joskus miettinyt, miten kuljetamme suurikokoisia tavaroita: tässä yksi hyvä esimerkki. Pöytä ei ole painava, mutta kun bussi heilui, vähän tuo tuotti ylimääräistä haastetta. Mutta kannatti!


Pöydällä oleva malja on saksalaisen Carstensin keramiikkaa. Jos jätämme tämän tähän, se täyttyy ennen pitkää pikkuleluilla, mutta ehkä muutaman vuoden kuluttua... sisustaminenhan on pitkä prosessi, kuten olemme jo huomanneet.



maanantai 6. helmikuuta 2017

Mekkoperjantai 40-luvun tapaan

Joku sota-ajan kulttuurihistoriaa harrastava saattaa muistaa parin vuoden takaisen kirjan Sodan värit, jossa on upeasti väritettyjä jatkosota-ajan kuvia ja jossa mieheni oli kirjoittajana. Kirja sai ansaitusti uuden alun, kun Liedon Vanhalinnaan avautui viikonvaihteessa kirjaan liittyvä näyttely. 

Perjantain avajaisiin halusin tietysti aikaan sopivan asun, mutta se ei ollutkaan ihan helppoa: olen nimittäin luopunut melkein kaikista 1940-luvun vaatteistani, joita ei alun alkaenkaan ollut kovin paljon. Moni niistä oli jäänyt pieneksi, eikä tyyli muutenkaan enää kuulu suosikkeihini. Tämä musta mekko oli ainoa, jonka löysin.


Villakreppinen melkein käyttämätön puku on joko aitoa 1940-lukua tai hyvä kopio 1970-luvulta. Ostin sen sovittamatta halvalla joltain kirppikseltä ehkä vuosi sitten, mutta kas vain, se oli ihan täsmälleen kokoiseni. Puvussa on ajan hengen mukaista vaatimattomuutta ja hillittyjä yksityiskohtia: laskosten somisteina päällystetyt napit, hiukan huivimainen kaulus, solmittava vyö. Hiuksia en edes yrittänyt asetella ajan henkeen: 1940-luvulla suosittiin edestä korkeita monimutkaisia kiharakampauksia, jotka eivät sovi minulle yhtään, ja tämä onkin yksi syy, miksei aikakausi tunnu luontevalta yllä.


Kenkien kanssa tuli kiire (lapsenvahdin aika on rahaa!), joten nappasin matkaan varsin 1930-lukuhenkiset Minna Parikan kengät, jotka tukevine korkoineen sopivat asuun kohtuullisesti. En kuollaksenikaan muista, mikä tämän mallin nimi on - saapikkaana vastaava on Armi. Kun ostin nämä joskus tämän blogin alkuaikoina, ne olivat minulle isot, mutta kas vain, ne ovat muuttuneet sopiviksi! Jotain iloa ikääntymisestäkin.

Miehen kengissä 1980-luvun kiiltonahkaa.

perjantai 27. tammikuuta 2017

Mekkoperjantai: Blogia vanhempi puku

Mekkoperjantai jatkuu, vaikka aamulla oli flunssainen olo. Yleensä tukan kampaaminen ei huononnakaan oloa, ja liikkeellelähtöä motivoi myös tieto siitä, että Turun taidemuseon Helene Schjerfbeck -näyttely oli tänään auki kolmanneksi viimeistä päivää. Ja liikkeelle kannatti lähteä, sillä näyttely oli upea ja keskelle tammikuuta oli yllättäen asetettu kaunis kevätpäivä. Aurinko häikäisi ja lämmittikin, kun kuvaa otettiin taidemuseon portailla.


Asussa on historian havinaa. Pohjana oleva puku on ollut minulla kauemmin kuin Hopeapeili. Olen ostanut sen muistaakseni vuonna 2009 tai 2010 Rauman SPR:n kirppikseltä. Se oli suoralinjainen, varsin muodoton täti-ihmisen parempi puku brokadimaisesti kuosiinkudottua kangasta. Dekolteeta peitti valkoisesta tekokuidusta muotoiltu nepparikiinnitteinen röyhelö.

Ensi töikseni hankkiuduin eroon röyhelöstä ja sitten ompelin pukuun muotolaskokset. Silloin vuosia sitten olin nykyistä kapeampi, joten nyt oli aika purkaa toinen muotolaskospari. Onneksi kangas on helposti käsiteltävää! Puku ei tällaisenaan ole oikein minkään ajan mukainen - pääntie on liian iso ja mallikin vähän hybridi 50- ja 60-lukuja. En kuitenkaan edelleenkään ole aikakausipuristi, joten miksikäs ei: tämän tyyppistä kaulusta ei taida olla garderobissani toista, ja grafiitinharmaa, vaikka tylsä väri onkin, pukee ihmistä, jonka omatkin värit ovat aika tylsät.

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Kaksivuotias

Tasan kaksi vuotta sitten meillä oli muutaman tunnin ikäinen tytär. Nyt hän on niin paljon enemmän kuin silloinen pieni nuppu: juoksee ja hyppii, piirtää ja katselee kirjoja, puhuu lauseita ja suloisia omia fraasejaan, vaalea tukka yltää jo hentoihin lapaluihin asti. Iloinen ja niin hellät kuin kipakat tunteensa avoimesti näyttävä, päiväkodissa kavereiden kanssa hippaa leikkivä melkein-leikki-ikäinen. Pikku aurinko, joka saa usein unohtamaan, että kohta meillä on perheessä uhmaikäinen ja teini-ikäinen samaan aikaan.

Tämä kuva, jossa taiteilija on työssään, on pari kuukautta vanha, ja ainakin me läheiset osaisimme sanoa, että tästäkin hän on oppinut ja kasvanut paljon. Nämä ovat olleet hienot kaksi vuotta.


perjantai 20. tammikuuta 2017

Mekkoperjantai: Ruudullista töihin

Jo perinteeksi muodostunut Hopeapeilin mekkoperjantai (tänään toisen kerran!) esittelee arkisen ruudullisen puolileveän puvun. Ostin tämän pari vuotta sitten Turun antiikkimessuilta, mutta vasta viime viikolla sain tehdyksi siihen tarvittavan pikkukorjauksen.

1960-luvun alun sekoitekankainen puku Alles Gute Vintage
Vintro-merkkiset saapikkaat Paulan Kenkä
sukkahousut Lindex
korvakorut, vyö kirppislöytöjä

Puku on aika tyttömäinen; voin helposti kuvitella, että se olisi aikoinaan ollut vaikka lukioikäisen tytön vaate. Pidin asun yksinkertaisena ja maltillisena, koska olin menossa haastattelemaan ihmistä, josta en entuudestaan tiennyt juuri mitään ja sellaisessa tilanteessa on aina hyvä vetää varman päälle. Viehätyin tästä harmaa-valkoisesta puvusta aikoinaan siksi, että tajusin sen tuomat mahdollisuudet värillisten asusteiden käyttöön. Valitsin tänään ruohonvihreän, mutta yhtä hyvin asusteväri olisi voinut olla pinkki, punainen, sinapinkeltainen tai vaaleansininen.

Käytännön syistä lisäsin myös neuletakin. Jakku olisi ollut tyylikkäämpi, mutta puvun ison kauluksen kanssa hiukan kankea. Sellaista on talvipukeutuminen - kompromisseja tarvitaan, jotta pysyy lämpimänä. Hauskaa viikonloppua!

torstai 19. tammikuuta 2017

Riipuskoruja ja illanistujaisruokia (1961)


Me Naiset -lehti esitteli tammikuussa 1961 aivan uudenlaista korumuotia: pukukoruissa valtasivat alaa nyt riipukset. Ne olivat syrjäyttämässä pitkään muodissa olleet helminauhat. "Pariisissa kuuluu nyt ketjuriipus, ketjukaulanauha taikka ketjukello ajankohtaisiin asusteisiin", lehti kirjoittaa ja mainitsee, että "sodan aikana syntynyt ja myöhemmin sammunut" Kalevala-korujen buumi oli tulossa takaisin. Tekstisivun ylemmän kuvan Kalevala-koru on Karkun riipus. Alemmassa kuvassa on nuoren tytön egyptiläisaiheinen fantasiariipus - juttu mainitsee, että fantasiakorut, mikä tarkoittaa kai eksoottisia aiheita, sopivat vain nuorille tytöille. "Arvokasta eleganssia tavoitteleva" nainen valitsee mieluummin vaikkapa moninkertaiset, riipuksettomat ketjut.


Lehden varsinainen helmi löytyi kuitenkin takasivujen ruokaosiosta. Me Naiset tarjosi puolentoista sivun värikuvalla varustetun illanistujaisruokaohjeen, joka oli nimetty nakkirivistöksi ranskanleivässä. Kaunista, eikö?


Leipä leikattiin viipaleiksi, mutta jätettiin pohjasta kiinni. Viipaleiden väliin pantiin majoneesista, kermasta, savukinkusta ja persiljasta sekoitettu täyte. Prinssinnakit pisteltiin viipaleiden lomaan kauniiksi rivistöksi ja päälle ripoteltiin runsas juustokuorrutus. Leipä gratinoitiin uunissa ja tarjottiin kuumana chili- tai tomaattiketsupin sekä hyvän salaatin kanssa - ohjeessa oli kaali-banaanisalaatti. Me Naiset ohjeisti myös ranskanperunoiden valmistamiseen, eli ne olivat mitä ilmeisimmin uutta Suomessa vuoden 1961 tienoilla.

Liikuttavaksi historialliseksi kuriositeetiksi muuttunut ohje saa muistelemaan lapsuuteni lämpimiä voileipiä: niissä oli ranskanleipäviipaleella kinkkuviipale ja juustoraastetta. Pitäisikö kokeilla, olisivatko ne vielä yhtä hyviä?

perjantai 13. tammikuuta 2017

Mekkoperjantai

Viime aikoina minulla on ollut tosi harvoin ylläni mekko, tai pitäisikö sanoa leninki. Vaikka mekko on periaatteessa helppo asu vuodenajasta riippumatta, se sujahtaa ylle helpommin kesällä kuin talvella. En tiedä, miksi - paitsi siksi, että villakankaisten pukujen silittäminen on tylsää ja aikaavievää!

Koska kuitenkin omistan kauniita talvipukuja, haluan parantaa tapani ja käyttää aarteitani. Eräällä Instassa seuraamallani australialaisella vintageharrastajalla on tapana pitää frock friday, mekkoperjantai. Päätin aloittaa saman mekkojen olemassaolosta kalenterin avulla muistuttavan käytännön, kesti sitä sitten yhden perjantain tai kymmenen vuotta. Ensimmäiseksi perjantaimekoksi valitsin, hiukan kiireessä lounaalle lähtiessä, viime keväänä roskalavalta löytämäni tweedpuvun, jossa on kiva korostettu valekietaisuleikkaus.


Ja ennen kuin kukaan tätä kommentoi: huomasin vasta kuvista, että hengarilla ihan siistiltä näyttänyt tweed oli sittenkin silityksen tarpeessa... hihat varsinkin... pahoittelen!

Takana puvussa on jännä yksityiskohta. En osaa sanoa, onko lapaluiden kohdalla kulkeva poikkilaskos somiste vai edellisen omistajan keino kerätä selän ylimääräinen kangas piiloon, mutta se toimii kivasti ja antaa keeppimäisen vaikutelman. Vetoketjukin on sijoitettu erikoisesti keskelle taakse.


Nyt iltapuhteella otinkin silitysraudan esiin ja silitin paitsi tämän, myös viisi muuta talvipukua ja leveän villakangashameen. Tein myös ompelukoneella pari korjausta, jotka ovat odottaneet yli vuoden ja joissa kesti noin puoli tuntia. Nyt kylmän kauden garderobi on iskussa, minä itseeni tyytyväinen ja valmis ensi perjantaihin.