perjantai 29. syyskuuta 2017

Syysasu, josta puuttuvat vain käsineet

Syyskuu on pukeutumiselle parasta aikaa: jakut, hatut, hansikkaat, ihanat ruskean sävyt sopivat juuri nyt. Hansikkaita ei tässä asussa ole, mutta muut elementit löytyvät.


Asun lähtökohta on hattu. Se on Hiiskun neitien hattu, joka löytyi asuntomme kellarista, ja puettiin tällä kertaa, koska kävimme Hiiskun neitien elämäkerran julkkareissa Pienessä kirjapuodissa. Kirjallisuudentutkija Kati Launis on saattanut näiden kirjallisten naisten elämän vaiheet tekstimuotoon; Kynän kantama elämä -nimisen teoksen kustansi turkulainen Sigillum.

Julkkareissa kutsuttiin yleisön eteen pitämään pieni ex tempore -puhe, ja mistäpä muusta olisin aloittanut kuin hatusta! Ne lukijoistani, jotka ovat Kotilieden tilaajia, voivat muuten lukea oman, omakohtaisenkin historiajuttuni Hiiskun neideistä Kotilieden digilehdestä tästä.

Mutta asuun palatakseni - valitsin hatun kaveriksi tarkoituksella varsin konservatiivisen tyylin. Konjakinruskea vetää puoleensa aina syksyisin, ja toivottavasti teidän muiden silmään ei särähdä, että itse asiassa asun kaikki ruskeat ovat hiukan eri sävyisiä. Kengät ovat modernit, mutta sen huomaa oikeastaan vain leveistä ruusukemaisista nauhoista; laukku on aitoa käärmettä 1970-luvulta.

tiistai 26. syyskuuta 2017

Siloa syksyyn


Kotilieden syyskuun toisen numeron takakannessa oli vuonna 1955 tällainen kaunis mainos. Silon jerseypuku kelpaisi minullekin, samoin nuo vihreät kengät!

lauantai 23. syyskuuta 2017

Seitsenvuotias Hopeapeili

Huomenna Hopeapeili täyttää seitsemän vuotta. Se on jo korkea ikä blogille. Niin pitkänä aikana on tapahtunut selviä muutoksia sekä blogimaailmassa että bloggaajassa itsessään: kun aloitin, olin kolmikymppinen eskarilaisen äiti, nyt nelikymppinen, jonka elämää sulostuttaa yksi murrosikäinen ja yksi uhmaikäinen. Olen saanut lisää kiloja ja ensimmäiset rypyt, toisaalta olen oppinut olemaan kuvissa paremmin ja ehkä kuvaamaankin paremmin (tosin asukuvat ottaa edelleen pääasiassa mieheni, vaikka joskus ajattelin, että jalustan avulla otetut selfietkin voisivat toimia). Puhumattakaan siitä, miten surkea kamera minulla aluksi oli.

On selvää, että asuni ovat nykyisin parempia kuin blogin alkuaikoina. Bloginpidosta henkilökohtaisena projektina olen ilmeisesti oppinut jotain vaatteiden mittasuhteista ja muotokielestä.


Päivän asu on viikon suosikki. Puolileveä glencheck-kuosinen villakangashame löytyi 50 sentin kilohintaan poistotekstiilipenkojaisista; avarapäänteinen neulepusero taitaa olla samasta paikasta, samoin asun kanssa käyttämäni tummansininen 70-luvun trenssi. En osaa päättää, toimiiko asu paremmin huivin kanssa vai ilman, joten kuva kummallakin tavalla.

Kuvat meinasivat jäädä ottamatta niin sanotuista yleisistä syistä: taapero rellesti, huulipuna oli syöty pois lounaan mukana, alkoi väsyttää pitkän pyörälenkin jälkeen ja se näkyy naamasta. Mutta tätä on elämä nyt, ei täydellistä, mutta täyttä.


Seitsemässä vuodessa on mullistunut myös bloginpito. Vuonna 2010 kukaan ei vielä puhunut Instagramista. Postasin blogiin melkein päivittäin, ja osa postauksista oli hyvinkin lyhyitä, kuvan ja kuvatekstin mittaisia paketteja kuten vanhoja mainoksia tai kengänkärkiä puistokäytävällä. Nyt tällainen ilmaisu on siirtynyt Instan puolelle. Älypuhelin on melkein jokaisella, ja omatkin kuvat ovat yhä useammin puhelinkuvia. Se helpottaa spontaania kuvaamista, mutta toisaalta pidän ns. isolla kameralla kuvaamisesta.

Minun kaltaisiani hitaita bloggaajia taitaa olla enää vähemmistö; ammattilaiset tai sellaiseksi haluavat postaavat kovaa tahtia ja nuoriso käyttää ihan muita kanavia. Insta on minusta hauska lisäkanava, ja hyödynnän sitä postaamalla juttuja, jotka eivät ihan täsmälleen osu blogini aihepiiriin; esimerkiksi tämän päivän instakuvassani ovat lastenkirppikseltä löytämäni joulu- ja Halloween-mekot pikkutytöllemme.

Välillä tunnen itseni digimaailman dinosaurukseksi (teen töitä vielä pöytätietokoneella!), mutta kaikki on suhteellista: haastattelin töissä juuri ihmistä, joka ei käytä tietokoneita ollenkaan. Niin että eiköhän tämä blogikin voi vielä hetken sinnitellä. Let's party like it's 2010!

tiistai 5. syyskuuta 2017

Kympillä värikosmetiikkaa


Vuosia sitten tuttava kehui ottaneensa kulmien kestopigmentoinnin ja meinasi, että siinä on rahalle vastinetta, kun lopputulos kestää kaksi vuotta. Kommentoin, että kulmakynäni maksoi kuusi euroa ja on palvellut minua jo varsin monta vuotta. En siis ole erityisen innokas meikkien shoppailija, kuten tästä voi päätellä.

Tänä syksynä se tarinan kulmakynä viimein loppui. Lisäksi kadotin kirkkaanpunaisen huulipunani ja halusin uuden. Oli mentävä ostoksille. Nyt kokeilin jotain uutta, koska olin kuullut niin paljon hyvää halpissarja Essencestä: suuntasin halpiskauppaan Essence-hyllylle.

Tuotteiden hintataso olikin ei halpa, vaan ällistyttävä. Moni tuotteista oli vieläpä puoleen hintaan - kai poistuvia värejä - joten päätin sitten räväyttää ja ostaa huulipunaan sopivan värisen kynsilakan ja rajauskynänkin ja kirkkaanpunaisen setin lisäksi myös vadelmanpunaiset. Ja sen kulmakynän. Meni kokonainen kymppi ja vähän ylikin: 10,48 euroa. Tällaista hintaa on tottunut maksamaan yhdestä meikkituotteesta kerrallaan.

Toistaiseksi olen testannut huulipunaa, rajauskynää ja kulmakynää, ja kyllä ainakin niihin kannatti euronsa sijoittaa. Kulmakynän korkissa (jonka kadotin saman tien) voisi toki olla harja, mutta ehkä vanhan hyvän kulmakynäni harjakorkki sopii tähänkin. Huulipunissa on paljon pigmenttiä ja puna pysyy siinä, missä kuuluu. Sävyt ovat mukavan raikkaita ja puhtaita; ei-ihan-kirkkaanpunainen on yllättävän yleinen ja rasittava kosmetiikan värisävy! Vintageharrastajille iloiseksi tiedoksi, että Essencen sarjoista löytyy kunnon mattasävyjä - niitä ei ole helppo löytää ainakaan kovin halvalla.

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Syksyinen pallopuku Tukholmasta

Pallopuvut ovat usein kesävaatteita ja tanssiaispukuja: punavalkoisia tai ehkä punamustia ja liehuvia. Tukholman reissulta ostin kuitenkin toisenlaisen, selvästi syksyisen pallopuvun, oliivi-mustan. Ostopaikka oli Zinkenin Beyond Retro, vaatteen ajoitus hiukan epävarma - veikkaan, että puku on 80-luvulta, mutta malliltaan se on hyvin 1950-lukulainen.


Käytin tätä jo eilen työkeikalla, jossa piti olla esillä, silloin mustien asusteiden kanssa. Varsinkin mustan jakun kanssa tuntui vähän hautajaisvaatteelta, joten valitsin nyt auringonkukankeltaisen asustevärin. (Sen väristä jakkua en sentään omista, joten mustalla mentiin. Ja vastavalolla myös.)


Puku on viskoosia, mutta villaisen jakun kanssa tuli vielä lämmin auringossa. Olen monta kertaa sanonut, että syyskuu on paras kuukausi pukeutumisen kannalta. Nyt olisi vielä ollut liioittelua pukea hattua tai hansikkaita, parin viikon päästä enää ei.

torstai 31. elokuuta 2017

Ensi kesänä minulla on karttamekko

Kesä meni. Tänä aamuna vein lapsen tarhaan kaatosateessa, joka kasteli vaatteiden läpi jo menomatkan puolivälissä, ja takaisin kotiin päästyäni vedin jalkaan villasukat.

Asioiden ollessa näin on vain hyväksyttävä, että tänäkään kesänä en ehtinyt saada valmiiksi kaikkia kesäompeluprojektejani, ja enää niihin ei kannata tarttua, sillä seuraava reilu puoli vuotta kuluu paljolti villakankaiden keskellä. Syysompeluprojekteja ja ihaniakin sellaisia onneksi on, joten hätää ei todellakaan ole!

Mutta kevät ja kesä tulee vielä ja silloin tartun karttakankaaseeni.


Löysin kaksi suurta puuvillaista mielikuvituskarttakuosista verhoa viime viikolla poistotekstiilipäivästä, jossa vintagetekstiilitkin olivat nyt poikkeuksellisesti vain 50 snt/kg. Nämä kauniisti laskeutuvat verhot ovat varmaan jotain ysäri-Anttilaa enkä kuuna päivänä ripustaisi niitä ikkunaan, mutta jokin niiden värissä ja kuosissa vetosi minuun niin, että tiesin heti: karttamekko on saatava, leveähelmainen.

Mutta palataan siihen vuonna 2018.

perjantai 25. elokuuta 2017

Kirppisvinkkejä Tukholmaan

Maanantaina nousin iltalaivaan aikuistuneen tytärpuolen kanssa hänen synttärijuhlamatkalleen. Matkakohteemme oli Tukholma, joka on niin lähellä ja kuitenkin niin kaukana, että edellisestä reissusta vierähti viisi vuotta. Tavoitteena oli viettää päivä hengaillen ja shoppaillen, siinä sivussa kaupunkikuvaa maistellen. Reissu oli toimintaa täynnä ja melkein vieläkin väsyttää sen jäljiltä, mutta mukavaa oli koko rahan edestä.

Tulimme kaupunkiin aamuvarhaisella ja aloitimme hotelliaamiaisella Scandic Malmenissa. Sieltä lähdimme liikkeelle vanhan kaupungin läpi katsellen näyteikkunoita, joissa viikinkimatkamuistojen lisäksi vilahteli kaunista uutta ruotsalaista designiä; tässä esimerkiksi Ester in flow -merkin showroom.


Vanhasta kaupungista suunnistimme ostoskeskustaan (mikä sen kaupunginosan nimi on? Norrmalm?) ja maleksimme vähän lisää, sillä mikään käyntikohteemme ei avannut oviaan ennen kymmentä. Drottninggatanin varrelta löytyi paitsi kookospallokauppa, jota haikeina ihailimme ikkunan ulkopuolelta, sattumalta myös Centralbadetin portti ja sen takaa pieni puisto ja kaunis jugendrakennus.





Tältä puolelta kaupunkia löytyivät kiinnostavat nuortenliikkeet kuten Brandy & Melville, Urban Outfitters ja kosmetiikkakauppa Sephora, joka tuntui olevan suomalaistyttöjen pyhiinvaelluskohde. Yllytyksestä huolimatta en ostanut kiinteyttävää kasvonaamiota, jossa oli etananlimaa.


Kahvi- ja kookospallotauko pidettiin Kungsträdgårdenin puistokioskissa ennen kuin suuntasimme vanhankaupungin läpi takaisin Södermalmille, jossa kirppisten määrä ja keskinäinen sijainti on kohdallaan. Aloitimme ihan Slussenin kupeessa olevasta Emmauksen vintagemyymälästä, jonka vieressä sijaitsi tavallinen Emmaus.

Vintage-Emmaus on kiva konsepti. Tarjolla on vaatteita ja vähän pienesineitä, ja kokoelmat ovat hyvin valitut jokaiselle jotain -periaatteella; vaatteiden aikahaitari ylsi 1950-luvulta tähän päivään. Muistan, että viisi vuotta sitten ostin myymälästä ompelukaavoja, nyt niitä ei ollut kaupan. Poistokorista olisi saanut viisi vaatetta sadalla kruunulla. Emme ostaneet vintagepuolelta mitään, sillä koot ja mieltymykset eivät kohdanneet, mutta yläkerran tavis-Emmauksesta löytyi pikku L:lle punaiset saapikkaat ja kirkkaanoranssi 1970-luvun tupsumyssy. Toivon hänen näyttävän syksyllä ruotsalaiselta blogilapselta.


Seuraavaksi suuntasimme Hornsgatanin suuntaan. Oli jo nälkä, joten istuimme lounaalle Mariatorgetilla sijaitsevaan thai-katuruokapaikkaan. Vegaaniwokkia voi suositella, annos tuli nopeasti ja maistui hyvältä. Hornsgatanin varrella tai lähellä on monta kirppistä suhteellisen lyhyen kävelymatkan varrella: Röda Korset, Stadsmission, Myrorna ja viereisellä Brännkyrkagatanilla Beyond Retro.


Kaikilla Hornsgatanin alueen kirppiksillä oli paljon asiakkaita, joten superlöytöjä on turha havitella, mutta löysin kyllä jotain pientä ostettavaa. Ostokseni olivat vaatteita, sillä yllättäen esimerkiksi astioita oli tarjolla suhteellisen vähän ja vaatetarjonta taas tasokkaampaa kuin vaikka suomalaisilla peruskirpuilla. Tasokkaammalla tarkoitan, että vaate oli omaan silmääni hauskemman ja monipuolisemman näköistä - merkeistä en osaa sanoa ja uutuushan ei sinänsä ole minulle arvo. Lastenvaatteissa eron huomasi myös.

Beyond Retrossa kannattaa kenen tahansa käydä. Siellä viihtyivät 18-vuotias ja 43-vuotias yhtä lailla, ja näytti, että miestenvaatetarjontaakin oli. Suuri myymälä näytti ovelta katsoen ensin 90-lukuun hullaantuneen nuorison paikalta, mutta taakse oli piiloutunut ansiokas 1950-70-lukujen vaatteiden osasto. Sovitin ensimmäistä ja ehkä viimeistä kertaa elämässäni Emma Dombin cocktail-pukua. Upeassa puvussa oli kapean helmaosan päällä irrallinen leveä, edestä avoin helma; se oli hyvin kaunis ja veistoksellinen puku, mutta valitettavasti väärän kokoinen.

Beyond Retron jälkeen suuntasimme Götgatanille, jossa oli vielä pari nuortenputiikkia ja kadun toisessa päässä Myrornan pieni myymälä. Pyörähdin siellä minuutin ja totesin, ettei maksa vaivaa, ja jatkoin Skånegatanin Stadsdmissionin suuntaan. Vähän ennen Stadsmissionin myymälää - edellisessä korttelissa ehkä tai jopa samassa? - huomasin Pop-nimisen liikkeen, joka oli aarreaitta 1960-70-lukujen mod- tai hippityyleistä innostuneelle. Suosittelen ehdottomasti käymään, jos pukeutumistyylisi ammentaa noista aikakausista! Muita esineitä oli tarjolla vähän, mutta tyylipuhtaasti valittuja vaatteita ja asusteita runsaasti. Kuljin myös Jumperfabrikenin kivijalkakaupan ohi, ja muutenkin seutu on täynnä vintage- ja designmyymälöitä.


Stadsmissionin Skånegatanin myymälä on retro- ja vintagepainotteinen ja erittäin hyvin hoidettu. Ilmeisesti varakkaita lahjoittajia riittää, sillä bongasin jopa 1950-luvun cocktail-pukuja (taas väärää kokoa - yritän olla ajattelematta, että olisin itse väärää kokoa), uudemmista laatuvaatteista puhumattakaan. Myös lasten vintagea on paljon, miesten vintagea jopa kokonainen huone. Astiapuolelta olin napata mukaan pari Uppsala-Ekeby-Geflen neliskulmaista leipälautasta (50 kr/kpl), mutta ne taisivat lopulta unohtua siksi, että halusin ehtiä penkomaan kunnolla Lisa Larssonin vintageliikkeessä.

Lisa Larssonia suositeltiin minulle ennen matkaa ja syystä. Lisa Larsson on ihana kauppa, siellä on paljon hyvää oikeasti vanhaa tavaraa eikä kaikki edes kauhean kallista. Vintagen seassa on myös ihan uutta, selvästi 2010-luvun merkkivaatetta ehkä tilimyynnissä, muttei niin paljon, että se olisi haitannut. Tarmo alkoi tässä vaiheessa käydä vähiin, samoin rahat, joten halusin hankkia yhden täsmähienon, kohtuuhintaisen jutun. Sellaisen löysinkin: tuote, joka ensi näkemällä sykähdytti sydäntä, oli myös sopivan kokoinen ja hintainen. Olisin helposti voinut kävellä kaupasta ulos mukanani viisi kassillista upeita aarteita, mutta taloustilanteeni ei sitä salli.

Tukholma jätti taas olon, että sinne pitää päästä uudelleen. Kirppikset ovat tietysti vain osa sitä kokonaiselämystä, joka iloisesta, eläväisestä Södermalmista tulee - kahvilat, ravintolat ja muu katuelämä, kaunis arkkitehtuuri ja viihtyisät puistot ovat yhtä lailla olennainen osa kaupunkielämystä. Jos tällä kertaa pitäisi vierailujen vähän lyhyempänä kuin viisi vuotta?

perjantai 11. elokuuta 2017

Mexicana

Oletko koskaan pukeutunut pyykkipussiin? Minäpä olen, ja tässä on kuvakin. Ostin viime vuoden Loimaan rompepäivästä pyykkipussin - siis sellaisen henkarin päälle ommellun pussukan - nimenomaan tarkoituksenani ommella hienosta kankaasta toppi. Arvelin, että jollain tavalla asetellen mahtuisin pussiin, mutta tiukille se otti eikä kuvion kohdistus mennyt toivotusti. Mutta hei: mikä kuosi, mikä värimaailma! En juuri ole harrastanut meksikohenkisiä juttuja, mutta tässä oli sitä jotain.


Ompelin topin suurin piirtein vapaalla kädellä, kaavoja käyttämättä. Voisi luulla nopeaksi projektiksi, mutta purkamisen, pesemisen ja ompelemisen välille mahtui ihmeesti kuukausia. Kangas on selvästi 50-luvulta, hameeni taas 80-lukulainen ja kengät tältä vuosituhannelta.

Asu on koottu nopeasti vielä on kesää jäljellä -periaatteella: valitsin kengät ja laukun, joita en tänä kylmänä kesänä ole vielä käyttänyt. Kengät keltaiset, laukku punainen - onneksi topista löytyy kumpaakin.


torstai 10. elokuuta 2017

Vinkki turkulaisille vintage- ja ompeluihmisille

Hei juuri sinä, vintagesta kiinnostunut ja ompelusta haaveileva turkulainen! Tänäkin syksynä on Kuralan Kylämäessä tarjolla ompelukurssi juuri sinulle. Klassiset pukineet juhlaan ja arkeen -kurssin teemana on valmistaa vaate 1920-50-lukujen kaavojen mukaan. Kuralan kurssit ovat suosittuja, joten ilmoittaudu pian, jos haluat mukaan.

tiistai 8. elokuuta 2017

Kesäisissä iltajuhlissa

Viime viikonloppu oli hyvin ylellinen, sillä meidät oli kutsuttu peräti kaksiin juhliin. Sellaista ei tapahdu usein! Niinpä juhlien alla kesäreissulla Alles Gute Vintageen toivoin, että löytäisin itselleni uuden, kesäisen cocktailpuvun, ja oi ihanuutta, niin kävikin. 


Manillan piha näyttää tässä ihan välimerelliseltä, ja sama fiilis tuli lämpimästä, ihanasta kesäillasta, jossa takkia ei tarvittu. Alles Guten Rita kertoi, että pitsiä ja satiininauhaa yhdistävä puku on tullut Suomeen Amerikan-paketissa 1950-luvulla; lapussa lukee "Styled by Ruxton". Olen edelleen häkeltynyt siitä, että puku oli minulle oikean kokoinen ja että tiemme näin kohtasivat. Tässä voisi olla sysäys luopua parista kaapissa kutistuneesta cocktail-puvusta...

Tässä vielä lähikuvassa puvun rakennetta: pitsi on savunsinistä, satiininauhat ja vuorin satiini hennon vaaleanpunaisia. VintagEijalta kauan sitten ostetut ear climber -korvikset ovat lempparini. Laukkukin on oikeasti lohenpunainen, en tiedä, miksi se näyttää isossa kuvassa valkoiselta. Se on muovia ja saattaa olla jonkinlainen meikkipussi, mutta sopi väriltään ja hengeltään asuun hyvin.





Ps. Joku kysyy kuitenkin: miehen kengät ovat Versace for H&M -mallistoa muutaman vuoden takaa.

torstai 3. elokuuta 2017

Olli-Kolli

Perinteisen kirppiskesäretken iloisimpia hetkiä oli nähdä tämän raidallisen hännän pilkistävän tavarakasan alta.


Meille siis muutti pitkään passiivisessa etsinnässä ollut pehmokissa. Tampellan valmistama Olli-Kolli oli kankaana myytävä itseommeltava pehmo, jollainen oli monella 70-luvun lapsella - myös minulla. Sarjaan kuului myös koira nimeltä Tammelantorin noutaja, ja eläinystävät suunnitteli Anneli Airikka-Lammi. Hattaralandia-blogista löysin tiedon, että parivaljakkoa on valmistettu 1974-76. Samoihin aikoihin on valmistettu muitakin itseommeltavia pehmoja: nukkeja, saukkoja, karhuja. Meilläkin on yksi musta lammas, jonka alkuperää koetin nyt selvitellä, mutten päässyt jäljille.

Olli-Kollit ja noutajat ovat varsin kerättyjä ja retroharrastajien mieleen, ja tiedostan olleeni tosi onnekas, kun löysin tämän yksilön maalaiskirppikseltä 50 sentillä. Poskessa oli nirhauma ja hännästä täyttöaukko purkautunut, mutta neulalla ja langalla niistä selvittiin.

Nyt meillä siis on paitsi Lilli, myös Olli. Kavereita ovat, kuten näkyy.


keskiviikko 2. elokuuta 2017

Kukkamekko kesämaisemassa

Aamusateen jälkeen pyöräilimme Kuralan kylämäkeen. Tällä kertaa kävelimme myös museon pihapiirien ohi rautakautiseen kalmistoon, joka oli rauhaisa, korkeiden puiden suojaama alue, rauhallinen ja miellyttävä. Kuralassa aika on pysäytetty 1950-luvulle, ja pukeuduin sitä kunnioittaen loppukesäiseen tummaan kukkaleninkiin.


Puku on muistaakseni somerolaiselta kirpputorilta ja siinä on erillinen leveä vyötärökaitale poimutetun rintaosan kanssa. Ajan tyyliin nähden puku on minulle ehkä vähän lyhyt, mutta pidän kuosista ja väreistä kovasti.

En joutunut kauan seisomaan itsekseni, kun pikku apulainen halusi mukaan kuvaan. Pikku apulainen otetaan tietysti aina mukaan Kuralaan, sillä hän rakastaa paikkoja, joissa on puutarha, polkuja, puita, kukkia ja eläimiä perhosista hevosiin sekä kahvila, josta saa pullaa.


Katsokaa, miten iso hän jo on! Niin iso, että loin uuden tunnisteen - ei tämä enää vauva ole eikä oikein taaperokaan, vaan lapsi. (Isompi lapsi on jo niin iso, ettei juuri koskaan joudu blogikuviin. Silti tunnisteena lapset, monikossa.)


Mekon kuosi on läheltä katsoen tällainen, lähes trooppinen kukkaloisto. Musta pohja antaa erikoisen säväyksen, tämä ei tosiaan ole alkukesän kukkakuosi.


Kuralan kamarissa oli esillä kouluikäisen tytön, oikeastaan jo nuoren naisen, tavaroita: vaatteita, uima-asuja, laukkuja, pikkuesineitä, koulukirjoja. Poimin kuviin vaatteiden ihanimmat kuosit. Tämän novelty printin olen tainnut nähdä ennenkin jossain Kuralan näyttelyssä, mutta edelleen se on yhtä henkeäsalpaava. Tämä oli hellepuvun ja boleron yhdistelmä.


Ja entäs tämä novelty print -hame sitten? Ich liebe dich ja Happy end toistuvat teksteissä. Upea vaatekangas eikä varmaankaan kotimaista tekoa! Ehkä joku koulutyttö on aikoinaan ommellut sen itselleen hauskaksi kesävaatteeksi. Ihanaa, että museokokoelmissakin on tällaisia vaateaarteita säilymässä jälkipolvien iloksi.


sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Sortsikelit

Meinaavat, että kun helma lyhenee, pitäisi korkojen madaltua. Minä puin tänään mikromittaisten sortsien kanssa stilettokorot. Korot siitä ilosta, että oli lyhyt kävelymatka, ja sortsit siksi, että kerrankin ei palellut näin lyhyessä asussa.

VintagEija'sin sortsit kaverin vanhat
pusero kirppislöytö
kengät muistaakseni Skopunkten

Joka kesä mietin, voinko vielä tänä kesänä käyttää lyhyitä sortseja. Ja sitten ajattelen, että kehopositiivisuus edellä: minä viihdyn näissä. Vintageaikoina tämä asu olisi sopinut korkeintaan rannalle ja alle 25-vuotiaille, mutta kuten olen monta kertaa sanonut, aikakausipurismi on turhan rajoittavaa. Toivomme lisää sortsikelejä tälle ja tulevillekin kesille!

Kuvassa on mukana vinkki kivaan kahvilaan: Cosyn kesäkahvila sijaitsee Turun ylioppilasteatterin ja Kirjan talon välisessä pikkupuistikossa, ihan Teatterisillan tuntumassa mutta aidan takana jokirannasta katsoen. Leikkipaikkakin löytyy.

Ps. Vastaus viime kerran arvoitukseen vuoren kokoisen kirppissaaliin yhteishinnasta on kymmenen euroa. Olisin maksanut kympin kappaleelta jo niistä talvitakeista, mutta joskus käy uskomaton munkki!

perjantai 21. heinäkuuta 2017

Kalahame lomakylässä

Minusta hame, jossa on kalan kuvia, sopii mainiosti kesälomailuun. Sen novelty print -kuosi on parhaimmillaan maisemassa, vai mitä? Olisin kahlannut järveen kuvattavaksi, jos sää olisi sallinut.

 kirppislöytöä koko asu!



Ostin kalahameen joltain nettikirppikseltä. Purin liian lyhyen vyötärönauhan, tein uuden ja sain kätevän puolileveän hameen, joka sopii myös pyöräilyyn - leveys ei yllä pinnojen tai ketjujen väliin. Kangas on säkkikankaan tapaista eläväpintaista puuvillaa ja peräisin mitä ilmeisimmin 1950-luvulta. Väreissä on monta suosikkiani: harmaa, sitruuna, vihreä, lisänä ruskea ja ruosteeseen taittuva punainen. En tiedä kuosista mitään, mutta veikkaan, että se on ulkomainen.

Kuvat on otettu pikaisesti kylmänä ja sateisena aamuna lomakylän pikkumökin pihalla, kun edessä oli lupaava matkailu- ja kirppispäivä. Olemme juuri eilen palanneet vuotuiselta kirppiskiertueeltamme, joka taas kerran tuotti monenlaista iloa ja saalista. Eräästä käyntikohteesta löytyi tällainen vuori ostoksia:

- kaksi 60-70-luvun villakankaista talvitakkia (toinen on ruudullinen! Olen pitkään kaivannut ruudullista villakangastakkia ja nyt vihdoin minulla taas on sellainen. Helpottaa ajatusta syksyn ja talven tulosta.)
- villakangasmekko 40-luvulta
- taftimekko 50-luvulta
- 20-luvun henkinen polyesterimekko 70-luvulta
- neljä paria saumallisia nailonsukkia
- yksi pari saumattomia nailonsukkia
- 50-luvun leveälierinen kupera huopahattu ja koristeellinen hattuneula
- miesten krimiturkissuikka
- miesten uimahousut 60-luvulta
- miesten enstexkankainen pusakka 70-luvulta
- keittiöprinttiset puuvillaverhot 60-luvulta
- novelty print -tyyppinen pikkukuviokangas ehkä 50-luvulta
- vanha pellavainen keittiöpyyhe
- 50-luvun pikkuessu
- viallinen Arabian keltainen kannu (kukka-astiaksi)
- Arabian Pallas-sarjan kahvikuppi
- kristallon-muovinen säilytysastia
- kaksi 70-luvun ompelukaavaa
- oranssi kuviollinen 70-luvun villaviltti
- turkoosikuvioinen saman ajan tyyny
- vanha Fazerin Lappi-aiheinen konvehtirasia
- pussillinen kirjainmagneetteja ja pari kumieläintä lapselle
- vanha söpö leikkieläin, lajinmääritys epäselvä


Ihan huvin vuoksi: arvatkaapa, mitä yllä lueteltu lasti maksoi yhteensä? Paljastan loppusumman seuraavassa kirjoituksessani!

lauantai 15. heinäkuuta 2017

Mies keittiössä (1961)


Tasan 56 vuotta sitten ilmestyneen Apu-lehden kannessa oli mies keittiössä. Lehden sivuilla ei jostain syystä ole mitään kantta vastaavaa sisältöä. Kuvittaja on Aleksander Lindeberg, joka tunnetaan näiden modernien kuvalehtien kansiaiheiden lisäksi muun muassa monista hienoista satukirjakuvituksista.

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Kesäisiä museosuosituksia?


Heinäkuun helteitä odottaessa ja odottaessa olisi hyvää aikaa käydä vaikka museoissa. En ole tainnut täällä vielä mainitakaan, että toimin nykyisin Museo-lehden avustajana, mikä tarkoittaa muun muassa sitä, että vierailen erilaisissa museoissa ja katson niitä vintageharrastajan silmin. Hienoja museoita on Suomi täynnä, ja moni niistä on auki vain kesäisin - eli juuri nyt.

Kaikki pienet museot eivät näy missään virallisissa listauksissa, koska ne eivät kuulu esimerkiksi Museoliittoon, vaan toimivat täysin itsenäisesti ja jopa harrastuspohjaisesti. Ylen Salatut museot -sarjasta sain kuulla esimerkiksi Marttilassa sijaitsevasta Nostalgiamuseosta, jossa ehdottomasti haluan käydä. Tuttavan Facebook-päivityksestä havaitsin, että Eurassa on Kemikaliomuseo. Mitähän kaikkea muuta en vielä tiedä suomalaisesta museoskenestä?

Mikä on sinun suosikkimuseosi ja missä se sijaitsee? Vinkit jakoon kaikille Hopeapeilin lukijoille, jotka matkustavat kesäisessä Suomessa!

perjantai 7. heinäkuuta 2017

Kakolassa




Synttäripäivällisen asuna valkoruskea, itse vanhoista lakanoista muutama vuosi sitten tehty pallopuku. Kangas ei ole mennyt miksikään - kiitos Finlaysonille laadukkaista 70-luvun lakanakankaista!

Kuvien jylhä tausta on Kakola. Kakolan Ruusun yksinkertaista ruokalistaa voi suositella. Talon aperitiivissa on ruusua ja sitruksia, ja se tarjoillaan näin kauniissa juoma-astiassa.


tiistai 4. heinäkuuta 2017

Nelikymppisen pukukatsaus

Huomenna täytän vuosia. Neljäkymmentäkolme. Onhan siinä jo - vanhempanikin hämmästelivät. Onneksi nykyisin ei ole niin tarkkaa pukeutua "ikänsä mukaisesti" kuin 1950-60-luvuilla, jolloin ompelulehdissäkin oli oma osastonsa nelikymppisten muodille. 

Kokosin Beyer Mode -kaavalehdistäni katsauksen nelikymppisille suositeltuun pukeutumiseen. Katsaus jäi pienemmäksi kuin olin toivonut, sillä nelikymppisten pukeutumisohjeita oli vain vuosien 1960-61 lehdissäni, ei 50-luvun puolella ilmestyneissä. Koon puolesta nämä kaavat eivät juuri poikenneet muista lehden kaavoista, joten yhdistävä Se Jokin oli todellakin iänmukaisuus.

Kahdessa ensimmäisessä kuvassa näette elokuun 1960 numerossa esitellyt asut. Kapea helma oli selvästi leveää suositellumpi ladyikäiselle naiselle, ja muutenkin liikaa näyttävyyttä ja räväkkyyttä on karsittu pois. Lopputulos on valitettavasti hieman tylsä. Pidän kovasti lehtikuvioisesta puvusta, jossa on erikoinen viisto vyömäinen yksityiskohta. Sen tai kakkoskuvan yksinkertaisen kotelopuvun voisin hyvin ommellakin itselleni.


Erilaiset tamppiratkaisut olivat hyvin muodikkaita tähän aikaan, niitä esiintyi myös muissa Beyer Moden mallistoissa.


Seuraavat puvut ovat kesäkuulta 1961, jolloin niin sanottu valekaksiosainen oli suosittu pukumalli. Kankaat ovat kuviollisia - kesällä se näytti olevan sallittua, kylmempien vuodenaikojen asut ovat olleet lähes yksinomaan yksivärisiä. Kesästä huolimatta mukana ei ole yhtään hihatonta tai pääntieltä avaraa asua. (Jos muuten joku osaa saksaa, olisi kiinnostavaa kuulla, onko teksteissä jotain arvottavaa kommentointia asuihin ja käyttäjän ikään liittyen.)


Syksyllä 1961 muodissa olivat toispuoleiset napitukset, kapeassa puvussa pitkä nappilista lienee hoikentavaksi ajateltu yksityiskohta. Pidän nappilistapuvusta, mutta pääntie voisi tässäkin olla hiukan avarampi. Toinen asu taas on vähän mitätön rusettiyksityiskohdasta huolimatta - hakematta tulee mieleen, että tässä on asu näkymättömäksi ikääntyneelle naiselle.


Minulla on varmasti paljon ikäisiäni ja vanhempiakin lukijoita. Mitä ajatuksia nämä puvut teissä herättävät?

keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Kesäinen arkiselfie

Kun tämän aamun haastattelu viivästyi ja lopulta peruuntui, tein kuten nykyihminen tekee aikaa tappaessaan ja otin selfien. Tällainen on keskiviikkoaamun kesälook.


Meikkiä on tuskin lainkaan, hiukset on hätäisesti sidottu poninhännälle. Vaatteet ovat arkea: nykyaikainen off shoulder -ribbitoppi (poistotekstiilipenkojaisista muistaakseni) ja 1950-luvun printtihame yhdistettynä 1970-luvun farkkutakkiin, kesävakioon, josta luovun vasta kun se kuluu puhki. Tämä on yksi esimerkki toppi-printtihameyhdistelmistä, joita olen käyttänyt viime aikoina paljon. Hameen kuosin esittelinkin jo korjaustöiden yhteydessä täällä, mutta nyt uusintana, koska se on niin kaunis.


Moniin vintagetyyleihin liittyy kiinteästi laittautuminen: kampaus, meikki, asusteiden valinta. Se jokin, joka nostaa asun arjen yläpuolelle. Itsekin arvostan sitä, huolelliset yksityiskohdat ovat osa vintagen viehätystä, mutta  joskus on vain kiire mennä, ottaa alle pyörä ja istuimeen taapero, eikä aina sovikaan näyttää kovin huomiotaherättävältä. Sitä on arki. Olen jo pitkään miettinyt, että pitäisi reilummin vain ottaa asukuvia arjen keskellä eikä vain silloin, kun on viimeistellyt itsensä parhaimmilleen juhlaan tai jostain muusta syystä.


maanantai 26. kesäkuuta 2017

Kuvia alkukesästä

Kesän ensimmäinen lomajakso on takana. Sen piti alkaa suurella pyöräretkellä, jonka päätepisteenä oli kesäkoti, mutta kuinka kävikään? Todella ikävä kesäflunssa kaatoi petiin perheen aikuisväestön, ja kun pyöriä piti olla lastaamassa junaan, makasinkin sängyn pohjalla pää täynnä räkää. Sitä kismityksen määrää, kun huolella suunniteltu reissu valmiiksi ostettuine lippuineen kaatuikin - tai no, siirtyi myöhempään kesään, mutta sillä hetkellä se ajatus ei auttanut.

Päätimme kuitenkin lähteä kesäkodille potemaan tautimme loppuun, ja siellä vietettiin reilu viikko. Tyylikuvia siellä ei ole tapana ottaa. Tässä kuitenkin Kiilan äänipäivillä ihanassa Westersissä napattu poikkeus, joka samalla todistaa, miksei tyylikuvia kesäkodilla oteta: hattu on vanhempieni Kyproksen tuliaisina tuoma turistihalpis, vyönä palvelee plyysisen aamutakin vyö ja kangaskengät ovat nähneet viime aikoina monenlaista maaperää. Taaperon rattaatkin ovat lainatut.


Mutta eikö ole aika ihana puvun kuosi? Kukkamekko löytyi viime poistotekstiilipäivästä, ja vaikka se malliltaan ei ole mieluisin, halusin ehdottomasti antaa tälle kukkamerelle mahdollisuuden. Juuri tällaisessa tyylissä 1970-luvun kuosimaailma on parhaimmillaan.


Lämpimän viikonlopun jälkeen viileni ja alkoi sadella. Keittiössä ollessamme kissa istui mielellään puoliksi avatun ikkunan karmilla ja katseli pihan lintuja; kuistin pylvään päällä on pääskysen pesä. Emme vieläkään raski päästää kisua kulkemaan vapaana edes maalla, mutta valjaissa se teki pitkiä lenkkejä, seikkaili metsässä, pellonreunalla ja kasvihuoneella. Lupiinit kukkivat hullun lailla, mutta ikävä velvollisuus oli niittää tämän tulokaslajin kukinnot ennen kuin siemenet kypsyivät. Isona ja näyttävänä kasvina lupiini sopii mainiosti suureen lattiamaljakkoon, jollaisissa joskus oli tapana pitää osmankäämejä.


Aika ei ehkä pysähtynyt, mutta se jarrutti. Kesän ilot ovat pieniä: kävely hakemaan Hesaria tienvarren postilaatikolta, aamukahvi pihalla kun jonain aamuna ei satanutkaan, naapurin kissanpentujen ihastelu innokkaan taaperon kanssa. Uimarannalle päästiin vain kerran, säätilassa, jossa vain 12-vuotiaat pystyivät uimaan. Juhannuksena nautittiin ystävien ihanasta puusaunasta kylällä, vihtakin oli tehty.

Yksi löytökin mahtui kesälomaviikkoon. Keittiömme liinavaatekaappiin oli päätynyt abstrakti 1950-luvun kangas; naapuri kertoi pelastaneensa sen joutumasta roskalavalle. Värit eivät toistu kuvassa oikein, mutta kuvioissa on mustan ja valkoisen lisäksi sinapihtavaa keltaista, hiukan murrettua punaista ja kylmää tummanvihreää. Pala on juuri sen kokoinen, että siitä syntyy hame. Olen ollut viime aikoina kovin ihastunut novelty-kuosisiin puuvillahameisiin ja yksinkertaisiin toppeihin niiden yläosina - tämä sopii sarjan jatkoksi mainiosti.


Hopeapeilin kesäseikkailuja voi seurata Instagramissa @hopeapeili - ihan joka kirppislöydöstä en enää raportoi blogin puolelle, mutta juuri sellaisissa pikkujutuissa insta toimii mainiosti. Tervetuloa mukaan!