maanantai 26. kesäkuuta 2017

Kuvia alkukesästä

Kesän ensimmäinen lomajakso on takana. Sen piti alkaa suurella pyöräretkellä, jonka päätepisteenä oli kesäkoti, mutta kuinka kävikään? Todella ikävä kesäflunssa kaatoi petiin perheen aikuisväestön, ja kun pyöriä piti olla lastaamassa junaan, makasinkin sängyn pohjalla pää täynnä räkää. Sitä kismityksen määrää, kun huolella suunniteltu reissu valmiiksi ostettuine lippuineen kaatuikin - tai no, siirtyi myöhempään kesään, mutta sillä hetkellä se ajatus ei auttanut.

Päätimme kuitenkin lähteä kesäkodille potemaan tautimme loppuun, ja siellä vietettiin reilu viikko. Tyylikuvia siellä ei ole tapana ottaa. Tässä kuitenkin Kiilan äänipäivillä ihanassa Westersissä napattu poikkeus, joka samalla todistaa, miksei tyylikuvia kesäkodilla oteta: hattu on vanhempieni Kyproksen tuliaisina tuoma turistihalpis, vyönä palvelee plyysisen aamutakin vyö ja kangaskengät ovat nähneet viime aikoina monenlaista maaperää. Taaperon rattaatkin ovat lainatut.


Mutta eikö ole aika ihana puvun kuosi? Kukkamekko löytyi viime poistotekstiilipäivästä, ja vaikka se malliltaan ei ole mieluisin, halusin ehdottomasti antaa tälle kukkamerelle mahdollisuuden. Juuri tällaisessa tyylissä 1970-luvun kuosimaailma on parhaimmillaan.


Lämpimän viikonlopun jälkeen viileni ja alkoi sadella. Keittiössä ollessamme kissa istui mielellään puoliksi avatun ikkunan karmilla ja katseli pihan lintuja; kuistin pylvään päällä on pääskysen pesä. Emme vieläkään raski päästää kisua kulkemaan vapaana edes maalla, mutta valjaissa se teki pitkiä lenkkejä, seikkaili metsässä, pellonreunalla ja kasvihuoneella. Lupiinit kukkivat hullun lailla, mutta ikävä velvollisuus oli niittää tämän tulokaslajin kukinnot ennen kuin siemenet kypsyivät. Isona ja näyttävänä kasvina lupiini sopii mainiosti suureen lattiamaljakkoon, jollaisissa joskus oli tapana pitää osmankäämejä.


Aika ei ehkä pysähtynyt, mutta se jarrutti. Kesän ilot ovat pieniä: kävely hakemaan Hesaria tienvarren postilaatikolta, aamukahvi pihalla kun jonain aamuna ei satanutkaan, naapurin kissanpentujen ihastelu innokkaan taaperon kanssa. Uimarannalle päästiin vain kerran, säätilassa, jossa vain 12-vuotiaat pystyivät uimaan. Juhannuksena nautittiin ystävien ihanasta puusaunasta kylällä, vihtakin oli tehty.

Yksi löytökin mahtui kesälomaviikkoon. Keittiömme liinavaatekaappiin oli päätynyt abstrakti 1950-luvun kangas; naapuri kertoi pelastaneensa sen joutumasta roskalavalle. Värit eivät toistu kuvassa oikein, mutta kuvioissa on mustan ja valkoisen lisäksi sinapihtavaa keltaista, hiukan murrettua punaista ja kylmää tummanvihreää. Pala on juuri sen kokoinen, että siitä syntyy hame. Olen ollut viime aikoina kovin ihastunut novelty-kuosisiin puuvillahameisiin ja yksinkertaisiin toppeihin niiden yläosina - tämä sopii sarjan jatkoksi mainiosti.


Hopeapeilin kesäseikkailuja voi seurata Instagramissa @hopeapeili - ihan joka kirppislöydöstä en enää raportoi blogin puolelle, mutta juuri sellaisissa pikkujutuissa insta toimii mainiosti. Tervetuloa mukaan!

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Puistokirppislöytö olikin design-vaate

Olen usein puhunut siitä, ettei Suomessa tee luksuskirppislöytöjä. Täällä on sodanjälkeisinä vuosikymmeninä käytetty niin vähän Chanelia, Dioria ja muita eurooppalaisia luksusmerkkejä, että maahantuodut harvat kappaleet varmasti periytyvät tiukasti suvun sisällä. Suomessa myös teetettiin vaatteita pitkään, vielä 1960-70-luvullakin. Mutta poikkeuksensa on täälläkin.

Löysin puistokirppikseltä kivan kesämekon, vähän kauhtuneen ja itselleni pienen, mutta pieni oli hintakin ja arvelin, että kauniista kankaasta ja hyvästä rungosta pystyisin muokkaamaan jotain sopivaa - vaikka jatkamalla olkaimia jollain sopivan värisellä kankaalla. Värejä oli valittavaksi:


oranssia, pinkkiä, turkoosia, valkoista, hiekanruskeaa, lehmuksenvihreää. Tyyliltään puku edustaa mielestäni siirtymävaihetta 1950-luvun new lookista kevyempään ja värikkäämpään 1960-luvun modiin, mutta se voi myös olla vielä selvästi 1950-luvun puolelta.


Tuotelappu näytti tältä, ja ihan sattumalta tajusin, mihin Cinderella-tuotemerkki liittyy.


Mekkoni on Riitta Immosen suunnittelema! Cinderella oli Immosen luotsaama tuotemerkki, joka teki prêt à porter -periaatteella kepeitä kesäasuja, suloisia alusvaatteita, äitiysvaatteita ja käytännöllisiä työtakkeja - arkisia tuotteita, jotka haute couture kiersi kaukaa. Cinderella perustettiin vuonna 1955 ja sillä oli Helsingissä oma putiikki, joka avattiin 1957. Vaatteiden päämateriaalina oli puuvilla, ensin kotimainen PMK:n valikoimista, sittemmin yhä useammin ranskalaisen Boussacin valmistama. Veikkaan, että löytämäni puvun kangas on ranskalaisperäistä, siksi rohkeasti kuvioitu se on. Myös Eva Taimi teki Cinderellalle käsinmaalattuja uniikkikankaita - löytäisipä joskus jotain sellaista!

Ilmeisesti muuten tämä Hopeapeilin kansikuva-asukin on Cinderellaa, ainakin kansi on mukana Immosesta kertovan kirjan Cinderella-luvussa. Olen julkaissut tämän täällä ennenkin, koska asu on epätavallinen ja hauska, housuasuna ajalleen (1961) rohkea ja rento valinta. Nämä sanat ilmeisesti kuvailevat Cinderellan linjaa yleisemminkin. Brändi oli suunnattu nuorille, moderneille naisille.


Cinderella lopetti toimintansa vuonna 1968. Sen pieniin sarjoihin perustuva tuotantotapa kävi kannattamattomaksi, kun muu valmisvaateteollisuus alkoi tuottaa suuria eriä samantyyppisiä vaatteita.

Jos haluat lukea lisää Riitta Immosen työstä ja Cinderellasta, suosittelen Ritva Koskennurmi-Sivosen hyvin tehtyä, perusteellista kirjaa Muotitaiteilija Riitta Immonen - vaatteita naisille työhön, juhlaan, vapaa-aikaan (Multikustannus 2008). Kirjakaupoissa tuskin enää on, mutta itse hain sen tätä kirjoitusta varten lainaan kaupunginkirjastosta. Vanhasta suomalaisesta muodista on harmillisen vähän kirjoja, tämä menee ehdottomasti hankintalistalle.

Mutta tätä taustaa vasten en nyt lähdekään tuunailemaan parin euron puistolöytöäni. Myydäkö pois vai odottaako, että tytär kasvaa? Ehkä seinähengariin voisi välillä vaihtaa uuden puvun.

Ps. Lisäsin uuden aihetunnisteen: Suomi-vintagen alle kerään vähitellen vanhojakin aihetta käsitteleviä kirjoituksia.

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Pari palaa Turkua

Tämä virkanainen ei ole vielä lähtenyt lomalle, joten blogi on ollut taka-alalla. Onneksi pieniä lomamaisia hetkiä voi ottaa työpäivienkin oheen. Esimerkiksi tällaisissa tunnelmissa poikkesimme viime viikolla, kun ravintola Roster juhli avajaisiaan ja kutsui myös Åblogit-yhteisön mukaan.


Roster sijaitsee tuomiokirkon kupeessa Maaherran makasiinissa, 1700-luvun rakennuksessa, joka on alun perin rakennettu vaunutalliksi ja jossa on ollut ainakin postitoimisto ja yliopiston tiloja - jos joku muistaa Levottomat-leffan lopusta luentokohtauksen, se on kuvattu Maaherran makasiinissa. Supertuottelias kulttuurihistoriantutkija Rauno Lahtinen on kirjoittanut talon historiasta kirjankin.

Ja mitä näissä puitteissa syötiin? Kuhaa ja kookosta yhdistävä annos katosi lautaselta niin nopeasti, ettei kuvaa ehditty ottaa, mutta tartarliha ja parsa-manchegovaahto säilyivät juuri ja juuri tarpeeksi kauan. Ei ollenkaan harmita, että laatikossa odottaa lahjakortti näiden makujen äärelle!


Samainen Rauno Lahtinen on yhtenä tekijänä myös upouudessa matkaoppaassa Turkuun. Oppaan julkkareita vietettiin niin ikään viime viikolla. Oli ilahduttavaa huomata, miten paljon oppaaseen on panostettu: sekä tekstit että kuvitus ovat runsaat, vaivaa ei ole säästetty. Kuulemma muutoksia tekstiin piti tehdä viime hetkiin saakka, koska täällä syntyy esimerkiksi uusia ravintoloita jatkuvasti. Mainio matkailukaupunki - melkein käy kateeksi niitä, jotka pääsevät Turkuun turisteina.


Ja keneltä kysyisitte vinkkejä Turun kirpputorielämään? Voi kunpa pääsisimme useamminkin harrastamaan vanhan tavaran metsästystä yhdessä!


torstai 1. kesäkuuta 2017

Virkanainen lähtee lomalle (1937)

On virallinen ensimmäinen kesäpäivä. Oma ensimmäinen lomajaksoni koittaa vasta parin viikon kuluttua, mutta voihan tässä vaiheessa jo suunnitella lomapuvustoa, jos se vaikka auttaisi jaksamaan tämän kohtuullisen kylmän kesäpäivän (Turussa ei sentään satanut lunta, toisin kuin monissa muissa kaupungeissa tänään).

Artikkeli Virkanainen lähtee lomalle on Hopeapeilistä 6/1937. Sen on kirjoittanut lehden vakituinen muotitoimittaja Viiva, jonka henkilöllisyyttä en vieläkään tiedä. "Nainen, jolta vaativa jokapäiväinen ansiotyö nielee sekä ajan että tarmon, ei usein enää jaksa suuresti huolehtia muodista eikä edes riittävästi omasta vaatetuksestaan. Se voi kesäloman lähetessä jäädä vallan sattuman varaan, ellei hänellä ole huolehtivaa ompelijaa", Viiva toteaa. Kuulostaa jotenkin tutulta. Täälläkin odottaa maailman hienoin kalakuosinen kesähame uutta vyötärönauhaa - puolen tunnin työ, mutta koska jaksaisi aloittaa? Olisipa jossain tarpeistani huolehtiva ompelija!


Mutta ei hätää, Viiva kertoo, mitä tarvitaan onnistuneeseen virkanaisen kesälomaan! Matkapuvun on hyvä olla rypistymätöntä kangasta, joka ei ole "missään nimessä arka" - ymmärrän tämän niin, että värinkin on hyvä kestää pieni pölyyntyminen. Pienet vaaleat "pesupuvut" eli vesipesun kestävät puvut ovat hyvin käteviä, samoin välttämätön on rantapuku uimapukuineen. "Ilman näitä ei nainen nykyisin lähde kesänviettoon", tähdentää Viiva.

Matkapuvuston kuvaehdotuksissa alla näemme vaaleansinisen puku-takkiyhdistelmän, ruskeankirjavan matkapuvun ruutupuseroineen ja ruskeine asusteineen, vaaleansinisillä ja valkoisilla ristipistoilla somistetut nahkahansikkaat, mustavalkoisen laukun sekä kelta-vihreä-musta-valkokirjavan silkkihuivin. Mokkakenkiä varten pakattiin mukaan kumiharja.


Viiva on realisti kotimaan säätilojen suhteen. Kylmän ilman varalle pitää pakata neuleita, kuten syvänsininen neulepuku ja reipas ankkurinkuvalla somistettu pusero, sekä lämmin, mutta vaalea villainen kesäpuku. Myös sadetakki varjoineen kuuluu "yleisiin kesävarusteisiin". Alla olevan sivun oikeassa alakulmassa on yksinkertainen, valkoinen puku, joka hyvin soveltuu matkapuvustoon. Vasemmalla alhaalla taas on "kirjava tyylipuku", jonka voittanutta ei ole olemassakaan maalla oleskelussa, vaikka virkanainen harvoin tulee hankkineeksi sellaista itselleen.


Rannikolle sopivat räväkätkin kuosit ja värit. Pääkuvan kiemurakuvioinen shortsi- ja takkipuku on "amerikkalaisen rantaravintolan parvekkeelta", raidallinen rantapuku Lontoosta. Karjakkotyylinen huivi oli näköjään kesämuotia tuolloin. Pienimmän kuvan ranta-asussa on leveät, laskostetut housut ja rintaliivi, eli se vastaa näistä parhaiten 30-luvulla huippumuodikasta rantapyjama-asua.


Musta puku tai muu ainakin kevyesti juhlava asu, "puutarhapuku" kuului lomapuvustoon. Pilkullinen organzamaksimekko on häkellyttävän upea! Hauska on myös housuasu, jonka laukku ja hattukin ovat samaa kuosillista kretonkia.


Matkalle tarvittiin myös kenkiä: pellava- ja kumikengät, rantasandaalit ja kesäiset iltakengät. Jos johonkin pukuun kuuluu hattu, se mukaan, samoin "pehmeä lämmin urheilulakki huiveineen". Joko nousi matkakuume? Minulle vähän, vaikka ensimmäinen kesäreissu tapahtuukin polkupyöräillen eikä ehkä ihan tällaisen puvuston kanssa...

sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Juhlakiharat

Oli juhlaviikonloppu. Mieheni vietti synttärijuhlaa, ja siinä sivussa tuli noteeratuksi myös yhteinen juhlamme, 15-vuotishääpäivä. Kuten hyvään juhlaan kuuluukin, tekemistä oli enemmän kuin aikaa ottaa kuvia, mutta tässä yksi otos, jossa ainakin kampaukseni näkyy hyvin. Olen viime aikoina alkanut suosia tällaista ei-niin-vintagea kiharat valtoimenaan -kampausta, koska voihan näistä vyötärömittaisista hiuksista näinkin iloita eikä aina solmia niitä kiinni. Mitä olette mieltä, sopiiko aidon 50-luvun cocktailpuvun kanssa tällainen tyyli?


Puku on muuten sama kuin mieheni 40-vuotispäivillä viisi vuotta sitten. Nyt se on hiukan ahtaampi, mutta ehkä jo seuraavilla synttäreillä taas sopiva!

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Tänä kesänä uin tyylikkäästi

Viime kesänä en uinut kertaakaan. Luit oikein: ei yhtään pientäkään kastautumista. Kahlailin vähän, mutta aina oli liian kylmä, jotta olisin tosiaan halunnut sukeltaa aaltoihin. Sellainen voi olla Suomen suvi.

Tänä kesänä rantaelämä ei jää ainakaan uima-asuista kiinni, sillä sattuman kauppaa olen löytänyt jo kolme hienoa uimapukua seuraavalle lämpimälle kaudelle. Uusin löytö on huikein ja tapahtui tänä aamuna Turun Sanomien peräkonttikirppiksellä kauppatorilla:


Poimutukset, housumainen alaosa, metallivetoketju takana ja kaikki muut 1950-luvun herkut löytyvät tästä vedenneidon juhla-asusta. Kaiken lisäksi materiaali on jonkinlaista satiinia, joten en tiedä, onko tässä oikeasti edes tarkoitus kastautua vai vain keikistellä rannalla epäkäytännölliset huippukorkeat pistokkaat jalassaan. Mikäpä siinäkään!

Merkki on tällainen S, joka ei ainakaan minulle kerro mitään. Tietääkö joku tästä enemmän?


Itse en ole vielä pukua päälleni ehtinyt sovittaa - se vaikuttaa kyllä oikean kokoiselta - mutta Todellinen Prinsessa testasi sen ja totesi, että se on hyvin sileä ja pehmeä!



torstai 18. toukokuuta 2017

Kevätilta kesäkahvilassa

Kun portaikko näyttää tältä, totta kai mielellään kurkistaa sisäänkin.


Meidät åblogilaiset kutsuttiin tutustumaan kahvila Villa Kuuvaan ja sen kesätarjoomuksiin. Kuten illan emännällekin sanoin, tulen aina mielelläni paikalle, kun tapahtumaan kuuluu ruokaa ja vanha talo. Villa Kuuva on peräisin vuodelta 1850, ja siellä on hallituskaudellaan vieraillut myös keisari Aleksanteri III (joka kuulemma nykyisin kummittelee siellä ja pyytää mehua).

Upeat lasi-ikkunat ovat alkuperäiset. Vaikka tälläkin huvilalla on ollut muovimattokautensa, ihanaa, että ikkunat selvisivät siitä. Lattiassakin ovat taas esillä alkuperäiset lankut.


Saimme maistaa kesän herkkuja kuten raparperipiirasta ja vaniljakastiketta. Lasikuistilta oli esteetön näkymä merelle, jossa purjehtijat, ruotsinlaivat ja vesilinnut uivat ohi sulassa sovussa.


Ihan siitä ilosta, että pääsin iltapalalle kauniiseen ympäristöön, halusin myös pukeutua vähän paremmin. Arvelin, etteivät piikkikorot ole se paras vaihtoehto vanhan huvilan puutarhaan, mutta mukavasti näillä selvisi.

helmenharmaa 50-luvun huopahattu Boutique Minne
helmenharmaat 50-luvun ryppyavokkaat puistokirppislöytö
huivi, korvikset, pinkki 80-luvun trenssi UFF
pilkullinen puku omatekoinen

Minulla on joitain kauniita pukuja, joita käytän ihan liian vähän siitä syystä, että niiden silittäminen on rasittavaa. Tämä muutama vuosi sitten itse ompelemani pilkkupuku on sellainen. 1950-luvun kaavaan sopiva petrolinvärinen kangas löytyi kaapista - oltuaan välillä pari vuotta hukassa. Sellaista on joskus keräilijä-epäminimalistin elämä.




tiistai 9. toukokuuta 2017

3 x 2 €

Taas on Uffin tasarahapäivien aika. Kävin katsastamassa tarjonnan, ja lastenvaatteiden lisäksi mukaan lähti muutama pikkujuttu omaan kokoelmaan.


60-luvun laukku on vinyyliä ja kiinnitti huomion hauskan kuusikulmaisen muotonsa takia - ja siksi, että se oli täysin ehjä, ehkä jopa käyttämätön. 50-luvun pikku cocktailhatuke on somistettu molemmilta sivuilta kahdella lehtimäisellä huopasuikaleella.


Koruja en ole ostanut aikoihin, koska ne enimmäkseen vain riippuvat naulakossaan. Tämän punavalkoisen helminauhan kaunis lukko oli kuitenkin mielestäni hintansa arvoinen. En osaa sanoa, onko koru rakennettu uudelleen vai alkuperäisessä asussaan. Helmiä on monenlaisia, mutta samansävyisiä kaikki.


Kaikki löytöni maksoivat kaksi euroa kappaleelta. Kohtuuhinta hyväkuntoisista vintageasusteista!

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Ranskalainen cocktail-puku

Mennäänpä vaihteeksi vähän uudemmille vuosikymmenille. Eilisillan cocktail-puku on nimittäin aitoa ysäriä, ehkä 80- ja 90-lukujen vaihteesta.


Ranskalaisvalmisteinen cocktailpuku on pilkullista viskoosia. Ihastuin heti sen leikkaukseen: puvussa on erittäin istuva helmaosa ja lanteilla pussimaiset irralliset liehukkeet - niiden ainoa tehtävä on tuoda asuun muotoa, vaikka ensin hahmotin ne jonkinlaisiksi taskuiksi. (Mitä oikein ajattelin?) Pääntie jäljittelee sweetheart-pääntietä kulmikkaasti, kaulus leviää hiukan olkapäidenkin päälle. Pukuun kuuluneet olkatoppaukset nyppäsin pois.


Puku tuli minulle niinkin eksoottisesta paikasta kuin Telaketju-hankkeen ja TST-Texvexin poistotekstiilipenkojaisista. Siellä on tällä hetkellä tekstiilikilon hinta 50 senttiä, joten veikkaan, että cocktailpukuni hinta jäi noin kymmeneen senttiin.

Penkojaiset ovat jännittävä tapahtuma, josta voi löytää mitä tahansa: tällaisista ehjistä, ei edes pesua kaipaavista erikoisista ja tyylikkäistä vaatteista puhkinukuttuihin tahraisiin tyynyliinoihin. Ehjät ja hyvät ovat vähemmistössä ja hyvä niin, jos se kertoo siitä, että ehjien vaatteiden ensisijainen kierrätyspaikka on kirpputori. Poistotekstiilikeräyshän ottaa vastaan ihan kaiken, osa päätyy käsityöharrastajien materiaaliksi, osa öljynimeytysmatoiksi ja niin edelleen. Onneksi osuin tämän kohdalle, ettei ranskalainen kaunotar päätynyt öljynimeytystehtäviin!

tiistai 2. toukokuuta 2017

Hattupäivä

Päästiin vihdoin aikaan, jossa trenssiä voi pitää auki. Melkein harmittaa, ettemme olleet kaupungissa lämpöisellä vappupiknikillä, mutta toisaalta: maalla istutin hedelmäpuita, persikan ja aprikoosin.

Harmaaruudullinen trenssi ei ihan istu väriltään muuhun asuun, jossa on tumman suklaan ja oliivin sävyjä. Ja hattu.

70-luvun trenssi, 50-luvun ruskea jakku, kapea vyö UFF
50-luvun kävelykengät Alles Gute Vintage
oliivinvihreä mekko ommeltu itse vanhasta kankaasta vanhalla kaavalla
ruskea hattu saatu asunnonoston kaupanpäällisenä

Hattu on löytynyt asuntomme kellarista. Se on kuulunut Hiiskun neideille, jotka omistivat asuntomme 1950-70-luvuilla. Muut Hiiskujen vaatteet eivät minulle istuneet, mutta pää on onneksi saman kokoinen! Välillä kävi niin kova tuuli, että piti klassisesti pitää hatusta kiinni.

Tältä näyttää sitten, kun lämpenee vielä muutaman asteen ja trenssin voi kokonaan jättää kotiin.


Hattu on niin kylmän ruskea, että näytti joissain kuvissa siniseltä.


Ja näihin herkkuihin oli mukava päättää tiistainen työpäivä, toukokuun avaus.


sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

tiistai 25. huhtikuuta 2017

Kukkamekko kylmyyttä vastaan

Aamulla oli taas lunta maassa. Talven viimeiset kouristukset jatkuvat, mutta päätin joka tapauksessa vetää päälleni kukkamekon ja ottaa asukuvan rohkeasti ulkona. Tässä kuvassa on kaksi vanhaa klassikkovaatetta, mekon lisäksi neuletakki.


Tämä mekko on ollut mielessäni, koska vanha kuva siitä tuli vastikään vastaan Facebook-muistona ja tajusin, että ihan samaa pukua käytin juuri viime viikolla - ja nyt taas tänään. Olen löytänyt mekon jo esihopeapeiliaanisena aikana, sillä kuvan ottamisesta oli seitsemän vuotta. Näytin siinä kuvassa selvästi nykyistä nuoremmalta ja hoikemmalta, mikä ei ole ihme, mutta onneksi puku oli alun perin hiukan liian iso ja nyt siis suorastaan sopiva!

Suuri ilo vintagepukeutumisharrastuksessa on juuri tämä: sama vaate viehättää vuodesta toiseen eikä vanhene. Tämäkin noin 1960-luvun alkuun ajoittuva yksinkertainen, kankaan väreistä voimansa ammentava puku näyttää ihan yhtä ihanalta ja raikkaalta kuin silloin, kun löysin sen viidellä eurolla sotkuisen hyllykirppiksen tangolta.

Jos ehtisi, senkin voisi laskea, montako kertaa tämä H&M:lta vuosia, vuosia sitten ostettu neuletakki on esiintynyt blogissa. Kymmeniä? Parempaa en ole sen koommin löytänyt, vaikka olen etsinyt. Mainio esimerkki siitä, että joskus edullinen halpaketjuostoskin kannattaa.


Talvelle kuitenkin sen verran myönnytystä, että sisällä vaihdoin jalkineiksi tohvelit.


sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Kaksi abstraktia hamekuosia

Siis voi hyvänen aika miten kylmä on! Ei puhettakaan kesäpukeutumisesta, paitsi ompelupöydän ääressä. Tänään sain vihdoin nappeja vaille valmiiksi kaksi hametta, joiden aihiot ostin viime syksynä - halvalla arkikäyttöön, koska kummassakin kankaassa oli vikaa, mutta kuka näitä kuoseja olisi voinut vastustaa?


Kukka- ja pilkkukuosit ovat tietysti ihania ja rakastan niitä aina vain, mutta nämä abstraktit kuosit puhuttelivat yhtäkkiä todella vahvasti. Varsinkin, kun niiden kylmä värimaailmakin miellytti. Molemmat hameet olivat olleet nuoren hoikan tytön vaatekaapissa joskus 50-60-luvun vaihteessa. Purin 60-senttiset vyötärönauhat pois ja korvasin poimutukset laskoksilla ennen kuin ompelin uudet vyötäröt. Projekti oli siis niin helppo, että kulkee jossain korjauksen ja ompeluprojektin välimailla, mutta jostain pitää pitkän ompelutauon jälkeen aloittaa.

Tietääkö joku jotain kankaista - suunnittelijaa tai tehdasta? Veikkaan niitä kotimaisiksi, koska alkuperäiset hameet on ommeltu kotona tai ompelijalla Suomessa. * Päivitys: Takimmainen kangas löytyi! Se on ruotsalaisen Viola Gråstenin suunnittelema Casa, 1954, valmistaja ruotsalainen NK-Textilkammare.

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Vaikeasti käytettäviä kenkiä

Joku kysyi Facebookissa, pystynkö käyttämään kaikkia kokoelmani kenkiä. Vastasin, että kyllä, kaikki ovat ainakin suurin piirtein sopivan kokoisia, mutta osa sopii todellakin paremmin kotihipoissa istumiseen kuin reippaaseen retkeilyyn tai edes kaupungin katukäytäville. Jotkut kengät ovat siis selvästi enemmän keräily- kuin käyttöesineitä, mutta sen varmasti ymmärtää monikin vintageharrastaja.

Nämä viininpuna-tummansiniset koristeleikatut avokkaat ostin jo yli kymmenen vuotta sitten. Ne maksoivat pari euroa hyllykirppiksellä. Korko on neulanterävä 1960-luvun alun tapaan, ja kengät ovat niin kevyet ja epästabiilit, että niitä on vaikea saada asetelluksi kuvaa varten seisaalleen. Mutta silti:


...käsi sydämelle, eihän kukaan voisi antaa tällaisia kaunokaisia pois? Luulisin, etten ole käyttänyt niitä kertaakaan.

Kullanväriset silkkiavokkaat ovat sentään olleet muutaman kerran käytössä. Kymmenisen vuotta sitten puin ne ystäväni häihin, ja toisesta irtosi pohja. Tämän tyyppiset viat voi korjata, mutta kullanvärinen silkki on niin arka materiaali, että mietin tosi tarkkaan, koska näitä kenkiä voi käyttää. Viimeksi ne ulkoilivat toisen ystävän lapsen ristiäisissä viime syksynä.


(Minulla on myös pääväriltään valkoiset mokkakengät, joita en hoksannut tähän erikseen kuvata. Se värin ja materiaalin yhdistelmä on suunnittelijalta jo sulaa hulluutta.)

Ja sitten ovat kengät, jotka voisivat olla Bettie Pagen jäämistöstä. Äärettömän korkeat, kiikkerät, vaikeasti jalkaan puettavat platform-kengät 1950-luvulta. Ihmettelen yhä, millaiselle esiintyvälle taiteilijalle nämä ovat mahtaneet kuulua ja miten ne ovat päätyneet Suomeen - sillä Suomessa niitä on käytetty; toisen kengän pohjassa lukee "Oikea".


Onko sinulla kaapissasi kenkiä tai vaatteita, joita on vaikea käyttää, mutta joiden lumovoima pitää silti otteessaan?

lauantai 15. huhtikuuta 2017

Pääsiäiskakku, 1949

Tänä pääsiäisenä herkkusuita ihastuttaa kinderkakku, mutta vuonna 1949 pääsiäiskakku oli tämän näköinen. Marmeladitäyte, suklainen kuorrutus ja Fazerin rakeilla koristeltu pinta tekivät juhlan. Huomatkaa pienemmän tytön pupunkorvat mainoksessa!


tiistai 11. huhtikuuta 2017

Kenkien väestönlaskenta

Monetko kengät mahdan omistaa? Pari kertaa olen laskenut ne, ja viime laskennan tulos neljä vuotta sitten oli satakolme paria. (103 on taloudessamme ajankohtainen luku, sillä puolisoni sai täsmälleen sen verran ääniä kuntavaaleissa.) Uteliaisuus alkoi kasvaa taas: olisiko määrä kasvanut vai pienentynyt sitten viime laskeman? Pikku assistentti apuna en saanut näistä ihan yhtä jämptiä ja nättiä asetelmaa (tai yhtä siistiä ympäristöä) kuin viimeksi, mutta tältä se näytti:




Onhan niitä siinä, kenkiä. Avokkaita, sandaaleja, saapikkaita, ballerinoja, kumppareita. Jo kuvaa asetellessani tiesin, että kaikki eivät ole tässä: talvisimmat karvavuorisaappaat vietiin jo vintille, ja sinne jätettiin jotkut kesäiset... Mutta kuvassa on 98 paria kenkiä ja sen ulkopuolella ainakin kolmet talvisaappaat, parit tennarit ja parit kesämökillä sijaitsevat epämääräiset räyskät. Eli väestö on kasvanut!

Kuvassa on 24 mustat kengät, 16 punaiset tai pinkit, 13 ruskean tai beesin sävyiset, 10 harmaat, 8 selvästi kaksiväriset, 4 valkoiset, 3 keltaiset, 3 hopeanväriset, 2 kullanväriset, 2 siniset, 2 turkoosit, 2 vihreät ja 1 violetit - laskin jotain väärin, sillä minut keskeytettiin vähän väliä! Yhdettoista nilkkurit, kahdet saapikkaat, kahdet kalossit, yhdettoista sandaalit tai sandaletit, kahdet pistokkaat. 3 t-remmiä, ainakin 9 platformia. 3 Zaran kengät, 3 vintage-Desiréet. Vanhimmat ovat 1920-luvun hopeasandaletit alimman kuvan vasemmassa reunassa ja uusimmat Lola Ramonan sydänballerinat, jotka ostin pari viikkoa sitten.


Yhdet heitin roskiin: aikoinaan hartaasti askartelemani punaiset glitteravokkaat, joiden pinta ei oikein kestänyt seinähyllyn putoamista päälleen. Tuhon viimeisteli tyttäreni, joka astui kengän päälle niin, että ritinä kuului.


Kahdet kengät lähtivät suutariin - korkolappuja vailla olivat esimerkiksi nämä pilkkuavokkaat, joilla taikoo hetkessä itsensä oman elämänsä Minni Hiireksi.


Uutena ostettuja kengistäni on vain kahdeksat tai yhdeksät, mikä on ihan hyvä saldo tällaisessa määrässä. Tunnustan myös, että löysin parit sellaiset kengät, joita en muistanutkaan omistavani, eli ehkä näitä on jo muutamat liikaa? Vai juuri sopivasti? Mitä sanoisit?