sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Kaksi abstraktia hamekuosia

Siis voi hyvänen aika miten kylmä on! Ei puhettakaan kesäpukeutumisesta, paitsi ompelupöydän ääressä. Tänään sain vihdoin nappeja vaille valmiiksi kaksi hametta, joiden aihiot ostin viime syksynä - halvalla arkikäyttöön, koska kummassakin kankaassa oli vikaa, mutta kuka näitä kuoseja olisi voinut vastustaa?


Kukka- ja pilkkukuosit ovat tietysti ihania ja rakastan niitä aina vain, mutta nämä abstraktit kuosit puhuttelivat yhtäkkiä todella vahvasti. Varsinkin, kun niiden kylmä värimaailmakin miellytti. Molemmat hameet olivat olleet nuoren hoikan tytön vaatekaapissa joskus 50-60-luvun vaihteessa. Purin 60-senttiset vyötärönauhat pois ja korvasin poimutukset laskoksilla ennen kuin ompelin uudet vyötäröt. Projekti oli siis niin helppo, että kulkee jossain korjauksen ja ompeluprojektin välimailla, mutta jostain pitää pitkän ompelutauon jälkeen aloittaa.

Tietääkö joku jotain kankaista - suunnittelijaa tai tehdasta? Veikkaan niitä kotimaisiksi, koska alkuperäiset hameet on ommeltu kotona tai ompelijalla Suomessa. * Päivitys: Takimmainen kangas löytyi! Se on ruotsalaisen Viola Gråstenin suunnittelema Casa, 1954, valmistaja ruotsalainen NK-Textilkammare.

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Vaikeasti käytettäviä kenkiä

Joku kysyi Facebookissa, pystynkö käyttämään kaikkia kokoelmani kenkiä. Vastasin, että kyllä, kaikki ovat ainakin suurin piirtein sopivan kokoisia, mutta osa sopii todellakin paremmin kotihipoissa istumiseen kuin reippaaseen retkeilyyn tai edes kaupungin katukäytäville. Jotkut kengät ovat siis selvästi enemmän keräily- kuin käyttöesineitä, mutta sen varmasti ymmärtää monikin vintageharrastaja.

Nämä viininpuna-tummansiniset koristeleikatut avokkaat ostin jo yli kymmenen vuotta sitten. Ne maksoivat pari euroa hyllykirppiksellä. Korko on neulanterävä 1960-luvun alun tapaan, ja kengät ovat niin kevyet ja epästabiilit, että niitä on vaikea saada asetelluksi kuvaa varten seisaalleen. Mutta silti:


...käsi sydämelle, eihän kukaan voisi antaa tällaisia kaunokaisia pois? Luulisin, etten ole käyttänyt niitä kertaakaan.

Kullanväriset silkkiavokkaat ovat sentään olleet muutaman kerran käytössä. Kymmenisen vuotta sitten puin ne ystäväni häihin, ja toisesta irtosi pohja. Tämän tyyppiset viat voi korjata, mutta kullanvärinen silkki on niin arka materiaali, että mietin tosi tarkkaan, koska näitä kenkiä voi käyttää. Viimeksi ne ulkoilivat toisen ystävän lapsen ristiäisissä viime syksynä.


(Minulla on myös pääväriltään valkoiset mokkakengät, joita en hoksannut tähän erikseen kuvata. Se värin ja materiaalin yhdistelmä on suunnittelijalta jo sulaa hulluutta.)

Ja sitten ovat kengät, jotka voisivat olla Bettie Pagen jäämistöstä. Äärettömän korkeat, kiikkerät, vaikeasti jalkaan puettavat platform-kengät 1950-luvulta. Ihmettelen yhä, millaiselle esiintyvälle taiteilijalle nämä ovat mahtaneet kuulua ja miten ne ovat päätyneet Suomeen - sillä Suomessa niitä on käytetty; toisen kengän pohjassa lukee "Oikea".


Onko sinulla kaapissasi kenkiä tai vaatteita, joita on vaikea käyttää, mutta joiden lumovoima pitää silti otteessaan?

lauantai 15. huhtikuuta 2017

Pääsiäiskakku, 1949

Tänä pääsiäisenä herkkusuita ihastuttaa kinderkakku, mutta vuonna 1949 pääsiäiskakku oli tämän näköinen. Marmeladitäyte, suklainen kuorrutus ja Fazerin rakeilla koristeltu pinta tekivät juhlan. Huomatkaa pienemmän tytön pupunkorvat mainoksessa!


tiistai 11. huhtikuuta 2017

Kenkien väestönlaskenta

Monetko kengät mahdan omistaa? Pari kertaa olen laskenut ne, ja viime laskennan tulos neljä vuotta sitten oli satakolme paria. (103 on taloudessamme ajankohtainen luku, sillä puolisoni sai täsmälleen sen verran ääniä kuntavaaleissa.) Uteliaisuus alkoi kasvaa taas: olisiko määrä kasvanut vai pienentynyt sitten viime laskeman? Pikku assistentti apuna en saanut näistä ihan yhtä jämptiä ja nättiä asetelmaa (tai yhtä siistiä ympäristöä) kuin viimeksi, mutta tältä se näytti:




Onhan niitä siinä, kenkiä. Avokkaita, sandaaleja, saapikkaita, ballerinoja, kumppareita. Jo kuvaa asetellessani tiesin, että kaikki eivät ole tässä: talvisimmat karvavuorisaappaat vietiin jo vintille, ja sinne jätettiin jotkut kesäiset... Mutta kuvassa on 98 paria kenkiä ja sen ulkopuolella ainakin kolmet talvisaappaat, parit tennarit ja parit kesämökillä sijaitsevat epämääräiset räyskät. Eli väestö on kasvanut!

Kuvassa on 24 mustat kengät, 16 punaiset tai pinkit, 13 ruskean tai beesin sävyiset, 10 harmaat, 8 selvästi kaksiväriset, 4 valkoiset, 3 keltaiset, 3 hopeanväriset, 2 kullanväriset, 2 siniset, 2 turkoosit, 2 vihreät ja 1 violetit - laskin jotain väärin, sillä minut keskeytettiin vähän väliä! Yhdettoista nilkkurit, kahdet saapikkaat, kahdet kalossit, yhdettoista sandaalit tai sandaletit, kahdet pistokkaat. 3 t-remmiä, ainakin 9 platformia. 3 Zaran kengät, 3 vintage-Desiréet. Vanhimmat ovat 1920-luvun hopeasandaletit alimman kuvan vasemmassa reunassa ja uusimmat Lola Ramonan sydänballerinat, jotka ostin pari viikkoa sitten.


Yhdet heitin roskiin: aikoinaan hartaasti askartelemani punaiset glitteravokkaat, joiden pinta ei oikein kestänyt seinähyllyn putoamista päälleen. Tuhon viimeisteli tyttäreni, joka astui kengän päälle niin, että ritinä kuului.


Kahdet kengät lähtivät suutariin - korkolappuja vailla olivat esimerkiksi nämä pilkkuavokkaat, joilla taikoo hetkessä itsensä oman elämänsä Minni Hiireksi.


Uutena ostettuja kengistäni on vain kahdeksat tai yhdeksät, mikä on ihan hyvä saldo tällaisessa määrässä. Tunnustan myös, että löysin parit sellaiset kengät, joita en muistanutkaan omistavani, eli ehkä näitä on jo muutamat liikaa? Vai juuri sopivasti? Mitä sanoisit?

torstai 6. huhtikuuta 2017

Lämpöä odotellessa


Rennon keväinen tunnelma oli Eeva-lehden kannessa huhtikuussa 1941. Lämmön paluuta pitää täällä vielä odottaa, mutta optimisti minussa halusi jo tuoda kesävaatelaatikot vintiltä kaikkine ihanine väreineen ja kuoseineen. Tai ehkä pikemminkin viedä harmaat villavaatteet vintille odottamaan marraskuuta... Jotain syvästi epäloogista on siinä, että kesän kahta helleviikkoa varten on lähes yhtä paljon vaatteita kuin kylmäksi kaudeksi, joka kestää melkein puoli vuotta!

torstai 30. maaliskuuta 2017

Kevätmuotia, 1949

"Kukkanurmena kesäpuvut puhkeavat", otsikoi Kotiliesi Sorja-kaavojen esittelyaukeamansa keväällä 1949 ja jatkaa: "On kevät, ja kaapissamme on vain loppuunpestyjä kesäpukuja, ahtaita, lyhyitä. Mutta kaupoissa kutsuvat taas kankaat, raitaiset ja pilkulliset, kukalliset ja ruutuiset, pistein tai pisteittä saatavat." Kankaista ainakin osa siis oli yhä säännöstelyn alaisena, mutta tarjontaa kuitenkin oli jo.


"Tänä keväänä muoti ei tuo yllätysmuutoksia, vaan kehittää jo valtaan päässyttä 'uutta näköä'. Olkapäiden kimonoleikkaus vähentää kulmikkuutta, ja hameiden pituus vakiintuu 30-35 sentin päähän maasta", lehti kuvailee. Kaunis kimonohihainen malli onkin esimerkiksi raitakuosilla leikittelevä malli D1502 ja rohkeasti paksuilla raidoilla somistettu aamutakki C1503. Ne ja kaikki muutkin tämän sivun mallit on ideoitu täydentämään toisiaan kevätmorsiamen häämatkapuvustossa.


Vaikka esittelyteksti viittaa new lookiin, minusta monissa näistä puvuista on vielä vahvaa sitä edeltävän ajan henkeä. Ja niinhän järkevää olikin, tuskin kaikki innostuivat heti vaihtamaan tyyliään kovin radikaalisti.


Skannasin samaan syssyyn samasta lehdestä myös muita vaatemainoksia. Kestilän takit tässä mainoksessa muistuttavat rakasta sinistä talvitakkiani, ties vaikka olisi tehty samalla kaavalla - minunkin takkini on Kestilän. Pidän mainoksenkin tyylistä, se tuo mieleen saman ajan taidelasin eikä varmasti sattumalta.


Valmiita uimapukuja sai tilata Neoviukselta. Mukana myös rohkeita bikinimalleja! Kuvitus on varmasti niin lähellä pin-upia kuin se Kotilieden valokuvissa oli mahdollista.


Suoma-takin mainoksen naiselle on piirretty hyvin kauniit, sirot kengät. Itse takista en ole ihan varma - ehkä mainoksen lupaamissa herkullisissa pastelliväreissä?


lauantai 25. maaliskuuta 2017

Värejä, kevättä

Aboa Vetus & Ars Nova -museo kutsui bloggaajia tutustumaan toimintaansa ja nauttimaan M Kitchen & Cafén brunssia. Jouduin ottamaan mukaan pikku apulaisen, mikä hetken aikaa hirvitti - kaksivuotiaan kanssa ei aina ole kovin rentouttavaa. Pikku L osoittautui kuitenkin olevan kelpo seuralainen sekä brunssille että taiteen pariin, innokas ja riittävän kärsivällinen. Pitäisi käydä useammin hänen kanssaan kulttuurin parissa.

Ars Nova on lanseerannut ryhmäopastusmuodoksi minuuttitaidetreffit, ja sellaisille mekin saimme osallistua. Treffeillä opas esittelee viisi eriluonteista taideteosta, joista niin räiskyvämmät kuin rauhallisemmat taiteen kuluttajat varmasti löytävät jotain, joka koskettaa. Näin taisi meidänkin ryhmällemme käydä.


Taustalla oleva maalaus on brittiläisen poptaiteilijan Allen Jonesin työ. Kalpenen sen rinnalla, mutta hei, tuo keltaisen hehku! Kotonakin vielä teki mieli keltaista, joten päivälliseksi nautittiin sitruunarisottoa kelta-vihreältä kattaukselta. Keltaiset kevätverhot ripustin jo eilen, ennen tätä kokemusta.