perjantai 24. elokuuta 2018

Punaista ysäriä

Suhtaudun ristiriitaisesti ysärimuotiin. Nuorison suosima millennium-muoti on ajallisesti jo ihan liian lähellä, vanhemmasta ysäristä taas tulee mieleen maiharit ja minihame -tyyppiset yhdistelmät ja liian lyhyet trumpettilahkeet, joihin ei tosiaan tee mieli palata. Lisäksi on se ongelma, että olen jo omakohtaisesti elänyt ysärivaiheen ihan aikuisiällä.

Mutta sitten on tämä ysärin tätimuoti, jossa on huippuhetkensä! Siihen en nuorena koskenut.


Olen ennenkin hehkuttanut, että 80-90-luvun vaihteessa tehtiin Ranskassa huikeita, naisellisia asuja, joissa on juuri sopivasti sekä toimistotyyliä että pinuppia. Tämä punainen kotelopuku saattaa olla jostain muualtakin; en löydä tietoa merkistä Fink fine dresses, mutta henki on samanlainen. Minulle puku tuli Uffin kautta. Materiaali on alkavaan syksyyn hyvin sopivaa ohutta villa-polyesteria.

Ihan koko ysäriä en suostunut nielemään. Olkatoppaukset saivat lähteä, ja hihat käänsin lyhyemmiksi. Edessä on vielä hihapyöriöiden korjaus toppauksilta jääneen tyhjän tilan poistamiseksi.

Tiedän, että lukijoissa on monia muitakin 90-luvun kertaalleen eläneitä. Mitä ajattelette nyt sen ajan muodista?

tiistai 21. elokuuta 2018

Back in business


Kesän vaihtuessa syksyyn on vielä aika lämmintä, mutta jokin valossa ja väreissä on muuttunut niin, etteivät kesävaatteet enää toimi. Tarvitaan hyvä transitional piece, kuten englanniksi sanotaan. Minulla on tässä toimistovaatteena novelty print -kuosinen puuvillapuku, jossa kesäinen vaaleus on murrettu sinapinkeltaisella, mustalla ja siniseen ja vihreään sekoitetulla harmaalla. Puku on onnenkantamoislöytö tekstiilipenkojaisista (50 snt/kg), kotiompelijan 50-60-luvulla valmistama yksinkertainen lähes suora vaate, jonka ainoa juju on erikoinen kangas.

Omat värit ovat kesän aikana myös muuttuneet. En ole varmaan koskaan ollut näin ruskettunut, vaikka koetin parhaani mukaan käyttää aurinkosuojaa. Helle pakotti vaatetyylissäkin poikkeamaan totutusta - piti mennä ihan varta vasten ostamaan (kirpputorilta) pari lyhyttä hellemekkoa, jollaisia Suomen kesässä ei joka vuosi tarvita ollenkaan.

Nyt kuitenkin odotan jo syksyä: syyskuu on ehdottomasti paras kuukausi pukeutujalle. Syyskuuhun tulee sopimaan esimerkiksi eräs uusi löytöni, leopardipoolo...

Ps. Olisi kiva saada uutta lukemista vintageteemaisista blogeista. Kerro, jos tiedät blogin, joka sopisi hyvin sivupalkkiini!

tiistai 19. kesäkuuta 2018

Kullan kimallusta

Käsi ylös, kuka tyttö ei joskus - lapsena tai aikuisena - ole haaveillut kullanvärisestä mekosta? Itse olen aina ollut enemmän hopean perään, mutta keväällä kesken tappavan arkiputken satuin löytämään niin upean kultaisen cocktailpuvun, että jos juhlia ei olisi ollut tiedossa, olisin järjestänyt ne ihan tämän puvun kunniaksi.

Tässä kuukausi sitten juhlituilta mieheni synttäreiltä kuva mekosta, joka nostaa arjen yläpuolelle. Laseja on kaksi, koska pitelen myös kuvaajan lasia!


Kultamekko, luullakseni 1950-luvun lopulla valmistettu, löytyi VintagEija'sin valikoimasta - kerrankin ehdin iskeä kiinni nettikaupan aarteeseen ajoissa! Sovituksessa huomattiin, että puku oli kuin minulle tehty. Onneksi, sillä koon radikaali muuttaminen ei olisi onnistunut. Yläosassa on paitsi kaarevaksi leikattu shelf bust -rakenne, myös luilla muotoiltu vartalo-osa ja vyötärösaumaa tukemassa ohut tere. Joku on joskus nähnyt todella paljon vaivaa tämän vaatteen valmistamiseksi.

Ollaan kangastuntemukseni hämärillä laitamilla, mutta ymmärtääkseni puku on jacquardia tai brokadia. (Nämä kangaslaadut ovat lähisukulaisia ja ero on ilmeisesti lähinnä valmistustekniikassa, tai niin ainakin ymmärsin tästä artikkelista.) Kulta-mustan kankaan pinnassa on pieniä kukkakuvioita. Kangas on merkistä päätellen peräisin Intiasta, valmistajaa käytännössä mahdoton jäljittää netistä - pompadour dress -hakusana kun tarjoaa rokokoota.


Ainoa harmin aihe on, että kultamekko vaatii erityistilaisuuden. Siinä ei niin vain lähdetä sukujuhliin tai yksille lähibaariin, ja häävieraallakin on riskinä, että puku on liian räväkkä. Elämässä pitäisi olla enemmän cocktailkutsuja.

tiistai 8. toukokuuta 2018

Kerralla kesään

Tänä vuonna ei Hopeapeilissä ollut kevättä ollenkaan. Sellaistakin näköjään sattuu. Tässä me nyt olemme pitkästä aikaa ja jo ihan kesäisissä tunnelmissa.

(eikö hän olekin jo iso?)

Sininen pellavasekoitepuku, jossa on brodeeratut koristeet, oli ihmeellinen onnenkantamoislöytö Uffilta: käyttämätön ja melkein oikean kokoinenkin. (Nyt pelkään, että se kutistuu nukenvaatteeksi ensimmäisessä pesussa, mutta se on sen ajan murhe.) Puku on luultavasti ompelimon mallikappale, sillä siinä on kokolappu, muttei valmistajan merkkiä.

Kehun usein vanhoja valmistustapoja siitä, että vaatteissa on saumanvaroja. Yleensä tarvitsen niitä leveyssuunnassa, mutta tässä puvussa piti pidentää yläosaa ja kas kummaa, ihana ompelijatar 1950-luvulla oli jättänyt yläosan vyötärösaumaan monta senttiä jatkovaraa! Eija muokkasi puvun minulle sopivaksi, ja sain uuden hyvin elegantin kesäpuvun kaappiini. Mietimme, että tämä on pykäreunoineen ja pilkkuinen liian koristeellinen ollakseen suomalainen - ehkä tuliainen Ruotsista?

Tämän kanssa pitäisi selvästikin käyttää valkoisia hansikkaita ja leveälieristä matalaa hattua, mutta minkäs teet, kun ÄITI MENNÄÄN! kuuluu jo kiivaana eteisestä. Ja ehkä se muutenkin olisi ollut liioittelua tiistai-iltana kauppaan mennessä.


torstai 22. helmikuuta 2018

Kultalammas lämmittää

Lounaisrannikolla on hyvin harvoin sellaiset kelit, että turkin käyttö on perusteltua. Tällä viikolla on ollut vähän sinne päin - ja koska minulla on nyt elämäni ensimmäinen (mahdollisesti myös viimeinen) aito turkki, pitäähän sitä kokeilla.


Sain tämän kultalammasturkin blogini lukijalta Riitalta (kiitos vielä!), joka oli ostanut sen itselleen käytettynä 1980-luvulla. Hän arveli, että se olisi alun perin 1950-luvulta. Tässä ei ole mitään merkkiä tai lappua, joka auttaisi tunnistamisessa, joten pitää vain luottaa tunteeseen, että tämä on vanha. Aikakautta voisi ehkä päätellä pulleista, ranteesta muotoonommelluista hihoista, mutta en tiedä, mitä se kertoo. Olisiko jollakulla lukijalla ajoitusapua tälle turkille?

Ja miltä tuntuu käyttää turkkia? No, on aika lämmintä, kymmenen asteen pakkasessa reippaasti kävellessä jopa hikistä! Turkki on myös todella painava vaate verrattuna vaikka tekoturkkiin tai tukevaankin villakangastakkiin, joten pelkän koreuden vuoksi tällaiseen ei jaksaisi pukeutua. Joka talvi tälle takille ei ehkä tule käyttöä, mutta mielelläni pidän sen odottamassa hyytävimpiä kelejä tai mahdollisia Lapin matkoja.

Kaiken varalta vielä: uutta turkista en pukisi päälleni; kymmenien vuosien takainen kelpaa kyllä.

tiistai 13. helmikuuta 2018

Lyhyt talvitervehdys

Talviterveiset Turusta! Kuva on parin viikon takaa ja siinä esiintyy perjantaimekko, talvinen 1950-60-luvun peruspuku tekoturkissomistein. Harmaata villaa, tässä yhdistettynä viininpunaisiin koruihin.


Ostin puvun heinäkuun helteillä Hämeenlinnasta Suomen kasarmin aarteet -kirppikseltä, jossa ainakin silloin oli ihan mukava kattaus vintagetekstiilejä. Eräs ajatukseni jo ostohetkellä oli, että näin niukalla ja neutraalilla pääntiellä varustettu puku toimisi hyvin kaulakorujen alustana - vaikka ei ihan joka arkipäivä tällaista tuplahelminauhaa käyttäisikään. Turkishihoissa on muuten ongelma; ne eivät tunnu mukavalta kapeahihaisten vintagetalvitakkien alla. Onneksi on joku sellainenkin palttoo, jonka alle somisteet mahtuvat, sillä ne ovat tämän mekon ainoa juju.

Sitten pieni paljastus tulevasta. Blogi on ollut hiljainen, sillä liikenevä aikani on viime viikot kulunut uuden ison työprojektin eli uuden kirjan kanssa. Senkin aihe on lähihistoriaa eli 1900-lukua - hiukan samaan tapaan kuin joulukirjassani. Kuulette projektista keväämmällä varmasti vielä lisää!

perjantai 19. tammikuuta 2018

Silo luo suloa

Sattuipa hauska, Turun tekstiilihistoriaan liittyvä löytö tässä eräänä päivänä. Selasin kirpputorin vintagerekin mustien mekkojen loppumatonta polyesteri- ja crimplenerivistöä, kun käsi osui äkkiä johonkin eri tuntuiseen materiaaliin. Villajerseytähän siinä, vaikka ensin tuntui ihan collegen sileältä puolelta. Kun otin puvun esiin, tajusin heti, että tämä on vanha. Nykyajan trikoomekoissa ei todellakaan ole vetoketjuja, ainakaan metallisia sivusaumassa.

Lappu paljasti, mistä on kyse. Silo oli turkulainen vaatetustehdas, joka toimi 1920-luvulta 1980-luvulle ja valmisti alus- ja sisävaatteita joustavista materiaaleista. 


Tämä puku on 1950-luvulta mallista ja lapun fontista päätellen. Muistan täällä blogissakin ihailleeni Silon mainosten linjakkaita jerseypukuja, ja tässä minulla nyt on sellainen.


Hassua ottaa asukuva ihan samassa paikassa kuin viimeksi, mutta ei ole monta sisätilaa, joissa luonnonvalo nyt riittäisi! Pukulöytöön liittyy kaksi hauskaa sattumaa - ensin tietysti se, että puku sattui olemaan oikean kokoinen. Toinen on se, että olen juuri kirjoittanut Silosta jutun, jota vielä ei ole julkaistu ja josta en siksi voi puhua vielä enempää.

Musta jerseykotelo on yksinkertainen, mutta luultavasti se on tarkoitettu iltapäivä- tai vierailupuvuksi. Etumuksessa on tyllipohjainen somiste, joka kuultaa läpi; pääkuvassa se ei juuri erotu, mutta lisäkuvassa valkoista paperia vasten paremmin.. Toinen yksityiskohta on vain niskan puolella oleva pieni pystykaulus. Yksinkertaista, mutta harkittua.


Erikoista oikeastaan, etten ole koskaan aiemmin nähnyt vanhoja Silo-pukuja, kun samanikäisiä Silon alusasuja kyllä riittää turkulaisilla kirppiksillä. Sattuuko kenelläkään lukijoista olemaan vastaavaa kaapissaan?