keskiviikko 6. helmikuuta 2019

Vihreä talvikävelypuku

"Venäläinen tyyli", kommentoi mieheni. Se olikin yhdessä vaiheessa muotia 1960-luvulla, josta tämän päivän asu on kotoisin. Pyöreä karvahattu on talviklassikko, mutta vihreä kävelypuku nyt ensiesiintymisellä Hopeapeilissä. Verratkaapa muuten ihan huviksenne puvun väriä näissä kahdessa kuvassa!



Puistossa, jossa joka puolella heijasteli lumen valoa, ei puvun hehkuvaa väriä saatu ollenkaan näkyviin. Se heräsi kameralle henkiin vasta hämärämmässä kohdassa, tummempaa taustaa vasten. Mielenkiintoista!

Villakankainen, krimikauluksinen kävelypuku on todennäköisesti teetetty ompelijalla. Minä löysin sen viime keväänä poistotekstiilipenkojaisista kolmen euron kilohintaan - se oli ehkä viiden euron puku, kangas on paksua ja painavaa. Jakku menisi 70-luvustakin, hame sen sijaan on pituuden ja kapeuden puolesta vielä 1950-luvun henkinen, joten tämä lienee 1960-luvulla ajattomaksi valmistettu kestokäyttövaate. Minua ilahduttaa, että talvella 2000 ostamani, mutta samalta aikakaudelta periytyvä hattu sopii tämän kanssa näin hyvin.

Kävelypuku tai jakkupuku on aika tätimäinen vaate, ja sen kanssa pitää olla tarkkana, ettei näytä asiallisemmalta kuin tarkoittikaan. Talvella pitää tietysti käyttää pitkävartisia jalkineita, mutta ilmettä keventäisi, jos jalassa olisi korkeakorkoiset sirot nilkkurit. Keväällä sitten.

tiistai 29. tammikuuta 2019

Norjalaisvillatakki

Kunnon talvi on ihana asia, mutta nyt pitää kyllä pukeutua lämpö edellä. Siksipä olen käyttänyt viikon yhtäjaksoisesti uutta norjalaisneuletakkiani.


Kirjoneuleen kaipuu yllätti - olen pitänyt enemmän yksivärisistä neuleista (kuten tämä jonka teetin viisi vuotta sitten ja jota yhä käytän aktiivisesti) tai helmi- tai applikaatiokoristeisista, mutta nyt aloin jo syksyllä oikein etsiä kirjoneuletta. Perinteinen vanha norjalaisneule, ehkä 1940-50-luvun vaihteesta, löytyi VintagEija´sin valikoimista. Ajan hengen mukainen sinapinkelta-harmaa väritys miellytti, eikä pituuttakaan ollut liikaa, kuten useammin nähdyissä 1970-luvun versioissa. Tässä kuvassa neuleen alahelma on vielä käännettynä sisään. Tällaisen neuleen kaveriksi kuuluisi varmaan pukea klassiset hiihtohousut, mutta itse olen vuorotellut tämän kanssa kapeaa ja leveää villahametta.

Huom. Älä kokeile tätä kotona! Villatakki ei oikeasti ole niin lämmin, että ilman takkia pärjäisi.

perjantai 24. elokuuta 2018

Punaista ysäriä

Suhtaudun ristiriitaisesti ysärimuotiin. Nuorison suosima millennium-muoti on ajallisesti jo ihan liian lähellä, vanhemmasta ysäristä taas tulee mieleen maiharit ja minihame -tyyppiset yhdistelmät ja liian lyhyet trumpettilahkeet, joihin ei tosiaan tee mieli palata. Lisäksi on se ongelma, että olen jo omakohtaisesti elänyt ysärivaiheen ihan aikuisiällä.

Mutta sitten on tämä ysärin tätimuoti, jossa on huippuhetkensä! Siihen en nuorena koskenut.


Olen ennenkin hehkuttanut, että 80-90-luvun vaihteessa tehtiin Ranskassa huikeita, naisellisia asuja, joissa on juuri sopivasti sekä toimistotyyliä että pinuppia. Tämä punainen kotelopuku saattaa olla jostain muualtakin; en löydä tietoa merkistä Fink fine dresses, mutta henki on samanlainen. Minulle puku tuli Uffin kautta. Materiaali on alkavaan syksyyn hyvin sopivaa ohutta villa-polyesteria.

Ihan koko ysäriä en suostunut nielemään. Olkatoppaukset saivat lähteä, ja hihat käänsin lyhyemmiksi. Edessä on vielä hihapyöriöiden korjaus toppauksilta jääneen tyhjän tilan poistamiseksi.

Tiedän, että lukijoissa on monia muitakin 90-luvun kertaalleen eläneitä. Mitä ajattelette nyt sen ajan muodista?

tiistai 21. elokuuta 2018

Back in business


Kesän vaihtuessa syksyyn on vielä aika lämmintä, mutta jokin valossa ja väreissä on muuttunut niin, etteivät kesävaatteet enää toimi. Tarvitaan hyvä transitional piece, kuten englanniksi sanotaan. Minulla on tässä toimistovaatteena novelty print -kuosinen puuvillapuku, jossa kesäinen vaaleus on murrettu sinapinkeltaisella, mustalla ja siniseen ja vihreään sekoitetulla harmaalla. Puku on onnenkantamoislöytö tekstiilipenkojaisista (50 snt/kg), kotiompelijan 50-60-luvulla valmistama yksinkertainen lähes suora vaate, jonka ainoa juju on erikoinen kangas.

Omat värit ovat kesän aikana myös muuttuneet. En ole varmaan koskaan ollut näin ruskettunut, vaikka koetin parhaani mukaan käyttää aurinkosuojaa. Helle pakotti vaatetyylissäkin poikkeamaan totutusta - piti mennä ihan varta vasten ostamaan (kirpputorilta) pari lyhyttä hellemekkoa, jollaisia Suomen kesässä ei joka vuosi tarvita ollenkaan.

Nyt kuitenkin odotan jo syksyä: syyskuu on ehdottomasti paras kuukausi pukeutujalle. Syyskuuhun tulee sopimaan esimerkiksi eräs uusi löytöni, leopardipoolo...

Ps. Olisi kiva saada uutta lukemista vintageteemaisista blogeista. Kerro, jos tiedät blogin, joka sopisi hyvin sivupalkkiini!

tiistai 19. kesäkuuta 2018

Kullan kimallusta

Käsi ylös, kuka tyttö ei joskus - lapsena tai aikuisena - ole haaveillut kullanvärisestä mekosta? Itse olen aina ollut enemmän hopean perään, mutta keväällä kesken tappavan arkiputken satuin löytämään niin upean kultaisen cocktailpuvun, että jos juhlia ei olisi ollut tiedossa, olisin järjestänyt ne ihan tämän puvun kunniaksi.

Tässä kuukausi sitten juhlituilta mieheni synttäreiltä kuva mekosta, joka nostaa arjen yläpuolelle. Laseja on kaksi, koska pitelen myös kuvaajan lasia!


Kultamekko, luullakseni 1950-luvun lopulla valmistettu, löytyi VintagEija'sin valikoimasta - kerrankin ehdin iskeä kiinni nettikaupan aarteeseen ajoissa! Sovituksessa huomattiin, että puku oli kuin minulle tehty. Onneksi, sillä koon radikaali muuttaminen ei olisi onnistunut. Yläosassa on paitsi kaarevaksi leikattu shelf bust -rakenne, myös luilla muotoiltu vartalo-osa ja vyötärösaumaa tukemassa ohut tere. Joku on joskus nähnyt todella paljon vaivaa tämän vaatteen valmistamiseksi.

Ollaan kangastuntemukseni hämärillä laitamilla, mutta ymmärtääkseni puku on jacquardia tai brokadia. (Nämä kangaslaadut ovat lähisukulaisia ja ero on ilmeisesti lähinnä valmistustekniikassa, tai niin ainakin ymmärsin tästä artikkelista.) Kulta-mustan kankaan pinnassa on pieniä kukkakuvioita. Kangas on merkistä päätellen peräisin Intiasta, valmistajaa käytännössä mahdoton jäljittää netistä - pompadour dress -hakusana kun tarjoaa rokokoota.


Ainoa harmin aihe on, että kultamekko vaatii erityistilaisuuden. Siinä ei niin vain lähdetä sukujuhliin tai yksille lähibaariin, ja häävieraallakin on riskinä, että puku on liian räväkkä. Elämässä pitäisi olla enemmän cocktailkutsuja.

tiistai 8. toukokuuta 2018

Kerralla kesään

Tänä vuonna ei Hopeapeilissä ollut kevättä ollenkaan. Sellaistakin näköjään sattuu. Tässä me nyt olemme pitkästä aikaa ja jo ihan kesäisissä tunnelmissa.

(eikö hän olekin jo iso?)

Sininen pellavasekoitepuku, jossa on brodeeratut koristeet, oli ihmeellinen onnenkantamoislöytö Uffilta: käyttämätön ja melkein oikean kokoinenkin. (Nyt pelkään, että se kutistuu nukenvaatteeksi ensimmäisessä pesussa, mutta se on sen ajan murhe.) Puku on luultavasti ompelimon mallikappale, sillä siinä on kokolappu, muttei valmistajan merkkiä.

Kehun usein vanhoja valmistustapoja siitä, että vaatteissa on saumanvaroja. Yleensä tarvitsen niitä leveyssuunnassa, mutta tässä puvussa piti pidentää yläosaa ja kas kummaa, ihana ompelijatar 1950-luvulla oli jättänyt yläosan vyötärösaumaan monta senttiä jatkovaraa! Eija muokkasi puvun minulle sopivaksi, ja sain uuden hyvin elegantin kesäpuvun kaappiini. Mietimme, että tämä on pykäreunoineen ja pilkkuinen liian koristeellinen ollakseen suomalainen - ehkä tuliainen Ruotsista?

Tämän kanssa pitäisi selvästikin käyttää valkoisia hansikkaita ja leveälieristä matalaa hattua, mutta minkäs teet, kun ÄITI MENNÄÄN! kuuluu jo kiivaana eteisestä. Ja ehkä se muutenkin olisi ollut liioittelua tiistai-iltana kauppaan mennessä.


torstai 22. helmikuuta 2018

Kultalammas lämmittää

Lounaisrannikolla on hyvin harvoin sellaiset kelit, että turkin käyttö on perusteltua. Tällä viikolla on ollut vähän sinne päin - ja koska minulla on nyt elämäni ensimmäinen (mahdollisesti myös viimeinen) aito turkki, pitäähän sitä kokeilla.


Sain tämän kultalammasturkin blogini lukijalta Riitalta (kiitos vielä!), joka oli ostanut sen itselleen käytettynä 1980-luvulla. Hän arveli, että se olisi alun perin 1950-luvulta. Tässä ei ole mitään merkkiä tai lappua, joka auttaisi tunnistamisessa, joten pitää vain luottaa tunteeseen, että tämä on vanha. Aikakautta voisi ehkä päätellä pulleista, ranteesta muotoonommelluista hihoista, mutta en tiedä, mitä se kertoo. Olisiko jollakulla lukijalla ajoitusapua tälle turkille?

Ja miltä tuntuu käyttää turkkia? No, on aika lämmintä, kymmenen asteen pakkasessa reippaasti kävellessä jopa hikistä! Turkki on myös todella painava vaate verrattuna vaikka tekoturkkiin tai tukevaankin villakangastakkiin, joten pelkän koreuden vuoksi tällaiseen ei jaksaisi pukeutua. Joka talvi tälle takille ei ehkä tule käyttöä, mutta mielelläni pidän sen odottamassa hyytävimpiä kelejä tai mahdollisia Lapin matkoja.

Kaiken varalta vielä: uutta turkista en pukisi päälleni; kymmenien vuosien takainen kelpaa kyllä.