sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Haaveiden sohva

Selailin työpöydälläni pitkään lojunutta Kotiliettä, numero 17, syyskuun I vuodelta 1951. Kiinnostavin osuus löytyi tällä kertaa takakannesta: huonekaluliike Askon mainos viehättävine keittiö- ja olohuoneinteriööreineen. Tai no, Tohtori-kalustolla varustettu edustusolohuone ei viehätä läheskään yhtä paljon kuin alemman kuvan "pienkodin olohuone", josta kelpuuttaisin ihan jokaisen kalusteen meille.


Itse asiassa meillä taitaa ollakin tuo sohvapöytä, vaariltani peritty, ja voi olla, että minulla oli tuollainen kirjoituspöytä opiskeluaikoina. Vieläkin harmittaa, että annoin sen pois, kun se ei mahtunut johonkin kotiini noin vuonna 1998. Tilalle hankittiin kammottavan ruma mutta pienempi lastulevyinen tietokonepöytä, joka varmasti jo nyt on kaatopaikalla.

Mutta se, mikä pysäytti mainoksen äärelle, on tuo sohva.


Meille nimittäin tarvittaisiin kesäkodin sohva, ja kesäkoti kyllä täyttää 55 neliömetrillään "pienkodin" tunnusmerkit. Sohva tulee yhdistettyyn olo- ja ruokailutilaan, johon kaiken lisäksi haaveilen tulisijaa, joten se ei saa olla suuri. Kahdenistuttava käsinojallinen olisi juuri hyvä. Itse asiassa, jos tuo mainoksen sohva tulisi jossain vastaan, ostaisin sen heti kysymättä muulta perheeltä mitään ja vaikka myymällä kengät jalastani sen lunastamiseksi.

Niin että vinkkiä saa antaa, jos tuollainen jossain Turun seudun kirpputorilla tai kauempanakin nettikirppiksellä on tarjolla!

perjantai 26. syyskuuta 2014

Kierrätyksestä, lapsista ja lasten omasta mausta

Kirjoitin vähän aikaa sitten tulevan vauvan hankinnoista ja siitä, että hankimme hänelle ensisijaisesti kierrätettyjä tarvikkeita ja vaatteita. Tänään poikkesin kirpputorilla ja ostinkin pari vaatetta hänelle - muun muassa takin, jota hän käyttää aikaisintaan nelivuotiaana, mutta hei, oli hieno ja vintagea! Mutta mieleeni jäi vaivaamaan eilen esikoisen kanssa vaatekaupan kassalla sattunut tilanne. Se meni suurin piirtein näin:

Poika: Mitä nää on?
Myyjä: Merkkaustusseja. Niillä voi nimikoida vaatteet, ettei mene koulussa vaihtovaatteet sekaisin toisten kanssa.
Poika: Mulla ei kyllä ikinä mene, kun mulla on kaikki aina vanhaa.
Äiti: (hetken hiljaa, mutta ei voi kuin nauraa)

Poika on jo iso, hänellä on oma makunsa, joka aivan varmasti lähivuosina kehittyy ja vahvistuu. Onko enää reilua, että vaikka me muut kierrätämme ja koemme sen tärkeänä, hän ei saisi pukeutua mielensä mukaan? 152-kokoisia kivoja vaatteita ei ole kirppiksillä tarjolla ollenkaan samaan malliin kuin vielä 110-120-senttisiä. Olimmekin vaatekaupassa siksi, että kesän aikana suuri osa pitkähihaisista oli muuttunut kaapissa 3/4-hihaisiksi eikä Uffilta löytynyt yhtään mieluista paitaa. Kaikeksi onneksi mieluinen syystakki löytyi kierrätettynä, sellainen olisi ollut uutena kallis.

Mutta poika ei ole sitoutunut Kierrätyskeijuihin tai muihinkaan yleviin periaatteisiin. Ostin siis hänelle kolme pitkähihaista ihan uutta trikoopaitaa, koska hän tosiaan tarvitsi uusia paitoja. Hän sai itse valita värit ja kuva-aiheet ja oli hyvin tyytyväinen. Onneksi merkkitietoisuutta ei hänelle vielä ole kehittynyt ja toivevaatteiden hinnat ovat siksi kohtuulliset... Miten te muut kierrätysmieliset olette toimineet isompien lastenne pukeutumisen kanssa? Jatkatte kierrätyslinjalla, koska se on kaikin puolin jees, vai ostatte tarpeen mukaan uusia vaatteita, koska ne ovat lapselle mieluisia, ehkä sosiaalisestikin tärkeä asia? Vai sekä että, kuten meillä toistaiseksi?

(Vinkkejä lastenvaatteiden kierrätysetikettiin täältä.)

tiistai 23. syyskuuta 2014

Kissamaista

Aamulla oli niin hyytävän kylmä, että oli kuin yksi vuodenaika olisi jäänyt välistä pois kokonaan - kesästä suora harppaus talveen. Puin käsineet ensimmäisen kerran tänä syksynä, ja heti olisi pitänyt valita paksummat. Tuntui siksi ihan luontevalta paitsi ostaa, myös pukea päälle oselottikuvioinen tekoturkki. Etenkin, kun tällaisia löytöjä ei ihan viikottain osu kohdalle kotikulmilla.


Aioin ensin vain kuvauttaa takin ylläni Hopeapeiliä varten, mutta kylmyyden kannustamana rohkenin pukea sen kaupungille. Oli juuri sopivan lämmin - ja erittäin huomiotaherättävä - vaate.


Kissamaisuus löytyi Uffilta ja maksoi toki kirppislöydöksi paljon, mutta ei ollenkaan liikaa siihen nähden, että kunto on hyvä ja koko jopa tällaisen 110-senttisen vyötärön (kyllä, mittasin ja järkytyin) sisäänsä mahduttava. Tekoturkkini on peräti valmistettu Turussa; fontti viittaisi 50-lukuun, mutten aivan uskalla uskoa, että tämä olisi niin vanha.


Ja mitä itse oselottiin tulee, se on ehkä maailman söpöin eläin.

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Sumuinen aamu kesäkodilla


Olemme olleet kaksi viikonloppua peräkkäin kesäkodilla. Olen rakentanut pesää tekemällä syystoimia: poiminut puolukoita, sieniä, omenoita, luumuja, kasvihuoneesta tomaatteja, niitä viinirypäleitä, joista viimeksi mainitsin. Puolukat voisi poimia toriltakin, mutta parasta kaupunkilaiselle on, kun saa välillä syyn käydä metsässä. Kumisaapas (ei tässä tapauksessa Melissa Ashanti) uppoaa nilkkaa myöten sammaleeseen eikä mistään kuulu mitään. Kesäkodin kulmilla kulkee tie kirkonkylältä toiselle, ja sunnuntaiaamuna puolen tunnin aikana ohitse meni kaksi kertaa ajoneuvo: joku mies kuljetti mönkijällä peräkärryä ja tuli kymmenen minuutin päästä takaisin ilman kärryä. Tukkaan meni hirvikärpänen, mutta sen sai sieltä pois.

Kun fiilistelin pusikossa, purki mieheni naapurin kanssa seinää tilasta, josta tulee joskus - jopa tämän vuoden puolella - ihan kunnollinen yhteiskäytössä oleva keittiö. Tähän asti ruokaa on tehty yhdellä keittolevyllä, mikä on hiukan haastavaa, kun haluaa jotain muuta kuin keittoa tai muhennosta. Meidän oman puolemme remontit ovat loppusuoralla. Viime viikonloppuna purettiin vessan lattia suihkun rakentamiseksi (kyllä, rakennustarkastajan mukaan kesäasunnossakin tulee näissä oloissa olla suihku - en osaa selittää, miksi, mutta minua viisaammat ovat kertoneet, että näin se vain on) ja yläkerran makuukamari/työhuone, joka oli alun perin kaksi erillistä huonetta, odottaa maalipintaa, listoja ja muuta kosmeettista kuten huonekaluja. Olemme halunneet kalustaa tilaa kierrättäen ja edullisesti kuitenkaan tyylistä tinkimättä, joten sopivien huonekalujen löytäminen vie aikaa.

Alakerta eli olohuoneemme on toistaiseksi valmis. Se tarkoittaa, että lattiapinnan vaihto päätettiin jättää tulevaisuuteen ja peittää muovimatto kauniilla tummalla 50-luvun villamatolla, joka löytyi kesällä Perniön kierrätyskeskuksesta vitosella. Ei täydellisessä kunnossa, mutta lähes. Alakerrasta voisi jo ottaa tunnelmakuvia tänne, mutta vielä se ei ole onnistunut. Viikko sitten kamera oli mukana, mutta unohdin kuvata. Nyt ei tullut mieleen edes pakata sitä mukaan. Ehkä bloggaaminen on niin lähellä perustyötäni, että se ei luonnostaan kuulu kesäkodilla olemiseen. Tiedän, että monia kiinnostaisi tämä projekti myös visuaalisessa mielessä, joten paikatakseni edes jotain lainaan tähän kuvaksi miehen lauantaiaamuna nappaaman näkymän olohuoneestamme auringonnousun suuntaan. Aamusumu oli epätodellisen sankka vielä pitkään tämän jälkeenkin, vaikka verhon takana aurinko paistoi.

torstai 18. syyskuuta 2014

Vaaleansinistä äitiysmuotia 70-luvulta

Päivän asussa on mukana kotimaista vintage-äitiystyyliä. Brodyyripusero on Pia & Paula -merkin valmistama; merkki teki nuorekkaita, usein puuvilla- tai vakosamettikankaisia äitiysvaatteita rennosti 70-luvun tyyliin.

pusero Vintage-vaatteiden kirpputori Facebookissa
hame äitiysvaatekirppis samaisessa paikassa
muut kirppislöytöjä jostain muualta

Pusero on kauniin värinen ja pidän brodyyrikankaasta, mutta pari häiritsevää juttua siinä on. Toinen on se, etten ole tottunut tämän pituiseen puseron helmaan. Tunikamuotiin en juuri osallistunut, ja vyötärömitta vain näyttää paremmalta - siis normaalioloissa, kun puseron voi pukea hameen sisään ja vyötärö on olemassa! Jakkukaan ei näyttänyt hyvältä, kun puseron helma näkyi alta; kohta toki on jo trenssikausi ja tämä ongelma poistuu.

Toinen häiriö ovat nyöritys-poimutukset olkapäillä. Hihat tuntuvat kömpelöiltä etenkin jakun alla, ja voikin olla, että poistan poimutusnauhat ja muotoilen hihat uudelleen. Joku tietysti on nyt sitä mieltä, että juuri ne ovat tämän puseron juju ja ehkä ovatkin, joten en suin päin vielä tartu saksiin.


Tähän asuun olisi ollut kiva pukea vaaleansiniset tai -punaiset remmikengät, mutta niin hyvä kirppistelijä en ole, että kaapissani olisi sellaisia. Pilkku vaaleanpunaista löytyy sitten koruista. Perhoset ovat lasten muovikoruja arvatenkin 70-luvulta.
 

tiistai 16. syyskuuta 2014

Kolme kivaa asiaa

Arkeen mahtuu monenlaista. Esimerkiksi eilen illalla sain yllättäen ystävältä selattavaksi jättikassillisen kestovaippoja, joista saan ostaa haluamani. Ilmeisesti tuollainen keltainen ainakin on hyvä, jos kissalta kysytään.


Sunnuntaina tuotiin maalta iso kassillinen kaikenlaisia maan antimia, joista äsken kokosin piirakan. Nuo tummat eivät ole herukoita tai mustikoita, vaan viinirypäleitä - niitäkin siellä kasvaa, oi ihmettä!


Aiemmin päivällä kävin roskiksella ja poimin talteen puna-pinkit retrot puuvillaverhot. Ja kun mies tuli kotiin, hänkin oli poikennut roskiksen kautta ja dyykannut minulle kauniin vanhan joulukalenterin. Eikö nyt jo vähän voi ajatella joulua, ainakin tällaisen sattumuksen kohdalla?


Kalenteri on luultavasti saksalaista tekoa, varma en ole. Bongasin kissan.


perjantai 12. syyskuuta 2014

Asiallinen työasu

On ollut kiire viikko. Muun muassa yksi kirja saatiin vihdoin nimeä myöten taittokuntoon, lisäksi kaikki tavanomainen, viilaamiset, tiedonhankinnat, tulevan suunnittelut (jolla tässä yhteydessä en tarkoita asuja tai vauvan hankintoja, vaan ihan tätä perustyötä, jota kuitenkin teen vielä melkein kolmen kuukauden ajan ennen äitiyslomaa).

Kävin erästä työtä varten ihan tapaamassa ihmisiä, ja otin käyttöön syksyn työasuksi hankkimani viininpunaisen, hyvin yksinkertaisen jerseypuvun. Tiesin, että tulen odotusaikanakin tarvitsemaan työvaatteita, jotka eivät liikaa pistä silmään ja joihin on helppo pukeutua ja näyttää lähes asialliselta.


Tässä vaatteessa trikoo on elementissään: se on joustavaa, mutta ryhdikästä, ja vatsalle tarkoitettu tila on tehty sileästi muotolaskoksin eikä rypytyksin. Melkein nolottaa myöntää, että tällaisen luottovaatteen on suunnitellut se kaikkein tunnetuin halpisvaateketju.


Kaikki muut asun osat ovatkin vintagea: jakku 50-lukua, laukku 60-lukua ja kengät 70-lukua. Viininpunaiseen käy hyvin monikin väri, mutta beigen kanssa se on parhaita yhdistelmiä - samoin kuin tummat sukat ja vaaleat kengät -kombo, joka niin ikään ei petä koskaan.

Kissakorun ostin oikeastaan poikani ehdotuksesta viime kesänä Salosta osto- ja myyntiliikkeestä, jonka myyjä väitti sitä kullatuksi. En usko hetkeäkään, mutta hei, siinä on kissa!


Ps. Se valmiiksi saatu kirja ei tietenkään ole vielä fyysisesti valmis tai myynnissä, ensi kuussa vasta, mutta ennakkotietoja löytyy täältä.