perjantai 26. elokuuta 2016

Anttilan sisustusta, 1965

Löysin viimein aikaa jatkaa Anttilan vuoden 1965 kevät-kesäkuvaston perkaamista. Naisten muodin esittelin pari viikkoa sitten, nyt on vuorossa sisustus- ja huonekaluosasto. Harmi kyllä näillä alueilla ei ollut läheskään niin paljon värisivuja kuin muotipuolella, mutta joitain kuitenkin. Teknisenä huomiona se, että liimaselkäinen kuvasto ei kovin hyvin kestänyt skannerissa käyntiä, joten nyt valokuvasin sivut, hiukan vaihtelevalla menestyksellä.

Aluksi sisustustekstiilekä: pyyhkeitä, patakintaita, verhoja. Anttila myi tähän aikaan paljon kankaita metritavarana, esimerkiksi pellavaa keittiöpyyhkeisiin, sekä noita vaatetuskankaita kaavavinkkeineen, joista on kuvakin.


Näissä patakintaissa ja pannumyssyssä on kivat värit ja novelty print -kuosit.



Voisi luulla, että kaikilla oli 60-luvulla Metsovaaran tai Marimekon printtikangasverhot, mutta ei, paljon perinteisempää oli Anttilan tarjonta.


Tämän tyyppisiä pikkuliinoja, kuvastossa 'kahviliinoja', näkee vieläkin todella usein kirppiksillä - lienee ollut suosittu tuote!


Ja sitten huonekaluihin. Huonekalut edustavat suureksi osaksi juuri sellaista selkeää tiikkityyliä, joka nyt on retrohenkistä muotia. Mietin, onkohan minulla ollut juuri tällainen vuodesohva joskus vuosituhannen vaihteessa.


Pöydät mutruilevat kuvausteknisen virheen vuoksi... mutta ovat silti tosi hienoja!


Kirjavia täkkejä ja hohtavanvärisiä silkkitäkkejä kerätään myös nykyään. Alle kahdellakympillä olisi saanut halvimmat Anttilasta.


"Rottinkikalusteet ovat aina muodissa", mahtaako olla näin? Hyllyn ja seinäristikon yhdistelmä olisi kiva köynnöskasville.


Oliko jollakulla lapsena tuollainen Disney-matto tai kissa- tai koiratyyny?


Lapsuudenkotini puutarhakeinu, jos oikein muistan, tuo keltakukallinen. Huolisin näitä edelleen.


Tyylikäs, ankarakin olohuone Anttila-kalustein ja Anttila-hinnoin! Moniosaiset kirjahyllyhässäkätkin taitavat olla tulossa uuteen arvoon - niihin saa hyvin esiin myös keräilykokoelmia. Liinavaatekaappi on jo retrohenkisen kodin klassikko.


String-hyllyn tyyppisiä pikkuhyllyjä ja kiinnostava seinänpäällyste tai "seinätehoste" punottua tiikkiviilua.


"Täydennyshuonekalu" on minulle uusi termi, mutta sillä näemmä tarkoitetaan kaikenlaisia pikkupöytiä ja muuta vastaavaa.


Lipastoja ja kukkapöytiä. Joskus harmittaa, ettei nykykodissa ole paikkaa kukkapöydälle (paitsi parvekkeella), niin hienoja ne usein ovat.


Arkimatto on minustakin kaunis - noista plyyshisistä en niin paljon välitä, vaikka tiedän, että niilläkin on kannattajansa.


Kokolattiamatto alkaa olla kadonnutta kansanperinnettä. Lapsuudesta 70-luvulta muistan, että näillä päällystettiin lattian lisäksi portaita (meidän kesäkodilla jopa ulkoportaat oli kokolattiamatoitettu, mikä on vähintään outo valinta, matto hävitettiin viimein tänä kesänä).


Katoavaa kansanperinnettä: kampauspöydät ja puhelinpöydät. Meillä on vintillä siniseksi maalattuna tuo alimmainen puhelinpöytä, ilman ritilähyllyä tosin.


Löysitkö näistä tuttuja juttuja? Tähän Anttila-sarjaan on tulossa vielä ainakin astia- ja lastentavara-aiheiset postaukset lähiviikkoina.

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Altaalla


Loppukesällä tulee näitä päiviä, joina suunnilleen jo aamulla herätessään ajattelee: tänään käytän vielä kesävaatteita. Tarkemmin sanoen niitä kesävaatteita, jotka eivät kuluneen kesän mittaan vielä ole päässeet käyttöön ollenkaan.

Puin ensin ylleni toisen ruusumekon, joka kirraili epämääräisesti vähän joka paikasta (en ymmärrä, koska mittanauhan mukaan sen pitäisi sopia - vintagevaatteiden oikkuja) ja josta oli joku saumakin rikki, ja ymmärsin, miksi en ollut käyttänyt sitä. Otin hengarilta toisen ruusumekon, violetinsävyisen nailonisen, jonka olen omistanut yli viiden vuoden ajan. Ostin sen Etsystä joskus, muistaakseni halvalla, helmaosassa on jokin kuvioon piiloutuva tahra.


Kengätkin ovat viettäneet pitkään hiljaiseloa. Ne minulla on ollut ainakin kuusi vuotta - muistan haastatelleeni Eija-Liisa Ahtilaa nämä kengät jalassa Turun kulttuuripääkaupunkivuoden 2011 julkaisuun, muistan, että olin silloin hurjan kipeä ja pyörryin Helsingissä paikallisjunaan ja että Ahtila kehui kenkiäni.


Laukku on sentään tämän kesän uutuus, viime Siivouspäivästä. Mutta ovatko sekä mekko että kengät olleet minulla jo tarpeeksi kauan? Olisiko loppukesä nyt luopumisen aikaa, ja pitäisikö päätellä, että kaappiin unohtuminen tarkoittaa sitä, että haluan mieluummin käyttää monia muita vaatteita kuin juuri näitä? Ja onko olemassa muita kesätakkeja kuin farkkutakkeja?

Myös pikku L sai ylleen mekon, jota ei ole vielä käyttänyt. Hänen kohdallaan tilanne on ehdottomampi, koska on selvää, ettei hän ensi kesänä mahdu juuri mihinkään tämän kesän vaatteisiinsa. (Pidän tämän altaan 1950-lukulaisesta reunamosaiikista niin paljon, että haluan liittää nämä kuvat tähän jo sen vuoksi.)



Kauniin turkoosissa altaassa ajelehti jo muutama keltainen lehti. Oli oikeasti lämmintä ja kaunista, istuimme puiston viereisessä VG-Wokissa ja söimme ulkona, mutta vähän syksyn tuntua ilmassa.



Mies sai kirjaidean: Suomen kahluualtaat. Lukisin!


tiistai 9. elokuuta 2016

Anttilan muotia, 1965

Anttila on ollut viime aikoina uutisissa. Vuonna 1952 perustettu suomalainen tavarataloinstituutio on viimein tullut tiensä päähän, ja vastikään katukuvaan uudelleen nousseet Anttilat kuopataan uudelleen.

Monelle Anttila henkilöityy tavaratalojen sijasta postimyyntiin. Vanhat Anttilan kuvastot ovat keräilykamaa, minkä ymmärrän hyvin - ostan itsekin niitä aina kun löydän järkevällä hinnalla, mikä käy koko ajan harvinaisemmaksi.

Kesäkuussa löysin Laitilan Kirppikseltä (kiva paikka muuten!) kevät-kesäkuvaston vuodelta 1965. Selasin sitä pitkään ostopäivän iltana ja nautin joka hetkestä, ja nyt viimein sain aikaiseksi skannata kuvastoa ihailtavaksi myös teille lukijoille. Tässä ensimmäisessä satsissa tulee aika hyvin katetuksi naisten muodin osasto. Kyllä, mukana on myös alusvaatekuva.


Kannen kuva on melko konservatiivinen, etenkin pikkutytön juhla-asu voisi olla kymmenen vuotta vanhempikin. Takakansi tarjoaa hyvän katsauksen kenkämuotiin kesällä 1965. Huomasin, että kenkien standardikokoluokitus oli tuolloin 34-41, nykyisin aikuisten naisten koot taitavat alkaa 36:sta.


 

Pellava oli naisten puvuissa todella muodikas materiaali. Pukujen tavallinen linja oli kapea ja noin polveen ulottuva.







Kotipuvut eivät kalpene nykyisten lököverkkarien rinnalla.


Totta kai Anttila vaatetti myös morsiamet ja hautajaisvieraat! Ihan sievä morsiuspuku kyllä, mutta rippipuku ei varmaan nykyteinille kelpaisi.


Ehkä teinit eivät huolisi näitä nuorten suosikeiksi mainittujakaan pukuja...


Yhdistelmäasuja oli kuvastossa paljon vähemmän kuin leninkejä. Monet puserot olivat tämän tyyppisiä. Dralon oli ajan muotimateriaali, villamainen, mutta pehmeä tekokuitu.


Hatut olivat hauskoja, jopa vitsikkäitä verrattuna 1950-luvun hattueleganssiin. Näissä on minusta paljon enemmän swinging London -henkeä kuin leningeissä, edes niissä nuorisomalleissa.


Pukukorut taas olivat ehkä noita ohuita ketjuja lukuunottamatta aika samanlaisia kuin edellisellä vuosikymmenellä. Strassit olivat vielä voimissaan, puuhelmien aikakausi ei vielä ollut alkanut.


Ja sitten se kuuma alusasukuva! Skottiruutuinen asu on hieno, käyttäisin kyllä, jos jostain löytyisi! Voin kuvitella, että tätä kuvaa on ihailtu monessa peräkammarissa aikoinaan.


Omista kokoelmista ei taida löytyä mitään näistä vaatteista ja asusteista, jollei sitten yksi tähtimäinen strassisolki ole sellainen. Tunnistitko sinä oman nykyisen tai vuosikymmenten takaisen pukusi?

sunnuntai 7. elokuuta 2016

Verhoista tuli saronkihenkinen puku

Monetkohan verhot olen aikojen kuluessa muuttanut vaatteiksi? Ostin muutama viikko sitten Facebook-kirppikseltä vanhat verhot. Edellinenkin omistaja oli aikonut ommella niistä puvun, ja siihen tämä kangas onkin ihan omiaan: kevyt, taipuisa, sileä ihoa vasten - viskoosia, oletan - ja väreiltään ja kuvioiltaan juuri minulle mieleinen.


Ruusut ja pallot ovat pitkään vedonneet hienostumattomaan makuuni, mutta viime aikoina novelty print -kuosit ovat alkaneet puhutella. Ne ovat muodikkaita ja hinnoissaan, joten itse ompeleminen on järkevä vaihtoehto toteuttaa tätä tyyliä. Tässä kuosissa on pehmeitä suorakulmioita, joista oliivinvihreiden sisällä kulkee lehtiköynnöksiä. Jollain tapaa kuosi viittaa kevyesti Havaiji-henkeen, joten valitsin saronginsukuisen mallin.

Käytin pukuun kaavaa, jonka esittelin tässä tekstissä - siinä näytettyä turkoosia pallokangasta en ole vieläkään ommellut, ja seuraavat ompelukset ovat varmasti jo syksyä! Kaava lienee 1960-luvulta, jos pitäisi veikata täsmällinen vuosi, sanoisin 1962.

Muutin mallia muodostamalla yläosaan laskoksilla sweetheart-pääntien alkuperäisen suoran sijaan. Ompelin myös olkaimet kiinteiksi ihan jo siitä syystä, etten viitsinyt alkaa tehdä napinläpiä... miten se onkin aina niin suuri koettelemus? Olkainten paikka saattaa vielä vaihtua, ne voisivat toimia paremmin vinoon kiinnitettyinä.

Hellehattu oli sadepäivänä kuvausrekvisiittaa, mutta eilen käytin sitä ihan oikeasti, kun kävin Loimaan Rompepäivillä (kuten ne teistä, jotka seuraavat hopeapeilinjoulua instassa, jo tietävätkin). Niistä ja niiden löydöistä lisää ensi kerralla.



perjantai 5. elokuuta 2016

Elokuun Eeva ja syksyn 1957 muoti


Eevan kannessa oli elokuussa 1957 Ulla-Maija Waris, josta en valitettavasti tähän hätään löydä mitään lisätietoa. Hän lienee ollut malli, joka on vaihtanut julkisuuden kotielämään kummempia kohuja tuottamatta. Hän poseeraa hyvin kauniissa, nykynäkökulmasta suorastaan morsiuspukumaisessa leningissä, ja huomioni herättävät myös vaaleansiniset avokkaat - löytäisipä tuollaiset joskus jostain!

Elokuun lehdissä muoti on aina jo syksyä, niin tässäkin Eevassa. Mustavalkoinen muotikatsaus ei kuvan laadultaan ole nyt paras mahdollinen, mutta siluetit ainakin näkee. Jutussa käsitellään sitä, miten huippumuoti muuttuu konfektiomuodiksi - olisitteko tienneet, mitä sana tarkoittaa? Minä en tiennyt, mutta konfektio viittaa valmisvaateteollisuuteen. Nämä vaatteet eivät siis ole haute couturea, vaan syksyn 1957 valmisvaatteita ranskalaisilta vaatetehtailta.


Muodin linja on ollut pääasiassa alaspäin kapeneva, mutta myös leveitä helmoja nähtiin. Talven suosikkikuoseja olivat skottiruudut ja tweedit, kuten useina muinakin talvina, sekä yksiväriset sileät villat. "Karkeanyppyiset, kotikutoisia muistuttavat kankaat epämääräisine raita-aiheineen, jättiläismäiset pepitakuvioitukset ja pehmeissä värisävyissä esiintyvät skottilaisruudutukset" osaa toki hyvää makua kannattava pukeutuja karsia pois! Näin ainakin toivoo artikkelin kirjoittanut Irma Packalén.

Takeissa muotia oli sukkulamaisen pyöreä selkäosa ja pieni kaulus, somisteina käytettiin turkista ja nahkaa. Syksyn väriskaala oli neutraalin tumma, syvänvihreitä ja syvänpunaisia sävyjä oli paljon. Vihreä oli kauden ehdoton hitti; artikkelin otsikkokin kuuluu "Kohti vihreää talvea".

perjantai 29. heinäkuuta 2016

Maailman puhtainta nuorisoa


Heinäkuinen kansi on Eevasta olympiakesältä 1952. Pääkirjoitus käsittelee olympia-asiaa näkökulmasta, joka nykyihmisestä tuntuu jo vähän hassulta: nimimerkki Rouva Suorasuu, joka ilmeisesti oli päätoimittaja Lempi Torppa, on huolissaan siitä, että suomalaiset nuoret - tytöt eritoten - villiintyvät solmimaan suhteita ulkomaalaisten urheilijoiden kanssa. Rouva kertoo kuulleensa menneiden Suurkisojen yhteydessä kommentin, ettei missään ole niin puhdasta nuorisoa kuin Suomessa, ja toivoo, että tämä ylevä tilanne säilyisi jatkossakin.

"Me olemme jöröä kansaa tyttöinemme, poikinemme, ja juhlahumussa menee päämme helposti pyörälle - alamme ajatella antaa-mennä-tyyliin heilahtaen äärestä toiseen, Siinä kun vielä vieressä vieras vilkuttaa silmää ja on kuin tulta ja tulikiveä, sinisilmäisen suomalaistytön sydän saattaa sulaa kuin voi auringonpaisteessa. Pidetään nyt kerrankin hauskaa oikein suurmaailman tapaan, etteivät sano meitä tökeröiksi ja maalaisiksi mammantytöiksi ja naura partaansa...", aavistelee Rouva Suorasuu.

Valistus, varoittelu ja omanarvontunto saisi kuitenkin nuoret pysymään aisoissa, rouva uskoo. "Tämä terve itsetunto kun vain pysyy valveilla joka tilanteessa, ei ole mitään hätää. Maamme saa taas kunniaa "maailman puhtaimmasta" nuorisostaan. Ja poikamme ja tyttäremme saavat olympiatulesta himmentymättömän kirkkaan kipinän sieluunsa..."

Mieleen tulee uutinen siitä, että pian alkavissa Rion olympialaisissa jaetaan urheilijoille kestävästi tuotettuja reilun kaupan kondomeja. Ajat ovat muuttuneet mitä ilmeisimmin realistiseen suuntaan!

lauantai 23. heinäkuuta 2016

Saronkia ulkoiluttamassa

Pikkuisen väärän kokoiset vaatteet jäävät usein kaappiin. Niitä ei raski viedä suoraan kierrätykseen, sillä ne voivat joskus muuttua sopiviksi - ja tässä on yksi elävä todiste siitä, että niin todella joskus käy.

(vähän on tiukka ilme, en tiedä, miksi - päivä oli kaikin puolin mukava, mustikkapiirakkaa ja proseccoa riitti)

Ompelin tämän viskoosisen sarongin 1950-luvun kaavalla muistaakseni kesällä 2013, ja kankaan luiruuden ja kaavan haastavuuden takia siitä ei tullut ihan oikean kokoinen. En ole käyttänyt sitä kuin ehkä kerran, vaikka työ oli kova ja vei aikaa. Mutta nyt olen vähän tukevammassa kunnossa kuin ompelun aikoina, ja kas vain, saronki onkin muuttunut sopivaksi!

Vai onko se sittenkään ihan - minua vaivaa hiukan helman pituus, joka noudattelee alkuperäisen kaavan mittaa. Pitäisikö lyhentää vähän, mitä mieltä olette?