lauantai 27. helmikuuta 2016

Paljettineule eli pieni ajatus kakkoslaatuisesta kirppistavarasta


Tässä on uusi neulepuseroni, jonka ostin vastikään Uffilta. Se on miellyttävää pehmeää villaa ja kauniisti kirjailtu, kotoisin 80-luvulta, jolloin lepakkohihat viimeksi olivat kova juttu. Sovittaessani huomasin vaatteessa vian: alimmaisen helmikiemuran kohdalla on pari pientä reikää. (Kuvassa neuleen alla on pala punaista kangasta havainnollisuuden vuoksi.)


Päätin korjata reiät ja pyysin vaatteesta alennusta, jonka sain. Uff on niitä harvoja kirpputoreja, jotka luokittelevat pikkuvikaiset vaatteet kakkoslaaduksi eivätkä heitä niitä pois, ja jos jokin vika jää hinnoittelijalta huomaamatta, kakkosluokitus syntyy kyllä kassallakin. Näin pitäisi kaikkialla toimia etenkin, kun kyseessä on erikoinen ja vanha vaate.

Oli siis vain tuuria, että tämä kaunis neule ei ollut päätynyt roskiin. Kirjontakuvioihin on käytetty paljon työaikaa, ja itse kirjonnat - paljetteja, helmiä, lasisia putkihelmiä - olivat täysin ehjät. En ikimaailmassa osaisi tai jaksaisi tehdä mitään tällaista itse, enkä usko, että kovin moni muukaan. Monella kirpputorilla neuleeni olisi kuitenkin heitetty kaatopaikkakuormaan, sillä sehän oli rikkinäinen eikä sellaista kukaan osta.

Jaa ei vai? Eikä se enää edes ole rikkinäinen.


perjantai 26. helmikuuta 2016

Menin ostamaan mekkoa, ostin kengät

Mikähän on todennäköisyys, että vintageliikkeessä myytävät upeakuntoiset ja räväkät 1930-luvun kengät mahtuvat jalkaan kokoa 39+? Yksi viidestätuhannesta, ehkä? Näin voi kuitenkin käydä; esimerkiksi tänään niin sattui käymään Eijan luona.

Enää ei tarvitse miettiä, mistä Minna Parikka sai inspiraation pupunkorvakenkiin. 

Olisin oikeastaan halunnut uuden kevätmekon ja sovitinkin muutamaa, mutten mahtunut niihin (pöh). Päätin vielä vilkaista kengät, vaikka niihin mahtuminen on useimmiten vielä hankalampaa... Ja sitten löytyivät nämä ja ällistyksen aalto löi ylitseni. Mokkaa ja käärmekuosia yhdistävät korkeakorkoiset juhlakengät ovat malliesimerkki siitä, että vintageharrastajan on tartuttava hetkeen. En enää koskaan löydä mitään tämän suuntaistakaan edes isolla rahalla.


1930-luvulla näitä varmasti oli tarkoitus käyttää ihonväristen silkkisukkien kanssa, mutta minusta Wolfordin hotpinkki toimii hienosti reikäsomisteiden kanssa!

Ps. Koska on jo aikaa siitä, kun viimeksi latasin Hopeapeiliin parhaita epäonnistuneita otoksia, elvytän täten perinnettä näillä perjantaikevennyksillä. Olkaa hyvä: fotobombaava taapero ja läpinäkyvä jalka!



tiistai 23. helmikuuta 2016

Pääsiäistä odotellessa


Mielestäni on parempi valmistautua juhlapyhiin hyvissä ajoin kuin viime tipassa; tämä pätee muihinkin juhliin kuin jouluun. Sovittelin jo keittiön pöydälle vuoden pääsiäisuutuuksia. Kiltti pääsiäisnoita lienee Weisteen ja löytyi Hassisen kirppikseltä 50 sentin hintaan. 1960-lukulainen lähes psykedeelisen värinen liina on Liedon osto- ja myyntiliikkeestä.

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Unien pelastaja on saapunut

Harva asia ryhdistää huonetta niin kuin se, että lampun kaikki polttimot palavat.


Ja se, että täysin räjähtäneen, melkein nukkumiskelvottoman runkopatjaräähkän tilalle hankkii uuden sängyn monta vuotta hankintaa suunniteltuaan. Sängyn runko on halpis ja uutena ostettu, koska etsinnöistä huolimatta 1960-luvun pinnapäätyistä laverisänkyä ei löytynyt parisänkykokoisena (tai edes kahta samanlaista kapeaa, joita olisi voinut käyttää parisänkynä). Huonekalukaupassa oli erikoista huomata, että melkein kaikki sängyt olivat valtavan korkeita, pääty olisi yltänyt puoliväliin seinää. Sopii ehkä kartanoon, mutta ei 1950-luvun kerrostaloasuntoon.

Nyt, kas kummaa, (uudelle patjalle liian pieni) päiväpeitto ja matto näyttävät entistäkin nukkavierummilta ja joutuvat seuraavana uusimisvuoroon. Ja kyllä, sängyn alta pilkistää vaippapaketti. Jossain sitäkin pitää säilyttää!


Tyynyasiat ovat onneksi kunnossa. Koska makuuhuone on hömppähenkisimmin sisustettu huoneemme, keräsin sängylle satiiniset kirjaillut tyynyt aistilliseksi kasaksi, jota pikku L saa ajankulukseen tiputella alas.

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Vintageviherkasveja

Kukat saivat tänään uudet mullat. Niitä vaihtaessaan mies mietti, että joka ainoa kasvimme on tullut meille lahjaksi. Yksikään ei ole itse ostettu tai edes itse valittu. Siihen nähden meillä on mukavasti kasveja, jopa vähän vintagehenkisiä, ainakin näissä Arabian vanhoissa ruukuissa kasvaessaan. Etummainen ruukku ei valitettavasti ole pinkki, vaikka siltä näyttää, vaan kermanvaalea. Onneksi pikku värinokkonen siinä on hyvinkin pinkki. Kaksi seuraavaa ovat mintunvihreitä.


Rönsylilja on aika arkinen kasvi, mutta niistä ei luovuta, koska toinen on pojan, toinen tyttären. Ja lisäksi kissa käy syömässä niistä molemmista.


Tässä hänen korkeutensa katsoo, että hänelle jätetään varmasti tilaa ikkunalaudalle. Ja kyllähän sitä jäi, joulukynttelikkökin korjattiin tänään vihdoin kesäteloille.


Mutta jos hankkisimme pari kasvia lisää ihan itse, mitkä olisivat hyviä vintagehenkisiä vaihtoehtoja? Tiedän, että ainakin anopinkieli on ollut suosittu viime vuosisadan puolivälissä, mutta mitä muuta voisi valita? Ikkuna on ilta-auringon puolella eli paahteesta pitävät kasvit eivät siihen käy. Ideoita?

lauantai 13. helmikuuta 2016

Pikkutytön neuletakit

Nyt kun neuletakeista tuli puhetta: puen niitä tietysti myös tyttärelleni. Yksivuotiaan tavallinen kotiasu on trikoomekko tai -tunika ja sukkahousut, viileällä sitä täydennetään neuletakilla. Pikkuinen on alkanut kiinnostua vaatteista siten, että katsoo niissä olevia kuvia ja ilahtuu nähdessään jotain tunnistettavaa kuten eläinhahmoja. Vaikka en erityisesti kannatakaan mini-me-tyyliä (kuulin tässä päivänä muutamana sanan "samistelulegsut" ja kärsin edelleen), pukeutuisin tällaisiin söpöläisneuleisiin myös itse, jos niitä saisi aikuisten kokoisina.


Lintu- ja kissaneuleet ovat hyvin vähän käytettyjä ketjukauppavaatteita, jotka ostin kirppis Lasten Seesamista. Pääsin eilen vihdoin käymään tuolla monien äitien kehumassa myymälässä, ja tarjonta olikin runsas - näiden lisäksi ostin pikku L:lle myös housut, t-paidan, mekon ja tunikan. Törmäsin Seesamissa myös Tildaan, joka niin ikään osti nipun kivaa vaatetta vähän L:aa vanhemmalle pojalleen. Naistenvaatetarjonta sen sijaan oli vaatimaton, paitsi ehkä äitiys- ja imetysvaatepuolella.

Jos olisin raskinut käyttää paljon rahaa, olisi ostettavaa ollut enemmänkin. Monien myyjien hinnoittelu kirpaisi liikaa laihanlaista kukkaroani. Vai olenko tottunut liian halpoihin kirppishintoihin, kun mielestäni 80-senttisestä, hyväkuntoisestakaan käytetystä arkimekosta ei pitäisi pyytää edes kymppiä, saati enempää?


Kumpi on söpömpi, kissa vai lintu? Minä en osaa päättää!

torstai 11. helmikuuta 2016

Lumikukkainen neuletakki

Ostin itselleni Eijalta joululahjaksi uuden neuletakin, ja vasta tänään se pääsi kuvaan asti. Neule on amerikkalaista tuotantoa 1950-luvulta ja taidokkaasti helmi- ja paljettikirjailtu kukka- ja lehtikuvioilla - ei yliampuvasti, vaan arkeenkin sopivasti. Valkoiset ja hopeanharmaat helmet sopivat pinkkiin pohjaan mainiosti, ja napitkin ovat herkät ja kauniit.



Asukuvan kuvauspaikkana tänään Kaskenkatu ja Minnen edusta, kuvaajana Emilia. Olen vähän hienona arkipäiväksi, koska piti ottaa promokuvaa Hurmaavia häitä käsittelevään lehtijuttuun, mutta se nyt jäi - tai itse juttu on kyllä tulossa Keskisuomalainen-konsernin kaupunkilehtiin loppukuusta.


Voi kunpa tällaisia neuleita löytäisi useammin! Uudistuotantona ne eivät koskaan ole näin hyviä. Uudet neuletakit tuppaavat olemaan liian pitkiä, kaipaan aina tällaista vanhanaikaista vyötäröpituutta. Onko kukaan kokeillut tällaisen ompelemista valmiista neulekankaasta?

maanantai 8. helmikuuta 2016

Tilaa tarjottimille



Olen ostellut edullisesti löytäessäni usein vanhoja peltitarjottimia, koska ne ilahduttavat silmääni, vaikka käyttöä ei paljon olekaan. Ongelmia sen sijaan on siinä, miten ne saisi esille silmää ilahduttamaan. Meillä on keittiössä yksi teline - ylikansoitettu, kuten kuvasta huomaa - ja yksi tarjotin nököttää jakkaran päällä olevan kirjakasan päällä olevaan kasvistokansioon nojaten. Tiedän, että ihmisillä on näitä seinälläkin, mutta miten tarjottimen saa pysymään seinässä ilman rei'ittämistä? Onko jollakulla lukijoista kokemusta ja näkemystä?

Ja kysytäänpä saman tien toinenkin pitkään mieltäni vaivannut kysymys - todennäköisesti joku teistä keksii tähänkin ratkaisun. Miten kauniit vanhat astiapyyhkeet saisi kivasti osaksi sisustusta? Laatikosta ne eivät näy, ja käyttäähään ei vanhoja Tampelloja voi, kumminkin vahingossa kuivaisin niihin rasvaisen valurautapannun.

perjantai 5. helmikuuta 2016

Vihdoin Instassa

Täti päätti vihdoin opetella Instagramin käytön, vaikka onkin enemmän sana- kuin kuvaihmisiä. Hopeapeilin erikoispainos on kuitenkin seurattavissa siellä - nimellä Hopeapeilin joulu. Jouluiselle nimelle on ihan vissi tarkoitus, mutta siitä vähän tarkemmin jonkin ajan päästä... Nähdään silläkin puolella, eikö?

tiistai 2. helmikuuta 2016

Ensi kesänä haluan...

Tarpoessani tänään loskassa rattaita työntäen, pojaltani lainaamani liian isot jokasäänsaappaat jalassa, aloin odottaa kesää. Talvi tuli ja meni, eikä sen takaisin tulemisesta ole mitään takeita enää ennen ensi tammikuuta. Yhtä hyvin voi lakata odottamasta talven paluuta ja siirtyä suoraan seuraavaan mukavaan vuodenaikaan.


Emme ole käyneet kesäkodilla kuukausiin, koska siellä on kylmä. Itse asiassa kylmimmillään yläkerran kamari oli mennyt pakkasen puolelle, nurkista vetää ja patterit (siellä on keskuslämmitys) olivat kylmenneet - eivät onneksi jäätyneet. Mutta nyt aloin ajatella mäntykankaan reunustamaa tietä, joka johtaa kesäkodilta uimarannalle, ja eritoten sitä yhtä paahteista kohtaa sähkölinjan alla, jossa aina lentelee laumoittain sudenkorentoja ja jossa viime kesänä poimin vadelmia, kun pikku L nukkui vaunuissaan.


Aloin miettiä koulun alkua edeltänyttä helteistä elokuun viikkoa, kun minä ja lapset onnekkaasti osuimme olemaan kesäkodilla. Kemiössä koulu oli jo alkanut, joten minä ja poika saimme pulikoida lähes autiolla hiekkarannalla lämpimässä, tyynessä vedessä. Pikkusisko nukkui taas, mutta ensi kesänä hän pääsee jo ihmettelemään rantaveden kiviä ja kalanpoikasia. Ensi kesänä, ajattelin, vien tyttäreni uimaan.


Aloin miettiä myös, mitä muuta ensi kesältä haluan - paitsi istua kesäkodin pergolassa ja siemailla parahultaisen viileää juomaa. On kevyesti sivuttu ajatusta, että lähtisimme pienelle ulkomaanmatkalle, mutta tällä hetkellä ei ole oikein tietoa, toteutuuko se. Mutta lähimatkailu, se kannattaa ja on mahdollista aina. Haluan käydä ainakin Loimaan rompepäivässä, joka harmillisesti on jäänyt väliin jo kaksi tai kolme kertaa, ja jollain mökkireissulla pakottaa kuskin kurvaamaan Alles Gute Vintagen kautta. Haluan tehdä pienen kaupunkiloman Suomessa muuallakin kuin sukulaisten luona, käydä vaikka Hangossa.


Haluaisin myös käydä huutokaupassa. En ole ikinä ollut sellaisessa, uskokaa tai älkää. Mietin tietysti aurinkoista sunnuntaita ja loputtomia sekalaisen romun aarrelaatikoita... Ja haluan viettää kaupunkilomaa omassa kaupungissani, käydä syömässä hyväksi tiedetyssä ravintolassa, jossa emme ole aiemmin käyneet, ja sen jälkeen lasillisella jokirannassa. Haluan pyöräni taakse istuimen pikku L:lle ja haluan ajaa pikkuruiselle seikkailulle leikkipuistoon, eväät mukana tietysti. Haluan syödä arkilounasta Rautatienpuistossa ja Puolalanpuistossa.


Haluan poimia mansikoita, mustikoita, vadelmia. Haluan ehkä istuttaa jotain pientä kesäkodin kasvimaalle, jotain hyvin helposti hoidettavaa, jota peurat eivät syö. Haluan viettää 42. syntymäpäivääni mukavien ja rakkaiden ihmisten kanssa, pitää ehkä puutarhajuhlat maalla. Haluan istua iltaa kaupungissa omalla parvekkeella, toivon trooppisia öitä.

Miten niin pimeä kausi kyllästyttää? Ai niin, Yyterissä voisin myös haluta käydä!


Mitä sinä haluat tehdä kesällä?

maanantai 1. helmikuuta 2016

Kassikoukkurattaat

Lastenvaunumme hajosivat, ne ihanat ruskeat tekonahkaiset. Meidän taloudessa se on auton hajoamiseen verrattavissa oleva hankaluus - kömpelöillä matkarattailla ei ole kiva ajaa enempää kuin on aivan pakko. Olin varma, ettei meille löydy toisia vintagerattaita; tarjontaa on pikkuvauvojen maattavista vaunuista, ei niinkään isompien istuttavista rattaista.

Mutta kuinkas kävikään? Huuto.netissä oli ihan tässä kaupungissa myynnissä 1970-luvun yhdistelmä-Briot, ja kiitos pakettiauton omistavan myyjän saimme uudet vaunut kotiovelle puolessatoista vuorokaudessa siitä, kun edelliset olivat hajonneet.


Näissä on oikein kassikoukut! Noihin kai kuuluisi ripustaa sellainen verkkopussi, mutta käsilaukkukin kiikkuu kyydissä kivasti. Pikku L:kin hyväksyy.