Kesästä syksyyn -asu

Loppukesän ilta-asuna toimii jokin tumman ja kirkkaan yhdistelmä. Tässä Turun Taiteiden yönä käyttämässäni asussa perustana toimi herkullinen kukkahame, jonka löysin tuosta naapurin lähetystorilta kesän alussa. Alkukesä on heleiden ja kevyiden värien aikaa eli aivan eri palettia, joten hame jäi odottamaan otollisempaa aikaa.

Tämä päivän - tai illan - asu on vuosikymmensekoitus. Hame, josta kaikki lähti, on luultavasti 60-lukua, pääntieltä laskostettu pusero 80-lukua kuten korviksetkin, kengät 70-lukuiset ja kassi tältä vuosikymmeneltä. Puseron piti alun perin olla oranssi, mutta kohtalo puuttui peliin pestokastikkeen muodossa.

Ps. Värien vuodenaikavaihtelun ymmärtää valon määrän kautta, mutta asumieltymyksissä on jotain muutakin vuodenaikaan liittyvää. Toinen asia, jota en alku- ja keskikesällä käytä, ovat kapeat hameet. Silloin pitää olla leveitä hameita tai sortsit. Osaako joku selittää?

Etelänmatkalla pyörällä

Asenteet ja ajatukset muuttuvat joskus nopeasti. Vielä viime kesänä Hopeapeili perheineen lähti Välimerelle, mutta enää en halua ostaa lentolomaa. Tänäkin kesänä pääsimme kuitenkin eteläiselle saarelle, vähän lähemmäs: kotikaupungistamme Turusta pääsee vaivattomasti Ahvenanmaalle polkupyörienkin kanssa. Paikalle pääsemisen helppouteen nähden on ihme, miten vähän olemme saarella vierailleet; itse asiassa toukokuista työreissuani edelsi lähes 20 vuoden tauko.

Suhteeni pyörämatkailuun on innokkaan avoin, mutta realistinen. Olen kukkamekkopyöräilijä, mutta toissakesäinen matka Salosta Mathildedalin ja Strömman kautta omalle kesäkodille osoitti, että pystyn pyöräilemään kymmeniä kilometrejä päivässä lapsi takapenkillä. Viime kesänä sain myös hyvän pyörän, harmaan Trek Stockholmin, jossa seitsemine vaihteineen on paremmat maantieajo-ominaisuudet kuin anopin vanhassa kolmivaihteisessa, jolla aiemmin ajoin. Alkukesällä ajoimme Turusta mökille Kemiöön, reilut 80 kilometriä, yhdellä väliyöpymisellä.

Mutta rajansa kaikella. Tytär on 4-vuotias ja painaa 18 kiloa, ja kun kuski alkaa uupua, jokainen kilo tuntuu. Etenkin, kun selässä on vielä reppu ja kori täynnä muita matkatavaroita. Myös matkustaja väsähtää jossain vaiheessa istumiseen. Tarkoitus oli nimenomaan lomailla, joten rakensimme kierroksemme siten, että välimatkat olivat kohtuulliset. Kuntoilulomanhan tästä olisi saanut esimerkiksi ajamalla Saariston rengastien kautta Ahvenanmaan rengastielle ja hyödyntämällä yhteysaluksia.

Me kuitenkin otimme ison laivan - lasten mieltymyksiäkin kuulostellen. Mukana matkassa oli kolme polkupyörää, kaksi aikuista sekä 14- ja 4-vuotiaat lapset. Jokaisella meistä oli henkilökohtainen reppu, yhdet pyörälaukut ja minulla lisäksi olkalaukku/käsilaukku/eväskassi -tyyppinen yhdistelmä. Majoitukset oli valittu niin, ettei leiriytymisvälineitä tarvittu. Sen sijaan matkassa oli frisbee ja kaksi pientä vesipyssyä, sillä etelänlomallehan tässä lähdettiin!

Varasin matkan arkipäiviin välttääkseni ruuhkan. Viking Amorellalla oli kuitenkin kunnon kesälomahulinat, ja viiden tunnin hulabaloon jälkeen (onneksi meillä oli hytti!) pyöräilimme laivaterminaalilta ensin Maarianhaminan keskustaan vetämään henkeä. Illalla suuntasimme Pub Niskan pizzatarjoilun kautta 13 kilometriä pohjoiseen Brobacka Gästhem -nimiseen pieneen majataloon. Paikannuksen rohkaisemina ajelimme pitkin pienempiä sivuteitä muun muassa Jomalan vanhan kivikirkon ja kylänraitin kautta. Olimme laivareissun ja erään pyörän venttiiliä koskevan tapauksen vuoksi väsyneitä jo pyörille noustessamme, mutta Ahvenanmaan maasto on leppoisan tasaista ja kaunis maalaismaisema rauhoitti mielet. Kannattaa ehdottomasti valita pienet kylätiet pääväylän varren sijaan, matka-ajassa ei juuri synny eroa. Sitä paitsi takapenkkiläiseni iloitsi, kun reitin varrella näkyi paljon kotieläimiä - hevosia, nautoja, lampaita.

Muikeailmeiset pizzansyöjät. Pub Niskassahan lopulta oli niin hyvät pizzat, että söimme siellä kaksi kertaa.

Maalaisromanttisesti sisustettu, pienen salmen rannalla oleva Brobacka Gästhem oli hyvin pidetty ja todella miellyttävä kokemus, jossa olisi viettänyt pitemmänkin ajan - meillä oli valitettavasti vain tämä yksi yö ja aamiainen, johon tietysti kuului leivosmaisiksi haarukkapaloiksi askarreltua, kermavaahtoruusukkeilla koristettua erinomaista ahvenanmaanpannukakkua.

Toisena päivänä jätimme suuren osan matkatavaroista Brobacka Gästhemiin ja teimme pistoreissun Kastelholmaan. Matkalla tuli vastaan kaikenlaista kiinnostavaa kuten näköalakahvila Uffe på berget Färjsundin sillan kupeessa (ilmeisesti klassikkopaikka, mutta meille uusi) sekä lasten mielestä ehdoton pysähdyspaikka, Taffelin sipsitehtaan tehtaanmyymälä. Loppis-kylttejä tuli ajoittain vastaan, mutta melkein kaikki olivat arkipäivänä kiinni. Ehkä hyvä niin, sillä pyörällä liikkuessa kannattaa rajata matkatavaroiden määrää. (Mieheni osti kuitenkin Godbyn Emmauksesta kaksi LP-levyä. Sentään vain kaksi.)

Uffe på bergetin näköala oli huima. En edes uskaltanut mennä kallion reunalle, vaikka siinä olikin aita.

Kun vanha tie kääntyi saaren pääväylältä Kastelholman linnan suuntaan, maisemat menivät niin kauniiksi, että melkein itketti. Linna on osittain umpeen kasvaneen salmen rannassa, tie kumpuilee ja kaartelee silmälle sopivasti ja jalopuiden varjossa linnan muurien juurella laidunsi lampaita. Ahvenanmaahan ei näytä Suomelta, ehkä juuri puiden vuoksi: suuret tammet ja saarnet laidunmaiden reunoilla tuovat mieleen Tanskan tai Englannin maisemat. Tutustuimme keskiaikaiseen linnaan omatoimisesti, lounastimme viereisessä Smakbyn-ravintolassa ja käännyimme takaisin Maarianhaminan suuntaan. Matkalla poikettiin Godbyn pienellä uimarannalla, mikä oli erittäin tarpeellinen virkistys kuumaksi kääntyneessä säässä ennen matkatavaroiden noutoa ja viimeistä etappia Maarianhaminaan.

Maarianhaminassa majoituimme kahden yön ajan Gästhem Neptunissa, joka oli ystävällisesti ja henkilökohtaisesti palveleva vanhan ajan matkakoti keskustassa lähellä kaikkea. Kaupungin torilla oli meneillään Rockoff-kaupunkifestari, jonka keikat eivät majapaikkaamme asti kuuluneet lyhyestä etäisyydestä huolimatta.

Maarianhaminahan on suloinen pikkukaupunki, asukasluvultaan Kemin kokoluokkaa, mutta matkailun ja maakuntakeskusaseman vuoksi kokoaan suurempi palveluiltaan. Tunnelmassa on Ruotsi-vaikutteita, esimerkiksi kävelykadusta tuli mieleen Tukholman miniversio. Kävimme taidemuseossa, merenkulkumuseossa ja museolaiva Pommernissa, rantaravintola Ångbåtsbrygganissa (jonka hieno brasserie-puoli jäi kokematta - ehkä joskus kun ollaan aikuisten kesken?) sekä Lilla Holmenin uimarannalla ja peräti kolme kertaa uimarannan viereisessä lintutalossa, josta tuli eläinrakkaan nelivuotiaamme suosikkipaikka. 14-vuotias teki omatoimimatkan kaupungin ulkopuolelle ostoskeskukseen, kun me muut vietimme kaupunkielämää. Samainen 14-vuotias myös halusi ja sai reissulta ensimmäisen aikuiskoon vintagevaatteensa: hänelle löytyi Maarianhaminan Emmaukselta vaaleanpunainen cowboy-henkinen paita 1960-luvulta. Äiti on ylpeä.

Marie-Bar vaikutti ensisilmäyksellä retroilevalta uudispaikalta, mutta olikin mitä ilmeisimmin aito vanha rouvakahvila. Ehdottomasti tämän matkan paras kyltti!

Paluupäivänä oli helle ja koimme täydellisen saaristoelämyksen Viking Gracen ylimmällä ulkokannella kokiksen ja Martini Fieron äärellä. Muuten en laivoista välitä, mutta juuri siinä hetkessä ei ollut mitään pielessä.

Tässä myös se pojan ensimmäinen vintagepaita.

Lähtisimmekö uudelleen? No varmasti. Olisimme tosin voineet olla reissussa päivän pitempään, sillä maaseudulla oli niin mukavaa pyöräillä, mutta se oli budjettikysymys - nelihenkisen perheen yöpymiset ja ravintolaruokailut vievät aika paljon rahaa. Ehkä ensi kerralla keksimme tavan säästää jostain muusta ja voimme viettää saarella pitemmän ajan. Kiinnostavia kohteita jäi katsomatta monia.

Ps. Tässä postauksessa ei ole markkinointiyhteistyön hiventäkään. Toivottavasti joku muukin kukkamekkopyöräilijä innostuu kokeilemaan uutta tapaa lomailla.

Back in business

Kesän vaihtuessa syksyyn on vielä aika lämmintä, mutta jokin valossa ja väreissä on muuttunut niin, etteivät kesävaatteet enää toimi. Tarvitaan hyvä transitional piece, kuten englanniksi sanotaan. Minulla on tässä toimistovaatteena novelty print -kuosinen puuvillapuku, jossa kesäinen vaaleus on murrettu sinapinkeltaisella, mustalla ja siniseen ja vihreään sekoitetulla harmaalla. Puku on onnenkantamoislöytö tekstiilipenkojaisista (50 snt/kg), kotiompelijan 50-60-luvulla valmistama yksinkertainen lähes suora vaate, jonka ainoa juju on erikoinen kangas.

Omat värit ovat kesän aikana myös muuttuneet. En ole varmaan koskaan ollut näin ruskettunut, vaikka koetin parhaani mukaan käyttää aurinkosuojaa. Helle pakotti vaatetyylissäkin poikkeamaan totutusta - piti mennä ihan varta vasten ostamaan (kirpputorilta) pari lyhyttä hellemekkoa, jollaisia Suomen kesässä ei joka vuosi tarvita ollenkaan.

Nyt kuitenkin odotan jo syksyä: syyskuu on ehdottomasti paras kuukausi pukeutujalle. Syyskuuhun tulee sopimaan esimerkiksi eräs uusi löytöni, leopardipoolo...

Ps. Olisi kiva saada uutta lukemista vintageteemaisista blogeista. Kerro, jos tiedät blogin, joka sopisi hyvin sivupalkkiini!

Kerralla kesään

Tänä vuonna ei Hopeapeilissä ollut kevättä ollenkaan. Sellaistakin näköjään sattuu. Tässä me nyt olemme pitkästä aikaa ja jo ihan kesäisissä tunnelmissa.

(eikö hän olekin jo iso?)

Sininen pellavasekoitepuku, jossa on brodeeratut koristeet, oli ihmeellinen onnenkantamoislöytö Uffilta: käyttämätön ja melkein oikean kokoinenkin. (Nyt pelkään, että se kutistuu nukenvaatteeksi ensimmäisessä pesussa, mutta se on sen ajan murhe.) Puku on luultavasti ompelimon mallikappale, sillä siinä on kokolappu, muttei valmistajan merkkiä.

Kehun usein vanhoja valmistustapoja siitä, että vaatteissa on saumanvaroja. Yleensä tarvitsen niitä leveyssuunnassa, mutta tässä puvussa piti pidentää yläosaa ja kas kummaa, ihana ompelijatar 1950-luvulla oli jättänyt yläosan vyötärösaumaan monta senttiä jatkovaraa! Eija muokkasi puvun minulle sopivaksi, ja sain uuden hyvin elegantin kesäpuvun kaappiini. Mietimme, että tämä on pykäreunoineen ja pilkkuinen liian koristeellinen ollakseen suomalainen - ehkä tuliainen Ruotsista?

Tämän kanssa pitäisi selvästikin käyttää valkoisia hansikkaita ja leveälieristä matalaa hattua, mutta minkäs teet, kun ÄITI MENNÄÄN! kuuluu jo kiivaana eteisestä. Ja ehkä se muutenkin olisi ollut liioittelua tiistai-iltana kauppaan mennessä.

Mexicana

Oletko koskaan pukeutunut pyykkipussiin? Minäpä olen, ja tässä on kuvakin. Ostin viime vuoden Loimaan rompepäivästä pyykkipussin - siis sellaisen henkarin päälle ommellun pussukan - nimenomaan tarkoituksenani ommella hienosta kankaasta toppi. Arvelin, että jollain tavalla asetellen mahtuisin pussiin, mutta tiukille se otti eikä kuvion kohdistus mennyt toivotusti. Mutta hei: mikä kuosi, mikä värimaailma! En juuri ole harrastanut meksikohenkisiä juttuja, mutta tässä oli sitä jotain.

Ompelin topin suurin piirtein vapaalla kädellä, kaavoja käyttämättä. Voisi luulla nopeaksi projektiksi, mutta purkamisen, pesemisen ja ompelemisen välille mahtui ihmeesti kuukausia. Kangas on selvästi 50-luvulta, hameeni taas 80-lukulainen ja kengät tältä vuosituhannelta.

Asu on koottu nopeasti vielä on kesää jäljellä -periaatteella: valitsin kengät ja laukun, joita en tänä kylmänä kesänä ole vielä käyttänyt. Kengät keltaiset, laukku punainen - onneksi topista löytyy kumpaakin.

Kesäisissä iltajuhlissa

Viime viikonloppu oli hyvin ylellinen, sillä meidät oli kutsuttu peräti kaksiin juhliin. Sellaista ei tapahdu usein! Niinpä juhlien alla kesäreissulla Alles Gute Vintageen toivoin, että löytäisin itselleni uuden, kesäisen cocktailpuvun, ja oi ihanuutta, niin kävikin. 

Manillan piha näyttää tässä ihan välimerelliseltä, ja sama fiilis tuli lämpimästä, ihanasta kesäillasta, jossa takkia ei tarvittu. Alles Guten Rita kertoi, että pitsiä ja satiininauhaa yhdistävä puku on tullut Suomeen Amerikan-paketissa 1950-luvulla; lapussa lukee "Styled by Ruxton". Olen edelleen häkeltynyt siitä, että puku oli minulle oikean kokoinen ja että tiemme näin kohtasivat. Tässä voisi olla sysäys luopua parista kaapissa kutistuneesta cocktail-puvusta...

Tässä vielä lähikuvassa puvun rakennetta: pitsi on savunsinistä, satiininauhat ja vuorin satiini hennon vaaleanpunaisia. VintagEijalta kauan sitten ostetut ear climber -korvikset ovat lempparini. Laukkukin on oikeasti lohenpunainen, en tiedä, miksi se näyttää isossa kuvassa valkoiselta. Se on muovia ja saattaa olla jonkinlainen meikkipussi, mutta sopi väriltään ja hengeltään asuun hyvin.

Ps. Joku kysyy kuitenkin: miehen kengät ovat Versace for H&M -mallistoa muutaman vuoden takaa.

Kukkamekko kesämaisemassa

Aamusateen jälkeen pyöräilimme Kuralan kylämäkeen. Tällä kertaa kävelimme myös museon pihapiirien ohi rautakautiseen kalmistoon, joka oli rauhaisa, korkeiden puiden suojaama alue, rauhallinen ja miellyttävä. Kuralassa aika on pysäytetty 1950-luvulle, ja pukeuduin sitä kunnioittaen loppukesäiseen tummaan kukkaleninkiin.

Puku on muistaakseni somerolaiselta kirpputorilta ja siinä on erillinen leveä vyötärökaitale poimutetun rintaosan kanssa. Ajan tyyliin nähden puku on minulle ehkä vähän lyhyt, mutta pidän kuosista ja väreistä kovasti.

En joutunut kauan seisomaan itsekseni, kun pikku apulainen halusi mukaan kuvaan. Pikku apulainen otetaan tietysti aina mukaan Kuralaan, sillä hän rakastaa paikkoja, joissa on puutarha, polkuja, puita, kukkia ja eläimiä perhosista hevosiin sekä kahvila, josta saa pullaa.

Katsokaa, miten iso hän jo on! Niin iso, että loin uuden tunnisteen - ei tämä enää vauva ole eikä oikein taaperokaan, vaan lapsi. (Isompi lapsi on jo niin iso, ettei juuri koskaan joudu blogikuviin. Silti tunnisteena lapset, monikossa.)

Mekon kuosi on läheltä katsoen tällainen, lähes trooppinen kukkaloisto. Musta pohja antaa erikoisen säväyksen, tämä ei tosiaan ole alkukesän kukkakuosi.

Kuralan kamarissa oli esillä kouluikäisen tytön, oikeastaan jo nuoren naisen, tavaroita: vaatteita, uima-asuja, laukkuja, pikkuesineitä, koulukirjoja. Poimin kuviin vaatteiden ihanimmat kuosit. Tämän novelty printin olen tainnut nähdä ennenkin jossain Kuralan näyttelyssä, mutta edelleen se on yhtä henkeäsalpaava. Tämä oli hellepuvun ja boleron yhdistelmä.

Ja entäs tämä novelty print -hame sitten? Ich liebe dich ja Happy end toistuvat teksteissä. Upea vaatekangas eikä varmaankaan kotimaista tekoa! Ehkä joku koulutyttö on aikoinaan ommellut sen itselleen hauskaksi kesävaatteeksi. Ihanaa, että museokokoelmissakin on tällaisia vaateaarteita säilymässä jälkipolvien iloksi.

Sortsikelit

Meinaavat, että kun helma lyhenee, pitäisi korkojen madaltua. Minä puin tänään mikromittaisten sortsien kanssa stilettokorot. Korot siitä ilosta, että oli lyhyt kävelymatka, ja sortsit siksi, että kerrankin ei palellut näin lyhyessä asussa.

VintagEija'sin sortsit kaverin vanhat

pusero kirppislöytö

kengät muistaakseni Skopunkten

Joka kesä mietin, voinko vielä tänä kesänä käyttää lyhyitä sortseja. Ja sitten ajattelen, että kehopositiivisuus edellä: minä viihdyn näissä. Vintageaikoina tämä asu olisi sopinut korkeintaan rannalle ja alle 25-vuotiaille, mutta kuten olen monta kertaa sanonut, aikakausipurismi on turhan rajoittavaa. Toivomme lisää sortsikelejä tälle ja tulevillekin kesille!

Kuvassa on mukana vinkki kivaan kahvilaan: Cosyn kesäkahvila sijaitsee Turun ylioppilasteatterin ja Kirjan talon välisessä pikkupuistikossa, ihan Teatterisillan tuntumassa mutta aidan takana jokirannasta katsoen. Leikkipaikkakin löytyy.

Ps. Vastaus viime kerran arvoitukseen vuoren kokoisen kirppissaaliin yhteishinnasta on kymmenen euroa. Olisin maksanut kympin kappaleelta jo niistä talvitakeista, mutta joskus käy uskomaton munkki!

Kalahame lomakylässä

Minusta hame, jossa on kalan kuvia, sopii mainiosti kesälomailuun. Sen novelty print -kuosi on parhaimmillaan maisemassa, vai mitä? Olisin kahlannut järveen kuvattavaksi, jos sää olisi sallinut.

 kirppislöytöä koko asu!

Ostin kalahameen joltain nettikirppikseltä. Purin liian lyhyen vyötärönauhan, tein uuden ja sain kätevän puolileveän hameen, joka sopii myös pyöräilyyn - leveys ei yllä pinnojen tai ketjujen väliin. Kangas on säkkikankaan tapaista eläväpintaista puuvillaa ja peräisin mitä ilmeisimmin 1950-luvulta. Väreissä on monta suosikkiani: harmaa, sitruuna, vihreä, lisänä ruskea ja ruosteeseen taittuva punainen. En tiedä kuosista mitään, mutta veikkaan, että se on ulkomainen.

Kuvat on otettu pikaisesti kylmänä ja sateisena aamuna lomakylän pikkumökin pihalla, kun edessä oli lupaava matkailu- ja kirppispäivä. Olemme juuri eilen palanneet vuotuiselta kirppiskiertueeltamme, joka taas kerran tuotti monenlaista iloa ja saalista. Eräästä käyntikohteesta löytyi tällainen vuori ostoksia:

- kaksi 60-70-luvun villakankaista talvitakkia (toinen on ruudullinen! Olen pitkään kaivannut ruudullista villakangastakkia ja nyt vihdoin minulla taas on sellainen. Helpottaa ajatusta syksyn ja talven tulosta.)
- villakangasmekko 40-luvulta
- taftimekko 50-luvulta
- 20-luvun henkinen polyesterimekko 70-luvulta
- neljä paria saumallisia nailonsukkia
- yksi pari saumattomia nailonsukkia
- 50-luvun leveälierinen kupera huopahattu ja koristeellinen hattuneula
- miesten krimiturkissuikka
- miesten uimahousut 60-luvulta
- miesten enstexkankainen pusakka 70-luvulta
- keittiöprinttiset puuvillaverhot 60-luvulta
- novelty print -tyyppinen pikkukuviokangas ehkä 50-luvulta
- vanha pellavainen keittiöpyyhe
- 50-luvun pikkuessu
- viallinen Arabian keltainen kannu (kukka-astiaksi)
- Arabian Pallas-sarjan kahvikuppi
- kristallon-muovinen säilytysastia
- kaksi 70-luvun ompelukaavaa
- oranssi kuviollinen 70-luvun villaviltti
- turkoosikuvioinen saman ajan tyyny
- vanha Fazerin Lappi-aiheinen konvehtirasia
- pussillinen kirjainmagneetteja ja pari kumieläintä lapselle
- vanha söpö leikkieläin, lajinmääritys epäselvä

Ihan huvin vuoksi: arvatkaapa, mitä yllä lueteltu lasti maksoi yhteensä? Paljastan loppusumman seuraavassa kirjoituksessani!

Kesäisiä museosuosituksia?

Heinäkuun helteitä odottaessa ja odottaessa olisi hyvää aikaa käydä vaikka museoissa. En ole tainnut täällä vielä mainitakaan, että toimin nykyisin Museo-lehden avustajana, mikä tarkoittaa muun muassa sitä, että vierailen erilaisissa museoissa ja katson niitä vintageharrastajan silmin. Hienoja museoita on Suomi täynnä, ja moni niistä on auki vain kesäisin - eli juuri nyt.

Kaikki pienet museot eivät näy missään virallisissa listauksissa, koska ne eivät kuulu esimerkiksi Museoliittoon, vaan toimivat täysin itsenäisesti ja jopa harrastuspohjaisesti. Ylen Salatut museot -sarjasta sain kuulla esimerkiksi Marttilassa sijaitsevasta Nostalgiamuseosta, jossa ehdottomasti haluan käydä. Tuttavan Facebook-päivityksestä havaitsin, että Eurassa on Kemikaliomuseo. Mitähän kaikkea muuta en vielä tiedä suomalaisesta museoskenestä?

Mikä on sinun suosikkimuseosi ja missä se sijaitsee? Vinkit jakoon kaikille Hopeapeilin lukijoille, jotka matkustavat kesäisessä Suomessa!

Kakolassa

Synttäripäivällisen asuna valkoruskea, itse vanhoista lakanoista muutama vuosi sitten tehty pallopuku. Kangas ei ole mennyt miksikään - kiitos Finlaysonille laadukkaista 70-luvun lakanakankaista!

Kuvien jylhä tausta on Kakola. Kakolan Ruusun yksinkertaista ruokalistaa voi suositella. Talon aperitiivissa on ruusua ja sitruksia, ja se tarjoillaan näin kauniissa juoma-astiassa.

Kesäinen arkiselfie

Kun tämän aamun haastattelu viivästyi ja lopulta peruuntui, tein kuten nykyihminen tekee aikaa tappaessaan ja otin selfien. Tällainen on keskiviikkoaamun kesälook.

Meikkiä on tuskin lainkaan, hiukset on hätäisesti sidottu poninhännälle. Vaatteet ovat arkea: nykyaikainen off shoulder -ribbitoppi (poistotekstiilipenkojaisista muistaakseni) ja 1950-luvun printtihame yhdistettynä 1970-luvun farkkutakkiin, kesävakioon, josta luovun vasta kun se kuluu puhki. Tämä on yksi esimerkki toppi-printtihameyhdistelmistä, joita olen käyttänyt viime aikoina paljon. Hameen kuosin esittelinkin jo korjaustöiden yhteydessä täällä, mutta nyt uusintana, koska se on niin kaunis.

Moniin vintagetyyleihin liittyy kiinteästi laittautuminen: kampaus, meikki, asusteiden valinta. Se jokin, joka nostaa asun arjen yläpuolelle. Itsekin arvostan sitä, huolelliset yksityiskohdat ovat osa vintagen viehätystä, mutta  joskus on vain kiire mennä, ottaa alle pyörä ja istuimeen taapero, eikä aina sovikaan näyttää kovin huomiotaherättävältä. Sitä on arki. Olen jo pitkään miettinyt, että pitäisi reilummin vain ottaa asukuvia arjen keskellä eikä vain silloin, kun on viimeistellyt itsensä parhaimmilleen juhlaan tai jostain muusta syystä.

Kuvia alkukesästä

Kesän ensimmäinen lomajakso on takana. Sen piti alkaa suurella pyöräretkellä, jonka päätepisteenä oli kesäkoti, mutta kuinka kävikään? Todella ikävä kesäflunssa kaatoi petiin perheen aikuisväestön, ja kun pyöriä piti olla lastaamassa junaan, makasinkin sängyn pohjalla pää täynnä räkää. Sitä kismityksen määrää, kun huolella suunniteltu reissu valmiiksi ostettuine lippuineen kaatuikin - tai no, siirtyi myöhempään kesään, mutta sillä hetkellä se ajatus ei auttanut.

Päätimme kuitenkin lähteä kesäkodille potemaan tautimme loppuun, ja siellä vietettiin reilu viikko. Tyylikuvia siellä ei ole tapana ottaa. Tässä kuitenkin Kiilan äänipäivillä ihanassa Westersissä napattu poikkeus, joka samalla todistaa, miksei tyylikuvia kesäkodilla oteta: hattu on vanhempieni Kyproksen tuliaisina tuoma turistihalpis, vyönä palvelee plyysisen aamutakin vyö ja kangaskengät ovat nähneet viime aikoina monenlaista maaperää. Taaperon rattaatkin ovat lainatut.

Mutta eikö ole aika ihana puvun kuosi? Kukkamekko löytyi viime poistotekstiilipäivästä, ja vaikka se malliltaan ei ole mieluisin, halusin ehdottomasti antaa tälle kukkamerelle mahdollisuuden. Juuri tällaisessa tyylissä 1970-luvun kuosimaailma on parhaimmillaan.

Lämpimän viikonlopun jälkeen viileni ja alkoi sadella. Keittiössä ollessamme kissa istui mielellään puoliksi avatun ikkunan karmilla ja katseli pihan lintuja; kuistin pylvään päällä on pääskysen pesä. Emme vieläkään raski päästää kisua kulkemaan vapaana edes maalla, mutta valjaissa se teki pitkiä lenkkejä, seikkaili metsässä, pellonreunalla ja kasvihuoneella. Lupiinit kukkivat hullun lailla, mutta ikävä velvollisuus oli niittää tämän tulokaslajin kukinnot ennen kuin siemenet kypsyivät. Isona ja näyttävänä kasvina lupiini sopii mainiosti suureen lattiamaljakkoon, jollaisissa joskus oli tapana pitää osmankäämejä.

Aika ei ehkä pysähtynyt, mutta se jarrutti. Kesän ilot ovat pieniä: kävely hakemaan Hesaria tienvarren postilaatikolta, aamukahvi pihalla kun jonain aamuna ei satanutkaan, naapurin kissanpentujen ihastelu innokkaan taaperon kanssa. Uimarannalle päästiin vain kerran, säätilassa, jossa vain 12-vuotiaat pystyivät uimaan. Juhannuksena nautittiin ystävien ihanasta puusaunasta kylällä, vihtakin oli tehty.

Yksi löytökin mahtui kesälomaviikkoon. Keittiömme liinavaatekaappiin oli päätynyt abstrakti 1950-luvun kangas; naapuri kertoi pelastaneensa sen joutumasta roskalavalle. Värit eivät toistu kuvassa oikein, mutta kuvioissa on mustan ja valkoisen lisäksi sinapihtavaa keltaista, hiukan murrettua punaista ja kylmää tummanvihreää. Pala on juuri sen kokoinen, että siitä syntyy hame. Olen ollut viime aikoina kovin ihastunut novelty-kuosisiin puuvillahameisiin ja yksinkertaisiin toppeihin niiden yläosina - tämä sopii sarjan jatkoksi mainiosti.

Hopeapeilin kesäseikkailuja voi seurata Instagramissa @hopeapeili - ihan joka kirppislöydöstä en enää raportoi blogin puolelle, mutta juuri sellaisissa pikkujutuissa insta toimii mainiosti. Tervetuloa mukaan!

Virkanainen lähtee lomalle (1937)

On virallinen ensimmäinen kesäpäivä. Oma ensimmäinen lomajaksoni koittaa vasta parin viikon kuluttua, mutta voihan tässä vaiheessa jo suunnitella lomapuvustoa, jos se vaikka auttaisi jaksamaan tämän kohtuullisen kylmän kesäpäivän (Turussa ei sentään satanut lunta, toisin kuin monissa muissa kaupungeissa tänään).

Artikkeli Virkanainen lähtee lomalle on Hopeapeilistä 6/1937. Sen on kirjoittanut lehden vakituinen muotitoimittaja Viiva, jonka henkilöllisyyttä en vieläkään tiedä. "Nainen, jolta vaativa jokapäiväinen ansiotyö nielee sekä ajan että tarmon, ei usein enää jaksa suuresti huolehtia muodista eikä edes riittävästi omasta vaatetuksestaan. Se voi kesäloman lähetessä jäädä vallan sattuman varaan, ellei hänellä ole huolehtivaa ompelijaa", Viiva toteaa. Kuulostaa jotenkin tutulta. Täälläkin odottaa maailman hienoin kalakuosinen kesähame uutta vyötärönauhaa - puolen tunnin työ, mutta koska jaksaisi aloittaa? Olisipa jossain tarpeistani huolehtiva ompelija!

Mutta ei hätää, Viiva kertoo, mitä tarvitaan onnistuneeseen virkanaisen kesälomaan! Matkapuvun on hyvä olla rypistymätöntä kangasta, joka ei ole "missään nimessä arka" - ymmärrän tämän niin, että värinkin on hyvä kestää pieni pölyyntyminen. Pienet vaaleat "pesupuvut" eli vesipesun kestävät puvut ovat hyvin käteviä, samoin välttämätön on rantapuku uimapukuineen. "Ilman näitä ei nainen nykyisin lähde kesänviettoon", tähdentää Viiva.

Matkapuvuston kuvaehdotuksissa alla näemme vaaleansinisen puku-takkiyhdistelmän, ruskeankirjavan matkapuvun ruutupuseroineen ja ruskeine asusteineen, vaaleansinisillä ja valkoisilla ristipistoilla somistetut nahkahansikkaat, mustavalkoisen laukun sekä kelta-vihreä-musta-valkokirjavan silkkihuivin. Mokkakenkiä varten pakattiin mukaan kumiharja.

Viiva on realisti kotimaan säätilojen suhteen. Kylmän ilman varalle pitää pakata neuleita, kuten syvänsininen neulepuku ja reipas ankkurinkuvalla somistettu pusero, sekä lämmin, mutta vaalea villainen kesäpuku. Myös sadetakki varjoineen kuuluu "yleisiin kesävarusteisiin". Alla olevan sivun oikeassa alakulmassa on yksinkertainen, valkoinen puku, joka hyvin soveltuu matkapuvustoon. Vasemmalla alhaalla taas on "kirjava tyylipuku", jonka voittanutta ei ole olemassakaan maalla oleskelussa, vaikka virkanainen harvoin tulee hankkineeksi sellaista itselleen.

Rannikolle sopivat räväkätkin kuosit ja värit. Pääkuvan kiemurakuvioinen shortsi- ja takkipuku on "amerikkalaisen rantaravintolan parvekkeelta", raidallinen rantapuku Lontoosta. Karjakkotyylinen huivi oli näköjään kesämuotia tuolloin. Pienimmän kuvan ranta-asussa on leveät, laskostetut housut ja rintaliivi, eli se vastaa näistä parhaiten 30-luvulla huippumuodikasta rantapyjama-asua.

Musta puku tai muu ainakin kevyesti juhlava asu, "puutarhapuku" kuului lomapuvustoon. Pilkullinen organzamaksimekko on häkellyttävän upea! Hauska on myös housuasu, jonka laukku ja hattukin ovat samaa kuosillista kretonkia.

Matkalle tarvittiin myös kenkiä: pellava- ja kumikengät, rantasandaalit ja kesäiset iltakengät. Jos johonkin pukuun kuuluu hattu, se mukaan, samoin "pehmeä lämmin urheilulakki huiveineen". Joko nousi matkakuume? Minulle vähän, vaikka ensimmäinen kesäreissu tapahtuukin polkupyöräillen eikä ehkä ihan tällaisen puvuston kanssa...

Kaksi abstraktia hamekuosia

Siis voi hyvänen aika miten kylmä on! Ei puhettakaan kesäpukeutumisesta, paitsi ompelupöydän ääressä. Tänään sain vihdoin nappeja vaille valmiiksi kaksi hametta, joiden aihiot ostin viime syksynä - halvalla arkikäyttöön, koska kummassakin kankaassa oli vikaa, mutta kuka näitä kuoseja olisi voinut vastustaa?

Kukka- ja pilkkukuosit ovat tietysti ihania ja rakastan niitä aina vain, mutta nämä abstraktit kuosit puhuttelivat yhtäkkiä todella vahvasti. Varsinkin, kun niiden kylmä värimaailmakin miellytti. Molemmat hameet olivat olleet nuoren hoikan tytön vaatekaapissa joskus 50-60-luvun vaihteessa. Purin 60-senttiset vyötärönauhat pois ja korvasin poimutukset laskoksilla ennen kuin ompelin uudet vyötäröt. Projekti oli siis niin helppo, että kulkee jossain korjauksen ja ompeluprojektin välimailla, mutta jostain pitää pitkän ompelutauon jälkeen aloittaa.

Tietääkö joku jotain kankaista - suunnittelijaa tai tehdasta? Veikkaan niitä kotimaisiksi, koska alkuperäiset hameet on ommeltu kotona tai ompelijalla Suomessa. * Päivitys: Takimmainen kangas löytyi! Se on ruotsalaisen Viola Gråstenin suunnittelema Casa, 1954, valmistaja ruotsalainen NK-Textilkammare.

Kevätmuotia, 1949

"Kukkanurmena kesäpuvut puhkeavat", otsikoi Kotiliesi Sorja-kaavojen esittelyaukeamansa keväällä 1949 ja jatkaa: "On kevät, ja kaapissamme on vain loppuunpestyjä kesäpukuja, ahtaita, lyhyitä. Mutta kaupoissa kutsuvat taas kankaat, raitaiset ja pilkulliset, kukalliset ja ruutuiset, pistein tai pisteittä saatavat." Kankaista ainakin osa siis oli yhä säännöstelyn alaisena, mutta tarjontaa kuitenkin oli jo.

"Tänä keväänä muoti ei tuo yllätysmuutoksia, vaan kehittää jo valtaan päässyttä 'uutta näköä'. Olkapäiden kimonoleikkaus vähentää kulmikkuutta, ja hameiden pituus vakiintuu 30-35 sentin päähän maasta", lehti kuvailee. Kaunis kimonohihainen malli onkin esimerkiksi raitakuosilla leikittelevä malli D1502 ja rohkeasti paksuilla raidoilla somistettu aamutakki C1503. Ne ja kaikki muutkin tämän sivun mallit on ideoitu täydentämään toisiaan kevätmorsiamen häämatkapuvustossa.

Vaikka esittelyteksti viittaa new lookiin, minusta monissa näistä puvuista on vielä vahvaa sitä edeltävän ajan henkeä. Ja niinhän järkevää olikin, tuskin kaikki innostuivat heti vaihtamaan tyyliään kovin radikaalisti.

Skannasin samaan syssyyn samasta lehdestä myös muita vaatemainoksia. Kestilän takit tässä mainoksessa muistuttavat rakasta sinistä talvitakkiani, ties vaikka olisi tehty samalla kaavalla - minunkin takkini on Kestilän. Pidän mainoksenkin tyylistä, se tuo mieleen saman ajan taidelasin eikä varmasti sattumalta.

Valmiita uimapukuja sai tilata Neoviukselta. Mukana myös rohkeita bikinimalleja! Kuvitus on varmasti niin lähellä pin-upia kuin se Kotilieden valokuvissa oli mahdollista.

Suoma-takin mainoksen naiselle on piirretty hyvin kauniit, sirot kengät. Itse takista en ole ihan varma - ehkä mainoksen lupaamissa herkullisissa pastelliväreissä?