Tilda haastoi minut miettimään joulun aakkosia, ja mielelläni otin tämän haasteen vastaan. Osa kirjaimista olikin yllättävän vaikeita, mutta jokaiselle löytyi lopulta jotain. Haasteeseen saa tarttua jokainen, jota se inspiroi!
Adventtikyntteliköt kaivan esiin viimeistään marraskuun alussa. Suosikkini ovat 1950-60-luvuilta, messinkijalkaisia; olette nähneet ne täälläkin kuvissa monta kertaa.
Blue - sininen on suosikkijouluvärejäni. Se oli muodikas 1950-luvulla ja vielä 60-luvun puolella, mutta on sittemmin jäänyt täysin joulunpunaisen ja lumenvalkoisen varjoon.
Yksityiskohta Kajsa Nordströmin liinasta Julköping.
Cantuccini, italialaiset mantelikeksit. Helppoja leipoa, ihania dipattuna teehen tai glögiin (tai, taas ensi vuonna, makeaan jälkiruokaviiniin). Suosittelen maustamaan perusmassan appelsiinilla.
Disney ei muuten minuun kauheasti iske, mutta lapsuudesta on jäänyt nostalgia Samu Sirkan joulutervehdys -koostetta kohtaan. Harvoin tosin enää katson sitä, koska muut meillä eivät ole siitä ollenkaan yhtä innoissaan.
Englantilainen jouluvanukas on ruoka, jota kerran koetimme tehdä, mutta epäonnistuimme surkeasti. Vanukas homehtui yhdeltä kyljeltä säilytyksessä, liekitys ei onnistunut, olin juuri tullut raskaaksi ja koko laardikakku inhotti. Uskaltaisikohan joskus kokeilla uudelleen? Vanukas symboloi myös sitä, että joulun juhlapöytä on aina hyvä syy kokeilla uusia, monimutkaisiakin reseptejä.
Fiinimpää kuin oikeasti. Olemme aika laiskoja siivoamaan ja sisustamaan, mutta jouluna on minusta mukavaa, että on siistiä, koristettua, huolellisesti katettu pöytä monine ruokalajeineen ja huikean kaunis kuusi kaiken kruununa.
Glitter. Joulukuusen ja muiden koristeiden kuuluu kimaltaa, olki- ja villalankajutut eivät koskaan oikein ole olleet mieleeni.
Hössöttäminen. En ota itsekään itseäni kovin vakavasti tässä joulukoristeiden keräilyssä ja sommittelussa eri puolille kotia, mutta kun se on niin Kivaa! Kai aikuinenkin saa välillä tehdä älyvapaita juttuja?
Itse tekeminen tuntuu jouluisin mukavalta. En ole kova enkä taitava leipomaan, mutta joulun tienoilla leivon ainakin jotain. Lahjat paketoin mieluummin itse kuin annan kaupan myyjän, huomattavasti näppärämmän paketoijan, tehdä sen.
Joululaulut.
En etsi valtaa loistoa ja amerikkalaiset vanhat jouluhitit sopivat lahjojenpaketointimusiikiksi, eikä minua haittaa sekään, että kaupassa soi joulumusiikki! Harrastin lapsena ja nuorena laulamista yksin, kavereiden kanssa ja kuorossa, joten osaan ulkoa suurin piirtein kaikki Suomessa tunnetut joululaulut uusimpia lukuunottamatta. Monista jopa useita eri stemmoja ja pianosäestyksen...
Lapsuuden joululaulukirja - ei sama yksilö, mutta sama painos (1971).
Kinkku. Monen vuoden keskustelun aihe: tarvitaanko se, halutaanko se, minkä kokoinen riittää? Mentäisiinkö sittenkin kasvisversiolla ja lapsille lihapullia? Toistaiseksi kinkku on aina ostettu, siksi hyvin se istuu muihin perinteisen pitopöydän makuihin. Tämän vuoden valinta on pakasteena ostettu luomupikkukinkku, lisäksi joulupöytään pääsee jonain päivänä - luultavasti ei samana kuitenkaan - ankka.
Legot. Joulun tunnelma kulminoituu perheen pienimmällä siihen suurimpaan rapisevaan pakettiin, jonka sisältöä hän kokoaa koko aattoillan. Lego-joulukalenterinkin hän saa niin kauan kuin sellaista toivoo; tuskin enää monta vuotta.
Munatoti on ehkä herkuin joulun juomista; ensi vuonna taas. Ja silloinkin vain yksi annos, sillä siinä yhdessäkin on jo arviolta tuhatviisisataa kaloria.
Näyttävä joulukuusi haetaan kauppatorilta 21. tai viimeistään 22. päivänä. Suosin tuoksun ja muun tunnelman vuoksi luonnonkuusta, ja olen valmis sen vuoksi imuroimaan neulasia seuraavaan juhannukseen saakka. Kaikissa kissaperheissä kuusta ei voi pystyttää, mutta meillä ainakin viime jouluna kissan ja puun yhteiselo sujui mallikkaasti.
Omenaiset maut. Kuivat siiderit ovat mainioita joulupöydän juomia. Täksi vuodeksi löysin jopa alkoholittoman ranskalaisen!
Pöttö on meillä nautittava outo versio perunalaatikosta, alun perin karjalainen lastenruoka, jonka äitini nappasi 80-luvulla talteen joltain ruokakurssilta. Pöttöön tulee löysää perunasosetta, riisi- tai ohrasuurimoita, punaista maitoa ja voita. Ei voi tulla kuin hyvää! Pöttöön liittyy myös jouluperinne, jossa sen ohjetta etsitään hiki hatussa äidin lukuisista reseptikansioista. Eräänä jouluna äiti lopulta sai minulta lahjaksi pötön ohjeen kehystettynä.
Queer-puolta edustaa urosporopariskunta, joka on parina viime vuonna seikkaillut työhuoneen jouluikkuna-asetelmassa räpsyripsisten tonttu- ja pukkihahmojen seurassa.
Rauha on suhteellinen käsite. Kuuluu jouluihanteisiin, mutta on joskus vaikea saavuttaa. Enimmäkseen pyrimme siihen, ettei jouluaaton tullen tarvitsisi enää häsätä tai kiirehtiä eikä tulisi porua ja valitusta, ja useimmiten onnistutaankin aika hyvin.
Sekä
sherry että
suklaa sopisivat tähän, mutta ässän saa kuitenkin
suunnittelu. Se on joulussa lähes yhtä tärkeää kuin itse juhliminen! Reseptien lueskelu, koristeiden hipeltäminen ja järjestely, kirppisten kiertely uusien joululöytöjen, lahjojenkin toivossa alkaa viimeistään lokakuussa.
Kaikkien perheenjäsenten
toiveet pyritään toteuttamaan sekä ajankäytön, lahjojen että ruokien suhteen. Lapseni esimerkiksi toivoo joulun alkupalapöytään meetvurstia ja hän sitä saa, vaikkei se olekaan perinteinen jouluherkku.
Unten mailla viihtyy paljonkin, onhan talven pimein aika. Hienoja vapaapäiviä ovat sellaiset, kun lukee sängyssä, sitten nukahtaa ja herättyään jatkaa taas lukemista. (Lapsiperheessä tällainen on erityisen ylellistä.)
Vintagekoristeet, kuinkas muutenkaan! Pehmeät muovipallot, painokankaiset värikylläiset liinat, vanhat joulu- ja uudenvuodenkortit kaivan joka joulu (ok: viimeistään marraskuun alussa jo raotan laatikoita) esiin yhtä innokkaasti ja jälleennäkemistä odottaen.
Weiste. Monien lempikoristeideni valmistaja, suomalainen joulukoristetehdas, joka on kimalluttanut koteja ja kauppoja jo 1920-luvulta alkaen. Kuvassa pari uutta osaa Weiste-kokoelmaan: piipunrassitonttu, jolla on "sylissään" suklaapallo, on minulle ensimmäinen lajissaan ja maksoi maltilliset viisi senttiä.
X - mysteeriä ja jännitystä edustava ikuisuuskysymys: onko jouluna lunta vai ei? Valitettavasti useammin ei, se on lounaisrannikolla asumisen huonoin puoli.
Ystävät. Se puoli joulusta, jota voisi olla enemmänkin. Pyhinä olisi mukava tavata sukulaisten lisäksi myös ystäviä, syödä ja nautiskella yhdessä jonkun kotona ja viettää aikaa kiireettömästi.
Zakuska- eli alkupalapöytä. Joulu on meille ruokajuhla, ja alkupalapöytä on mieluisin osa ruokailua. Siinä usein menee överiksi, mutta kun pitää niin monesta jutusta! Aivan pakko saada graavikalaa, savukalaa, maustekaloja, kotijuustoa, haisevia juustoja, sienisalaattia, mätiä, caviartia nyt ainakin jos ei mätiä raski ostaa, saaristolaisleipää, marinoituja palsternakkoja, munakoisosilliä...
Åbo - kotikaupungissamme Turussa olemme viettäneet lähes kaikki joulut viime kymmenen vuoden ajan. Jouluna on vaikea reissata ilman autoa, ja uusperhekuvio säätelee pyhien aikataulua. Kotona on kuitenkin hyvä olla, päättää itse aikataulunsa ja ruokalistansa. Joulurauhan julistusta meillä ei turkulaisuudesta huolimatta ole tapana mennä kuuntelemaan tai edes katsoa televisiosta.
Äiti opetti minut jouluihmiseksi. Nyt koetan itse äitinä siirtää jouluintoa seuraavalle sukupolvelle. Oma äitiyteni on liittynyt erityisen läheisesti kahteen jouluun: vuoteen 2003, jolloin saimme muutamaa päivää ennen joulua tietää tulevasta vauvasta, ja tämänvuotiseen, kun pieni tulokas odottaa maailmaan pääsemistä jo melkein valmiina.
Öisin joulutunnelma on usein paras. Varsinkin, jos jaksaa vielä syödä uuden kierroksen alkupalapöydästä ja kaataa pari lisäkierrosta viiniä.
Ps.
Tässä bonuksena vähän joulukummaa, rakkaat lukijat!
