perjantai 22. lokakuuta 2010

Kadonnut vyötärö

Ihailen 1950-luvun naisten siluetteja kapeine vyötäröineen. Kukapa ei ihailisi:


(Aina yhtä ihanan Lilli Ann -vaatemerkin mainos lainattu aina yhtä ihanasta My Vintage Voguesta.)

Äitini, joka oli 1950-luvulla nuori, kertoo tuskailleensa sen faktan kanssa, että vaikka muuten oli hoikka, mahan kohta ei täyttänyt ajan vartaloihanteita. Minä perin äitini ruumiinrakenteen, seitsemän senttiä pidempänä ja kaiken kaikkiaan leveämpänä. On selvää, että saadakseni ampiaisvyötärön joutuisin kokemaan kohtuutonta vaivaa ja kärsimystä - ja olen mukavuudenhaluinen ihminen.
Alimpien kylkiluiden poistaminen taas tuntuu vähän ekstreemiltä, etenkin, jollei tienaa suuria määriä rahaa ulkonäöllään. Minulla on enemmän muita ammatillisia avuja.

Vintaasihameissa ja –mekoissa vyötärönympärys on joskus todellakin ajan ihanteiden mukainen. Jos lantio ja rinta istuvat hyvin, vyötärö kirraa tai nappi ei mene kiinni.
Minulla on tyylikäs kevyt alaliivi, jolla vyötäröä saa muokatuksi - ja hyvältähän se näyttää, mutta kaikesta päätellen entisajan naisia ei ole haitannut istumis- ja vessassakäyntimukavuuden puute.
Useimmiten tyydyn siihen, että vaatetta on muunneltava. Ne jo aiemmin kehutut saumavarat auttavat; hätätilanteessa vaatteen piilossapysyvältä sisäpuolelta saa jopa palan kangasta vyötärönauhan jatkamiseen.
Joskus hame tai mekko menettää jotain alkuperäisestä, mutta koen, että käytettävyys on tärkeintä. Käytännössä korjattu vyötärön kohta jää sitä paitsi usein jakun alle tai muutostyön voi kätkeä vyöllä tai villapuseron helmalla.
Selittelyäkö? Ei suinkaan...

Ainakin Uudessa Mustassa ja Paljettivallankumouksessa on viime päivinä käsitelty naisten ulkonäköä mediassa, median naiskuvien epärealistisuutta ja niiden vaikutusta naisten itsetuntoon. Myönnän, että minuakin aluksi arvelutti perustaa tyyliblogi, jossa väistämättä asetan oman ulkonäköni verrattavaksi muun median järjettömän kauniiseen naiskööriin – ja vieläpä iässä, jossa useimmat naiset (OK, Dita van Teese on minua vanhempi) ovat jo siirtyneet ulkonäön puunaamisesta sisustuksen viilaukseen. Mutta jos tyyliblogilla jotain poliittista voi tehdä, se on vaihtoehtoisen naiskuvan tarjoaminen. Tältä näyttää photoshoppaamaton kolmikymppinen suomalaistavis. (OK, liioittelin taas. Photoshoppaan silloin tällöin itseni jalat kohti alareunaa sen sijaan että poseeraisin poikittain.)

Totta kai laitan itseni nätiksi kuvia varten, mutta itsensä nätiksi laittaminen ei ole nuorten ja luonnostaan jo hurjan nättien yksinoikeus. Silmää viehättävien vaatteiden ostaminen ja käyttäminen ei ole yhtään sen hankalampaa kuin muidenkaan vaatteiden. Läheskään aina se ei edes vaadi vyötärönmuutostöitä, ei ihmiseen eikä vaatteeseen.

5 kommenttia:

  1. Kas, juuri samaan aikaan minä lähdin blogissani vastustamaan myös epärealistisia kuvia elämästä yleisemmin :)
    - Ani, Kokovartalofiilis

    VastaaPoista
  2. Ani, se oli hauska teksti ja olisin linkannut siihen jos olisin aloittanut tämän sen jälkeen kun kirjoitit omasi :) Sai minut oikeasti miettimään asupostausta, jossa olisi inhorealistinen tyyli. On aamuja, jolloin en muista kammata tukkaani, ja yöpaitoja, joita en oikein itsekään pysty katsomaan. Täytyy kuitenkin vielä kerätä rohkeutta!

    VastaaPoista
  3. Sitä odotellessa :) Vähän muakin hirvitti, mutta palautteesta päätellen vertaisterapialle oli paikkansa.

    VastaaPoista
  4. Oikein! Mielestäni on hienoa, että näytät itsesi sellaisena kuin olet. Teet tämän hirveän mediakulttuurin vastaista työtä. Suurin osa ihmisistä, kun on taviksia, eikä kukaan ihminen liiku ulkona, päivänvalossa, photaroituna.

    Hienostunut maku, ihanat vaatteet ja laittautuminen eivät myöskään ole vain nuorten ja kimmoisien (alle 36-vaatekoon) oikeus. Tosin tuntuu, että nykyisin se ei ole heidänkään oikeutensa, kun toisaalla vaaditaan peittämään ja suojautumaan - vähintäänkin kiusaamiselta - ja toisaalla näyttämään kaikki.

    Ja mikä onkaan tärkeämpää - epärealistisen (minkä tahansa ajan) ihanteen saavuttaminen vai terve ja nautittava elämä?

    VastaaPoista
  5. Aivan niin. Minusta nautittavaan elämään kannattaa yhdistää aistillisuuden monia puolia, mukaan lukien (ennen kaikkea itseä) viehättävä pukeutuminen. Muistan, että nuorena, noin 20-vuotiaana, suhteeni ulkonäköön ja pukeutumiseen oli kompleksisempi. En tiedä, onko iän, äitiyden, onnellisen parisuhteen vai yleisen itsetunnon kasvamisen ansiota, että nykyisin on helpompaa, vaikka ryppyjä on enemmän: suurennan mieluummin sitä vyötäröä kuin jään miettimään että voivoivoi kun en tähänkään mahdu.

    VastaaPoista