Miten aloittaa vintagen käyttö

Joskus törmää ajatukseen, että vintage-vaatteita olisi vaikea löytää, käyttää tai yhdistellä. Ettei mekossa voisi pyöräillä tai käydä leikkipuistossa, tai korkokengissä.

Höpsis. Totta kai on turvallisempaa pyöräillä lenkkareissa, mutta se on mahdollista myös korkokengissä – ja kaiken kaikkiaan monet jutut ovat asennekysymyksiä.

Vintaasityyli on vuosikymmenestä riippumatta puetumpi kuin nykyajan huoleton ja rento pukeutuminen. Se huomataan: useimmilta vintaasiharrastajilta lienee joskus kysytty, onko menossa juhliin vai kenties näytelmän harjoituksiin.

Jos pelkää erottuvansa ylipukeutumalla, juhlavaatetuksesta on helppo aloittaa. Häihin tai illallisille voi pukea leveähelmaisen pitsimekon hansikkaineen ja strassikoruineen säihkymättä liikaa. Pikkujoulujen tapaiset juhlat ovat jo riski, mutta itse pidän ylipukeutumisesta ja ulkoilutan mieluusti timanttejani silloin harvoin kun siihen on tilaisuus.

On myös todennäköisempää löytää hyväkuntoinen vanha cocktail-puku kuin arkimekko. Arkivaatteet on pidetty loppuun ja sitten ommeltu lastenvaatteiksi, mutta juhlavaatteita on säästelty ja käytetty harvakseltaan, ehkä jopa tietoisesti annettu perinnöksi.

Vartalotyyppi antaa suuntia, minkä ajan vaatteet kenellekin sopivat, mutta oman tyylin kehittyessä sitä ei kannata ottaa turhan vakavasti. Itse olisin täsmälleen 80-luvun power dress -nainen leveine harteineni ja pitkine säärineni, mutta vierastan 80-luvun kulmikkuutta enkä ole nähnyt ongelmaksi käyttää feminiinimpien aikakausien vaatteita. Leveät hartiat olivat muodissa myös 40-luvulla; silloin niihin yhdistettiin söpömpiä elementtejä kuten kiharakampauksia ja rusetteja.

Jos vyötärö on kadoksissa, 20-luvun suoralinjainen flapper-tyyli on armollinen ja lisäksi hauska höyhenineen, hapsuineen ja kellohattuineen. Aitoja 20-luvun vaatteita löytää aniharvoin, mutta suora mekko on helppo tehdä tai teettää. Kotikaupungissani Turussa kääntyisin boutique Minnen puoleen.

Hoikkaa tyttöä pukevat 60-luvun babydoll-minimekot ja go-go –saappaat. Jos haluaa lisää kurveja, niitä voi tietysti hankkia korsetilla, toppauksilla ja poimutuksilla 50-luvun malliin; niin silloinkin tehtiin, jos ei omasta takaa löytynyt.

Sen onnekkaan, joka omistaa pienen vyötärön, suunta on 50-luku ja ampiaisvyötäröllä iloitteleva new look. Hopeapeilin virallinen mielipide on, että kellomekkojakin söpömpiä ovat saman ajan istuvat, kapeahelmaiset puvut (joita englanniksi löytää hakusanoilla wiggle dress). 1930-luku viistoon leikattuine, kevyesti myötäilevine mekkoineen taas on ollut suopea pehmeälle, keskikokoiselle, normaalin kurvikkaalle aikuiselle naiselle; tosin vatsamakkaroiden ei silloinkaan kukaan halunnut näkyvän.

Arjessa asusteet kuten laukut, korut ja käsineet ovat helppoja tapoja aloittaa vintaasiharrastus. Kirpputoreilta niitä ei kannata etsiä - kokenutkaan kävijä ei läheskään joka kerta bongaa vanhoja herkkuja, joten aloittelija melko todennäköisesti turhautuu. Hyvän katsauksen tarjontaan saa erikoistuneessa vintage-kaupassa. Jos sellaista ei ole omassa kylässä, nettitarjonta auttaa. Kannattaa vilkaista esimerkiksi Vintage Vixeniä, jossa on myös hyvät hakutoiminnot koon, vuosikymmenen ja jopa tyylin (military, maternity vai Marlene Dietrich?) mukaan.

Vanhojen asusteiden yhdistäminen nykyajan vaatteisiin vaatii jotain myös niiltä uusilta. Ennen hippiaikakautta kuluneisuus ei todellakaan ollut muodikasta, joten kulutuspestyt tai revityt farkut, elämää nähneet tennarit sun muut riitelevät vintage-asusteiden kanssa.

Tekstiprintit ja näkyvät logotkaan eivät sovi, ja tarpeetonta kai edes sanoa, että liian sporttinen tyyli – kiristysnyörit, huput, citylenkkarit – vastaa vintagen kanssa suurin piirtein hajuveden lisäämistä lihapullataikinaan. Kaikissa menneen ajan tyyleissä on nykyisin tietynlaista romantiikkaa; Chanelin tyyliä pidettiin 1920-luvulla rohkean sporttisena, mutta nykyisin Chanelin tyylisissä neulepuvuissa mennään todennäköisemmin oopperaan kuin reippailemaan.

Fiksua on myös kammata tukka huolellisesti. Tämä on omakin heikko kohtani, mutta rähjäinen poninhäntä ei vain näytä hyvältä vintagen kanssa - jos se sitten minkään muunkaan kanssa näyttää.

Jäin miettimään, mitkä ovat oman vaatekaappini tärkeimpiä tällä vuosituhannella valmistettuja vaatteita. Musta samettijakku, jotkut neuleet ja neuletakit, muutamat hyvät kengät ja kassillinen sukkahousuja johtavat. En ole aikakausipuristi, ja ostan käytettynä myös hyvää nykyaikaista silloin, kun kohdalle sattuu; monissa nykyvaatteissa vain on liikaa kaikenlaisia härpäkkeitä, joihin kyllästyy nopeasti.

Helppoja nykyajan arkivaatteita vintagen kaveriksi ovat klassiset perusvaatteet: suorat housut, kynähameet ja A-linjaiset hameet, jakut, paitapuserot (ilman härpäkkeitä!) ja pooloneuleet. Vintage-käsilaukku sopii jopa tiukkaan toimistotyyliin perusjakkupuvun kanssa, kunhan muut asusteet eivät ole tyyliä miesten rannekello ja Jorma Uotisen silmälasit.

Helminauhat ja nappi- tai helmikorvakorut ovat lähes huomaamattomia asusteita, jotka tuskin kenenkään mielestä ovat liian outoja, vaikka olisivat 60 vuotta vanhoja. Itse käytän usein rintaneulaa jakun kauluksessa – rusettia, strasseja, lehtikuviota, vanhaa eläinhahmoista lastenkorua; kaikenlaista arviolta 40-80-luvuilta. Vinkki: jos jotain vintagea haluaa etsiä kirpputoreilta, pukukoruja on helpointa löytää.

Tiedän, että Hopeapeilillä on jo muutamia lukijoita. Olisi kiinnostavaa kuulla teidän matkoistanne vintagen maailmaan. Käytätkö vintagea ja jos, millaista ja millä tavoin? Jos et, mikä siihen on syynä? Minusta olisi mukava jakaa ajatuksia mahdollisten uusien harrastajien ja tietysti myös vannoutuneiden vintagevixeneiden kanssa.