Kadonnut vyötärö

Ihailen 1950-luvun naisten siluetteja kapeine vyötäröineen. Kukapa ei ihailisi:

(Aina yhtä ihanan Lilli Ann -vaatemerkin mainos lainattu aina yhtä ihanasta My Vintage Voguesta.)

Äitini, joka oli 1950-luvulla nuori, kertoo tuskailleensa sen faktan kanssa, että vaikka muuten oli hoikka, mahan kohta ei täyttänyt ajan vartaloihanteita. Minä perin äitini ruumiinrakenteen, seitsemän senttiä pidempänä ja kaiken kaikkiaan leveämpänä. On selvää, että saadakseni ampiaisvyötärön joutuisin kokemaan kohtuutonta vaivaa ja kärsimystä - ja olen mukavuudenhaluinen ihminen.

Alimpien kylkiluiden poistaminen taas tuntuu vähän ekstreemiltä, etenkin, jollei tienaa suuria määriä rahaa ulkonäöllään. Minulla on enemmän muita ammatillisia avuja.

Vintaasihameissa ja –mekoissa vyötärönympärys on joskus todellakin ajan ihanteiden mukainen. Jos lantio ja rinta istuvat hyvin, vyötärö kirraa tai nappi ei mene kiinni.

Minulla on tyylikäs kevyt alaliivi, jolla vyötäröä saa muokatuksi - ja hyvältähän se näyttää, mutta kaikesta päätellen entisajan naisia ei ole haitannut istumis- ja vessassakäyntimukavuuden puute.
Useimmiten tyydyn siihen, että vaatetta on muunneltava. Ne jo aiemmin kehutut saumavarat auttavat; hätätilanteessa vaatteen piilossapysyvältä sisäpuolelta saa jopa palan kangasta vyötärönauhan jatkamiseen.

Joskus hame tai mekko menettää jotain alkuperäisestä, mutta koen, että käytettävyys on tärkeintä. Käytännössä korjattu vyötärön kohta jää sitä paitsi usein jakun alle tai muutostyön voi kätkeä vyöllä tai villapuseron helmalla.
Selittelyäkö? Ei suinkaan...

Ainakin Uudessa Mustassa ja Paljettivallankumouksessa on viime päivinä käsitelty naisten ulkonäköä mediassa, median naiskuvien epärealistisuutta ja niiden vaikutusta naisten itsetuntoon. Myönnän, että minuakin aluksi arvelutti perustaa tyyliblogi, jossa väistämättä asetan oman ulkonäköni verrattavaksi muun median järjettömän kauniiseen naiskööriin – ja vieläpä iässä, jossa useimmat naiset (OK, Dita van Teese on minua vanhempi) ovat jo siirtyneet ulkonäön puunaamisesta sisustuksen viilaukseen. Mutta jos tyyliblogilla jotain poliittista voi tehdä, se on vaihtoehtoisen naiskuvan tarjoaminen. Tältä näyttää photoshoppaamaton kolmikymppinen suomalaistavis. (OK, liioittelin taas. Photoshoppaan silloin tällöin itseni jalat kohti alareunaa sen sijaan että poseeraisin poikittain.)

Totta kai laitan itseni nätiksi kuvia varten, mutta itsensä nätiksi laittaminen ei ole nuorten ja luonnostaan jo hurjan nättien yksinoikeus. Silmää viehättävien vaatteiden ostaminen ja käyttäminen ei ole yhtään sen hankalampaa kuin muidenkaan vaatteiden. Läheskään aina se ei edes vaadi vyötärönmuutostöitä, ei ihmiseen eikä vaatteeseen.