torstai 22. toukokuuta 2014

Turkoosi, punainen, kukkainen


Kesän voi laskea alkaneeksi monesta asiasta, esimerkiksi siitä, kun ensimmäisen kerran lakkaa varpaankyntensä ja pukee sandaalit jalkaan. Kukkasia oli ravintola Koulun pihalla minun mekkoni lisäksi myös syreenissä, kastanjassa ja vaikka missä. Mainiota!


Pari menovinkkiä muuten viikonlopuksi. Ensin tietysti Siivouspäivä: kartan perusteella näyttää, että myyntipaikkojen määrä on vähintään tuplaantunut viime vuoden tapahtumista! Minut eli Läntisenkadun Teksti & Tekstiilin löytää Turun Rautatienpuistosta, jossa viihdyttää myös Lippakioski tarjonnallaan ja dj:llään. Myyjiä on ilmoittautunut nyt yksitoista, eli paikalla on varmasti parikymmentä myyntipistettä.

Ja ne teistä, jotka ette pidä kirppispistettä lauantaina ja remontoi kesäkotia sunnuntaina, käykää myös Vintage! Kyläjuhlissa Kuralan Kylämäellä. Myyntiä, hienoja autoja, kaunista musiikkia ja vintage-muotinäytös lähes autenttisessa ympäristössä, ja säänkin pitäisi suosia. Harmittaa ihan, kun en itse pääse. Mukavaa viikonloppua!

4 kommenttia:

  1. Hassu juttu, minäkin ajattelen kesän alkavaksi siitä, kun ensimmäisen kerran lakkaa varpaankynnet iloisen värisellä lakalla ja laittaa sandaalit jalkaan. Niinpä teinkin eilen ja tuloksena oli mojovat rakkulat kummassakin kantapäässä, auts. Mutta sekin kuuluu kesään ja sen alkuun.
    Muutama vuosi sitten kävelin jalkoihini sellaiset rakot, että piti käyttää läpsykkäitä seuraava kuukausi. Mutta joka vuosi tuon kokemuksen näköjään unohtaa innostuksissaan... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesähuumassa ei aina muista olla kovin realistinen :) Kesärakot ovat täälläkin tuttu ilmiö.

      Poista
  2. Kiva tuon mekon leikkaus, korostaa vyötärön kapeutta. Jäin miettimään onko mekossa olkaimet vai onko olkaimeton malli?Varpaankynnet ovat mekon sävyä, täydellisesti sopivat yhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on kapeat olkaimet. Malli on 1950-luvun kirjasta nimeltä Me teemme sen itse, joka on nuorille tytöille suunnattu ompelukirja. Käy näköjään aikuisillekin. :)

      Poista