perjantai 13. syyskuuta 2013

Päivän löytö

Kauniina, lämpimänä päivänä päätimme lopettaa työt lounasaikaan (kahden freelancerin perheen satunnaista ylellisyyttä!) ja lähteä pyöräretkelle. Kohteena oli Peltolan antikvariaatti Uudenmaantien varressa. Ja kas, ei ollut turha reissu vintageharrastajankaan näkökulmasta.


Beyer Mode on saksalainen kaavalehti, joka ilmestyi suomennetuin työohjein varustettuna 1950- ja 60-luvuilla. Divarissa oli sekä kesän 1961 lehti, jonka jo omistan, että tämä saman vuoden syysnumero. Kaavat ja ohjeet mukana, mainiota! Vielä en päättänyt, mitä ohjetta ensimmäiseksi kokeilen, mutta tässä on kaavoja esimerkiksi päällystakkeihin ja kävelypukuihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti