Saronki valmistui pitkien ja tuskallisten käänteiden jälkeen! Elokuussa voi jo feikata kuumanpimeitä etelän öitä.
Ei saronki täydellinen ole - yläosan istuvuudessa on toivomisen varaa, mutta en ole koskaan ennen tehnyt läheskään tällä tavalla muotoiltua vaatetta. Saronkihan, 50-luvun suosikkihellemekko á la Alfred Shaheen, on oikeastaan kietaisumekko, eikä siis kovin monimutkainen vaate. Vaikeaksi tämän tekevät avolaskokset, jotka pitäisi saada oikeaan mittaan ja suuntaan. Se ei ole ihan helppoa ennen kuin vaatteen saa pysymään päällään - olkaimettoman yläosan sovittaminen on minusta todella hankalaa. Sovitusnukesta olisi apua, mutten omista sellaista.
Oikaisinkin parissa paikassa. En vuorittanut yläosaa enkä kiinnittänyt siihen tukiluita, vaikka ohjeessa niin neuvottiin. Tämä oli oikeastaan hyvä asia, koska muokkaaminen jälkikäteen on helpompaa... Kaava oli nimittäin minulle pieni, enkä tiennyt, miten tällaisia poimuisia kappaleita pitäisi suurentaa. Lisäsin yläosaan liikaa pituutta, ja kuvastakin näkyy, että etukappale roikkuu. Onneksi kangas ei ole mikään arvokas vintage-silkki, vaan Pelastusarmeijalta kahdella eurolla poimittu kesäviskoosi, jota voi leikellä ja liimailla tarpeen mukaan. Seuraava saronki on varmasti jo parempi!
ps. ei ollut kuvaaminenkaan helppoa näissä valo-olosuhteissa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti