keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Kiharakurssin antia

Te pitempään Hopeapeiliä seuranneet tiedätte, miten paljon pidän kiharakampauksista ja miten huono olen niitä tekemään. Vähän väliä yritän ja saan aina aikaan vähän sinne päin -tyyppisen lopputuloksen. Siispä kun sain mahdollisuuden osallistua vintage-kiharakampaus-workshopiin, en epäröinyt hetkeäkään.

Meitä oli kuusi naista, kaikilla aivan erilaiset hiukset. Kurssia edeltävänä iltana oli jo väännetty sormikiharat ja patukat päähän, tai kuka mitäkin: tällaiset kiharat tulee patukoista,

tällaiset suurista rullista,


ja tällaiset foliopatukoista.


Näiden runsaiden päiden rinnalla oma patukoilta ja sormikiharoilta avattu kuontaloni roikkui surkeana. Niskahiukset lerpahtivat saman tien.


Taustalla on kurssin vetäjä Lotta, jolta sain kullanarvoisia vinkkejä liukkaiden, ohuiden hiusten käsittelyyn. Esimerkiksi sen, etten voi oikeastaan odottaakaan, että kihara pysyisi hyvin, jos en suihkuta kampausnestettä hiukseen ennen rullaamista. Ja sen, että pinneistä jää rumat ja peruuttamattomat jäljet sormikiharoihin. Ne muutamat osiot, jotka kiharsin patukoilla, olivat paljon napakammin ja siistimmin kiharat kuin sormikiharoilla tehdyt. Patukoita pitää siis hankkia lisää!

En niin ikään ollut tajunnut, että avatun kiharan pitää antaa levähtää hetki ennen aukiharjaamista. Montakohan kiharrusta olen pilannut näyttämällä hiukselle harjaa liian aikaisin?

Kokeilimme paria klassista vintagetekniikkaa ennen toivekampauksiin siirtymistä. Lainekampaus näytti siltä, että vaatisi kymmeniä harjoituskertoja, ennen kuin se onnistuisi. Niin, ja oikeat työkalut. Lotta on opiskellut vintagekampaustekniikat lähinnä nettitutoriaaleista, joita onneksi on tarjolla runsaasti. Netistä voi myös tilata käytännössä mitä tahansa työkaluja, kuten esimerkiksi näitä laineklipsejä.


Seuraava kokeilu oli victory roll, 40-luvun kampausten perusjuttu. Niitähän voi rullata ylös- tai alaspäin, sivuille tai otsatukaksi, isoja tai pieniä. Olen joskus kokeillut itse, onnistumatta, eikä tämä ensimmäinen kurssikokeilukaan kovin hyvältä näyttänyt. Eh.


Yritykseni olikin tuhoon tuomittu, sillä pinnin jälkiä, joita otsatukassani oli, ei saa pois oikein mitenkään. Mutta niksi löytyi: otsatukka rullattiinkin alaspäin, jolloin rumat jäljet jäivät alle. Paljon parempi!


Minulla on niin vähän tukkaa, että rullani jäivät aika mitättömiksi. Tässä muutama runsaampi tyylinäyte.




Rullailun jälkeen oli aika siirtyä toteuttamaan sitä unelmien vintage-kiharakampausta. Siitä nähtiinkin monta versiota; yksi kurssilainen toivoi nuorekasta 60-luvun tukkaa ja saikin söpön beehiven, toinen taas toispuoleista victory rollseihin pohjaavaa mallia. Itse en ole ollut niinkään laineiden tai victory rollsien perään, vaikka ne komeita kampauksia ovat.  Minä olen haaveillut lainehtivasta kihararyöpystä tyyliin Veronica Lake.

Ja tiedättekö mitä, sain sellaisen!


Tämä tosiaan on ihan oikea tukkani, ei peruukki, ei edes lisäkkeillä höystetty. Lässähtäneet niskakiharatkin saatiin jotenkuten mukaan. Ohuttukkaisen kannattaa tehdä tällaisesta kampauksesta suosiolla toispuoleinen, että ryöpyssä on kunnolla volyymia.

Vähän jäi harmittamaan, ettei minulla ollut esimerkiksi tiikerililjoja pisteltäväksi kiharoiden sekaan! Helpoin tapa kätkeä kampauksen rumat kohdat on nimittäin peittää ne jollain niin ihanalla, ettei kukaan edes aavista, että alta kuultaa päänahkaa tai tukka on söherössä pinninjäljistä.

Tukan kihartaminen vintagetyyliin on pitkä ja monimutkainen prosessi, joten vinkit toisen ja kolmannen päivän kampauksista tulivat myös tarpeeseen. Puhtaana tukka on hyvä auki, mutta kun kiharat veltostuvat, niitä kannattaa kiinnitellä erilaisiksi pieniksi tai suuremmiksi rulliksi ja hyödyntää tässäkin huiveja ja hiuskoristeita. Minun toisen päivän kampaukseni, itse kotona kehitelty ja hyvin yksinkertainen, koostui otsatukkarullasta, nutturasta ja rusetille solmitusta sifonkihuivista.

3 kommenttia:

  1. Kiitos, ihana Elina! Tulinpas iloiseksi, että saatoin olla sinulle apuna. Kauniit on kiharat sinulla, vaikka Veronica divaanilla makailun sijaan ajelikin pyörällä kotiin ;)

    <3 Lotta

    VastaaPoista
  2. Hyviä vinkkejä ja aivan mahtava kurssi, tahtoo kans ! Kauniit ovat kiharasi <3!

    VastaaPoista
  3. Lotta, ei sille pyöräilylle voi mitään, totesin jo kauan sitten, että minusta ei kuitenkaan koskaan tule oikeaa hienoa naista ;) Anneaulikki, jos en ihan väärin ymmärtänyt, jatkoa saattoi olla tiedossa?

    VastaaPoista