keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Uusi kesälaukku

Vaikka lämpötilan muutosten ei tarvitsisi mitenkään vaikuttaa siihen, millaista laukkua käyttää, kesälaukut ovat silti - ainakin minulla - ihan erilaisia kuin kylmän kauden laukut. Sopivia materiaaleja ovat esimerkiksi solmeiltu naru (kuten tässä asussa; sininen laukku on seurannut minua uskollisesti koko alkukesän) tai rottinki.

Tänään löysin harvinaisuuden: ehjän, toimivan, ison rottinkilaukun. Kirpputorimyyjä oli nimennyt sen "salkuksi". Laukkuun mahtuu jopa kamera, mutta se itse mahtuu pyöränkoriin, vaikka muoto ei anna yhtään periksi. Täydellistä.

(Anteeksi kuvan laatu, huomattiin vasta liian myöhään, että linssissä on jotain köhnää.)

Täällä oli tänään yli 30 asteen helle. Se ei ole pukeutumiselle suotuisa olotila. Parhaita huippukuuman vaatteita ovat ohutta puuvillaa tai viskoosia olevat mekot, jotka eivät ole ihan tyköistuvia: tämän ilmeisesti 90-luvun alun ruusumekon löysin talvella ryttääntyneenä Valtterin kirppiksen ulko-osaston lattialle. Nyt se on vähän oikeammassa paikassa.

Wife Dressing -kirjassaan, josta puhuin pari viikkoa sitten, Anne Fogarty listaa muutaman mielestään pahimman muotimokan. Niihin kuuluivat (muun muassa likaisten valkoisten käsineiden ohella) sortsit ja olkaimettomat mekot  katuvaatteina. "Hellevaatteet kuuluvat lomalle", julistaa Fogarty. Tämä on juuri sen tyyppistä menneen ajan tyyliajattelua, joka voikin jäädä menneeseen aikaan...

2 kommenttia:

  1. Aikamoinen löytö tuo laukku, yleensä rottinkisissa on aina joku kohta vähän murtunut. Mutta ahkera kirppari-luuta kyllä löytää parhaat päältä :D

    VastaaPoista
  2. Tämä oli ovelasti piilotettu pyyhkeiden tms. epäkiinnostavan alle alahyllylle. Kirpparinkävijän ohje ykkönen: tutki aina myös alahyllyt!

    VastaaPoista