tiistai 28. kesäkuuta 2011

Rantamuotia, 1929

1920-lukua moni ihailee, mutta sen ajan tuotteita - niin vaatteita, asusteita kuin muotilehtiäkin - on jo vaikea saada käsiinsä. Minua onnisti keväällä kirpputorilla; keräsin talteen kaksi ruotsalaista Husmodern-lehteä vuodelta 1929. Toinen on kesänumero, ja oi onnea, kaikkien pesujauhemainosten (toki nekin ovat viehkoja) keskeltä löytyi värillinen muotiliite: rantamuotia ja häämuotia.

Tässä siis uikkareita 20-luvulta ja vieläpä väreissä.



Tekstit kertovat, että nämä ovat olleet tilattavia kaavoja. Hauska on nähdä vaatteiden mallien lisäksi myös väriyhdistelmiä, joita tuolloin suosittiin; ajan valokuvat kun tuppaavat olemaan mustavalkoisia.

5 kommenttia:

  1. Some wedding fashions from the same mag will follow :)

    VastaaPoista
  2. Oi mitä herkkua! Ihanat kuvat. 20-lukua on todella vaikea löytää, Suomesta varsinkin. Ulkomailta paremmin löytyy, mutta hinnat kyllä sen mukaiset, yleensä. Niinhän se menee, mitä vanhempi ja harvinaisempi, sitä kalliimpi.
    Mulla on yksi 20-luvun kaavalehti ja 20-luvun Suomen kuvalehti, ja pari 20-luvun käsilaukkua mutta siihen se sitten jää. 20-luvun vaatteita en enää edes haaveile löytäväni niin kauan kuin en raaski etsyn ja ebayn maailmaan uppoutua.

    VastaaPoista
  3. Näistä Husmodern-lehdistä, joita löysin, toinen on joulunumero, joten joskus syksymmällä postaan siitä, niin saa kaudenmukaisempaa. En tosiaan ole ennen löytänyt näin vanhoja muotilehtiä kirppiksiltä, ajan suomalaiset lehdet eivät tietääkseni vielä kovin paljon vaatteilla hehkuttaneet.

    VastaaPoista
  4. Niin ja siis näistäkin lehdistä suurin osa on muuta kuin muotia...

    VastaaPoista