maanantai 12. maaliskuuta 2012

Maanantain kolme valintaa: esiliinoja


1950-luvulla lähes kaikkien naisten vaatekaappiin kuului vielä esiliina - tai luultavasti monta, koska esiliinan periaatteenahan oli säästää muita vaatteita pyykiltä. Ja toki edustaa naisen siveellisyyttä: koulutytöillä piti olla puhtaat essut, ja kutsuja emännöivällä rouvallakin saattoi olla pikkuruinen cocktail-esiliina, tähän tapaan:


Vaikka todellinen cocktail-esiliinahan on tällainen (saa ostaa minulle synttärilahjaksi, jos aiotte jotain hankkia):


Näiden kaltaisia puoliesiliinoja on helppo ommella itsekin, mutta jos tuntuu epävarmalta, kaavojakin on tarjolla. Tämä malli on äärettömän herttainen:


Kankainahan on Suomessa perinteisesti käytetty paitsi ylinnä olevan mainoskuvan tapaan kernejä, myös värikkäitä printtipuuvilloja. Äidilläni muistan olleen ainakin Metsovaara-kankaisia essuja.

4 kommenttia:

  1. Tämä oli kiva postaus, taas :) Tuli vain mieleeni, että minäkin voisin myös tehdä postauksen esiliinoista (anteeksi matkiminen, jos sen joskus tekisin). Minulla on vain tuolla liinavaatekaapissa esiliina jos toinenkin, äitini, isoäitini ja tätini tekemiä 50-luvulta ja osa varmaan vanhempiakin. Välillä niitä pidän, sillä ne ovat tosi käteviä: taskullisiin sujauttaa helposti pieniä esineitä lattialta, niihin voi nopsasti kuivata kädet tarvittaessa, niin ja kyllähän ne hyvin suojaavat vaatteita tiskatessa ja leipoessa ym. Ja muutenkin ne kaunistavat arkisenkin asun :)

    VastaaPoista
  2. Täältä Savonlinnasta löytyy aika usein noita esiliinoja - juuri eilen ostin söpön toriaiheisen esiliinan, jonka värit sointuvat täydellisesti keltaiseksi maalattuun keittiööni, ja on ehkä lasten tai kapoiselle vyötärölle suunniteltu, omaan 64 cm:n vyötäröön riittää juuri ja juuri solmu :) Sen lisäksi vielä kaksi muutakin olen löytänyt, sellaisia 50-60 -luvun vaihteen tyylisiä kuoseja - ovat aika ihania mutta ongelmani on kai se, etten koskaan pidä cocktail-kutsuja...

    VastaaPoista
  3. Tee ihmeessä, olisi kiva lukea ja nähdä kuvia!

    VastaaPoista
  4. Äskeinen siis Ainoanniinalle. Kyborgi, eikö hieno essu voisi olla hyvä syy pitää kivat kutsut...? :)

    VastaaPoista