lauantai 29. lokakuuta 2011

Vanhan ajan ostoksilla

Kun aikakauslehdissä on juttuja vintageharrastamisesta, vintagen sanotaan usein olevan elämäntapa. Tavallisesti se tarkoittaa aikakauden musiikin, ajoneuvojen ja sisustuksen harrastamista - harvemmin vintagen sanotaan liittyvän arkipäivän askareisiin kuten ruoan hankintaan. Ymmärrän hyvin, miksi vaatteita pestessä mieluummin luotetaan pesukoneeseen kuin pyykkilautaan, mutta kun tekee ruokaostoksensa marketin sijaan torilla, lisänä on vain hyviä puolia.

Torimyynnissä, varsinkin niin sanotuissa maalaisten penkeissä, on suora yhteys tuottajan ja kuluttajan välillä. Ostan mielelläni perunani ja tomaattini lähiseudun viljelijöiltä; kesäaikaan ainakin Turun torilla on myös luomuviljelijöitä. Tuotteet ovat tuoreita, ja muotopuolta mutta yhtä maukasta kakkoslaatua saa pilkkahinnalla. Kaupan päälle saa iloisen mielen ja pieniä yllätyksiä: torivalikoima vaihtuu viikottain sesongin mukaan. Juuri tänään tarjolla oli upea valikoima juureksia, korkeita kekoja suppilovahveroita (kaksi euroa litra!), kotimaisia syys- ja talvilajikeomenoita, karpaloita. Ilahdun joka kesä, kun ensimmäiset vihreät pavut tulevat.

Kaikilla paikkakunnilla ei valitettavasti ole mahdollisuutta toriostoksiin, mutta me, joilla se mahdollisuus on: käytetään sitä myös!

Ja jottein unohtuisi, että Hopeapeili on tyyliblogi, tässä torityyliä. (OK, takki oli päällä, mutta vähän niin kuin lupasin jo, että se  musta 40-luvun jakku ei esiinny täällä enää tänä syksynä.)

munakoisonvärinen kukallinen vekkihame, Porin Fiinitori
pikkuneule ja baskeri, kirppislöytöjä
käyttämättömät villaneulossukat, Pelastusarmeija
viininpunaiset mokkakengät, lahja mieheltä
viininpunaiset nailonkäsineet, Vintage Wäkkärä

(ja torin huonoja puolia: molemmista kengistä lähti korkolappu ilmeisesti kiveyksen rakoihin)

4 kommenttia:

  1. Ihanat kengät! Ja koko asu muutenkin on aika söötti, ottaisin omaankin kaappiin mielellään tuollaisen kokonaisuuden :D Hienoa kun on asusteet samaa sävyä. Itse en ole oikein koskaan haltsannut asusteiden sävytystä eikä multa semmoisia yhteen mätsättyjä oikein löydykään.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Itse olen kerännyt esim. sen kuuluisan baskerisarjani ja käsineitä vähän sillä mielin, että niitä olisi monissa tavallisesti käyttämissäni väreissä. Tosin on niitä puutteitakin...

    VastaaPoista
  3. Joo, mutta sulla on kuitenkin mielessä se mätsääminen kun teet hankintoja. Mä en ikinä muista ja sitten huomaan yhtäkkiä että mulla on viidet samanväriset kangaskäsineet tai jotain kivoja random-sävyjä joihin ei löydy mitään mätsäävää mistään vaatteesta :D ei oo elämä helppoo!

    VastaaPoista
  4. Ensimmäisen maailman ongelmia ;) Helpoimmin tuo lähtee, kun tietää ne jotkut värit jotka aina vain miellyttää, niihin kiinnittää huomiota ehkä luonnostaankin. Mulla esim. just tuo viininpunainen.

    VastaaPoista