lauantai 22. lokakuuta 2011

Turun vintage-kaupat, osa 2: Bob's Vintage

Turun uutta vintage-tarjontaa edustaa myös kesällä aloittanut Bob's Vintage. Bob's sijaitsee vanhan antikvariaatin pienessä vanhassa liikehuoneistossa Rauhankadulla, näppärästi samalla kadunpätkällä kuin Lähetyskirpputori. Kodikas putiikki tavoittelee lontoolaista tunnelmaa. Ja jos ei olisi myöhä syksy, tuossa edustalla olisi epäilemättä mukava kahvitella.


Bob's on Suomen oloissa hyvin harvinainen vintage-kauppa: se suuntaa tarjontansa miehille. Naisille on tarjolla joitain pikkujuttuja, lähinnä huiveja ja laukkuja, mutta Bob'sin vetäjä Sampo Leiniitty haluaa painottaa nimenomaan miesten vaatetukseen. Pääpaino on 1940-60-lukujen farkkutyylissä, mutta tarjolla on myös uudempaa ja vanhempaakin mahdollisuuksien mukaan. Farkkujen lisäksi hyllyistä löytyy paitoja, t-paitoja, neuleita, urheiluvaatetusta, nahkarotseja, asusteita...




Sampo kertoo, että farkuista ja kengistä on eniten kysyntää - ja vöistä, joita on kauppiaan mukaan vaikea löytää uusinakin. Mutta täältä niitä löytyy!


Kaupan tarjouksia, aukiolotietoja ja muuta tarpeellista voi seurata Bob'sin blogista. Nettikauppaa ei vielä ole pystyssä, mutta Bob's on hyvin helposti tavoitettavissa etenkin junalla Turkuun saapuville. Hopeapeilin lukijoista useimmat ovat naisia, mutta monen miehelläkin lienee silmää vanhalle ja tyylikkäälle: huomatkaa rouvat että nyt on kalenterissa hyvin lähellä sekä isänpäivä että joulu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti