tiistai 28. elokuuta 2012

Yksityiskohdat kohdallaan


Onkohan mekkorekillä jotain uutta?

 
 


Kauluksia, tereitä, silmunappilistoja. Sen tason ompelutyötä, jota itse en hallitse, mutta joka edustaa juuri sitä paljon kehuttua vintagevaatteiden huoliteltua yksityiskohtaisuutta.





Leningit ovat selvästi vanhan kaupan varastoa. Laatikoitakin oli vielä.





Myyjä oli merkinnyt puvut "50-luvun mekoiksi", mutta itse näen nämä selvästi 40-lukulaisina: pienet olkatoppauksetkin löytyy poimutettujen hihojen uumenista. Kotona tuli tosin puheeksi, voiko olla mahdollista että 40-luvulla olisi ollut myytävänä valmisvaatteita - ja että niitä olisi jäänyt käyttämättä? Voisivatko puvut olla peräti 30-luvulta, ajalta ennen sotaa? Tuskin sentään, mutta 30-luvun lopussa on kyllä tyylillisesti jo paljon samaa kuin sota-ajan puvuissa. Materiaali on viskoosia. Niin, ja hinta ei ollut kovinkaan suuri - siksi ostin näin monta.

Raidallisen mekon taskua tehdessä on ompelijalla varmasti ollut kieli keskellä suuta!


Päivän yllätys on lukijamäärän pompsahdus sataan! Pitää pitää arvonta! Joku näistä uusista-vanhoista mekoista lähtee todennäköisesti kiertoon, mutta ei arvonnan kautta - siinä pitää olla palkinto, josta on iloa kaiken kokoisille. Katsotaan, mitä keksin...

9 kommenttia:

  1. Kääk! Mistä, oi mistä? Jäikö yhtään 36-kokoista mekkoa?

    Terveisin nimimerkki Pitkä Kieli kuolalla Varustettuna

    VastaaPoista
  2. Hei! Minä olen ilmeisesti tuo 100. lukija :) Mukavan oloinen blogi sinulla, ja vintage vaatteesi ovat ihania!

    VastaaPoista
  3. Oih mitä suloisuuksia! Kaikki nuo ihanat yksityiskohdat ja printit, oh! Onnittelut 100:sta lukijasta! :)

    VastaaPoista
  4. Mittasuhteiden perusteella sanoisin että nuo ovat ennemmin 40-luvun puolta kuin 30-luvun. Helma on kuitenkin aika lyhyt suhteessa miehustan korkeuteen, vaikka miehustan yksityiskohdat ovatkin kyllä ehkä enemmän 30-lukulaista tyyliä. Hihat taas enemmän 40-luvun tyyliä. 50-lukua eivät kyllä ole.
    Ihania mekkoja! Enpä kyllä pistäisi pahakseni vaikka omaankin kaappiin tuollaisia aarteita eksyisi!

    VastaaPoista
  5. Mistäs tollasia ihanuuksia ? Kokoja? Haluu kans!!!! Näyttävät kyllä ihan 40-luvulta kankaat jo kuosiltaankin. Olet osunut oikeaan aarteeseen jos siel on joku iso koko osta mullekki niin maksan sen sulle! Ihania!!!!!

    VastaaPoista
  6. Kiitos kaikille kommenteista! Mekkoja jäi vielä muutama jäljelle. Kaikki olivat samoja kuoseja eri väreissä ja kokoja 40 ja 42, jotka eivät siis ollenkaan vastaa nykyisiä kokoja - tuo 42 on minulle aika nafti ja voi olla että 40 joutuu lähtemään kokopoliittista syistä... Kummallista myös ettei näissä ole vetskaria tai nepparihalkiota, oli vähän taiteilemista saada pujotetuksi päälle! Tildan kannattaa ilman muuta käväistä Manhattanin Kirppis-Centerissä kokeilemassa, menisikö 40 vyön kanssa 36:sta! Paikan numeroa en valitettavasti muista ja hintalaput menivät jo roskiin.

    VastaaPoista
  7. Mulla on useampi vintage-mekko jossa ei ole vetskaria tai nepparihalkiota. Päälle ne menee silti ihan hyvin. Varovainen tietysti pitää olla ettei saumat ratkea pukiessa/riisuessa :D Mutta siitä ainakin tietää että 50-lukua ne eivät ole sillä sen ajan vaatteissa on kyllä ne vestkarit.

    VastaaPoista
  8. Voi ziisus mikä löytö ja mitä mekkoja! "Taskumekko" on ihanin ja tasku tosi makea. Todella harvoin näkee nykyään valmisvaatetta, jossa ruutuja tai raitoja olisi edes yritetty kohdistaa. Mua, jostain syystä, hykerryttää myös toi piste Kesko Oy:n perässä.

    VastaaPoista
  9. Piste jotenkin korostaa tuon tekstin vanhanaikaista funkishenkeä.

    VastaaPoista