perjantai 24. elokuuta 2012

Täti Ruskea

Kuvattuani aamulla laukkuja halusin ehdottomasti lähteä päivän töihin sen punotun kanssa. Olikin yllättävän vaikea löytää siihen sopivia vaatteita: olen koko kesän kulkenut pilkuissa, palloissa ja kukkasissa, mutta kun kassi itsessään on oikeastaan kuosillinen, ne olivat poissa laskuista.

Sitten poimin henkarilta beigen laskosmekon ja ruskean jakun, joita en muistaakseni ole tänä vuonna käyttänyt.


50-luvun laskosmekko brodeeratulla etuosalla, saman ajan ruskea jakku UFF
laukku, korvikset, kengät kirppis Heikunkeikun Myllykoskella
kaulakoru Loimaan rompepäivä



Pyörähdyskuva ei ihan onnistunut! Olisi pitänyt olla enemmän helmaa.


Näin varustautuneena lähti täti Ruskea kaupungille ja palasi työt tehtyään kotiin paistamaan kakkua lapselleen, joka viettää huomenna 8-vuotissynttäreitä. Kivaa viikonloppua muillekin!

2 kommenttia:

  1. Hei, olen selannut ja ahminut blogiasi ees ja taas. Vallan ihanaa. Itselläni on melko samantyyliset mustat 40-luvun kengät kuin sinulla näissä kuvissa. Kengän lesti on niin hyvä, että ei tule kipuilun oloa monenkaan tunnin käytössä.
    Inspiroiduin näistä postauksistasi. :)
    Mulla myös aarrekokoelmassani käyttökelpoisia korollisia. Ja ymmärsin nyt juuri, että ulkoilutan niitä aivan liian harvoin.

    VastaaPoista
  2. Hei Salli! Kiva kuulla että Hopeapeili inspiroi, tervetuloa mukaan ja toivotan ihania seikkailuretkiä vintagetyylien moninaisessa maailmassa!

    VastaaPoista