tiistai 2. marraskuuta 2010

Aikamatkavaimot

Törmäsin Vintage Style Filesissä jo kohtalaisen vanhaan, mutta kiinnostavaan postaukseen brittinaisista, jotka eivät vain pukeudu vintageen, vaan elävät muutenkin täysin suosikkivuosikymmenensä tyylistä elämää. Yksi ladyistä oli 1950-luku-fani, toinen rakasti 1940-lukua ja kolmas omistautui 1930-luvulle. Pohjalla oli Daily Mailin juttu, jonka voi lukea kokonaisuudessaan täältä. Jo kuvien takia se kannattaa.

Rouvat edustivat sitä vintageharrastajien suuntausta, joka kokee nykymaailman ahdistavaksi. Ainakin kaksi sanoi, ettei lue sanomalehtiä, koska ahdistuu ulkomaailman asioista. Telkkarista katsotaan lähinnä leppoisia epookkisarjoja. Kenelläkään ei ollut lapsia; eräs antoi tähän syyksi sen, ettei kestäisi lastensa mahdollista joutumista väkivallan uhreiksi tai ajautumista huumeiden käyttäjiksi. Kaikki kuvailivat täydellisesti aikakauden mukaan sisustettua kotiaan paikaksi, johon voi vetäytyä rauhaan nykymaailman kiireeltä ja virikkeiltä - eräänlaista downshiftingiä siis, mutta aikakausisidonnaista.

Avioliitoissa kaikki noudattivat selvää ja perinteistä roolijakoa ja kokivat sen eräänä onnen lähteenä. Miehet käyvät töissä ja rahoittavat perheen elämän, naiset hoitavat kodin. Näille naisille on hyvin tärkeää, että koti ja kampaus olivat kunnossa ja ruoka valmiina, kun mies palasi töistä kotiin, ja tokihan miehetkin tästä nauttivat ja tätä arvostavat (ymmärrän heitä; tässä kohtaa tuli mieleen, että minustakin on kyllä kivaa tulla kotiin valmiiseen ruokapöytään). He kokivat ahdistavana sen, että nykyinen maailmanjärjestys pakottaa naiset töihin, kilpailemaan miesten kanssa.

Eihän pakota. Nämä naiset itse ovat elävä esimerkki siitä. Samoin ne monet suomalaiset kotiäidit, joista jotkut omistautuvat jopa lastensa kotikoulutukselle. Tai ne miehet, jotka eivät halua toimia perheensä elättäjinä, vaan mieluummin tekevät jotain pienimuotoista ja ottavat päävastuun arjesta: nykymaailman ero 1930-lukuun tai 1950-lukuun on nimenomaan se, että tarjolla on enemmän liikkumavaraa kummallekin sukupuolelle. En tunne historiaa tarkkaan, mutta tiedän, että Suomessakin on ollut rajoituksia siinä, saiko avioitunut nainen halutessaan jatkaa virassaan. Nykytyöelämässä on ylilyöntejä, mutta kiitos silti mieluummin tämä nykyinen malli.

On ihanaa, että joku haluaa ja voi vetäytyä omassa arjessaan vanhoille vuosikymmenille ja on löytänyt parisuhteen, jossa osapuolet arvostavat niin täsmälleen samanlaisia asioita. Ihana on se oikea sana: rouvilla on myös ihanat mekot ja ihanat keittiösatumaailmat, ja totta kai tunnen jossain kohdassa pienen kateuden pistoksen ajatellessani, että he todella voivat ja saavat olla kotona kaiket päivät tehden kaikkea kakkublogimaisen ihanaa. Kenelläpä ei olisi silloin tällöin eskapistisia unelmia? Tiedän vain, että käytännössä kyllästyisin kahdessa viikossa. Minulla on työ, josta on helppo pitää, ja teen sitä täysin vapaaehtoisesti ja melko omarytmisesti. En koe parisuhteenkaan kärsivän siitä, että tienaan enemmän kuin mieheni. Ja kuten Leena Parkkinen kolumnissaan kirjoitti, ei voi olla terveellä pohjalla se, että ihminen koko ajan leipoo kakkuja. Kuka ne muka syö?

Vaikka nykyaika tuntuu jutun rouvista ahdistavalta, ainakin yksi poikkeus sallitaan: netti. 1930-lukuharrastaja sanoo viettävänsä paljon aikaa netissä etsien aikakauteen sopivia vaatteita ja sisustustarvikkeita. Ymmärrän, miksi; tuon aikakauden kamaa ei tosiaan niin vain ajelehdi vastaan, mutta tässä kontekstissa se tuntuu vähän hassulta.

Vai mitä mieltä te olette?

10 kommenttia:

  1. Upeita kuvia ja paljon vaivannäköä, ilman muuta, mutta jotenkin tulee surullinen ja vähän ahdistunut olo, kun katsoo näitä. Ei maailma ole noin pelottava eikä kauhea!!! Puhumattakaan siitä, että asioille voi tehdä jotain muutakin kuin käpertyä sisäänpäin.

    VastaaPoista
  2. Minuakin jäi mietityttämään, mitä niin kauheaa nämä ihmiset ovat kohdanneet. Pariskunnat eivät sosieteeraakaan kuin omaan porukkaan kuuluvien kanssa, siinä tuo alkaa mennä uskonnon puolelle.

    VastaaPoista
  3. Pieni kateuden pisto rinnassa luin ja ihastelin noiden "Bree Van De Kamp"-naisten elämää - olihan meininki kuin suoraan jostain Happy Daysista tai muusta tv-sarjasta. Jotenkin kuitenkin tuli tunne että onkohan ladyilla ihan kaikki vintagekupit kaapissa, aina noin viimestellyn intensiivinen omistautuminen tuntuu jotenkin.... pelottavalta. But maybe it's just me... ;)

    VastaaPoista
  4. Se yksi rouvahan sanoikin, että kun hän puuhailee keittiössään, tuntuu kuin olisi jossain vanhan ajan tv-sarjassa. Sama täällä kuin sulla, Taija; tavallaan ihailen, tavallaan kavahdan.

    VastaaPoista
  5. Reipas vuosi sitten seurailin hetken yhtä blogia jonka kirjottaja halusi elää vuoden ajan aidon 50-luvun kotirouvan elämää. Käyttää vain sen aikakauden kodinkoneita, vaatteita, ruokaohjeita, taloustavaraa lukea vain sen ajan lehtiä, katsoa vain sen ajan tv-ohjelmia jne. Myöhemmin hän ilmoitti blogissaan että aikoo jatkaa projektia siitä eteenpäinkin niin täysillä kuin pystyy.
    Suhtautumiseni oli kahtiajakoinen. Toisaalta nostin hattua moiselle omistautumiselle, mutta toisaalta koko touhu tuntui hieman sairaalta. Tietenkään ei varmaan kaikki maailmassa ole mennyt 50 -60 vuodessa pelkästään parempaan suuntaan, mutta jos on hyvänen aika keksitty tekniikkaa (tehokkaammat pölynimurit ja pesukoneet, asianpesukoneet jne) joka helpottaa ja nopeuttaa kotihommia niin miksei sitä voisi sitten muka käyttää? Ja jos kerran haluaa elää täysin autenttista 50-luvun (tai jonkun muun vuosikymmenen) elämää niin mitä hittoa ne emännät sitten tekee tietokoneella?
    Onhan siinä toki oma nostalgiansa asua täydellisessä 50-luvun kodissa, mutta kuten mainitsit siihen aikaan naisella ei ollut tosiaankaan valinnanvaraa. Edes ne jotka halusivat mennä töihin eivät sitä voineet tehdä, naiselta edellytettiin hyvää käytöstä, moitteetonta ulkonäköä, äitiyttä, perheestä ja aviomiehestä täydellistä huolehtimista jne. Että vaikka tässä maailmassa on vielä moni asia päin prinkkalaa, niin onneksi meillä naisilla (ainakin pääsääntöisesti) on sentään mahdollisuus valita mitä haluamme tehdä. Ja siks toisekseen, moniko perhe 50-luvulla oli oikeasti onnellinen perhe. Silloin oli kulissien ylläpitäminen paljon paljon tärkeämpää kuin nykyään. Mitään ongelmia ei ulospäin näytetty ja 60-luvun loppuun mennessä oli diazepam (Valium) yksi Amerikan myydyimpiä lääkeaineita. Ehkä kannattaisi tutustua vähän pintaa ja kiiltokuvaa syvemmältä ennenkuin alkaa kritiikittömästi ihannoimaan asioita :)

    VastaaPoista
  6. eh...

    Itse ahdistun aika paljon lukiessani tuollaisia nostalgia-kaipuita ja toteuktuksia. Ymmärrän kyllä, että mennyttä romantisoidaan, mutta pitäisi ymmärtää tosiaan, että kyse on pelkästä romantisoinnista. Eikä menneeseen voi ikinä palata, nämäkin parit ovat jo saaneet vaikutteita nykymaailmasta: netti, koulutus jne.. Menneisyyden romantisointi ahdistaa myös siksi, että romantisoidessa unohdetaan se miksi tänne ollaan tultu, mitä kaikkea edistys sisältää. Valko-ihoisena, terveenä, heterona, rikkaana miehenä olisi varmaan ihan leppoisaa elää, mutta olepa nainen, joka ei halua naimisiin, mies joka tykkää miehistä, tummaihoinen joka haluaisi menestyä jne.jne. niin asiat ovat aika huomattavasti huonommin.

    "I admit I am in retreat from the 21st century. When I look at the reality of the world today, with all the violence, greed and materialism, I shudder. I don't want to live in that world."

    Ongelmahan on siinä, että kaikki nuo asiat ovat olleet olemassa jo ikuisuuksia (siis ahneus, väkivalta ja materialismi). Niistä ei ehkä tehty elokuvia ja ehkä ne haluttiin lakaista maton alle, mutta ne olivat joka tapauksessa olemassa.

    Ärsyttää myös vähän se, että sen sijaan, että nämä ihmiset tekisivät jotain parantaakseen maailmaa, he päättävät elää idealisoidussa ja epätodellisessa mielikuvassa.

    Äh, tuo teksti sai minut todella kiihtymään...

    VastaaPoista
  7. Kiitos kommenteista, Rhia ja Virpi! Minulle itselleni on jäänyt tuo juttu edelleen kummittelemaan mieleen. Monet asiat, joita nämä jutun rouvat arvostivat menneessä ajassa, ovat täysin mahdollisia myös nykyajassa. Yhteisöllisyys, materiaalisesti vaatimaton elämä, rauhallinen tahti, arvostava ja tasapainoinen parisuhde. Ei ole pakko mennä mukaan kaikkiin hulluuksiin ja raataa niska limassa vaikka päästäkseen matkustelemaan ja voidakseen ostaa elektroniikkaa - mutta voi silti nauttia nykyajan hyvistä puolista, ehkä jopa tehdä jotain vaikuttaakseen yhteiskuntaan. Tuskin nämäkään ihmiset tieten tahtoen ottavat sen vanhan systeemin huonompia puolia?

    VastaaPoista
  8. Niin juu, tuli vielä mieleeni että kyllä vintage-harrastajakin voi olla materialisti ihan yhtä hyvin kuin moderni ihminen. Olihan tuolla artikkelissakin maininta miten yksi näistä rouvista käyttää pitkiä aikoja netissä etsien 30-luvun esineistöä kotiinsa. Sekö ei sitten ole materialismia? Se että tavara on vanhaa ja hankitaan käytettynä ei poista sitä faktaa että tavaraa on paljon. Eihän noissa kiiltokuvamaisissa potreteissakaan tyhjissä tai edes minimalistisissa asunnoissa oltu.
    PS. 50-lukuhan on sinänsä historiallisesti merkittävä aikakausi että silloin monet teknisesti kehittyneet kodinkoneet tulivat tavallisten ihmisten saataville. Pesukoneet, jääkaapit, erilaiset pienemmät kodinkoneet jne. Vaikka se tekniikka onkin nyt vanhentunutta niin materialismia se oli silloinkin, se vain verhottiin siihen auvoiseen aurinkoiseen kuvaan miten perheenäidin arki käy niin paljon helpommin kun ne pikkuleipäpursottimet ja muut hienot laitteet ruuanlaittoon ja siivoamiseen.

    VastaaPoista
  9. 50-luku oli tolkuttoman materialistista aikaa! Ajan lehdistä voi katsoa esimerkiksi kodinkonemainontaa todisteeksi, näitä "tee vaimo ikionnelliseksi uudella vatkaimella" -tyyppisiä. Kyllä silloin ostivat ne kaikki, joilla oli mahdollisuus eli rahaa. Eri asia sitten, että peruskansalaistaitoihin kuului vielä itsestäänselvästi materiaalin kunnioittaminen, kierrätys ja uudelleenkäyttö, eikä ollut tapana esim. uusia sohvaa vuoden välein kuten nykyisessä materialismin versiossa.

    Itselle vintagessa on tyylin lisäksi tärkeää myös ekologisuus ja kierrättäminen, mikä ei siis estä sitä etteikö meillä olisi järjetöntä määrää tavaraa :) ne kaikki vain ovat vanhoja.

    VastaaPoista
  10. Itse ajattelin naisen tarkoittavan materialismilla ja ahneudella lähinnä juuri kerskakulutusta, riistoa, hyväksikäyttöä oman edun nimissä jne, ei niinkään käyttö- tai mukavuustavaroiden hankkimista. Eilen uutisista taas jonkun luonnonkatastrofin ja tautiepidemian yhdistelmästä nähdessäni tunsin miltei sielunsympatiaa näitä rouvia kohtaan - miksi näitä huonoja uutisia pitäisikään ahnehtia. Ja mikäli olosuhteet (eli varallisuus) antaisivat periksi, olisin oikein mielelläni kaunis kotirouva joka sukaisee hiuksensa ja sipaisee huulipunaa kun mies tulee töistä kotiin valmiin pöydän ääreen, sen verran vanhanaikainen olen että voisin hyvinkin elää näissä perinteisissä rooleissa. Mielenkiintoinen elämä ja oma pieni maailmansa heillä, ja vallan mielenkiintoinen keskustelu täällä meillä! =)

    VastaaPoista