Violetti, vaikea väri

Suhteeni violettiin väriin on ristiriitainen. Pidän luumusta ja munakoisosta (lautasella myös), vaaleasta lilasta... periaatteessa myös perusvioletista, mutta ongelma on historiassa. Rakastin violettia lukiolaisena. En olisi muuta käyttänytkään. Väri yhdistyy mielessäni liehuviin intianbasaaripaitoihin ja siihen yhteen jättisuureen farkkutakkiin, jonka värjäsin itse Dylonilla. Ja ensimmäisen oman kotini, Ylioppilaskylän soluyksiön, verhoihin, jotka tein solmuvärjäämällä lakanoista. Ota sitä sitten tosissaan, edes näin kaksikymmentä vuotta myöhemmin.

Kannatan kuitenkin vanhojen traumojen käsittelyä ja asioiden lähestymistä uudelleen. Meneehän violetti mainiosti myös film noir -tyyliin.

Ostin violetin hameen kesällä osana kuuden euron kassitarjousta Porin Fiinitorilta, ja vasta nyt sain muokatuksi sen oikean kokoiseksi. Ruutukuosiakaan en ole juuri harrastanut, joten tässä on toinenkin totuteltava asia samassa paketissa. Kaikesta huolimatta tykästyin hameeseen aikoinaan heti.

Varma pari violetille on musta; kokeilin hametta ensin uhkarohkeasti mintunvihreän neuleen kanssa, mutta peräännyin. Muut mahdolliset parit ovat vielä haussa. Mitä te, arvon lukijat, käytätte tai käyttäisitte violetin kanssa?

Pilvinen talvipäivä ja luminen puisto taustalla innoitti kuvaajani hauskoihin vastavalotutkielmiin.

Tällainen tukka muuten tehdään niin, että kerätään kaikki yöksi päälaelle sykkyrälle, aamulla harjataan ja vahvistetaan hiuspuuterilla sekä piipataan kihartimella latvat. Suosikkiteoksestani Viiden minuutin kampauksia nakkisormisille (julkaisematon).