sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Sinistä ja kultaa

Anteeksi. Olen toiminut viime aikoina enemmän muun maailman kuin netin puolella. Kuluneena aikana olen muun muassa ostanut vanhan mustan krimiturkin (kuvia tulee kyllä joskus), rakentanut lumesta stegosauruksen ja osallistunut firman pikkujouluihin. Pikkujouluissa oli paikalla lauma muitakin yksin työskenteleviä: freelance-työn kurjimpia puolia on, ettei ole työpaikan juhlia - mutta voihan niitä järjestää itse!

Lähtiessä tuli kiire ja kiireisen hetken tyypilliseen tapaan myös kamera hyytyi, mutta muutaman kuvan ehdimme napata. Illan teemaväri oli sininen, muttei sentään valkoisin asustein kuten monilla eräissä bileissä aiemmin viikolla.


(En ihan oikeasti tiedä, miksi näytän noin vakavalta ja mitä peilillemme on tehty!) Sama mekko on nähty myös keväällä kirkkaanpunaisin asustein. Mietin aika tarkkaan, mikä muu voisi sopia voimakkaaseen siniseen; musta tuntui liian ennalta-arvattavalta ja melkein mikään muu ei taas tuntunut sopivan - kunnes muistin, että laatikossa on kullanväriset juhlakäsineet, joita ei vielä ole käytetty. Siinä! Tukassa on kullanvärinen ruusu peittämässä kampauksen kömpelöä kohtaa, ja ihmeen paljon muutakin kullanväristä löytyi, vaikka olen pikemminkin hopeanväristen juttujen nainen - vihkisormuskin on valkokultaa. Leopardilaukku istui muuhun väriskaalaan mukavasti.

Kengissä on ehkä jotain outoa. Kumpparithan ne, Melissan Ashantit, joista voi jo käyttää määritettä "vanhat kunnon". Satoi nimittäin ei-ihan-vähän, kuten kaikki perjantai-iltana Turussa ulos uskaltaneet huomasivat. Kaapissa olisi ollut kullanväriset silkkiavokkaatkin, mutta sinne saivat jäädä! Kumpparit asustettiin juhlatyyliin ruseteilla ja strassikoristeisilla saumasukilla.



Ihan kaikki muukaan ei ollut kullanväristä. Tällaisen kermakakun kanssa on muuten vähän haastavaa mahtua istumaan pienen bistron pöytään.


Mutta mieskin oli sininen ja kietoi kaulaansa minun kullanvärisen pitkän huivini! Näin hyvin emme mätsänneet edes häissämme.


Loskakelin juhliin ei tosiaan ole yhtä helppo pukeutua kuin kesäkarkeloihin. Ulos lähtiessä piti myös miettiä, miten suojaa nutturaisen pään vedeltä. Sateenvarjo olisi kuitenkin jäänyt johonkin välille, joten tein tällaisen maatuskaratkaisun.


Sopi se ainakin huulipunaan!

4 kommenttia:

  1. GORGEOUS. Great dress, shoes, stockings... love it all.

    VastaaPoista
  2. Your dress is wonderful, a true 50ies dream! And the little diamonds on your stockings are a lovely detail! :)

    VastaaPoista
  3. Thanks. It was a true treasure found in a nearby thrift shop :)

    VastaaPoista