En ole isänmaallinen ihminen siinä perinteisessä mielessä. En herkisty veteraaniasioiden äärellä enkä vahtaa linnan juhlia, en sytytä ikkunalle kynttilöitä tai niin edelleen. Minulle läheisimmät itsenäisyyspäivän juhlallisuudet tulevat aina olemaan Niilo-vaarini iloiset nimipäivät, joita juhlittiin itsenäisyyden kanssa käsikkäin - vaari oli veteraani ja perinteisen isänmaallinen, joten todennäköisesti sedät ja tädit siellä juhlivat myös itsenäisyyttä. Minä muistan lähinnä voileipäkakun ja sen, että oli hauskaa, kun juhlittiin, vaikka suurin osa vieraista oli yli seitsemänkympin. Vaari poistui keskuudestamme 1996, joten niistä bileistä on jo aikaa.
Mutta suomalaisuudessa ja Suomessa on tietysti asioita, joita arvostan ja joihin olen tyytyväinen, joista olen hetkittäin jopa ylpeä. On hienoa asua sivistysmaassa, jossa nainen pääsee presidentiksi, pääministeriksi ja valtiovarainministeriksi, jossa homotkin saavat tanssia ja jossa asuu paljon fiksuja ihmisiä, joille ilo ja luovuus ovat tärkeämpiä asioita kuin kova elintaso ja naapuria paremmin pärjääminen. Jatketaan samaan malliin.
Ja sitten on tämä vintage-osasto, palataksemme käsillä olevaan kirjaan. Suomalainen design oli ehdotonta maailman huippua 1940-50-luvuilla - eivätkä vain ne taidelasikomistukset, joista huutokaupoissa maksetaan maltaita, vaan se tavallinen kodin käyttöesineistö, jota tarvittiin, kun koteja rakennettiin sotavuosien jälkeen uudelleen ja omaisuus alkoi pikku hiljaa taas karttua. Tyylikkäitä, pieneen tilaan mahtuvia astiastoja, toimivia mutta kauniita painettuja tekstiilejä, uudennäköisiä valaisimia ja huonekaluja väelle, joka vähitellen muutti torpista ja tölleistä moderneihin asuntoihin. Meille nykysuomalaisille ne ovat mummoloiden ja isomummoloiden nostalgista kalustoa, joista halutaan ja on varaa maksaa paljon niiden ihanuuden takia, mutta monessa Suomi-design -tuotteessa on ollut ideana edullisuus ja käytännöllisyys.
Ovathan nämä mielettömän hienoja! Esteri Tomulan koristeaiheet, tässä emalikattiloissa, ovat varmasti sitä rakastetuinta osastoa. Meillä on iso Vegeta (hinta kirjan mukaan 100-120 e, taisimme maksaa omastamme 4 e), pieni Vegeta ja pieni valkopohjainen Neptun, jota käytetään vedenkeittoon mutta joka silti on onnistuttu usein polttamaan pohjaan. Emali ei oikeasti ole nykymaailman tuotteisiin nähden kovin kätevä materiaali.
Valaisinaukeaman tuotteet taas ovat jotain, mistä vain unelmoin. Näitä ei löydä sattumalta, ja antiikkiliikkeiden hinnat ovat meidän ulottumattomissamme.
Muoviosastossa taas on paljon tuttua. Aloimme kerätä keittiömuoveja - Sarvista, Fiskaminia, joitain tanskalaisia ja ruotsalaisia 50-70-luvun juttuja - jo kymmenen vuotta sitten, joten näitä on meillä aika kokoelma; allaolevasta kuvastakin joka ikinen astiamalli ja useimmat monessa eri värissä. Huuskon kirjassa ei tosin ole omia suosikkejani, pastellivärisiä 50-60-luvun Sarviksia, vaan tätä värikkäämpää jaksoa; Fiskamin-sarja on vuodelta 1967 ja pinottavat, monista koulukeittiöistä tutut Katrilli-astiat vuodelta 1968.
Retroaarteet on todellinen silmäkarkkikirja ja antaa esineistä myös tietoa. "Etsi näitä" -tyyppiset vinkit ja hintatiedot antavat osviittaa tosikeräilijälle. Kiitos kirjailijalle myös 50-luvun muotoilun täsmälleen oikeaan osuvasta määritelmästä: siroa, mutta kodikasta. Juuri sitä se on, ja juuri siksi pidän siitä niin paljon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti