Pyhä perhe ja ei-niin-pyhä

Siivosin olohuoneen video- ja pelikaapin (oikeasti kaunis, eleetön 1960-luvun liinavaatekaappi) päällisen kirjastoon menevistä ja sieltä tulevista kirjoista, jotka tavallisesti paikkaa kansoittavat, ja sain tilaa vielä muutamalle joulusöpöydelle. Minulla on monta tällaista 50-luvun metallivartista kynttilänjalkaa, koska olen ottanut niitä kirpputoreilta talteen jo vuosikaudet; tämäkään kuusenkynttiläkokoinen ei viime vuonna päässyt esiin lainkaan, koska ei mahtunut mihinkään.

Pieni tähdenmuotoinen kirjailtu liina oli pikkurahalöytö kirppikseltä. Takana kiiluva megaglitterpallo taas on tuore ostos, jonka tarkoitus on tulevina vuosina muistuttaa minua joulusta, jona sain ensin isot veronpalautukset ja vielä apurahan päälle. Hääkuvat kauimpana taustalla ovat kesäisiä, mutta väreiltään sopivia (eikä niitä nyt sentään jonkun joulun takia kaappiin laitettaisi!). Vasemmalla näyn kahdeksanvuotias minä.

Samalla kaapinpäällisellä on pari meille aiheeltaan erikoista koristetta: hyvin vanhoja seimiasetelma-aiheisia kolmiulotteisia kortteja. Takana kurkkii mieheni vauvakuvassa.

Kortit löytyivät joku vuosi sitten Emmauksen kirpputorilta vanhojen joulukoristeiden joukosta. Ne on ilmeisesti annettu käteen, sillä molemmissa on takana osoite (Sirkkalankadulle Turussa, kahdelle eri henkilölle), muttei postimerkkiä. Niinpä postileimastakaan ei voi päätellä tarkkaan, minkä ikäisiä kortit ovat. Melko varmasti ne ovat saksalaista tuontitavaraa jostain 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä; jos jollakulla on tarkempaa tietoa, kaikki vihjeet otetaan vastaan! Joku on säilyttänyt näitä aarteinaan, sillä vaikka liimaukset ovat parista paikasta pettäneet, kortit ovat hyvin siistejä ja ihan edustuskuntoisia.

Pieni kiiltopaperitähtikin on vielä tallella.

Tätä toista ei näköjään pystynyt kuvaamaan ilman salamaa tarkasti edes ikkunalaudalla. Oi joulukuun valoa. Viikon päästä päivä alkaa taas pidentyä, ja onneksi tähän aikaan vuodesta on paljon sisätiloihin ja hämärään valaistukseen sopivaa tekemistä.