Saukot Bossaliinassa ja muita ajatuksia

En ole koskaan harrastanut uuden vuoden lupauksia. Edes lapsena tai teininä en lupautunut karkkilakkoon tai lopettamaan kynsien pureskelua (ehkä siksi, etten ole koskaan pureskellut niitä). Nytkin olisi hyvä tilaisuus päättää aloittaa kuntokuuri niskan ja selän terveyden edistämiseksi, mutta tunnen itseni sen verran hyvin, että jätän lupaamatta.

Ehdottomien lupausten ja päätösten sijasta suosin suuntautuneisuutta tiettyihin asioihin, eikä siihen tarvita edes numeroiden vaihtumista kalenterissa. Perheemme aikuisväestö aikoo lisätä kasvisruoan osuutta aterioista. Tiedämme, että vegaaniksi rysäyttäminen kertaheitolla ei tulisi onnistumaan, mutta pienetkin muutokset fiksumpaan suuntaan ovat tärkeitä - ja tämä päätös olisi tehty myös ilman uuden vuoden maagista puhdistavaa vaikutusta.

Pienempi, arjen mukavuuteen vaikuttava päätös on, että tästedes aion korjata korjaustarpeiset vaatteeni heti enkä anna niiden kerääntyä viidentoista vaatteen kasoiksi, joita ei saa koskaan kerralla selvitetyksi. Hitaan muodin harjoittamiseen kuuluu väistämättä jonkin verran vaatteiden korjailua ja muuntelua. Periaatteessa pidän siitä, kuten kaikesta muustakin vaatteiden parissa askaroimisesta - mutta silti nytkin ylläni on hame, jonka vyötärönauhan nappia pitäisi siirtää kolme senttiä. Siirtämisen, joka veisi ehkä viisi minuuttia, sijaan annan hameen pyöriä päälläni. Jos joku löytää tästä järkeä, saa ilmoittautua.

Yhden jutun menin kuitenkin oikein virallisesti lupaamaan miehelleni, ja koska se liittyy Hopeapeiliin, voin ottaa sen puheeksi täälläkin. Aion hankkia paremman kameran. Hopeapeilin kuvat otetaan Nikon Coolpic 4600 -pokkarikameralla vuosimallia 2005 (harrastan näköjään myös vintage-elektroniikkaa - tietokoneeni on vuosimallia 2002, mutta olen saanut apurahan uuden hankintaan, mikä käytännössä pakottaa minut vihdoin koneostoksille). Coolpic oli jo alun perin halpis; nyt se on myös vanha ja väsynyt. Haussa on keskitasoinen, ei kauhean kallis mutta ei kauhean huonokaan digijärkkäri. Suosituksiakin saa tarjota.

***

Kävimme perheen kanssa brunssilla ihanassa Bossaliinassa. Taannoin huomasimme, että siellä asustaa saukkoäiti-pehmolelu, jonka kadonneet mies ja poika taas asuvat meillä. Saatoimme perheen yhteen (kuvassa mukana myös Sinihäntä-niminen Yoohoo Pets -kummituseläin, jonka poikani sai siskoltaan joululahjaksi ja joka kuulemma on noiden serkku):

(ja kas kummaa, pöydässä oli samanlainen joululiina kuin meilläkin on!)