maanantai 8. joulukuuta 2014

Talvisista pyhäpuvuista, 1938

Poiketaanpa vaihteeksi 1930-luvulle. Hopeapeilin joulunumerossa 1938 pohdittiin, millainen pyhäpuku - siis parempi leninki - millekin vartalotyypille sopii. Tällaiset katsaukset vievät muotipiirrosten trendikkäiden siluettien taakse: kaikilla vuosikymmenillä on ollut ihan kaikenmuotoisia naisia, ei vain niitä aikansa kaunottaria, joiden kuvat ovat jääneet elämään.


Kauniita pukuja, ihan vartalon muotoon katsomatta! Leikkasin leipätekstiosan erikseen, jotta se olisi helpompi lukea; isostakin kuvasta erottaa tekstin kuvaa suuremmaksi klikkaamalla.


Oma pukeutuminen on edelleen keskittynyt kahden mekon ja noin kolmen hameen ympärille, siksi asukuvat ovat harventuneet. Kaipaan kovasti leveähelmaisia hameita ja vaaleanpunaista väriä, jota ei jostain syystä ole lainkaan äitiysvaatteissani. Niiden aika on sitten keväällä, koetan toistella itselleni, nyt on kaikenlaista muuta. Tänään kävin parilla kirpputorilla ja ostin sienikuvioisen ja kissakuvioisen bodyn, muovitettua froteeta, huppupyyhkeen, kuolalappuja ja muuta tavaraa, joka ei liity omaan pukeutumiseen, mutta joita tarvitaan jo aika pian.

6 kommenttia:

  1. ihania! Voi että ennenvanhaan naiset olivat naisellisia. <3 Ja nyt täällä velourverkkareissa viipotan olisi entisajan nainen kauhistunut.

    Hyvää yötä. .)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, velourverkkarit olisivat olleet kauhistus. Mutta oli tuohonkin aikaan kotivaatteita, nämä tässä ovat kuitenkin pyhäpukuja. :)

      Poista
  2. Kauniita puvun malleja. On niissä käytetty mielikuvitusta kun näitäkin malleja on suunniteltu. Mulla on yksi vanha kirja, jonka aiheena on kuositteleminen. Siinä on tuontapaisia piirroksia myös. Kun tämmöisiä katselee, alkaa nykyvaatteet tuntua aika mielikuvituksettomilta. Hyviä vointeja sulle tähän odotuksen loppupuolelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tuo erilaisten yksityiskohtien määrä on huikea. Mielikuvitusta on totta vie käytetty.

      Poista
  3. Löytyy näitä vanhan ajan kaavamalleja uustuotantonakin. Olen burdalehdestä saanut monta hyvää kaavaa lähes kuvan veroisesta kotelomekosta. Huomasin burdan kaavoja myyviltä sivuilta netistä, että on vintage kaavamallisto myös myynnissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Burdalla tosiaan on vintagemallisto, ja englannin kielellä hakiessa vintage pattern shopeja löytyy muitakin. Hienoa, ettei tarvitse turvautua vain alkuperäisiin vanhoihin kaavoihin, joita on tässä ikäluokassa jo todella vaikea löytää.

      Poista