tiistai 30. joulukuuta 2014

Riikinkukko ja karkkipurkki

Blogin joulutauko venähtikin melkein viikoksi, mutta ei se mitään, loma ja lepo on ollut tarpeen. Aktiviteetit ovat koostuneet lähinnä syömisestä, nukkumisesta ja seuraavien aterioiden valmistelusta. Paketeista ei paljastunut vintagea (paitsi muutama lehti ja vauvalle aterimet, niistä jonain toisena kertana!), mutta joulukuun aikana on tullut pari ei-jouluista kirppislöytöä sisustukseen.

Ensimmäinen on riikinkukko, peltinen seinäkoriste. Varsin kitsch, mutta kuitenkin viehättävä; pääsi heti makuuhuoneen seinälle. Tietääkö joku näistä mitään lisää, valmistusaikaa tai muuta? Tämä tuli kaupanpäällisenä Laitilan Kirppikseltä, jossa kävimme vähän ennen joulua ja kirjoitimme myös Kirppismatkoissa.

 Pahoittelut huonosta kuvasta, hyvää ei saanut salamalla eikä ilman!

Toinen hankinta on ruotsalaisen Cloettan karkkipurkki. Purkki löytyi raisiolaiselta hiukan erikoiselta thai-ruokakaupan ja kirpputorin yhdistelmältä. Se ei enää kelpaa elintarvikekäyttöön muutaman ruostepilkun takia ja joulun karkkisesonki menikin jo, mutta näyttää hienolta, jos pitää ruosteettoman puolen julkisivuna.


Kannessa on rimmaava mainoslause. Ruotsalaiset varmaan osaisivat ajoittaa tämän ihan tuosta vain, itse voin vain arvailla, että 50-luvulla liikutaan - vaikka Karameller-teksti vaikuttaakin fontiltaan vanhemmalta. Keittiön ikkunalauta on purkin sijoituspaikka.


12 kommenttia:

  1. Ooo miten ihana karkkipurkki. Rakastan peltipurkkeja ja kirppareilta on tullut koluttua muutamia, lue hih muutamia kymmeniä. :)

    Iloista uuttavuotta. .<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peltipurkeissa on sitä jotain! Maailmassa on paljon enemmän hienoja peltipurkkeja kuin niille käyttötarkoituksia...

      Poista
  2. Noita riikinkukkoja, siis samantapaisia, on Etsyssäkin useammalla myyjällä.

    https://www.etsy.com/listing/98770564/vintage-pair-metal-peacock-silhouettes

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. OK, kiitos lisäinfosta! Etsystä en nyt raski tilata, kun pitää tulla äitiyspäivärahalla toimeen. Ehkä joskus rikkaampina aikoina...

      Poista
  4. Onko riikinkukko peltiä vai kuparia?

    VastaaPoista
  5. Minä olen tuollaisen riikinkukon jossain nähnyt - en vain saa päähäni, missä;) Upea se joka tapauksessa on!
    Rentoa vuodenvaihdetta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä taisi muutama vuosikymmen sitten olla useammassakin kodissa seinän koristeina. Itselleni tuli jokin lapsuusmuistikuva tällaisesta, tarkemmin en saa päähäni.

      Poista
  6. Mulla on samanlainen riikinkukko, peilikuvana tosin! Omassani on tosin enemmän ruostetta kuin maalia, sininen väri on lähes kokonaan ruostunut pois. Minä ostin omani myös vuosia sitten kirppikseltä enkä tiedä siitä mitään, mutta olen kerran aiemmin nähnyt netissä kuvan samanlaisesta. Sen verran sain tietoa että nämä on ilmeisesti olleet pareittain koska niitä löytyy peilikuvina. Ja makuuhuonetta koristaa myös tuo meidän lintunen.

    http://2.bp.blogspot.com/_7ICt0n5OGYg/Sqa3oSC8-dI/AAAAAAAAB58/NIOg43Wi2bE/s1600-h/vihrea3.jpg

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun jaoin linkin facessa, parilla tuttavalla osoittautui olevan näitä. On siis toivoa löytää lisää :)

      Poista
  7. Great finds, the peacock is such a beauty :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yes, I'd love to find a good collection of these :)

      Poista