maanantai 30. joulukuuta 2013

Vuoden paras kierrätyslöytö


Vaikka vuotta on vielä päivä jäljellä, pystyn jo varmasti sanomaan, mikä on ollut vuoden 2013 paras hankinta. Se on monella tavalla aivan omaa luokkaansa, mutta kyllähän tätä hankintaa mietittiinkin kauan ja hartaasti:


Bloggasin kissahaaveistamme juuri viime uuden vuoden tietämillä pohtien, voiko keräilijäkotiin tuoda kissaa. Kyllä voi; olento on antanut niin joulukuusen, palapelin kuin kenkäkokoelmankin olla rauhassa. Väitetään, ettei rahalla voi ostaa rakkautta, mutta lemmikkieläimen hankinta on ehkä poikkeus säännöstä. Elokuussa meille muuttanut Lilli-kissa on osoittautunut ystävälliseksi, lempeäksi, seuralliseksi ja kaikella tavalla rakastettavaksi olennoksi, jonka kanssa touhutessa miettii usein, miksi ihmeessä meille ei hankittu kissaa jo paljon aikaisemmin.


12 kommenttia:

  1. Voi kun tuli hyvä mieli tästä postauksesta!

    VastaaPoista
  2. Ehdottomasti samaa mieltä! Olosuhteiden pakosta olen tällä hetkellä maailman suloisimman pienen KOIRAN emäntä, mutta sydämessäni kissaihminen. Olen onnellinen onnestanne!

    VastaaPoista
  3. Voi miten ihanaa kuulla että yhteiselonne on sujunut suotuisasti. Kissat on suloisia, fiksuja, lempeitä. Silloin kun ne itse haluaa :). Se juuri onkin niiden suurin viehätys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lilli ei ole pahemmin demonista puoltaan esitellyt, on tasaisen kiva kissa :)

      Poista
  4. Kiva kuulla että yhteiselonne on Lillin kanssa sujunut törmäyksittä. Kissat ovat minulle mieluisia lemmikkejä ehkä juuri siksi että ovat niin omapäisiä, mutta samalla kerrassaan hurmaavia. Pidän muistakin eläimistä, mutta mikään ei voita kissaa. Vaikka meilläkin keräillään ja harrastetaan vintagea niin valitsisin Taku-kissamme milloin hyvänsä ohi minkä tahansa vintage-mekon. Tosin jos Taku olisi riiviö niin sitten ehkä joutuisin miettimään pidemmän tovin ;)
    Takukin on kierrätyskissa ja ensimmäinen omistaja oli kissa-kasvattaja jonka koulutus varmasti on yksi syy siihen miksi Taku ei kiipeile pöydille eikä pudottele tavaroita. Se on kerrassaan kiltti pikkuinen kissi. Ainoastaan itämainen villamattomme joskus saa vähän kovaa käsittelyä, mutta onneksi se tuntuu kestävän sen verrattain hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lillikin raapii mattoja, mutta onneksi suosikki on vähän rähjäinen makuuhuoneen puuvillamatto, joka luultavasti olisi muutenkin menossa vaihtoon lähiaikoina... Sohvien ym. huonekalujen ja jopa hapsullisten pitsiverhojen on antanut olla rauhassa.

      Poista
  5. Voi, ihan varmasti on vuoden paras hankinta! Kisuista on kyllä niin paljon iloa ja seuraa, joskus tosin huoltakin. Meilläkin on kaksi kierrätyskissaa, joista toinen muuten muistuttaa tuota teidän Lilliä kovasti. Tämä kaksoisolento onkin useimmiten kiltti kisu, toinen taas taitaa olla vielä sen verran pentu ja muutenkin luonteeltaan riehakkaampi, että tavaroita tippuu sekä vahingossa että tarkoituksella. Teille siis sattui tavaroiden suhteen hyvä kisu, varmasti kyllä muutenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä Lillin näköisiä kissoja on tosi paljon, tajuttiin vasta kun niihin on oman kissan myötä alkanut kiinnittää huomiota. Mm. Clintonien edesmennyt Socks-kissa oli samannäköinen. :)

      Poista
  6. Kisut on ihania, meillä persialaiskissa Pontus ja vanhanajansiamilainen Miiru <3

    VastaaPoista